Joensuulainen joutui väkisin perustulokokeiluun

Joensuulainen Arto, 35, ei ole järin iloinen Kelan päätöksestä, jonka mukaan hän on yksi vuoden alusta alkaneen perustulokokeilun osallistujista.

– Älyttömän huonot tunnelmat tästä kokeilusta, Arto kertoo.

Kokeiluun valittiin satunnaisotannalla 2 000 henkilöä, jotka saavat kahden vuoden ajan 560 euron suuruista verotonta perustuloa.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vain Joensuussa on tuollainen suhtautuminen mahdollista. Tollukalle tyrkytetään yli viisi sataa kuussa tyhjästä ja alkaa jumalaton volina kun on niin raskasta! Perimästä ja paikan hengestä johtuvaa varmaan sillä saksalaistutkimus on todennut että tyhmyys on tarttuvaa.

Äänestä
  • Eiköhän kysymyksessä ole yksilö, tuskin sillä on mitään merkitystä, että henkilö on Joensuulainen.

    Äänestä

  • Yksilöpä hyvinkin, mutta kun yhteisö koostuu yksilöistä niin lopputulema on käytännössä sama.
    Idiotismista voi kehittyä influenssan kaltainen tekijä laajetessaan.
    Silloin on parempi puuttua alkutekijöissään asiaan ja kastroida joensuulaisperäiset estääkseen suuremmat vauriot ihmiskunnalle.
    ;D

    Äänestä

Kylläpä poikaa kohtasi raskas onnettomuus. Kunpa jaksaisi päästä ylitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perustulokokeilu kirjoitti:

Joensuulainen Arto, 35, ei ole järin iloinen Kelan päätöksestä, jonka mukaan hän on yksi vuoden alusta alkaneen perustulokokeilun osallistujista.

– Älyttömän huonot tunnelmat tästä kokeilusta, Arto kertoo.

Kokeiluun valittiin satunnaisotannalla 2 000 henkilöä, jotka saavat kahden vuoden ajan 560 euron suuruista verotonta perustuloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu