Kertokaa niitä HYVIÄ kokemuksia auttamisesta!Ketju jonka avasin poistettiin ja hyvä niin, mutta jos tämä toinen aihe onnistuisi paremmin. Olisihan se meillekin rohkaisuksi lukea, että täällä Pohjanmaallakin autetaan lähimmäisiä.
Paljonko autetaan?
eksynyt lammas
221321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Poiston syy lienee ollut se, ettei täällä saa ilmoitella todellisia nimiä eikä toisten tai omia pankkitilinumeroita. Muuten yrityksesi oli OK.
Poistolla on aia syynsä
>>Kertokaa niitä HYVIÄ kokemuksia auttamisesta!
Vartiotorni-seura on varmaankin uskonto, joka tekee ylivoimaisesti KAIKKEIN VÄHITEN mitään ihmisten konkreettiseksi auttamiseksi. Se ei auta omia jäseniään sen paremmin kuin muitakaan.
Muut uskonnot, pienetkin ryhmät järjestävät erilaisia kerhoja, kansalaistoimintaa, julkista perheneuvontaa, ylläpitävät kouluja, ovat mukana kehitys-yhteistyössä köyhissä maissa, perjantai-iltaisin jalkautuvat kaduille auttamaan sammuneita nuoria jne..
Vartiotorni-seura ei järjestönä tai uskontona tue MITÄÄN tuollaista toimintaa. Ainut asia, mikä sitä kiinnostaa on se, että jäsenet ostavat valtakunnasalilla lehtiä ja sen jälkeen voivat vaikka säilöä ne vintille tai mitä vaan. Kunhan se itse saa rahat niin se riittää.
KOSKAAN raha ei liiku järjestöltä jäsenten tai muiden yhteiskunnan asukkaiden kansalaistoiminnan tyyppiseen auttamiseen.
Siksi Vartiotorni-seura onkin vain ylikansallinen liikeyritys, joka tavoittelee voittoa omistajilleen.
Ei voisi kuvitellakaan, että Jehovan todistajat jalkautuisivat viikonloppuiltaisin auttamaan sammuneita nuoria, toisin sanoen auttamaan lähimmäisiään!!
En kuitenkaan tarkoita, että Jehovan todistajat yksilöinä olisivat pahoja tai laiskoja, heidän järjestönsä vain ei arvosta rehellistä ja pyyteetöntä, konkreettista auttamista.
Osaan tunnistaa hyvän huijauksen.
Yksi sellainen tapa on vanhaan "ketjukirjematematiikkaan" perustuva verkostomarkkinointi. Verkostomarkkinoinnissa jäsenet hommaavat uusia jäseniä.
Tuotteet ostetaan joko ylemmän tason portaalta tai suoraan tukusta. Tuotteet ostetaan ennen kuin ne on saanut myydyksi.
Hyvä verkostomarkkinointiyritys saa mahdollisimman monen pelkästään "omasta käytöstä" uusien jäsenien rekrytoijaksi.
Verkostomarkkinointifirmoille on tyypillistä olla "hyvää antavia". Sitä myydään terveyttä tai hyvää oloa.
Jehovan Todistajien järjestörakenne muistuttaa verkostomarkkinoinnin vastaavaa enemmän,kuin rivijäsen todennäköisesti tajuaakaan:
tuotteet tuotetaan mahd. halvalla(vapaaehtoistyö asuntoineen tulee halvemmaksi kuin kallis työvoima ilman "työsuhdeasuntoa".)
Järjestön jäsenet ravaavat ovilla ja yrittävät saada uusia jäseniä. Järjestön jäsenten normaalein tapa kommunikoida muiden kautta on tuotteeseen liittyvää. Kahvillakaan ei käydä ilman,että tuotetta mainostetaan,tai myydään.
Verkostomarkkinoinnissa kannattaa olla ainoastaan huipulla. Jos olet jollain 6 tai 7 portaalla,on elämäsi jo aika vähätuloista..
Joka tasolla kun on eksponentaalinen määrä väkeä verrattuna ylempään tasoon.
Ylimmällä tasolla menee tosi lujasti,kun alempien tasojen jäsenten rojaltit valahtavat virtoina taskuun...
AUTETAKKAAN??? EN USKO! K O K E M U K S I A kiitos, se rohkaisee.
yhteiskunnalliseen auttamiseen. Täälläkin auttaminen tehdään vain kun oma lehmä makailee ojassa.
Nimittäin nuoriso- raittius- ja diakoniatyötä jeppulat tekevät ahkerasti Kauhavalla.
Lehmän makailu ojassa tarkoittaa seuran vapauttamista kiinteistöverosta, jos tyhmempi ei sitä heti huomaa.:))
Hei tiedän tapauksen missä todistaja nuoriveli näki nälkää salilta vain annettiin hengelistä ruokaa.
Kun kaveri pyysi aineellista apua hänelle sanottiin ei haittaa vaikka vähän näkee nälkää.
Ja luettiin raamatusta seuraa-niin kylläisenä kuin nälkäisenä olen palvonut jehovaa.
Asun tämän veljen naapurissa ja autan häntä usein.
Itse en kuulu mihinkään kirkkoon tai seurakuntaa.
En tosin ole ateistikaan.
Jehovalaiset ovat kylmäsydämmisiä kun eivät auta edes omiaan.
Joskus vain on niin, että henkilö ei osaa käsitellä rahojaan ja on nälkää näkevien osastolla vähän kuin omaa syytään.
Tulee mieleen eräs tapaus. Silloin kerättiin kirjantutkisteluryhmissä avustusta eräille. Kun avustettavat lähti ulkomaille lomalle heti sen jälkeen, niin avustajat hieman olivat ihmeissään.
kuulupa mihin uskontoon tahansa. Omaa syytämme emme ole sairastuneet. Mutta nyt olis näytön paikka! Olen lopen väsynyt, miehelläni keuhkosyöpä koko keuhkon alueella ja sytöstaatihoitoja on luvattu ainakin vielä kerran. Äitini on saattohoidossa syövän takia, eikä elinpäiviä ole paljon luvassa. Itselläni voimat on loppuneet jo aikoja sitten ja mitä on jäljellä käytän ne tämän huushollin pyörittamisessä, Ystävät vain eivät ymmärrä, miksi meitä ei näy??? Viimeksi kun puhuin taloud. vaik. vanh. hän totesi, että sitten vain täytyy oppia elämään ilman autoa. Mieheni ei kyllä jaksa edes kävellä terv.keskukseen 300m.Ja äitni on 30km päässä sairaalassa. ja sytöstaattihoidot on annettu yli 50km päässä sairaalassa miehelleni. Sairaalalaskut on viety kolme kertaa sosiaalitoimistoon ja kaksi kertaa tullut postissa takaisin. Vaikka itse olenkin ainakin vielä jt. en tiedä kompastunko tähän?
Oliko sossulla jokin selvitys siitä miksi ne ei laskuja maksaneet?
tuleppa tänne puolen pöytää ja kuka saniu, että ne on maksettu ei ole sellaista edes ilmoitettu, senkin paskiainen!
sääntöjä kun tulee vaikeuksia?
Rukoile enemmän
Tee kenttää enemmän
Käy salilla enemmän
Tällä tavalla seura kehottaa tekemään kun vaikeudet iskevät päälle.
joo ei muuta kuin pillerit naamaan ja kentälle ja illalla arcansilit silimiin ja salille. Siellähän se unohtuu sairas mieskin ja velatkin näyttää saatavilta!
Aasian katastrofin ystäville ja sinulta jäi sanomata LAKKAA MARISEMASTA!
Jos oma syntisyys haittaa,ja vihamielisten ihmisten ovilla kolkuttelu masentaa,ala ravaamaan tilaisuuksissa,sillä se lähtee millä se on tullutkin!
Jollekin venäläiselle muutamassa srk:ssa kerättiin rahat leikkaukseen. Lähetti kiitos kirjeen, että leikkaus onnistui odotusten mukaan.
NO HYVÄ ETTÄ JOKU SAA APUA! Joulukuussa päätös oli,että normi ylittyy 8e. - Minun olisi sillä pitänyt maksaa sairaalalaskut monta sataa euroa.Ja sairallalaskut lähetettiin takaisin postissa. AUTOvm90 on velkana, mutta se onkin ylellisyyttä (myös tämän vanh. mielestä) Oli siinä vielä muitakin laskuja, mutta (lapseni (edell aviol.) jakoivat ne keskenään , Jumalalle kiitos!- SIIS kirjaimellisesti olen ollut sekoamassa. Lääkäri (psykiatr.)määräsi sairaalaan,mutta enhän sinne voi mennä- kuka ne laskut sitten maksaa kun ei entisiäkään pysty maksamaan. Jo se, että joutuukin yhtääkkiä perheenhuoltajaksi ja sairaan miehen hoitajaksi- se vastuu tuntui ensin, että hajoan. Joka aamu pelkään, että ne lähettää ne laskut taas takaisin.
Ja hjos ei njiin mhjiksi?
On se kumma, että jenhut ei tunnusta valtiota muuten kuin rahanantajana?
Ei kiinnosta armeija, eikä äänestäminen, vaikka ko. toimet mahdollistavat sossunkin toiminnan.
Taisi unohtua tuo veronmaksu. Sillä ne palvelut tuotetaan. Armeija tiettävästi vain kuluttaa ja äänestäminen ei lisää merkittävästi verovaroja.
Kyllä ne ihan omia rahoja on jota sieltä on oikeutettu saamaan. Esim. perheeni muutti yli 15v sitten eteläsuomesta pohjanmaalle, koska mieheni ideoimaa ja kehittamää maansiirtokonetta lalettiin valmistaa täällä pojanmaalla silloin jo se työllisti sen paikkakunnan ihmisiä. Ja nykyään jatkuu erimuodoissa noin viidellä eri paikkakunnalla, työpaikkoja on tullut kymmeniä. Että jo yksin se mitä kaikkea sisältyi silloiseen elämäämme (lapset menetti isän ja minä aviomiehen työlle,ja terveyteni), että teillä olisi täällä töitä. Ihan hyvällä omallatunnolla nykyiseen elämäntilanteeseeni haen apua yhteiskunnalta. Ja olenhan tehnyt kolme veronmaksajaakin että, ei tässä kenenkään pussia olla hyväksikäyttämässä1
Todistajat auttoivat kaakeloimaan erään mummon kylpyhuoneen.
Syy oli se,että mummeli piti tilaisuuksia usein kotonaan-ja puhtaus on tärkeää.
Tosin syynä saattoi olla myös tätin perintö.
Mutta käytännössä en ole koskaan törmännyt Todistajaan,joka auttaisi käytännössä:
Lasketaanhan oviramppaus "hyväksi teoksi"