KERJÄLÄISTENMAAILMA
12.1.2017
Vellihousujen Suomi makaa tukien varassa
Kirj, Olli Herrala Toimittaja, Kauppalehti
Avainsanat
• Julkinen tuki
• verotus
• ilmainen raha
• politiikka
Meistä on tullut vellihousujen kansakunta, joka ei osaa seisoa edes omilla jaloillaan.
Tähän tilannekuvaan päätyy pelkästään julkista keskustelua seuraamalla. Jopa Viasatin jalkapallolähetyksessä saa kuulla viestin siitä, kuinka kasvava julkinen tuki nostaisi suomalaisen jalkapallon loistoon. Vähäinen, mutta kuvaava esimerkki.
Tuulivoimaa ei nouse ilman tukea, Guggenheim ei rakennu ilman tukea, asuntoja syntyy tuella, biotaloutta tuetaan, sähköautoja tuetaan, vuokralaisia tuetaan, maajusseja tuetaan, toimeentuloa tuetaan, syömistä tuetaan, teollisuutta tuetaan ja yritystoimintaa yleensä tuetaan. Mitä huomenna tuetaan?
Jopa pörssiyhtiö Taaleri kertoi tällä viikolla (13.12.), että se rakentaa asuntorahastoa julkisen tuen varaan. Yksin vuokratukiin ja yritystukiin uppoaa uskomattomia summia, mutta silti niiden niukkuudesta valitetaan.
Sanokaa nyt hyvät ihmiset, mikä helvetti meitä suomalaisia vaivaa? Kertokaa minulle sekin, mihin katosi ennen muodissa ollut kunniantunto?
Kunniantunnon katoavaisuudesta on todisteita, tässä pieni sellainen. HS metron (15.12.) lukija kertoo nimimerkillä ”Tyytyväinen työtön” seuraavaa:
”Olen yksin asuva työtön ja saan erilaisia tukia yli 1 000 euroa nettona kuussa. Naapurin duunarilta jäi monttu auki, kun hän sai tietää saavansa kuussa vain satasen enemmän kuin minä.”
Nykyinenkään asumistuki ei riitä vuokra-asunnon maksamiseen, itkee puolestaan yksinhuoltaja Ilta-Sanomissa (14.12.). Mistä ihmisille on yleensä syntynyt sellainen ajatus, että kaikkea pitäisi automaattisesti tukea?
Osaan antaa primitiivisen osaselityksen. Paljon lukenut isäni Veikko arveli joskus 1970-luvun lopulla, että vastikkeettoman rahan jakamisella on luonnolliset seurauksensa. Se oli niitä aikoja, kun sosialistit tosissaan kaappasivat otetta kansalaisten elämästä.
”Kun ilmainen raha alkaa virrata, sille löytyy päivä päivältä enemmän ottajia. Sille ei loppua tule”, isäni pohti.
Taisipa olla oikeassa, sillä "ilmaisen" rahan harhasta on tullut häpeämätöntä valtavirtaa. Miettikääpä sitäkin, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on juuri myöntänyt 80 000 euroa eri uskontojen välisen vuoropuhelun edistämiseen (tiedote 12.12.).
Tavoitteena on edistää hyviä suhteita eri uskonnollisten ryhmien välillä ”tukemalla uskontojen välistä vuoropuhelua”. Voi hyvää päivää: nyt siis verovaroin tuetaan vuoropuhelua!
Vuoropuheluun saavat rahaa erilaiset ”vaihto- ja vapaaehtoiset kulttuuri- ja uskontofoorumit”. Kyllä on puhumisesta tullut kallista, mutta tämähän on esimerkki yleisestä syöttiläs- ja tukihakuisuudesta, sillä edes suu ei enää liiku ilman julkista tukea.
Kädet ja jalathan eivät ole enää liikkuneet pitkään aikaan.
”Valtion budjettiin oli nyt ensimmäistä kertaa varattu määräraha vuoropuhelun tukemiseen”, riemuitsee opetus- ja kulttuuriministerimme.
Onneksi järjen valo väliin pilkahtelee kaiken älyttömyyden keskellä.
"Mihin tarvitaan omituista veronmaksajien rahoilla elävää kerjäläissektoria?" kysyy taloustieteen professori Matti Virén Uuden Suomen blogissaan. Virenin kysymys on hyvä, koska esimerkiksi nämä ”vuoropuhelun edistäjät” ovat olemassa lähinnä veronmaksajien lypsämistä varten.
Professori ihmettelee, mihin Suomessa tarvitaan tuhansia järjestöjä ja organisaatioita. Ne kun eivät perustu vapaaehtoisuuteen, vaan ne pyörivät veronmaksajien tuella.
Opetus- ja kulttuuriministerin rahanjaon perusteella ainakin Augustin Ehrensvärdin sanat ovat hukkuneet tonttumaisen yleisymmärryksen hetteikköön: ”Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp.”
Mitä meidän elämästämme on tullut muuta kuin mahdollisten tukieurojen odottamista? Ja jopa niiden jatkuvaa vaatimista?
12.1.2017
Vellihousujen Suomi makaa tukien varassa
Kirj, Olli Herrala Toimittaja, Kauppalehti
Avainsanat
• Julkinen tuki
• verotus
• ilmainen raha
• politiikka
Meistä on tullut vellihousujen kansakunta, joka ei osaa seisoa edes omilla jaloillaan.
Tähän tilannekuvaan päätyy pelkästään julkista keskustelua seuraamalla. Jopa Viasatin jalkapallolähetyksessä saa kuulla viestin siitä, kuinka kasvava julkinen tuki nostaisi suomalaisen jalkapallon loistoon. Vähäinen, mutta kuvaava esimerkki.
Tuulivoimaa ei nouse ilman tukea, Guggenheim ei rakennu ilman tukea, asuntoja syntyy tuella, biotaloutta tuetaan, sähköautoja tuetaan, vuokralaisia tuetaan, maajusseja tuetaan, toimeentuloa tuetaan, syömistä tuetaan, teollisuutta tuetaan ja yritystoimintaa yleensä tuetaan. Mitä huomenna tuetaan?
Jopa pörssiyhtiö Taaleri kertoi tällä viikolla (13.12.), että se rakentaa asuntorahastoa julkisen tuen varaan. Yksin vuokratukiin ja yritystukiin uppoaa uskomattomia summia, mutta silti niiden niukkuudesta valitetaan.
Sanokaa nyt hyvät ihmiset, mikä helvetti meitä suomalaisia vaivaa? Kertokaa minulle sekin, mihin katosi ennen muodissa ollut kunniantunto?
Kunniantunnon katoavaisuudesta on todisteita, tässä pieni sellainen. HS metron (15.12.) lukija kertoo nimimerkillä ”Tyytyväinen työtön” seuraavaa:
”Olen yksin asuva työtön ja saan erilaisia tukia yli 1 000 euroa nettona kuussa. Naapurin duunarilta jäi monttu auki, kun hän sai tietää saavansa kuussa vain satasen enemmän kuin minä.”
Nykyinenkään asumistuki ei riitä vuokra-asunnon maksamiseen, itkee puolestaan yksinhuoltaja Ilta-Sanomissa (14.12.). Mistä ihmisille on yleensä syntynyt sellainen ajatus, että kaikkea pitäisi automaattisesti tukea?
Osaan antaa primitiivisen osaselityksen. Paljon lukenut isäni Veikko arveli joskus 1970-luvun lopulla, että vastikkeettoman rahan jakamisella on luonnolliset seurauksensa. Se oli niitä aikoja, kun sosialistit tosissaan kaappasivat otetta kansalaisten elämästä.
”Kun ilmainen raha alkaa virrata, sille löytyy päivä päivältä enemmän ottajia. Sille ei loppua tule”, isäni pohti.
Taisipa olla oikeassa, sillä "ilmaisen" rahan harhasta on tullut häpeämätöntä valtavirtaa. Miettikääpä sitäkin, että opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on juuri myöntänyt 80 000 euroa eri uskontojen välisen vuoropuhelun edistämiseen (tiedote 12.12.).
Tavoitteena on edistää hyviä suhteita eri uskonnollisten ryhmien välillä ”tukemalla uskontojen välistä vuoropuhelua”. Voi hyvää päivää: nyt siis verovaroin tuetaan vuoropuhelua!
Vuoropuheluun saavat rahaa erilaiset ”vaihto- ja vapaaehtoiset kulttuuri- ja uskontofoorumit”. Kyllä on puhumisesta tullut kallista, mutta tämähän on esimerkki yleisestä syöttiläs- ja tukihakuisuudesta, sillä edes suu ei enää liiku ilman julkista tukea.
Kädet ja jalathan eivät ole enää liikkuneet pitkään aikaan.
”Valtion budjettiin oli nyt ensimmäistä kertaa varattu määräraha vuoropuhelun tukemiseen”, riemuitsee opetus- ja kulttuuriministerimme.
Onneksi järjen valo väliin pilkahtelee kaiken älyttömyyden keskellä.
"Mihin tarvitaan omituista veronmaksajien rahoilla elävää kerjäläissektoria?" kysyy taloustieteen professori Matti Virén Uuden Suomen blogissaan. Virenin kysymys on hyvä, koska esimerkiksi nämä ”vuoropuhelun edistäjät” ovat olemassa lähinnä veronmaksajien lypsämistä varten.
Professori ihmettelee, mihin Suomessa tarvitaan tuhansia järjestöjä ja organisaatioita. Ne kun eivät perustu vapaaehtoisuuteen, vaan ne pyörivät veronmaksajien tuella.
Opetus- ja kulttuuriministerin rahanjaon perusteella ainakin Augustin Ehrensvärdin sanat ovat hukkuneet tonttumaisen yleisymmärryksen hetteikköön: ”Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp.”
Mitä meidän elämästämme on tullut muuta kuin mahdollisten tukieurojen odottamista? Ja jopa niiden jatkuvaa vaatimista?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.