Roosa ja Joona opettavat oikein!

Tahkosen Roosa ja Kortesmäen Joona opettaa ihan oikein ja ovat pysyneet täten Raamatun perustalla. He eivät ole alkaneet mukautua kunkin korvasyyhyn mukaisiksi niin kuin esimerkiksi Luukkaan Valma, Ilosen Vuokko, Leppälän Maria, Palosen Ulla, Hintsalan Mari-Anna jne.

Ekaksi. Valma Luukas ei ole ollut koskaan vanhoillislestadiolainen. Toisekseen Palosen Ulla oli tietääkseen jo ulkoistettu Jumalan valtakunnan ulkopuoliseen rakkauteen.
Kolmanneksi Ilosen Vuokko ei ole koskaan edes nauttinut mitään luottamustoimia. Hän ei ollu puhuja, eikä hän ole edes hakennut papin virkaakaan -- hän kun ei ole opiskellut teologiaa sitten lain. Mari-Anna Hintsala taas oli alkanut liukumaan oikean opin kaidalta tieltä sinne lavealle korvasyyhyjen valtaamalle valtatielle.

Joona ei ole paappi, eikä Roosa. Joona on puhujasveli ja puhuu erittäin raittiisti. Roosa taas ei ole ikinä edes haikaillut puhujan paikalle. Kaikkien kirjoitusten, mitä Joona Kortesmäki ja Roosa Tahkonen ovat kirjoittaneet ovat kaikilta osin täysin Raamatun mukaisia kirjoituksia ja puhdasta oppia. Toki he ovat todenneet, että hekin voivat tavallisina ihmisinä tehdä virheitä ja joutua väärään. He ovatkin nöyrinä sanoneet, että jos te huomaatte tällaista käyvän, voitte rakkaudella meitä neuvoa takaisin tielle. Aivan kuin kaikki uskovaiset, pitäkäämme heikoistamme puolta. Älkääkään antako kenenkään joutua vaivaan!
295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuolla Roosan ja Joonan blogissa toissailtana käveli reteesti Tornion siionin yli. Tuo ei tietenkään ole Joonan syy. Ehkä ne Roosa ja Joona oikovat tapahtunutta omissa puheenvuoroissaan. Ovatko Roosa ja Joona aviopari?

Äänestä
  • Roosa on Tah(k)ollaan naimisissa, mutta Joonas on luullaksein sinkku.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jonethas kirjoitti:

Tahkosen Roosa ja Kortesmäen Joona opettaa ihan oikein ja ovat pysyneet täten Raamatun perustalla. He eivät ole alkaneet mukautua kunkin korvasyyhyn mukaisiksi niin kuin esimerkiksi Luukkaan Valma, Ilosen Vuokko, Leppälän Maria, Palosen Ulla, Hintsalan Mari-Anna jne.

Ekaksi. Valma Luukas ei ole ollut koskaan vanhoillislestadiolainen. Toisekseen Palosen Ulla oli tietääkseen jo ulkoistettu Jumalan valtakunnan ulkopuoliseen rakkauteen.
Kolmanneksi Ilosen Vuokko ei ole koskaan edes nauttinut mitään luottamustoimia. Hän ei ollu puhuja, eikä hän ole edes hakennut papin virkaakaan -- hän kun ei ole opiskellut teologiaa sitten lain. Mari-Anna Hintsala taas oli alkanut liukumaan oikean opin kaidalta tieltä sinne lavealle korvasyyhyjen valtaamalle valtatielle.

Joona ei ole paappi, eikä Roosa. Joona on puhujasveli ja puhuu erittäin raittiisti. Roosa taas ei ole ikinä edes haikaillut puhujan paikalle. Kaikkien kirjoitusten, mitä Joona Kortesmäki ja Roosa Tahkonen ovat kirjoittaneet ovat kaikilta osin täysin Raamatun mukaisia kirjoituksia ja puhdasta oppia. Toki he ovat todenneet, että hekin voivat tavallisina ihmisinä tehdä virheitä ja joutua väärään. He ovatkin nöyrinä sanoneet, että jos te huomaatte tällaista käyvän, voitte rakkaudella meitä neuvoa takaisin tielle. Aivan kuin kaikki uskovaiset, pitäkäämme heikoistamme puolta. Älkääkään antako kenenkään joutua vaivaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu