Obama, USAn huonoin presidentti

kautta aikain ! Jätti jälkeensä kaoottisen maailman kun USA hänen aikanaan vetäytyi sivuun maailmanpolitiikassa lähes kaikesta ja antoi sekä Venäjän että Kiinan mellastaa mielensä mukaan.

Obama alkoi suurella metelillä ns. arabikevään mutta kun Syyriassa tuli kova vastaan niin jätti ja petti liittolaisensa ja lopuksi petti vielä Israelinkin. Libya on lähes ISISin vallassa ja täydessä kaaoksessa. Obama vetäytti USAn täysin Lähi-idän asioista ja nyt siellä asioita järjestelevät Venäjä, Iran, Turkki ja Saudi-Arabia mitään enää USAlta kysymättä. EUlta ei senkään vertaa, hah.

Obama salli Kiinan ottaa lähes kokonaan haltuunsa kansainvälisen merialueen eli Etelä-Kiinan meren. Luomilleen keinotekoisille saarille Kiina on tuonut jo vahvan sotilaallisen läsnäolon eli sen ajaminen pois voi vaatia verta, hikeä ja kyyneleitä. Tätäkin Kiinan härskiä valloituspolitiikkaa Obama on vain seurannut sivusta panematta tikkua ristiin. Jos Trumpin aikana tulee USAn ja Kiinan välille tiukka paikka niin se taasen avaa Venäjälle arvaamattomat näköalat hyötyä tilanteesta Itä-Euroopassa ja Lähi-idässä.

Tilanteen luisuminen pahaksi on paljon helpompaa estää kuin sen palauttaminen takaisin. Suurvallat Venäjä ja Kiina eivät luovu saavuttamistaan eduista aivan helpolla, voisi vaatia jopa sodan.

Obama oli taitava esiintyjä ja ihmisten hurmaaja mutta kyvyiltään kuten Elop. USA ja sitä kautta koko maailma on nyt Obaman jäljiltä se kuuluisa palava öljylautta.

26

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Apunenvahvistaa
      • Apunen-on-hyvin

        rajoittunut EK:n edusmies. Trumpin ja hänen eläkeläismiljardööreistä koostuvan hallituksensa odotetaan ajavan suurfirmojen etua.
        Ehkä siitä hyötyisivät myös EK:n vuorineuvokset?


      • törkyluukku24

        Sitä paitsi, on aika hassua että suomalaiset ylipäätään kommentoivat Amerikan asioita, kun eivät ymmärrä niistä mitään. Suomi on ihan jossain muualla kun missä Amerikka on. Suomen kannalta merkittävintä on se mitä tapahtuu Skandinaviassa, Baltiassa ja muualla Euroopassa.


      • totuttele.asiaan
        törkyluukku24 kirjoitti:

        Sitä paitsi, on aika hassua että suomalaiset ylipäätään kommentoivat Amerikan asioita, kun eivät ymmärrä niistä mitään. Suomi on ihan jossain muualla kun missä Amerikka on. Suomen kannalta merkittävintä on se mitä tapahtuu Skandinaviassa, Baltiassa ja muualla Euroopassa.

        "Sitä paitsi, on aika hassua että suomalaiset ylipäätään kommentoivat Amerikan asioita"

        Se johtuu siitä, että meillä on täällä sananvapaus. USA:ssa saat räjähtävästä lennokista päähäsi, jos olet sitä mieltä, että MacDonaldsin hampparit maistavat ihan paskalle.


    • pahintapeläten

      Sillä aikaa kun Obama keskittyi kaunopuheiseen retoriikkaan hurmaten uskolliset kuulijansa kyynelehtimään ajoivat pragmaattiset Venäjä, Kiina, Turkki, Iran ja Saudi-Arabia maailmanpolitiikan pelureina Yhdysvaltain ohi.

      Lienee vertaansa vailla olevat alennustila sekä Yhdysvalloille että koko lännelle. Nousu takaisin ykköspaikalle ei tule olemaan helppoa ja siihen sisältyy vakava sodan uhka.

    • Avaus-on-pötyä

      ja tyypillistä Vieno Huttilaa kaikessa asiantuntemattomuudessaan.

      Obama oli nimenomaan rauhanpresidentti, jonka yritykset Putin ja kumppanit tyrmäsivät.
      Hän sai paljon hyvää aikaan ja säilytti suuren suosion sekä kotimaassa että Euroopassa.

      Seuraaja on häneen verrattuna suoranainen kammotus joka suhteessa.

      • taas-nähtiin

        Noinpa sitä sieltä tultiin tukemaan Neuvostovasemmistolaisuutta, jota Obama edustaa!


      • Xi.Jinping

        Taas tuo sama kremlins, kehuu kaikkea mistä Venäjä saa etua ja herjaa kaikkia jotka vaativat Venäjän kuriinlaittamista.

        Ilmeisesti myös Putin ja Kiinan Xi Jinping ovat mielestäsi suuria rauhanpresidenttejä, joittenka käsiin maailma kannatti uskoa.


    • AntiHuttila

      Avaus ei liity historiaan, mutta muistin virkistämiseksi:

      1) Venäjän BKT on Italian luokkaa

      2) Venäjän bruttotulot tulee lähinnä maakaasun ja öljyn myynnistä EU:hun. Kyseessä on perinteinen banaanitasavalta. Asiaa ei varmaan auta että kansantuotetta käytetään tolkuttomasti asevarusteluun.

      • äläpä.valehtele

        Ei tosiaan ole banaanitasavalta. Maassa ei ole jenkkien suuryhtiöitä mellastamassa, vaan öljyä ja kaasua vievät omat yhtiöt. Ekä siellä ole myöskään banaanitasavalloile pakollisia jenkkien sotilaallisia neuvonantajia.


      • olet.sekaisin

        ------1) Venäjän BKT on Italian luokkaa....

        Venäjän BKT tulee raskaasta metalliteollisuudesta, Italian kaikesta soopasta. Läntisellä soopalla yleensäkin saadaan kyllä näenäistä BKT:a mutta ei niillä sotaa käydä toisin kun Venäjän raskalla metalliteollisuudella.

        -----. Kyseessä on perinteinen banaanitasavalta.----

        Ei ihan siltä vaikuta kun katsoo sen suurta kunnioitusta herättävää sotilasvoimaa. Olet uskomaton pälliskö, ei maailman asioita ratkota rasistien propagandalla vaan voimalla.


      • numeromagiaa

        Venäjän luonnonvarat yksinään ylittävät unelmahöttöiset dollaritaloudet mennetullen.

        Tätä tosiasiaa on kimalletalouteen hurahtaneiden, numeromagiaan uskovien aina ollut mahdoton käsittää. Siksi menneinä vuosisatoina yksi jos toinen kiiltäviin lusikoihin hurahtanut varislauma on lähtenyt sinne, luulotellen itsestään ties mitä.


      • kerrolisää

        "Kyseessä on perinteinen banaanitasavalta. "

        Kummanko sotilaallista voimaa pelätään ja kunnioitetaan enemmän, Venäjän vaiko Hondurasin ?


    • rakkaudesta_NLään

      Anni avaa, ja kohta multipersoona komppaa. Pässin oravanpyörä, ikuiset patterit.

      • kiitos.1917-1991

        Muistanet nyt kuitenkin, että Stalin oli teräksinen ja luja johtaja, joka rakennutti maailman mahtavimman raskaan teollisuuden.


      • kylläseosasi
        kiitos.1917-1991 kirjoitti:

        Muistanet nyt kuitenkin, että Stalin oli teräksinen ja luja johtaja, joka rakennutti maailman mahtavimman raskaan teollisuuden.

        Ja näytti SA Intille sodankäynnin mallia 1944.


      • Kiitos.1917-1991
        kylläseosasi kirjoitti:

        Ja näytti SA Intille sodankäynnin mallia 1944.

        Vähän juoksutti poikia, ettei tule enempää makuuhaavoja.

        PIkkasen kun säykäytti, niin Suomi olikin jo valmis rauhaan ja ajamaan saksalaiset maasta.


    • HaisevaRotta

      Obama sai rauhannobelin ennen kuin ennätti tehdä mitään! Ilmeisesti pelkkä mulatin valinta supervallan johtajaksi riitti.

      • Obama.osoitti

        Voi sen saada etukäteenkin ja tehdä tarvittavat ruumiit vasta sitten.


    • Putschler

      Putte Possu ei sen sijaan tule Nobelin palkintoa saamaan. Suurin saavutus tähän menessä on satojen miljoonien ruplien varastaminen kansalta.

      • sitäkötaas

        Mistäs tiedät Venäjän raha-asiat, oletko ollut siellä valtion varojen tilintarkastajana? Vai heitteletkö sitä normaalia lahtarisontaa vaan. Tosin uskon, että ei Obamakaan ole ihan pikkurahoihin tyytynyt.


      • rikkaita.ne.kaikki
        sitäkötaas kirjoitti:

        Mistäs tiedät Venäjän raha-asiat, oletko ollut siellä valtion varojen tilintarkastajana? Vai heitteletkö sitä normaalia lahtarisontaa vaan. Tosin uskon, että ei Obamakaan ole ihan pikkurahoihin tyytynyt.

        Kyllä meidän Saulikin omansa ottaa, verottomana jopa. Jää Manultakin melkoinen perintö ainoalle lapselle.


    • ObamallaOliOngelma

      Obaman ainut ja suurin ongelma oli siinä, että hän oli mustamies samoin Hilaryn ongelma ol se että hän oli nainen.

      • pyhpyhjapyh

        Ihan sama vaikka olisi ollut sinivihreä niin hänellä oli kuitenkin presidentin valta jota ei kuitenkaan käyttänyt ulkopolitiikassa. Piti vain palopuheita muka paremmasta maailmasta, pyh.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1271
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1087
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      952
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      179
      757
    5. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      756
    6. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      742
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      741
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      729
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      708
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      665
    Aihe