Liikennesuunnittelija. Voisitko harkita jättäväsi virkasi täytettäväksi jollakin alasta jotakin ymmärtävällä henkilöllä. No, kun et tuota nyt kuitenkaan ymmärrä tehdä, niin miten olis kaikkien koulujen pääliikenne väylille kamerat ja 30km/h nopeusrajoitus. Ymmärrän, että investointi on arvokas, mutta ei mitään siihen verrattuna mitä töppäilysi kaupungin asukkaille maksaa, puhumattakaan siitä, että joku pieni koululainen voi säästää henkensä tai säilyä ilman vammautumista.
Hei Sinä Kaupungin Ammattitaidoton
33
528
Vastaukset
- Lommis
Miksi kunnan hommissa kaikki pitää tehdä kahdesti, ensin pieleen ja sitten uudelleen. Yleensä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kaikki alkaa jo siitä, että palkataan suunnittelija kaupungille töihin, joka sitten palkkaa konsultin, siis startissa jo yhdestä työstä kahdelle palkka. Mutta ainahan voidaan lähettää kaupungin hallitus Kokon johdolla vaikka Pariisiin katsomaan liikenteen vilinää tai etelän maihin maistelemaan minkälaista ruokaa pakolaiset syövät. Näkyy olevan vain niin, että on sitten minkä tason poliitikko tahansa, niin omaetu ja pikku vilppi on etusijalla. Kiva nähdä kuinka kalliiksi tulee Hyvinkään täyttäminen 100 vuotiaaksi. Kyllä siinä kestitään omaisia, kavereita ja muuten vaan tuttuja, joista myöhemmin voi olla hyötyä omassa elämässä. Mutta pääseekö Rantalainen hyötymään tarpeeksi jää todettavaksi myöhemmässä vaiheessa. Pikku vinkkinä voisi sanoa, että juhlan kunniaksi Asemankoulu tai Keskustan yläaste joutaisi halvalla Rantalaisen sidosryhmille, jotka ajattelevat materian sijasta vain Hyvinkään etua.
- Vaaliteemaksi
Johan ne oli tutustumassa Helsingin liikenteeseen ja ihastuivat siihen ettei mikään toimi. Sen takia Hyvinkäällekin tuli lisää liikennevaloja jotta syntyis ruuhkia, kun pienellä automäärällä niitä ei muuten järjesty. Päättäjät hyväksyvät epäröimättä kaiken mitä kaupunkia terrorisoiva liikennesuunnittelu ehdottaa.
- Jotain.rotia
Vaaliteemaksi kirjoitti:
Johan ne oli tutustumassa Helsingin liikenteeseen ja ihastuivat siihen ettei mikään toimi. Sen takia Hyvinkäällekin tuli lisää liikennevaloja jotta syntyis ruuhkia, kun pienellä automäärällä niitä ei muuten järjesty. Päättäjät hyväksyvät epäröimättä kaiken mitä kaupunkia terrorisoiva liikennesuunnittelu ehdottaa.
Päättäjät ovat poliitikkoja ja heitä kiinnostaa kokouspalkkiot. Miten toimii uusi lautakunta verrattuna edelliseen ja mikä taho nykyisin päättää konsulttien käytöstä?
- Montulla
Onko tuo Kokko se joka asuu Ahdenkallionkadulla ja perheensä kanssa käyttelee autoja tyhjäkäynnillä sekä antaa koirien juoksennella vapaana aivan niin kuin kaupungin järjestyssääntö sanoo. Luulisi entisen uskovaisen nykyisen kähmijän kunnan luottamushenkilönä olevan esimerkillinen.
- Tärkeysjärjestys
Jospa loikkarin autossa ei olekaan loikkaria ja siksi koirat joutuu loikkimaan.
- AnttiPöysti
Luulisi, että valtakunnan politiikka urankin tössähdettyä Kokoomuksessa, näemme Kokon taas loikkaavan ja tällä kertaa Persuihin? Hän otti niin itseensä jo silloin, kun kristilliset ohitti ja nyt kokoomus marssi yli. Viherpiipereihin ei voi mennä, koska pitäisi lopettaa joutokäyttö autoista ja soppakin vaihtuisi nokkoskeittoon. No kokoomuksella on tulossa uuden sukupolven grillaileva Rantalainen kolmi koipinen Rekku toimii veturina. Tosin eka erä kopsahti omaan koipeen.
- tökstöksvaan
Hyvinkäällä on tämä 'töks töks' liikenne. Ajat 30 m, tulee valot, ajat toiset 30 m, tulee joku ihmeen koroke, taas kohta valot jne jne. , kadut kapenee vuosi vuodelta,
- Kiusaajien_Suojelija
Hyvinkäällä on liikenteessä punainen aalto eli kaikkiin valoihin joutuu pysähtymään. Näin saadaan paikalliset ilmanlaatumittarit näyttämään "huono ilmanlaatu" ja sillä tekosyyllä päästään ihmisiä kiusaamaan seuraavat vuodet uusilla liikennevaloilla. Samalla yksikkönsä tärkeämmäksi kaupungin sisäisessä vertailussa, eikä siten vähennyksiä henkilöstöön tule. Mutta nämä toimenpiteet eivät yksin auta, vaan tarvitaan vielä vaikutusvaltainen suojelija kaupungin virkajohdosta tai päättäjien johtohenkilöistä. Heitä ei montaa ole, mutta kuka heistä on tämä ylin suojelija. Onko sukulaissuhde, puoluesuhde vai suhde yleensä?
- Höykky
On varmasti pokassa pitelemistä liikennesuunnittelijan esimiehellä, kun on kehityskeskustelun aika. Kysymyksistä arin lienee, että kuinka noin niin kuin olet omasta mielestäsi onnistunut. Vittu mä ainakin siinä kohtaa repeisin ihan sata.
- Tillanteri
Piti oikee kahesti lukee toi, se oli niiiin isku vyön alle. Mut oikeesha nää on päin hittoa on menny, mut menee se niitten kaikilla muillaki osastoilla. Aikanaa mettäkaltevan tontikki piti suunnitella uuellee pikku mokan takii. Nuorisotalo Sillan remontista tuli kalliimpi ku uuden rakentamisesta. Mut Tahkolle tekonurmi ja katettu katsomo makso mitä makso ja luonnollisesti rahaa kaupungilta pelaajien ostoon. Kävi kai siinä Kauniston vanhainkodin remontissa vähä suuremman luokan fipa.
- HyvinkäänMafia
Tillanteri kirjoitti:
Piti oikee kahesti lukee toi, se oli niiiin isku vyön alle. Mut oikeesha nää on päin hittoa on menny, mut menee se niitten kaikilla muillaki osastoilla. Aikanaa mettäkaltevan tontikki piti suunnitella uuellee pikku mokan takii. Nuorisotalo Sillan remontista tuli kalliimpi ku uuden rakentamisesta. Mut Tahkolle tekonurmi ja katettu katsomo makso mitä makso ja luonnollisesti rahaa kaupungilta pelaajien ostoon. Kävi kai siinä Kauniston vanhainkodin remontissa vähä suuremman luokan fipa.
Tuo "hinttikyykkäpeli" on tässä pikkukaupungissa kaupungin ns. pyhä lehmä. Se saa kaiken mitä pyytää. Seuran edustajat marssii päättäjien luokse pyytämään rahaa vaikka kaiteiden kultaamiseen, niin kyllä tulee. Usein samat henkilöt kyseessä. Näin on nyt ja näin on aina ollut. Palkkiona kausilippuja tai vähintään vapaalippuja jokuseen peliin. Sitten kutsuvierasaitiossa nassutetaan herkkupaloja seuran piikkiin, tai useimmiten joku sponsori tarjoaa.
- HuolissaanTaas
Loppuviimex ne tarjoaa veronmaksajat.
- Kuluvähennys
HuolissaanTaas kirjoitti:
Loppuviimex ne tarjoaa veronmaksajat.
Aivan totta, valitettavasti.
- Lerppana
Tahkolle pitää laittaa tulos tai ulos, joka luonnollisesti käsittää ahneen johdon potkimisen vittuun seuran rahoja kuluttamasta. Tai siis meidän lasten harrastusmahdollisuus rahoja, kun harrastepaikka rahoista osa menee Tahkolle muutamaa kaupungin johdon vapaalippua vastaan. Mutta miten käy Tahkon, kun Kokko saa lähdöt kaupungin hallituksesta?
- Heijjheijj
Pöljän kunta hakee liikennesuunnittelijaa, siellä on yksi ja ainoa risteys, jonka tämä meidän älykkö voisi mennä sotkemaan. Taitaa heppu olla ostopapereilla virassa?
- Liikenne_toimivaksi
Vihreiden kiintiömandaatilla. Puolueet pitäisi sulkea pois kokonaan tärkeistä asioista ja ottaa tilalle ammattipätevät henkilöt.
- Virasto.suojelee
Liikenne_toimivaksi kirjoitti:
Vihreiden kiintiömandaatilla. Puolueet pitäisi sulkea pois kokonaan tärkeistä asioista ja ottaa tilalle ammattipätevät henkilöt.
Hiljaisuus on myöntymisen merkki.
- kainuuseen
Ei samperi! Pöjän kohdalla liikenne soljuu aika hyvin...älkää päästäkö sitä sotkemaan, aika usein siitä tule ajettua.
- Codys
Jospa suunnittelija menis päiväksi kuorma-auton kyytiin, joka sitä ajeluttaisi pitkin kaupunkia, niin voisi näkemykset vähän ehkä muuttua. Kaupungin oma auto ei kyllä käy, kun ne ei liiku paljo minkään, ovat yhtä laiskoja, kun kuskitkin.
- Mistä.johtunee
Voisivat hyvinkin kuskata ja näyttää kaikki ongelmakohdat ongelman aiheuttajalle. Ei ole suosiossa ammattikuskien piirissä.
- hyh.hyy
Hyvin menee. Läppäristä katupiirustuksia etsinyt täti valittiin edelleen valtuustoon. Seuraavan 4 vuoden aikana edelleen ihmetellään miksei kaupunkiin muuta uusia asukkaita. Liikennesuunnittelu ja -valvonta estävät muuttohalun.
- NiinMiksi
Onko missään tai kenellekään kerrottu, miksi Martikadun risteykseen piti laittaa ne liikennevalot?
- Jotain.rotia
Konsultille piti saada töitä. Lautakunnan rivijäsenet eivät tienneet kyseisestä hankkeesta mitään. Ovat pelkkiä kokouspalkkion nostajia. On vähän pahasti sanottu, mutta veronmaksajana **tuttaa kustantaa täysin tarpeetonta hanketta kun samaan aikaan on todellista tarvetta rahalle terveydenhuollon parissa. Niistä on ollut useita juttuja mm. Aapon sivuilla, mutta poliitikot päättää tärkeysjärjestyksestä.
- Ääntä.kuuluviin
Mielenosoitus olisi paikallaan. Kyllä kansalaiset tuon mielettömyyden kustantajina olisivat oikeutettuja ns. italialaiseen hidastuslakkoon. Kaikki pääkaduille sovittuna ajankohtana.
- BioLoogisti
Huomasin Ympäristöministeriön rauhoitettujen eläinten ohjeellisten arvojen luettelosta, että kiurun hinta on vain 34 euroa. Kun esim. jokisimpukka maksaa 50 euroa.
- katukunnossa
2014 Teimme valituksen kaupungille kuorma-auto pysäköinnistä.Piti ostaa torjunta-auto.2017 lähtien on torjuttu kaupungin ajossa olevaa jokilaakson murskausta.Lopetimme nyt elokuussa ja otimme yhteyttä kaupunkiin.Marko Hytösen mielestä katu lunnossa.Taloyhtiön pitäisi siirtää korvaavan ilman otto talon toiselle puolelle.HELPOMPI ON MUUTTAA ILMANOTTO SYSTEEMIÄ KUIN KIELTÄÄ KUORMA-AUTO PYSÄKÖINTI. Oli niin hyvä juttu että kirjoitimme LIIKENNE JA VIESTINTÄ MINISTERIÖÖN.Sieltä tuli vastaus aika nopeasti.Valiteltiin tapahtunutta olivat olleet yhteydessä josta oli kerrottu että kaupunki on ryhtynyttoimenpiteisiin asian ratkaimiseksi.2014 kaupunki lupasi jo tutkia asiaa.Yhtiökokouksessa tuli sanottua että täytyy kai Brysseliin kirjotella.
- selkeyttäjä
Vähän korjailin:
2014 Teimme valituksen kaupungille kuorma-auto pysäköinnistä. Piti ostaa torjunta-auto. 2017 lähtien on torjuttu kaupungin ajossa olevaa jokilaakson murskausta. Lopetimme nyt elokuussa ja otimme yhteyttä kaupunkiin. Marko Hytösen mielestä katu lunnossa. Taloyhtiön pitäisi siirtää korvaavan ilman otto talon toiselle puolelle. HELPOMPI ON MUUTTAA ILMANOTTO SYSTEEMIÄ KUIN KIELTÄÄ KUORMA-AUTO PYSÄKÖINTI. Oli niin hyvä juttu että kirjoitimme LIIKENNE JA VIESTINTÄ MINISTERIÖÖN. Sieltä tuli vastaus aika nopeasti. Valiteltiin tapahtunutta olivat olleet yhteydessä josta oli kerrottu että kaupunki on ryhtynyttoimenpiteisiin asian ratkaimiseksi. 2014 kaupunki lupasi jo tutkia asiaa. Yhtiökokouksessa tuli sanottua että täytyy kai Brysseliin kirjotella. - kuorkitnousuun
Valehtelet.
Jokilaakson Murskalla on ekoautot. Niillä kaupunki pelastuu.
Kunnioittakaa niitä niin teidän maailma pelastuu.
Kaikki muu on hupun puppua.
Kaupungin liikennesuunnittelijalla on mitalli.
- JaskaSuorapuheinen
Asiaan liittyen Mauno Koiviston ollessa presidenttinä hänelle kirjoitti vanhempi rouva Hyvinkäältä ongelmasta jota kaupunki ei halunnut korjata. Presidentti kyseli miksei homma toimija kansalainen saa kärsiä ongelmasta, joka on korjattavissa. Kyllä alkoi tapahtua ja ongelma korjattiin pikavauhtia. Kertokaa ongelmata "isokenkäisille" ja kutsukaa media mukaan. Tuollainen ihmisten kaasutus tulee saada loppumaan. Periksi ei saa antaa.
- Punainenpalaa
Mihinkä tapaukseen toi Manu liittyy?
- kuorkitnousuun
Liikennesuunnittelijalla on mitalli.
Kunniaa. - hyvävel
Jokilaakso vois viedä eko autonsa talonsa eteen.Haisee vaan niin pirusti aamulla.Luulis auto joka ei saastuta pakoputki olisi vedetty ohjaamoon.Kuski saisi raitista ilmaa. Ihmettelen miten tuommosen auton seisottaminen kannattaa.Kaupungin kanssa on kyllä tehty hyvä diili.Taitaa olla hyvinkään hyväveli homma takana.
- erkkinapu
Pientä jasentelyä tein.
"Jokilaakso vois viedä eko autonsa talonsa eteen. Haisee vaan niin pirusti aamulla. Luulis auto joka ei saastuta pakoputki olisi vedetty ohjaamoon. Kuski saisi raitista ilmaa. Ihmettelen miten tuommosen auton seisottaminen kannattaa. Kaupungin kanssa on kyllä tehty hyvä diili. Taitaa olla hyvinkään hyväveli homma takana. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683139
- 2002791
- 222588
- 492578
- 202446
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412295Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101733Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241677- 361535
- 181396