Suomi on vuosisatojen saatossa useaan otteeseen suistunut sotaan itäistä naapuriaan vastaan. On myös ollut pitkiä rauhallasia jaksoja, joita on luonnehtinut voimakas taloudellinen kasvu ja kansan laaja vaurastuminen. Kun tarkastelemme historiaa puolueettomasti, vain pelkkien faktojen valossa, huomaamme eräitä syy-seuraussuhteita, joita harvemmin tuodaan esille.
Kaksi ajanjaksoa Suomen historian aikana nousevat selvästi esille erityisen rauhan ja kehityksen aikakausina: nk. Venäjän vallan aika 1800-luvulla ja toisen maailmansodan jälkeinen aika. Näitä tutkaillessamme havaitsemme, että Suomen ulkoinen turvallisuus on ikään kuin suorassa suhteessa Suomen asevoimien kokoon. Autonomian aikana Suomella ei ajoittain ollut asevoimia käytännössä juuri lainkaan ja koko aikakautta tarkastellen niiden koko pysyi hyvin rajoitettuna. Samoin poliittisten vankien määrä oli olematon.
Hyvin samanlaiselle näyttää tilanne myös toisen maailmansodan jälkeen. Silloin Stalinin johdolla demokraattisten valtioiden sotavoimat puhdistivat fasistisen vaikutuksen mm. Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Poliittiset vangit vapautettiin ja uusien ottaminen kiellettiin. Pariisin rauhansopimuksessa Suomen asevoimien koko rajoitettiin järkevälle tasolle. Kun Suomen ympäristölleen aiheuttama uhka väheni, vähenivät selvästi myös konfliktit naapureiden kanssa. Sodan jälkeisenä aikana ei ole ilmennyt sotatoimia Neuvostoliittoa vastaan eikä myöskään Ruotsin takia ole suoritettu joukkojen ryhmityksiä eikä puolustusvalmisteluja kuten 1920-luvulla tehtiin.
Vastaavasti voidaan historiasta havaita, että vuosina 1939-44, jolloin Suomen asevoimat olivat suuremmat kuin koskaan tunnetun historian aikana ja poliittisia vankeja enemmän kuin koskaan, jouduttiin kolmeen sotaan, jotka merkittävästi hidastivat taloudellista ja hyvinvoinnin kehitystä maassamme. Samanlaisia hyvin rauhattomia ja verisiä ajanjaksoja historiassamme ovat esim. nuijasodan aika (runsaasti suomalaisia sotilaita maassamme ja erittäin paljon poliittisia vankeja) että myöskin esim. Suuren Pohjansodan ajanjakso (runsaasti suomalaisia sotilaita asepalveluksessa, hyvin paljon sotavankjea maassamme ja myöhemmässä vaiheessa myös jonkin verran poliittisten vankien pidättämisiä).
Olisi tämän valossa enemmän kuin paikallaan myöntää maamme korkeimmat kunniamerkit suomalaisten rakastamille naapurimme johtajille Leninille ja Stalinille. Leninin ansiona on ilman muuta se, että Hän perusti Neuvostovaltion ja Stalinin ansioksi on laskettava Suomen pelastaminen fasismin vaikutukselta ja rauhansopimusehdot, jotka pienensivät Suomen asevoimat tasolle, joka takasi rauhan säilymisen alueella. Mielestäni sekä Leninille että Stalinille tulisi myöntää postuumisti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi Suomen 100 vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.
Kaksi ajanjaksoa Suomen historian aikana nousevat selvästi esille erityisen rauhan ja kehityksen aikakausina: nk. Venäjän vallan aika 1800-luvulla ja toisen maailmansodan jälkeinen aika. Näitä tutkaillessamme havaitsemme, että Suomen ulkoinen turvallisuus on ikään kuin suorassa suhteessa Suomen asevoimien kokoon. Autonomian aikana Suomella ei ajoittain ollut asevoimia käytännössä juuri lainkaan ja koko aikakautta tarkastellen niiden koko pysyi hyvin rajoitettuna. Samoin poliittisten vankien määrä oli olematon.
Hyvin samanlaiselle näyttää tilanne myös toisen maailmansodan jälkeen. Silloin Stalinin johdolla demokraattisten valtioiden sotavoimat puhdistivat fasistisen vaikutuksen mm. Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Poliittiset vangit vapautettiin ja uusien ottaminen kiellettiin. Pariisin rauhansopimuksessa Suomen asevoimien koko rajoitettiin järkevälle tasolle. Kun Suomen ympäristölleen aiheuttama uhka väheni, vähenivät selvästi myös konfliktit naapureiden kanssa. Sodan jälkeisenä aikana ei ole ilmennyt sotatoimia Neuvostoliittoa vastaan eikä myöskään Ruotsin takia ole suoritettu joukkojen ryhmityksiä eikä puolustusvalmisteluja kuten 1920-luvulla tehtiin.
Vastaavasti voidaan historiasta havaita, että vuosina 1939-44, jolloin Suomen asevoimat olivat suuremmat kuin koskaan tunnetun historian aikana ja poliittisia vankeja enemmän kuin koskaan, jouduttiin kolmeen sotaan, jotka merkittävästi hidastivat taloudellista ja hyvinvoinnin kehitystä maassamme. Samanlaisia hyvin rauhattomia ja verisiä ajanjaksoja historiassamme ovat esim. nuijasodan aika (runsaasti suomalaisia sotilaita maassamme ja erittäin paljon poliittisia vankeja) että myöskin esim. Suuren Pohjansodan ajanjakso (runsaasti suomalaisia sotilaita asepalveluksessa, hyvin paljon sotavankjea maassamme ja myöhemmässä vaiheessa myös jonkin verran poliittisten vankien pidättämisiä).
Olisi tämän valossa enemmän kuin paikallaan myöntää maamme korkeimmat kunniamerkit suomalaisten rakastamille naapurimme johtajille Leninille ja Stalinille. Leninin ansiona on ilman muuta se, että Hän perusti Neuvostovaltion ja Stalinin ansioksi on laskettava Suomen pelastaminen fasismin vaikutukselta ja rauhansopimusehdot, jotka pienensivät Suomen asevoimat tasolle, joka takasi rauhan säilymisen alueella. Mielestäni sekä Leninille että Stalinille tulisi myöntää postuumisti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi Suomen 100 vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkkispoika jaksaa vain tehtailla stallarialoituksia!
Venäjä/NL on aina ollut epävakaa ja agressiivinen rajanaapuri ja uhka Suomelle! Parhaiten naapurin saa pysyä omalla puolellaan rajaa OMALLA voimakkaalla armeijalla!
Tovereita Lenin ja Stalin alias kuppakasa ja kusilammikko ei ole syytä kiitellä mistään asiasta ja heidän hautapaikkansa sopisivat parhaiten koirien kusetuspaikoiksi!
"Silloin Stalinin johdolla demokraattisten valtioiden sotavoimat puhdistivat fasistisen vaikutuksen mm. Suomesta ja Pohjois-Norjasta. Poliittiset vangit vapautettiin ja uusien ottaminen kiellettiin. "
PÄINVASTOIN! Juuri Stalinin määräyksestä UUSIA POLIITTISIA VANKEJA OTETTIIN!
Leinon vangit
”Leinon vangit” oli yhdeksäntoista henkilön ryhmä, jotka Suomen sisäministeri Yrjö Leino luovutti huhtikuussa 1945 liittoutuneiden valvontakomission venäläisille edustajille, ja jotka vietiin vankeina Neuvostoliittoon. Ryhmään kuului 11 Suomen kansalaista ja 8 Suomessa Nansenin passilla oleskellutta pakolaista. Luovutetuista suurin osa oli venäläisiä valkoisia emigrantteja. Tapaus tuli julkisuuteen kolme vuotta myöhemmin ja johti eduskunnan Leinolle antamaan henkilökohtaiseen epäluottamuslauseeseen, mikä pakotti hänet eroamaan sisäministerin tehtävistä. Leinon vangeista yksi teloitettiin ja viisi kuoli vankeudessa Neuvostoliitossa. Yksitoista pääsi palaamaan Suomeen Stalinin kuoleman jälkeen 1950-luvun puolivälissä.
”Leinon vankien” kokonaismäärästä on mainittu erilaisia tietoja. Yhdeksäntoista henkilöä tiedetään varmuudelta, mutta jotkin lähteet mainitsevat määräksi 20.
Kyseessä oli kyynisen häikäilemätön temppu, jossa kommunistinen sisäministeri Leino omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden päätöstä luovutti kyseisen vankimäärän lentoteitse Venäjälle!
Vallitsevassa olosuhteissa voidaan tekoa luonnehtia murhayritykseksi etenkin kun vain osa luovutetuista ikinä palasi!
JOTEN KIITTÄMÄTTÄ PARAS!