Pääministeri Sipilä on saanut toteutetuksi yhden vaali-ideansa eli valtion kehitysrahaston VaKe Oyn. Rahanarvoista tavaraa Vakeen siirretään ensivaiheessa 2,4 miljardin euron verran valtiojohtoisia yhtiöitä, joita Sipilän on tarkoitus panna lihoiksi ja sijoittaa rahoja sitten sellaisiin kohteisiin, joihin Sipilä poliittisesti uskoo eli ns. kärkihankkeisiin. Näihin kuuluvat varmaankin biotalouden edistäminen, mikseipä rahan lykkääminen Talvivaaraan ja maatalouden tukeminen.
Lihoiksi paneminen ja uudelleen sijoittaminen ei sinänsä ole huono idea, jos uusi sijoitus tuottaa paremmin kuin vanha. Pelkkä lihoiksi paneminen ei ole järkevää, koska korkotuotto on pienempi kuin yhtiöistä saatavat osingot. Talvivaara-tyyppinen sijoitus tuottaisi negatiivisesti, mutta voisi olla kepulaisille muuten mieluinen tapa törsätä veronmaksajien rahoja.
Mutta miksi Vake, kun on jo olemassa Solidium. Lakimies Valtteri Aaltonen on tutkinut taustoja ja panen viitteksi hänen blogikirjoituksensa. VaKe on osakeyhtiö, jonka ylijäämät jäävät yhtiöön. Solidiumin ylijäämät menevät valtiolle. Valtion sijoituksista päättää eduskunta. Solodium kuuluu viime kädessä eduskunnan päätäntävaltaa. VaKessa sen sijaan päätökset tekee yhtiö ja omistajaohjausministeri (=Sipilä). Tämä tarkoittaa sitä, että eduskunnan VaKen varat ovat eduskunnan päätösvallan ulottumattomissa. Tämä on Sipilän ikioma 2,4 miljardin euron budjetti. Sipilä voisi tällaisella rahasummalla tekohengittää Talvivaaraa oman päätöksensä nojalla vuosikaudet.
Sipilä on junaillut näitä taloudellisia asioita taitavasti eli keskittänyt päätöksenteon itselleen. Aluksi hieman ihmettelin, miksi Sipilä otti edellisistä hallituksista poiketen omistajaohjausministerin tehtävät itselleen. VaKen synnytys selittää nyt tämän. Muuten lainvalmistelun arviointineuvosto täystyrmäsi tämänkin lakihankkeen, kun mittapuuksi otetaan hyvä lainvalmistelu.
http://valtteriaaltonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228526-paaministerin-kehitysyhtiosta-ja-valtion-omistajaohjauksesta#kommentoi
VaKe, Sipilän oma budjetti
0
69
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38859Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24521
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17483Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482