https://youtu.be/CiiZN2NumB8
"Puolen tunnin mittainen dokumentti "Luopuneet" käsittelee Jehovan todistajista eronneita ja erotettuja henkilöitä, jotka ovat eroamisensa myötä menettäneet kaikki ihmissuhteensa uskonlahkon sisällä. Dokumentissa sivutaan myös Jehovan todistajien erottamiskäytäntöjä sekä oikeuskomiteoiden toimintaa ja tarkastellaan niiden vaikutuksia erotettujen ja eronneiden elämään."
Kuten pätkässä yksi entinen jäsen mielestäni hyvin toteaa, että jos lahkoissa luetaan jotain pölystä kirjaa, jonka neuvoilla tuhotaan ihmisen psyyke olisi hyvä saada lahkojen mielivaltaisuutta vastaan lait ja velvoitteet, joilla ehkäistä vastaava toiminta. Pitemmän päälle vaarallisista lahkoista ei kärsi vain yksilöt, vaan koko yhteiskunta.
Uskonto myrkyttää kaiken.
Luopuneet - Kohtaloita Vartiotornin varjosta
11
307
Vastaukset
- mnhgfdfguio
Ihmiset tekee uskonnosta myrkyllisen.
- onnellisesti.uskova
Kyllä Karjalan menettäminen on pieni trauma verrattuna uskonsa menettämiseen.
Onneksi minun ei ole tarvinnut koskaan luopua kummastakaan.- Oudoksuva
Uskonnollisia tekstejä ei voi syödä (vaikka uskovaiset sanojaan söisivätkin) eikä se auta elämän laatuun. Joten jos vaihtoehtona olisi ollut Karjalan ja Petsamon pitäminen tai Ruotsin uskonnosta luopuminen, paljon mieluummin jälkimmäisestä eroon... :)
- tovereita.toisilleen
Oudoksuva kirjoitti:
Uskonnollisia tekstejä ei voi syödä (vaikka uskovaiset sanojaan söisivätkin) eikä se auta elämän laatuun. Joten jos vaihtoehtona olisi ollut Karjalan ja Petsamon pitäminen tai Ruotsin uskonnosta luopuminen, paljon mieluummin jälkimmäisestä eroon... :)
Da, tavaritsh. Harasoo finnogo kommunista.
- Oudoksuva
tovereita.toisilleen kirjoitti:
Da, tavaritsh. Harasoo finnogo kommunista.
Kokeile kirjoittaa Suomea tai edes jotain murteista jos tahdot että joku ymmärtää sinua. :)
Mutta ei, en kannata aatetta jonka suurin johtaja oli Gruusialainen pappi. - totuuskortti.ap
Aika tuohtuneita kommentteja Ordotoksi-kristiyltä T.T , varsinkin jälleen kerran oudoksuvalta. Selvästi osui arkaan paikkaan, asia halutaan salata hyökkäävällä taktiikalla.
Oudoksuvan kymmenet muut kristityt nimimerkit palstalla muuten viittaavat ihan samaan.. pään mäjähtämiseen En tiedä, kumpi on hirveämpää sukulaisiin ja läheisiin yhteyden menettäminen vai maiden menetys.
Yhdelle ihmiselle tuo voi merkitä maailman luhistumista ja moni on ajautunut mielenterveyden menettämiseen tai itsemurhiin.
Ja tuollaista uskonnon varjolla systemaattisesti annetaan vieläpä sivistyneessä Suomessakin tapahtua.
- huomasin.tuolta
Videon kommenteista:
". pyhäperse1 viikko sitten
hyi vittu ku tuli huono olo näistä mielisairaista satukirjn lukioista hyi !"
Pallihkiateisti ilmeisesti tuollakin kommentoinut?
Minä en muuten ole käynyt koskaan tuollaista satukirjalukiota.- totuuskortti.ap
Jaahah hiestä puhuva Luterilainen vastasi. Voisitko selvittää muillekin tuon hiki-termin, en ymmärrä mitä tarkoitat.
Tajuan, että tutut termit jäävät sinulta avaamatta muille. Vastaisitko kun imuroinniltasi "huomasin.tuolta" ehdit? - jhgfdsdfyuio
totuuskortti.ap kirjoitti:
Jaahah hiestä puhuva Luterilainen vastasi. Voisitko selvittää muillekin tuon hiki-termin, en ymmärrä mitä tarkoitat.
Tajuan, että tutut termit jäävät sinulta avaamatta muille. Vastaisitko kun imuroinniltasi "huomasin.tuolta" ehdit?Pää kiinni!
- jhgfdsdfyuio
Sanoin ties kuinka monta kertaa tälle evankelistalle, mutta se perälistansa kaivelija ei usko kun minä, parempi kristitty puhun hänelle? Räplää vain kiveksiään ja sivelee löydöt kristinmerkiksi nenänsä alle... huh huh mikä hihu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä13911248Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on15710361- 278053
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1976598Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.545759- 885238
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1584483Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314286Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas814132Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1383682
