Johtajan neuvot seuraajalleen
Published on Thu 27 November 2003
Mies oli juuri palkattu uudeksi kaupunginjohtajaksi suuriin perintösaappaisiin . Edellinen johtaja asteli tapaamaan häntä yksityisesti ja esitteli hänelle kolme numeroitua kirjekuorta. "Avaa nämä kuoret silloin, kun sinulla on niin paha ongelma, ettet pysty ratkaisemaan sitä", ex-johtaja sanoi.
Kaikki meni tasaisesti, mutta kuusi kuukautta myöhemmin systeemin hallinta kääntyi laskuun ja uusi johtaja oli todella kovan paineen alla. Järjen käydessä vähiin hän muisti kirjekuoret. Hän meni laatikolleen ja otti esiin ensimmäisen kirjekuoren. Viestissä luki lyhyesti: "Syytä edeltäjääsi." Uusi johtaja kutsui koolle lehdistötilaisuuden ja tahdikkaasti laski syyt edeltäjänsä niskoihin. Tyytyväisenä lehdistö kirjoitti hallinnosta positiivisesti, suosio kääntyi nousuun ja ongelma oli pian takana.
Mutta jo vuoden päästä hän oli taas vaikeuksissa. Tuli vakavia johtamisongelmia. Edellisestä kokemuksesta oppineena johtaja avasi nopeasti toisen kuoren. Viestissä luki: "Uudelleenorganisoi." Tämän hän teki ja oli nopeasti jaloillaan. Sivustaohjaajatkin kehuivat johtajaa.
Muutamien toinen toistaan tuottoisampien vuosineljännesten jälkeen kunnalle tuli taas vaikeat ajat. Johtaja meni huoneeseensa, sulki oven ja tietäen, että kyseessä oli viimeinen kuori, hän avasi sen. Viestissä sanottiin: "Valmista kolme kuorta..."
Published on Thu 27 November 2003
Mies oli juuri palkattu uudeksi kaupunginjohtajaksi suuriin perintösaappaisiin . Edellinen johtaja asteli tapaamaan häntä yksityisesti ja esitteli hänelle kolme numeroitua kirjekuorta. "Avaa nämä kuoret silloin, kun sinulla on niin paha ongelma, ettet pysty ratkaisemaan sitä", ex-johtaja sanoi.
Kaikki meni tasaisesti, mutta kuusi kuukautta myöhemmin systeemin hallinta kääntyi laskuun ja uusi johtaja oli todella kovan paineen alla. Järjen käydessä vähiin hän muisti kirjekuoret. Hän meni laatikolleen ja otti esiin ensimmäisen kirjekuoren. Viestissä luki lyhyesti: "Syytä edeltäjääsi." Uusi johtaja kutsui koolle lehdistötilaisuuden ja tahdikkaasti laski syyt edeltäjänsä niskoihin. Tyytyväisenä lehdistö kirjoitti hallinnosta positiivisesti, suosio kääntyi nousuun ja ongelma oli pian takana.
Mutta jo vuoden päästä hän oli taas vaikeuksissa. Tuli vakavia johtamisongelmia. Edellisestä kokemuksesta oppineena johtaja avasi nopeasti toisen kuoren. Viestissä luki: "Uudelleenorganisoi." Tämän hän teki ja oli nopeasti jaloillaan. Sivustaohjaajatkin kehuivat johtajaa.
Muutamien toinen toistaan tuottoisampien vuosineljännesten jälkeen kunnalle tuli taas vaikeat ajat. Johtaja meni huoneeseensa, sulki oven ja tietäen, että kyseessä oli viimeinen kuori, hän avasi sen. Viestissä sanottiin: "Valmista kolme kuorta..."
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jep, vuoden 2003 jälkeen kaupunginjohtajaruletti on pyörinyt, epätietoja valehdellen autettuna ja jokunen jopa auttamatta. Ei siis yllättävää, se vaan kummastuttaa, kun yhdelle poispotkitulle, kun hän oli ilmeisesti niin hyvä, maksetaan vieläkin kk-palkkaa.
Onhan se kylmä vinkka puhaltanut pihalle hallintojohtajia, muita johtajia, työntekijöitä, lääkäreitä ja näitä ei sopivia henkilöitä- veljestön taktiikkaturboahtimesta vauhdittaen huitsin nevadaan.
tekstikaappaus:
"tyhjä gallona?
8.8.2011 12:03
minä, nimimerkki lisään Iisalmen Sanomien jutun eteen;
Voi hyvä tavaton, Kimmo Sarkkinen. Mten sinusta löytyy nyt tämäntapainen pitäjäneuvos, linjakkaana tunnettu luottomies?
Kannaottosi tyyli ei sovi sinuun laisinkaan.
Oletko ahdistunut todella siitä, että kaupunkia johtavat asiansa taitavat vahvat naiset ja pahinta lienee se että vain yksi vieraskielillä puhuva naisia halaileva "naistenmies" pyristelee vanhojen jämyjen jäljiltä valtaistuimen rippeillä.
_____________________________
Kirjoittajan mukaan Pyhäjärven kaupunginhallituksen johtava ryhmä mustamaalaa tarpeettomasti kaupungin päättäjiä.
Juhannuksen tienoilla Pyhäjärven kaupunginhallituksen johtava ryhmä julisti puolen Suomen lehdistölle, että Pyhäjärveltä on lähtenyt vuoden 2004 jälkeen viisi kaupunginjohtajaa. Mustamaalaava julistus oli paitsi virheellinen, myös halventava aiempia päättäjiä kohtaan.
Päätin selvittää asian. Kaivoin muistiani, vanhoja kokouspapereita ja erityisesti pöytäpäivyreitä, jotka ovat tallessa vuodesta 1971 alkaen. Totuus on se, että vain 2 johtajaa on siirtynyt muihin kuntiin aikavälillä 2004-2009.
Kun Pasi Vallivaara (nyk. Wallenberg) lähti Haukiputaan kunnanjohtajaksi syyskuussa 2002, aloitti jatkajana pidetty nuori mies Tampereelta, Tero Nissinen. Hän haki kokemusta ja siirtyi sitten hyvillä suosituksilla Ikaalisten kaupunginjohtajaksi isommalle paikkakunnalle ilman mitään dramatiikkaa.
Johtajan valinta on lähes aina pitkä prosessi. Koska aina täytyy olla johtaja, tehtävään nimetään prosessin ajaksi joku kunnan virkailijoista, niin tehtiin silloinkin.
Hallintojohtaja Aki Viitasaari toimi vt:nä eli virkaa tekevänä lähes vuoden, koska meneillään oli Selänne-kunnan synnyttäminen. Uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin lokakuussa 2007 Pekka Pietiäinen, lupsakka vahvan elinkeino-osaamisen mies.
Pietiäinen sai tarpeekseen syksyllä 2009, koska hän omien sanojensa mukaan "ei halunnut leikkiä lasten kanssa", kuten hän nykyisen kaupunginhallituksen enemmistön toimintaa kuvasi. Hän oli siis toinen kaupunginjohtaja, joka mainittuna ajanjaksona Pyhäjärven kaupungista lähti.
Ennen nykyistä valtuustoa ja hallitusta ei ristiriitoja ollut, mitä kuvaa mm. se, että vuoden vt:nä oltuaan Aki Viitasaari haki kaupunginjohtajaksi syksyllä 2007. Vallivaaran lähdön jälkeen vt:nä toimi hallintojohtaja Markku Vanhanen ja Pietiäisen jälkeen marraskuusta 2009 kesään 2010 sivistysjohtaja Jukka Lehtosaari. Tita Rinnevaara aloitti kaupunginjohtajana 1.6.2010.
On edesvastuutonta antaa Pyhäjärveä halventavia lausuntoja, jotka kertovat sanojistaan sen, ettei tunneta lähihistoriaa eikä tiedetä, mitä virkakielessä lyhenne vt tarkoittaa. Vain nykyisen valtuuston ja hallituksen enemmistö on syyllistynyt kaupunginjohtajan ajojahtiin. Mainostettu "uusi kulttuuri" lähtee siitä, että kaikki, mitä on tehty ennen viime vaaleja, on väärin tehty.
On syytä muistaa muun muassa, että koko valtakunta jännittää nyt Laguna-hanketta, jonka alulle panijat olivat kielitaitoiset herrat Pasi Vallivaara ja Jukka Tikanmäki. Vanha sananlasku sanoo: Arvaa oma tilasi, ja anna arvo toisellekin!
KIMMO SARKKINEN pitäjänneuvos Pyhäjärvi"- pots loppu
"Mitä Sarkkinen höpisee!!
Pyhäjärvellä hakivat kaupunginjohtajan virkaa seuraavat paikalliset:
Markku Vanhanen haki kaupunginjohtajaksi, ei valittu (oli hallintosihteerinä)
Aki Viitasaari haki kaupunginjohtajaksi , ei valittu (oli hallintosihteeri)
Jukka Lehtosaari haki kaupunginjohtajaksi , ei valittu (on sivistysjohtaja)
Tässä nämä hienot miehet ovat, joita ei kelpuutettu näihin virkoihin, vaikka olivat niin pidettyjä kaupungissamme ja valtuutettujen keskuudessa, että jopa pitäjänneuvos nuhtelee, kun on kerrottu, että on paljon käynyt johtajia, mutta pois oli päästävä.
Vallivaarakin haki heti kolmen kuukauden kuluttua täältä pois, mutta ei päässyt.
Että se siitä "mustamaalaamisesta" teitä vanhoja päättäjiä ajatellen.
Minkäs teet, vanhuus ei tule yksin. Onnellisia ovat ne, jotka unohtavat kokemansa pahat päivät. "
Onko tämä Aki Viitasaari Hiidenkylän vai Parkkiman Viitasaareja?
tekstikaappaus:
"tyhmän saa pyytämätt
10.8.2011 11:58
Ja sama saatanan soppa keskipohjanmaassa ja pyhäjärven sanomissa. Tuskin helsinginsanomat näin lapsellista kikrjoitusta ottaa julkaistavakseen. Miten lie Kaleva, näyttää senkin linja olevan linjaton ja tootuuden siemenet ovat tiukassa. Kyllä piktäjänneuvos Kimmo Sarkkisen kirjoitus on OK.
Tehkää muutkin kupruja kunnalle. Ei se mitään. Ostakaa hallit ja koulut kunnalta ja myykää takaisin kunnalle. Päätättäkää valtuustolla vielä toisen 500 hehtaarin metsänmyynnistä pohjineen, ilman tarjouskierrosta. Siitäkin sai Paavo Leskinen täällä puhtaat paperit ja kiitosmaininnan
Tehkää "salaa" julkisesti pohdille ja maksutonta työpanosta. Rakentakaa Hiisituvan miljöötä kaupungin varoin. Ostelkaa latukoneita ja muita koneita, ihan ilman, että niistä tarvitsee päätöksiä. L;ainatkaa niitä ilman korvauksia ja päätöksiä.
Tehkää te toisetkin, niin on tehty ennen ja tämä jämäporukka tekee salaa vieläkin.
Sehän on kaupunkilaisen veronmaksajan etu.
Antakaa Lentokenttä Oy:lle rahaa, ainakin 50 000, peruuttakaa valtuuston päätös, ettei tilejä tarvitse selvittää.
Tämä toiminta näin on aivan oikein, aivan oikein. Turhaako tuossa itkette ja valitatte.
Ei anomuksia , vaan vaatimuksia, että teemme sitä tai tätä, kaupunki maksaa. Avoimet ovet, rahaa tulee , onhan kaupungilla tiliylijäämää, ainakin 5 miljoonaa euroa. Mitä hullua pihistelemään. Antaa mennä, kun on alamäki. Menneehän ne sitten sinne Selänne-perseeseen, joka tämänkin selvitysvyyhden torpedoimisen lopullinen tarkoitus on.
Vuoden päästä on kunnallisvaalit. Jos nyt rötösherrat pärjäävät, on vaalintulos selvä.
Jätetään koko paska sakki ja muutetaan tuon rottalauman kanssa muualle. Kaipa tämmösiä kyläpahasia löytyy mistä tahansa.
Parempi mennä suurempiin ympyröihin., niin saa elää omaa elämää, eikä tarvitse nähdä silmissään tätä törkeilyä."-loppuu
Olipa hyvä katsaus nykysestä menosta!Etupenkin miehien piikkiin vaan
Tähän olisi jotakin teknisestä lisättävää, mutta olkoon nyt. Katsotaan ,itä tuleman pitää.
Denniksen porukka näkyy hoitavan teknisen juoksevat asiat ja kylän siisteyden katsokaapa hallituksen listalta 9.1.2017, jossa työntalon väkeä vakinaistettiin. Ihan oikein, tarvitaan tällainen kokooja näiden ihmisten asioiden hoitajiksi. Mutta ilmaispalvelut tekniselle toimelle, onko oikein. Selitäpä tekninen johtaja, vyörytättekö te rahaa työskeskukselle?Annettaisi vanhuksille auraus, kaupassakäynti yms. palveluseteleitä. Fiksuja ihmisiä työntalossa, osaavat hommansa hoitaa. Aika mielenkiintoista suhmurointia.
Entäs se jäähalli? Kenenkäs piikkiin siellä työntalon miehet puuhailevat?
Jos nätisti pyydetään niin eikö Titta ja Veikko voisi kirjoittaa kirjan: Elämäni savotta.
"Elämäni savotta Pyhäjärvellä 2011 -2017"
Tositarinoita pikkukaupungin löylyn heitto järjestyksestä.
Veikko kirjoittaa tutkijan tarkkuudella.
Ihka faktasti olisi messevää juonittelua mukana, vaan kuka majurin 180-kiimakomppaniasta myy käytetyt suunnitelmansa kirjailijalle? Nyt löytyy aiheet käräjäsalien ja oikeuksien vahvistamina eli faktan puolelta uhrin kokemukset ja kiimakomppaniaa vastaan asettuneiden eristämiseen, pitkälle edenneeseen ja jatkuneesta asemasta.
SS Majurin komppania Arbeit nacht frei!Majurin mahti päiväkäskyllä:työ tekee vapaaksi.
Olihan varmasti Sinulle parasta ennen 13.sta päivä, Veikko-veikkonen, kun lähdet virasta? Ettei olisi muuten tullut eläkeiän kultaisilla kertymävuosilla viraltapano ihan muuta kautta?
Nyt Henrik-Heittämällä Herraksi pitää näennäisesti lankoja käsissään tästä eteenpäin. langat ovat vaan niin ostkulla, ettei sieltä ulospääsyä lie kellään asiaan ottaantuneilla? vai miten on, ei ole nimittäin muuta mahdollisuutta.