EU pelasi rahamme

mikä-maa-mikä-valuutta

EU on kuin uhkapeluri joka on hävittänyt koko perheen rahat pelissä jota ei osaa. Näin huijarit ovat rikastuneet ja kansat Euroopassa köyhtyneet rutiköyhiksi. Tämän osoittaa valtioiden velat ja kokonaisvelat joiden suuruus on nyt n 5-10 kertaa bruttokansantuote.
Tämä vaatii EUn johtajilta suuria kansantaloudellisia kykyjä ja maitten poliitikoilta erikoisosaamiista tuhlauksen saralla. Tämän näkee ympärillään suurellisessa rakentamisessa niin ettei enää pystytä ylläpitämään niitä ansaituilla rahoilla vaan sekin tehdään velaksi.
Kaikki alkoi siitä että sodissa tuhottiin kahteen kertaan rakennettu sivilisaatio ja natsiherrat halusivat uudelleen rakentaa haavemaailmansa ihmisten ansioilla. Siksi he perustivat EUn 1948. Herrojen ruokahalu kasvoi vuosien saatossa ja kun öljyn käyttö lisääntyi vuodesta toiseen niin ihmisiä voitiin entistä enemmän siirtää utopian pariin luomaan taivasten valtakuntaa jossa työtä ei tarvitse tehdä ja jossa valtio maksaa loputtoman huvin tekemällä lopuksi rahaa lisää niin kauan kuin sen arvo loppuu. Tämä rahan kiertokulku siis toistuu tietyin ajoin Euroopassa.Kun raha loppuu niin sota alkaa.
Toinen seikka on johtajien haave päästä maailman johtajiksi. Siihen ajateltiin päästävän vanhan siirtomaapelin avulla. Muutaman vuoden tämä toimi hyvin kun tuloerot olivat suuret ja vanha tuotanto toimi hiipuen Euroopassa. Parissa vuosikymmenessä tilanne muuttui ja siirtomaat nousivat elintasossa ohi länsimaitten jotka tuhoutuivat köyhyyteen. USA ja EU ovat nyt mennyttä kalua typerien johtajien takia . Kiina ja Intia omistavat maailman . Meille jäivät niiltä hankitut velat ja pian teemme nälkäpalkalla niiden tehtaissa työtä 60 tuntia viikossa. Tässäkö on saldo työväen,talonpoikien ja porvarien satavuotisesta tappelusta?

4

194

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä.järki

      Voi kauheeta! Ja minä kun luulin että se ovat ihan nämä kotimaiset poliitikkomme jotka sitä velkaa ottavat ja ovat ottaneet. EU on koettanut jarrutella sitä velkaantumista.

      Näille kotimaisille velkapoliitikoille te ipulit vaaditte lisää valtaa. Missä järki?

      • tieto-on-valtaa

        Suomessa velkaa ottavat rikkaat ja köyhät takaavat ja maksavat. Kun EKP maksaa vuosittain velkoja biljoonilla niin tämä heikentää rahan ostovoimaa.Nyt euro on romahtanut dollariin nähden 50% ja dollari on hyvin heikko valuutta USAn velkojen takia.Trolli taas puhuu asiattomia kuten aina. Tuo ei tehoa vaan suomalaiset kyllä ymmärtävät trollin valehtelun syyt ja tekijöiden tarkoitusperät. Sipilän joukkoihin ei kukaan enää luota. Keinottelijat ovat tuhon tekijät.


      • missä.järki
        tieto-on-valtaa kirjoitti:

        Suomessa velkaa ottavat rikkaat ja köyhät takaavat ja maksavat. Kun EKP maksaa vuosittain velkoja biljoonilla niin tämä heikentää rahan ostovoimaa.Nyt euro on romahtanut dollariin nähden 50% ja dollari on hyvin heikko valuutta USAn velkojen takia.Trolli taas puhuu asiattomia kuten aina. Tuo ei tehoa vaan suomalaiset kyllä ymmärtävät trollin valehtelun syyt ja tekijöiden tarkoitusperät. Sipilän joukkoihin ei kukaan enää luota. Keinottelijat ovat tuhon tekijät.

        Valtio se ottaa velkaa. Jos haluat ilmaista tämän niin että se on rikkaat päättäjämme jotka sitä velkaa ottavat niin se on sinun asiasi. Sosiaalimenoihin siitä menee sangen suuri osa eli köyhille se raha menee.

        "Nyt euro on romahtanut dollariin nähden 50% "

        Niinkö? Millä ajanjaksolla? Mistä euromäärästä mihin? Suomen Pankin tilastot eivät oikein tue väitettäsi :)

        Mutta te ipulithan haikailette devalvaatioita. Eikös tämä olisi sitten juuri sitä mitä kaipaatte?

        Sipilään ei todellakaan luota muut kuin jokunen kepulainen.


    • ootta.te.torvia

      Kyllä se on kuulkaas ollut PESONEN joka on IPU:n rahat haaskannut ja sitten lainannut yksityispankkiiri Pesoselta 30 donaa jolla alistanut koko loisroikan velkavankeuteen Pesoselle. Sama tyyppi kaappasi kerhon ainoan tulonlähteen eli hartaiden ipulaisten kynänjäljet omalle kirjakerholleen tulonlähteeksi jolloin IPU ei voi koskaan saavuttaa muuta kuin lisää velkaa. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että kerho joskus saisi edustajan, kas kummaa sen kautta tuleva puoluetukikin vilahtaisi Pesoselle, koska nimenkirjoittaja Pesonen on tällaisen sopimuksen allekirjoittanut yksityispankkiiri Pesosen kanssa.

      Siispä tuossakin tilanteessa Puolue ei vahvistuisi vaan julkisuusarvo jäisi yhteen pihaukseen vaalitoimikunnan varajäsenenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1723
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      898
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      107
      659
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      539
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe