Kysyn asiallisen kysymyksen, enkä halua, asiattomia vastauksia, kovin paljon:
Onko nyt niin että, Suomen ja Puolan uskonnollisella oikeistolla on "yhteinen vihollinen", ja se on perustuslaki. Historiasta tiedetään, että esimerkiksi fasistiset liikkeet haluaisivat ajaa omaa politiikkaansa "välittämättä laillisuudesta".
Tällä lailla:
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Lapintie pitää huolestuttavana oikeuskansleri Jaakko Jonkan toteamusta siitä, että hallituksen esityksissä on ollut ajoittain suuria perustuslaillisia ongelmia.
Kolme Helsingin Sanomien haastattelemaa oikeustieteilijää pitää Jonkan kertomia ongelmia lainvalmistelussa ennenkuulumattomina.
Lapintie:
– Jos Jonkan kertoma pitää paikkansa – ja varmaankin pitää – siitä, että hänen oikeuskanslerin virassa antamansa kommentit perustuslain vastaisuudesta eivät vaikuta lainvalmisteluun, niin kyllä se on aika ennenkuulumatonta ja todella huolestuttavaa.
– Juuri sen takia oikeuskansleri seuraa valtioneuvoston työtä: että hän voi antaa omat huomautuksensa ja sitten valtioneuvosto noudattaa niitä niin, että eduskuntaan ei tulisi tietoisesti lähetettyjä asioita, jotka ovat perustuslain vastaisia.
Lapintie pitää vakavana viestinä pelkästään jo sitä, että Jonkka joutuu tulemaan julkisuuteen ja esittämään tällaista kritiikkiä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Perustuslakii Orpolle kaupan este ja Soinille kommunismia ja Sipilälle saatana. Kaikkien kolmen arvostelukyky kertoo vain heidän omasta arvostelukyvystään.
Puolaa hallitsee uskonnollinen oikeisto ja Suomen uskonnollisen oikeiston johto tekee sinne pyhiinvaellusmatkoja tukemaan fasistihallintoa ja saamaan oppia siitä, millä tavoin vieläkin tehokkaammin valtiojohto voi erottaa epämukavat tuomarit ja toimittajat ja millä tavoin korruptio kukoistaa ja millä tavoin raiskattuja lapsia kohdellaan. Lestadiolainen Sipilä ja katolilainen Soini kumartavat kun veli todistaa.
Sipilä tekee Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ensimmäisen vierailunsa juuri fasistiseen Puolaan. Saatumaltako? Matka alkaa huomenna torstaina. Lapset ja suku mukaan?
Pennut Puolaan ja Palkkiot Panamalle.
Sipilälle kapset ja suku mukaan ja viikoksi kännykkä pois päältä. Anoo poliittista turvapaikkaa fasistihallinnolta.
Soini ja Sipilä suunnittelevat uskonnollisen oikeiston diktatuuria.
Vasemmiston tärkein tehtävä on se, että suunnitelmaksi se niiltä jää.
Lehdistönvapauden ja perustuslain vastaisen taistelun eturintamassa: Puolan ja Suomen yhtynyt uskonnollinen oikeisto.
Lestadiolais-katolilais-fasistinen keskiaikainen liittovaltio. Raiskatut lapset pakotetaan synnyttämään.
Vastaus aloittajan kysymykseen on, että fasismi alkaa siitä mihin perustuslaillisuus päättyy.
Hyvä kysymys. Omasta mielestäni ei ole lainkaan liioiteltua kutsua Puolan, tai Yhdysvaltain, uutta johtoa fasistiseksi. Meidän ikäpolvemme historiallinen rasite on, että miellämme fasismin niin vankasti 1930-1940-lukuihin ja tiettyihin symboleihin. Fasismille ominaista kuitenkin on juuri dynaamisuus, opportunistinen symbolien omiminen ja suurisuuntaiset haltuunottoyritykset. Ns. "vaikuttavat sisääntulot".
Juuri siksi fasismiin herätään helposti liian myöhään. Jos fasismi tulisi omana itsenään omimatta olemassaolevia vakiintuneita symboleita, se torjuttaisiin ennalta. Siksi fasistit pyrkivät ns. "uimaan liiveihin". Samaa taktiikkaa noudattaa moni uskonlahko.
Puolan ratsuväki torjuu kaikenlaiset offensiivit ja niin toimii myös Suomen korpisoturi.
Puola on koko historiansa ajan ollut milloin Saksan, milloin Venäjän miehittämä, siinä välissä itse sotkenut asiansa harjoittamalla juutalaisvähemmistönsä vainoamista. Jos on jokin eurooppalainen kollektiivisesta psykoosista kärsivä maa, niin Puola juuri.
Sen verran olen käynyt, että mukavia ihmisiä, selvin päin ollessaan. Uhriutuvat helposti, mikä vaikeuttaa tasa-arvoisen yhteiskuntajärjestyksen luontia ja ylläpitämistä.
Puolaa vaivaa historiallinen trauma, mihin katolinen uskonnollinen oikeisto vastaa samoilla eväillä kuin koulukiusaajat ja lestadiolaiset kaltoinkohtelijat lempilapsilleen.