Suhteessa ei ole enää seksiä ollut noin vuoteen, yleensäkin läheisyys mieheni kanssa ei kiinnosta minua tippaakaan. Riitoja eroon liittyen on ollut silloin tällöin, mutta eivät ole johtaneet mihinkään loppujen lopuksi. Itse olen se osapuoli, joka erota haluaisi, mies ei. SIlti eroaminen tuntuu välillä epärealistiselta ajatukselta koska yhteisiä vuosia on takana monta, ehkä olen vain kasvanut kiinni toiseen niin tiukasti että on vaikea kuvitella mitään muuta. Silti ajatukset harhailevat useinkin ja ajattelen monia asioita siltä kannalta, että mikään yhteisen hyvän parantaminen ei kannata koska ei tässä kuitenkaan yhdessä lopun ikää olla. Miksi on niin vaikea lähteä, pidän miestä ihan hyvänä kaverina mutta ei muuta. Läheisyyden ja seksin puute vaivaa minua ihan hirveästi, pettänyt en silti ole.
Eroaminen suhteesta kun toinen ei halua
16
15302
Vastaukset
- H..
Olen käynyt läpi aivan samat tuntemukset. En halunnut exääni enää suhteemme loppuvaiheessa, enkä silloin tiennyt miksi minua ei haluta. Jälkeenpäin kun olen ajatellut asiaa en vain ehkä halunnut myöntää itselleni että suhde oli kohdaltani ohi ja tunteet latistuneet, joten ei ihmekään jos toinen ei herättänyt himoja. Silti siinä suhteessa tuli vain roikuttua vaikka koko ajan tuntui että hommasta ei tule mitään, ahdistaa vaan ja olisin mieluummin yksin. Viivyttelin kotiin menoakin iltaisin kun en halunnut olla samassa kämpässä avomieheni kanssa.
Välillä kun tuli puhetta erosta niin alkoi taas ahdistaa ja vähän itkettääkin. Se oli todella ristiriitaista ja siksi ero tuntuikin vielä siinä vaiheessa niin vaikealta, kun on kuitenkin ehtinyt kiintyä toiseen.
Lopulta sain hieman "vetoapua" ulkopuolelta, mistä seurasi se, että sain suuni auki ja päätimme avokin kanssa yhteistuumin erota. Sen jälkeen olin todella helpottunut, ero tuntui niin oikealta ratkaisulta loppujen lopuksi etten ole katunut sitä kertaakaan.- Minna
Nuo sinun tuntemuksesi. Minuakin eroaminen ahdistaa, pelottaakin. Tämä kaikki on niin tuttua ja turvallista. Meillä on kyllä tosiaan riidelty ja tapeltu asiasta, mies tietää kyllä miltä minusta tuntuu mutta jotenkin hän on niin "sokea" ettei halua myöntää sitä tosiasiaa itselleen, että ero olisi ehkä parempi vaihtoehto. Siksi tämä asia on entistä vaikeampi minulle, koska mies haluaa väen vängällä olla tässä suhteessa ja noiden riitojen yhteydessä osaa tehdä minulle todella syyllisen olon. Sanoo, että hänellä ei jää enää mitään jäljelle jos eroamme, että hänellä ei ole syytä "elää". Tiedän että asia ei mene niin, voi olla jopa että hänkin huomaisi eron jälkeen että se oli ehkä sittenkin parempi vaihtoehto. Eroaminen olisikin paljon helpompaa jos sen voisi tehdä yhteisestä päätöksestä, mutta kun meillä se ei ikävä kyllä ole mahdollista.
- tiinu
Elän itse hyvinkin samantapaisessa tilanteessa ja onnellisuudesta ei ole voinut puhua enää vuosikausiin. Olemme seurustelleet kuusi vuotta ja nyt todenteolla tuntuu että olemme tulleet tiemme päähän. Mutta. Kun tältä on tuntunut jo useamman vuoden ajan. Ulkopuolelta tarkastellessa asiaa huomaa, että järkevintä olisi laittaa sukset eri suuntiin ja lähteä hiihtämään kohti uusia tuulia. Mutta suhteessani eläneenä tiedä ettei se noin vain käy. Se on niin vaikeaa, tarvitsisin itsekin sellaista vetoapua joka väenvängälläkin vetäisi minut tästä pois.
Poikaystävältäni kuulen hyvin ristiriitaisia mielipiteitä. Hän haluaa jatkaa, mutta ei kuitenkaan halua. Niin minäkin. Mikään ei tuntuisi vastenmielisemmältä ja vaikeammalta kuin kuvitella ja jopa jossain vaiheessa nähdäkin mieheni uuden naisen kanssa. Miksi en sitten jatka hänen kanssaan..?? No kun en ole onnellinen ja seksi ei suju. Tai siis sitä ei ole enää ollut n. vuoteen ja jatkuva ruinaaminen ja kinuaminen miehen puolelta alkaa käymään hermoilleni. En tunne minkäänlaista mieltä harrastaa enää seksiä hänen kanssaan. Tekee itsellekin kipeää myöntää se, mutta niin se vain on!
Välillä poikaystäväni oikein uhoaa, että erotaan erotaan! Mutta samassa hengenvedossa ilmoittaa että ei minusta ole siihen. Ei olekaan, sen tiedän itsekin, mutta miksi ihmeessä hänen pitää kaiken kukkuraksi siitä vitsailla.. En ymmärrä... Hän vertaa minua usein toisiin naisiin ja osaan lukea jo rivien välistä hänen puheitaan. En tunne itseäni naiselliseksi ja häpeän nykyään suunnattomasti vartaloani -kiitos kuuluu poikaystävälleni, joka sanoillaan on satuttanut. Ja sitten kehtaa vielä kysyä mikset anna... Niih. Saa nähdä kuinka kauan kyseisessä suhteessa tulee vielä roikuttua, toivottavasti ei kovin pitkään.
Onnea sinulle, minna, tulevaisuudessa. On meitä muitakin, jotka mahtuu samaan veneeseen. Pärjäile... :)- Minä myös
Kun luin teidän tarinoita, tuntui kuin olisin lukenut päiväkirjaani (jota valitettavasti en ole pitänyt sitten 10 vuotta täytettyäni)!
Valitettavasti minäkin kamppailen tässä samassa ahdingossa: suhde ei toimi mutta ei vain ole pokkaa lähteä. Seksi ei enää kiinnosta mieheni kanssa, en jaksa panostaa siihen yhteiseen hyvään koska hoen koko ajan itselleni että eihän tämä kuitenkaan kestä..
Olemme puhuneet erosta monet kerrat ja kummatkin ovat jo itse asiassa myöntäneet että välit ovat muuttuneet turhan kaverillisiksi? Miksi emme siis eroa?
Minulla ainakin suurin syy on se, että pelkkä ajatuskin poikaystävästäni jonkun toisen seurassa ahdistaa -itseni tosin kuvittelen jonkun uuden kullan vierelle harva se päivä. Tosi ristiriitasta, eikö? Lisäksi heitän usein vielä vettä myllyyn tajuamalla, että jos eroamme, emme tulekaan saamaan yhteisiä lapsia ja tulevaisuutta-vaan saamme niitä jonkun muun kanssa. Tuntuu, että jos näin tapahtuisi, yhdessä vietetyt nejä vuotta valuisivat hukkaan...
Vaikka näitä tuntoja on, tiedän että meidän tarinamme on tullut päätökseen. Lähtemistä vaikeuttaa kuitenkin entisestään minun ja poikaystäväni suvun todella läheiset välit: en hyvästelisi vain poikakaveriani vaan myös monta muuta läheistäni. Toki aina voi jatkaa yhteydenpitoa, mutta uuden miniäkokelaan astuessa esiin minua tuskin enää kaipailtaisiin (nyyh). Ja teitysti kaiken hyvän päälle meillä on mieheni kanssa sama kaveriporukka -se siitä uudesta elämästä, heh!
Minusta tuntuu usein, että suhteellisuuden tajuni on kadonnut: Mikä on toimiva suhde? Kuinka paljon partneriaan pitäisi haluta/ rakastaa esim. neljän vuoden jälkeen????? Usein päädyn siihen tulokseen, että jos tunteeni ovat näin epävakaalla pohjalla jo ENNEN avioliittoa, lapsia jne., en varmaankaan ole vielä löytänyt etsimääni.
Minusta tuntuu, että meidän kaikkien tilanne on todella hankala ja raskas. Mutta silti aika selkeä. Kukaan ei ilmeisesti ole missään ilmiriidoissa partnerinsa kanssa (joskus olen ajatellut, että jos toinen vaikka pettäisi olisi puolet helpompi lähteä) -tunteet ovat vain viilentyneet. Ja sitähän on maailman vaikein tunnustaa, eikö vain? Järki sanoo että jää ny hyvä mies mutta sydän jotain ihan muuta...
On tää sekavaa... Keväälle olen kuitenkin asettanut itselleni deadlinen johon mennessä aion muuttaa pois. Toivon todella että minulla on voimia siihen. Hän on kuitenkin loppupeleissä paras ystäväni. - liian heikkoko lähtemään?
Minä myös kirjoitti:
Kun luin teidän tarinoita, tuntui kuin olisin lukenut päiväkirjaani (jota valitettavasti en ole pitänyt sitten 10 vuotta täytettyäni)!
Valitettavasti minäkin kamppailen tässä samassa ahdingossa: suhde ei toimi mutta ei vain ole pokkaa lähteä. Seksi ei enää kiinnosta mieheni kanssa, en jaksa panostaa siihen yhteiseen hyvään koska hoen koko ajan itselleni että eihän tämä kuitenkaan kestä..
Olemme puhuneet erosta monet kerrat ja kummatkin ovat jo itse asiassa myöntäneet että välit ovat muuttuneet turhan kaverillisiksi? Miksi emme siis eroa?
Minulla ainakin suurin syy on se, että pelkkä ajatuskin poikaystävästäni jonkun toisen seurassa ahdistaa -itseni tosin kuvittelen jonkun uuden kullan vierelle harva se päivä. Tosi ristiriitasta, eikö? Lisäksi heitän usein vielä vettä myllyyn tajuamalla, että jos eroamme, emme tulekaan saamaan yhteisiä lapsia ja tulevaisuutta-vaan saamme niitä jonkun muun kanssa. Tuntuu, että jos näin tapahtuisi, yhdessä vietetyt nejä vuotta valuisivat hukkaan...
Vaikka näitä tuntoja on, tiedän että meidän tarinamme on tullut päätökseen. Lähtemistä vaikeuttaa kuitenkin entisestään minun ja poikaystäväni suvun todella läheiset välit: en hyvästelisi vain poikakaveriani vaan myös monta muuta läheistäni. Toki aina voi jatkaa yhteydenpitoa, mutta uuden miniäkokelaan astuessa esiin minua tuskin enää kaipailtaisiin (nyyh). Ja teitysti kaiken hyvän päälle meillä on mieheni kanssa sama kaveriporukka -se siitä uudesta elämästä, heh!
Minusta tuntuu usein, että suhteellisuuden tajuni on kadonnut: Mikä on toimiva suhde? Kuinka paljon partneriaan pitäisi haluta/ rakastaa esim. neljän vuoden jälkeen????? Usein päädyn siihen tulokseen, että jos tunteeni ovat näin epävakaalla pohjalla jo ENNEN avioliittoa, lapsia jne., en varmaankaan ole vielä löytänyt etsimääni.
Minusta tuntuu, että meidän kaikkien tilanne on todella hankala ja raskas. Mutta silti aika selkeä. Kukaan ei ilmeisesti ole missään ilmiriidoissa partnerinsa kanssa (joskus olen ajatellut, että jos toinen vaikka pettäisi olisi puolet helpompi lähteä) -tunteet ovat vain viilentyneet. Ja sitähän on maailman vaikein tunnustaa, eikö vain? Järki sanoo että jää ny hyvä mies mutta sydän jotain ihan muuta...
On tää sekavaa... Keväälle olen kuitenkin asettanut itselleni deadlinen johon mennessä aion muuttaa pois. Toivon todella että minulla on voimia siihen. Hän on kuitenkin loppupeleissä paras ystäväni.Kirjoituksesi oli kuin omasta elämästäni! ....mistä löytää se viimeinen voima lähteä? miten kauan voin elää näin?
Vuosien varrella olen miettinyt jo yhteisen tulevaisuutemme valmiiksi, lapsien nimiä myöten. tuntuu kauhealta kun ne ei tule toteutumaan. Itseäni kalvaa syyllisyys siitä miksi minulle on tullut näitä tunteita. Miksi en voi tuntea samalla tavalla kuin vielä vähän aikaa sitten? Mutta sen tosiasian olen saanut itselleni myonnettyä että jos nyt jo ajattelen näin niin miksi ajatukset tulisivat muuttumaan vuosien päästä ja silloin on jo paljon vaikeampi lähteä!
Mutta tämä on vain niin vaikeaa!
- kohtalotoveri
Sama juttu vaivannut mua jo vuoden ajan..Asia pyöriny päässä joka ainoa päivä ja olo ahdistuu entisestään..nyt on asiat menny siihen jamaan himassa ettei jaksa enää.. Kavereita oltu enemminkin ja nyt sekin alkaa murentumaan ainaisesta tappelemisesta..
joka ikisestä asiasta tappelu,pienen pienistä asioista kamala riita,ei jaksa tapella enää..
Meillä myös sama kaveripiiri,mikä onkaan surullisempaa,ei taida olla tilaa näin pienessä kaupungissa meille molemmille,koska kumppanini on mustasukkanen eikä osaa päättää erotako vai ei..tappelun yhteydessä aina huutaa,että pakkaa tavaras ja lähe..sit kumminkaan ei sitä halua..
Mutta,kauan pähkäillessäni otin itseäni niskasta kiinni *ylpeä* ja laitoin asunnon hakuun,heti kun sopivan löydän pakkaan tavarani ja lähden..toivottavasti en taakseni katso..
Pelottaa vaan ne tulevat "heikot hetket" yksin uudessa asunnossa..yksin nukkumaan ym..
Kaikesta huolimatta,sen tein vihdoin ja viimein..
Onnea ja jaksamista teille kaikille..
Uskon tulevani onnellisemmaksi ilman tätä suhdetta..tai..olen varma siitä!!! ;) - Jake
Ei tarvitse ajatella että suhde pitää heti kerralla lopettaa. Voitte yhdessä sopia että pidätte "taukoa" ja että toinen muuttaa kotoa pois ja kokeilette että onko ne tunteet todella kadonneet vai vaan hautautuneet arkielämän rutiineihin. Muutamassa kuukaudessa sitten selviää mihin suuntaan haluatte mennä. Turha jäädä tuollaiseen suhteeseen roikkumaan kun sentään vielä olette nuoria ja terveitä.
- Suksi
Onko kenelläkään kokemuksia, onko tällaisessa tilanteessa tausto ollut hyötyä. Voiko enää toimitaa suhdetta, tai ainakaan onko tullu kestävää, jos jutu on siihen malliin mennyt että mennään "Tauolle".
Eikö tauko tarkoita sitä että ei osata ratkaista ongelmia mitä suhteessa on, ne jätetään niinkuin avoimeksi, Kenellä on halua palata suhteeseen jossa ongelmat odottavat???
Ja jos asioita ei osata keskustella, ja tehdä päätästä ,ollako vai eikö olla, niin ei kai sitä osattane tehdä sitten myöhemminkään.
ANYBODY...??? hyviä kokemuksia tauosta, parisuhteen korjaamiseksi, vai onko vain päätöksentekokyvyttömyyttä....ei haluta sano apahasti, että suksi kuuseen!! - näytti
Suksi kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemuksia, onko tällaisessa tilanteessa tausto ollut hyötyä. Voiko enää toimitaa suhdetta, tai ainakaan onko tullu kestävää, jos jutu on siihen malliin mennyt että mennään "Tauolle".
Eikö tauko tarkoita sitä että ei osata ratkaista ongelmia mitä suhteessa on, ne jätetään niinkuin avoimeksi, Kenellä on halua palata suhteeseen jossa ongelmat odottavat???
Ja jos asioita ei osata keskustella, ja tehdä päätästä ,ollako vai eikö olla, niin ei kai sitä osattane tehdä sitten myöhemminkään.
ANYBODY...??? hyviä kokemuksia tauosta, parisuhteen korjaamiseksi, vai onko vain päätöksentekokyvyttömyyttä....ei haluta sano apahasti, että suksi kuuseen!!Minusta tauko voi tarkoittaa mahdollisuutta korjata asiat ja pysähtyä hetkeksi. Minä itse jouduin pettymään, koska avioero tuli. TUntuu, että varsinkin miehille se on niin suuri epäonnistuminen ja loukkaus, että he eivät voi ymmärtää, että joskus jotta voi päästä parempaan pitää käydä ensin läpi jotain elämää suurempaa ja karumpaa. Joillekin tauko näyttää, että he eivät halua olla erossa, mutta meillä miehen suku antoi pontta erolle. Hän joutuu asian kanssa loppuelämän elämään, minä olen käymässä anteeksiantoprosessia läpi ja vaikka rakkaus ei katoa yhtäkkiä minnekään, on elämässä muutakin kuin yksi mies ja hänen elämäänsä elävä suku. Karua, mutta elämä opettaa.
- Pegasus
Suksi kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemuksia, onko tällaisessa tilanteessa tausto ollut hyötyä. Voiko enää toimitaa suhdetta, tai ainakaan onko tullu kestävää, jos jutu on siihen malliin mennyt että mennään "Tauolle".
Eikö tauko tarkoita sitä että ei osata ratkaista ongelmia mitä suhteessa on, ne jätetään niinkuin avoimeksi, Kenellä on halua palata suhteeseen jossa ongelmat odottavat???
Ja jos asioita ei osata keskustella, ja tehdä päätästä ,ollako vai eikö olla, niin ei kai sitä osattane tehdä sitten myöhemminkään.
ANYBODY...??? hyviä kokemuksia tauosta, parisuhteen korjaamiseksi, vai onko vain päätöksentekokyvyttömyyttä....ei haluta sano apahasti, että suksi kuuseen!!Minulla ja poikaystävälläni on takana melkein vuoden tauko...mutta ratkaisua ei näy. Tilanne on ollut suunnilleen sama kuin useimmilla teillä muillakin, suhde on väljähtynyt. Kuitenkin, emme tappele oikestaan mistään, viihdymme hyvin yhdessä ja jopa seksikin sujuu hyvin. Missä siis vika?
Minusta vain tuntuu että jotain puuttuu. Kuten joku tuolla aiemmin sanoi, minullakin on tainnut kadota suhteellisuudentaju, millaista pitäisi olla kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Asia todella raastaa, joinain päivinä tuntuu että kyllä pitäisi vielä yrittää mutta toisina taas, että ei siitä enää mitään tule. Tilannetta mutkistaa vielä se, että olen työni takia asunut eri kaupungissa jo yli vuoden, joten emme näe kauhean usein.
Mieheni sanoo että rakastaa minua, ja haluaisi jatkaa. Tauko ei ole oikeastaan muuttanut tilannetta, saamme siis kumpikin tapailla muita, mutta toisaalta yhdessä ollessamme käyttäyddymme kuin seurusteleva pari...
Tilanteen päättymisestä ei ole mitään tietoa. Tuntuu, että en vaan saa päätöstä tehtyä, enkä oikeastaan tiedäkään mitä haluan. Usein kuitenkin haaveilen "oikeasta " rakkaudesta, mutta onko sitä olemassa vain saduissa ja elokuvissa? Tulen pian varmaan hulluksi tämän asian kanssa.
- Nimetön
tunteet on helppo mitata siten että, kysyy suoraan kumppanilta miten hän erittelee ne tunteet joita sinua kohtaan tuntee. Jos vastaus ei tule heti ja "selkärangangasta" voit unohtaa koko homman. Maailmassa on muutakin mukavaa kuin muumipeikko ja hyvät opetukset. Jaksa ja kulje eteenpäin.
- Minä myös
Niin, elikkä tää taukoasia nousi nyt sitten pinnalle.
Joku kyseli, et onko tauko koskaan tehnyt hyvää parisuhteelle. Voin kertoa (en omasta puolestani, koska minähän vielä pyörin näissä vanhoissa ja tutuissa kuvioissa)kaverini puolesta, että hänen ja hänen poikaystävänsä kahden kk tauko teki pelkkää hyvää. He olivat sitä ennen olleet yhdessä 2vuotta ja nyt sen tauon jälkeen viisi vuotta.
Saanen silti huomauttaa että ystäväni on harvinaisen vahva luonne. J
Hänen poikaystävällään oli nimittäin toinen nainen tämän tauon aikana. Suhde loppui juuri ennen kuin ystäväni palasi yhteen poikakaverinsa kanssa.
Eli itse voinen sanoa henk. koht., etten ainakaan tietoisesti pystyisi varmaan pitämään mieheni kanssa virallista taukoa, jonka aikana saa tapailla muita yms. -jos mieheni löytäisi uuden naisen, sitten hylkäisi sen ja voinkaisi takaisin luokseni, en pystyisi enää jatkamaan suhdetta. Hänen exänsä palautuisi mieleeni varmasti harva se hetki, se ei enää olisi se sama poikakaveri..tiedättekös...
Tietenkään ei voi ikinä tietää mitä elämä tuo tullessaan. Voihan tunteet nousta pintaan vaikka vuosienkin hiljaiselon jälkeen. kuitenkin omalla kohdallani epäilen tuotakin.
Kuten joku täällä mainitsi, ne eron jälkeiset heikot hetket pelottavat paljon. Yksin nukkumaan jne. , Kenelle silloin soitan kun jotain kivaa tapahtuu? Mitä hemmettiä teen JOULUNA?!
No joo, noihan on ihan "terveitä" pelkoja (heh), mutta ainahan voi tytöt käydä toistekin päin: voidaan OIKEESTi löytää jotain parempaa! Ja uskon, että kaikki jotka miettivät suhteen lopettamista kuukausia, ovat jo tavallaan käyneet osaksi eroprosessin läpi ainaisena AHDISTUKSENA ennen kuin itse ero edes astuu voimaan.. Ehkäpä nuo pahimmat itkukohtaukset sekä epätoivon hetket osuvat niiden kohdalle, joiden suhde loppuu yllättäen..
No jaa. - eronnut
Minä myös kirjoitti:
Niin, elikkä tää taukoasia nousi nyt sitten pinnalle.
Joku kyseli, et onko tauko koskaan tehnyt hyvää parisuhteelle. Voin kertoa (en omasta puolestani, koska minähän vielä pyörin näissä vanhoissa ja tutuissa kuvioissa)kaverini puolesta, että hänen ja hänen poikaystävänsä kahden kk tauko teki pelkkää hyvää. He olivat sitä ennen olleet yhdessä 2vuotta ja nyt sen tauon jälkeen viisi vuotta.
Saanen silti huomauttaa että ystäväni on harvinaisen vahva luonne. J
Hänen poikaystävällään oli nimittäin toinen nainen tämän tauon aikana. Suhde loppui juuri ennen kuin ystäväni palasi yhteen poikakaverinsa kanssa.
Eli itse voinen sanoa henk. koht., etten ainakaan tietoisesti pystyisi varmaan pitämään mieheni kanssa virallista taukoa, jonka aikana saa tapailla muita yms. -jos mieheni löytäisi uuden naisen, sitten hylkäisi sen ja voinkaisi takaisin luokseni, en pystyisi enää jatkamaan suhdetta. Hänen exänsä palautuisi mieleeni varmasti harva se hetki, se ei enää olisi se sama poikakaveri..tiedättekös...
Tietenkään ei voi ikinä tietää mitä elämä tuo tullessaan. Voihan tunteet nousta pintaan vaikka vuosienkin hiljaiselon jälkeen. kuitenkin omalla kohdallani epäilen tuotakin.
Kuten joku täällä mainitsi, ne eron jälkeiset heikot hetket pelottavat paljon. Yksin nukkumaan jne. , Kenelle silloin soitan kun jotain kivaa tapahtuu? Mitä hemmettiä teen JOULUNA?!
No joo, noihan on ihan "terveitä" pelkoja (heh), mutta ainahan voi tytöt käydä toistekin päin: voidaan OIKEESTi löytää jotain parempaa! Ja uskon, että kaikki jotka miettivät suhteen lopettamista kuukausia, ovat jo tavallaan käyneet osaksi eroprosessin läpi ainaisena AHDISTUKSENA ennen kuin itse ero edes astuu voimaan.. Ehkäpä nuo pahimmat itkukohtaukset sekä epätoivon hetket osuvat niiden kohdalle, joiden suhde loppuu yllättäen..
No jaa.Itsekin olin tuossa samassa tilanteessa vielä viime syksynä, mietin vain kotona eroamista enkä saanut oikein mitään aikaan, opinnotkin seisoivat. Joulukuun alussa tein päätöksen muutosta ja nyt olen asunut vuoden alusta yksin. Pelkäsin ihan samoja asioita kuin moni täällä, mutta ainakaan vielä en ole ollut ensinkään ahdistunut, päinvastoin, olen tyytyväisempi elämääni kuin aikoihin! Hetkeäkään en ole vielä katunut, nyt tuntuu siltä että vihdoin voin hengittää vapaasti.
En myöskään ole itkeskellyt yms., kuten joku sanoikin, kai osa siitä erotyöstä tehdään jo suhteen aikana. Muuttopäivänä oli surkea olo, mutta se meni ohi. Samoin ensimmäinen yö ja aamu yksin olivat vaikeita, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut juuri missään. Kaikki kävi PALJON helpommin kuin etukäteen kuvittelin.
Kavereitakin on taas löytynyt ihan eri tavalla kuin ennen, sosiaalinen elämäni on lisääntynyt huimasti, ja aina löytyy joku, jolle soittaa kun siltä tuntuu.
Kuulin tässä pari päivää sitten, että exällä on jo uusi nainen, mutta sekään ei juuri hetkauttanut, toivotin vain onnea. Etukäteen kyllä kuvittelin olevani aivan rikki kun tämä tapahtuu.
Summa summarum: suurin osa peloistani oli aivan turhia ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Ottakaa itseänne rohkeasti niskasta kiinni ja lähtekää! Toitottakaa kaikille muuttavanne, niin ette enää kehtaa perua koko hommaa heikkona hetkenä.
Ja mikäli jotakuta kiinnostaa, niin seurustelimme yli 6 vuotta ja ikää minulla on nyt 27. - vedätetty
eronnut kirjoitti:
Itsekin olin tuossa samassa tilanteessa vielä viime syksynä, mietin vain kotona eroamista enkä saanut oikein mitään aikaan, opinnotkin seisoivat. Joulukuun alussa tein päätöksen muutosta ja nyt olen asunut vuoden alusta yksin. Pelkäsin ihan samoja asioita kuin moni täällä, mutta ainakaan vielä en ole ollut ensinkään ahdistunut, päinvastoin, olen tyytyväisempi elämääni kuin aikoihin! Hetkeäkään en ole vielä katunut, nyt tuntuu siltä että vihdoin voin hengittää vapaasti.
En myöskään ole itkeskellyt yms., kuten joku sanoikin, kai osa siitä erotyöstä tehdään jo suhteen aikana. Muuttopäivänä oli surkea olo, mutta se meni ohi. Samoin ensimmäinen yö ja aamu yksin olivat vaikeita, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut juuri missään. Kaikki kävi PALJON helpommin kuin etukäteen kuvittelin.
Kavereitakin on taas löytynyt ihan eri tavalla kuin ennen, sosiaalinen elämäni on lisääntynyt huimasti, ja aina löytyy joku, jolle soittaa kun siltä tuntuu.
Kuulin tässä pari päivää sitten, että exällä on jo uusi nainen, mutta sekään ei juuri hetkauttanut, toivotin vain onnea. Etukäteen kyllä kuvittelin olevani aivan rikki kun tämä tapahtuu.
Summa summarum: suurin osa peloistani oli aivan turhia ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Ottakaa itseänne rohkeasti niskasta kiinni ja lähtekää! Toitottakaa kaikille muuttavanne, niin ette enää kehtaa perua koko hommaa heikkona hetkenä.
Ja mikäli jotakuta kiinnostaa, niin seurustelimme yli 6 vuotta ja ikää minulla on nyt 27.Niin, noista tauoista. Mekin ajattelimme mieheni kanssa, että jos pieni tauko tekisi hyvää meidän suhteellemme. Seksi ei ole miestäni kiinnostanut noin puoleen vuoteen, toisin kuin minä taas olisin silloin tällöin halunnutkin. Kuusi vuotta tuli suhteestamme täyteen uutena vuotena. Tarkoitus oli olla muutama kuukausi erossa ja katsoa sitten miltä tuntuu.
Minulle kävi hyvin selväksi eilen, että tämä oli ainoastaan ollut mieheni vedätystä. Hän halusi tämän tauon aikana pelkästään minusta eroon. Hänellä oli ollutkin jo valmiiksi katsottuna uusi nainen ja tämä suhde tietysti oli jo alkanut viime syksynä eli heti silloin kuin mieheltäni lakkasivat intohimot minua kohtaan. Olin ilmeisesti ollut niin naiivi tämän taukojutun kanssa, että oikeasti kuvittelin sen tekevän hyvää suhteellemme. Miehelläni ei vaan ollut millään muulla keinoin kanttia pistää parisuhdettamme poikki. - Minä myös
eronnut kirjoitti:
Itsekin olin tuossa samassa tilanteessa vielä viime syksynä, mietin vain kotona eroamista enkä saanut oikein mitään aikaan, opinnotkin seisoivat. Joulukuun alussa tein päätöksen muutosta ja nyt olen asunut vuoden alusta yksin. Pelkäsin ihan samoja asioita kuin moni täällä, mutta ainakaan vielä en ole ollut ensinkään ahdistunut, päinvastoin, olen tyytyväisempi elämääni kuin aikoihin! Hetkeäkään en ole vielä katunut, nyt tuntuu siltä että vihdoin voin hengittää vapaasti.
En myöskään ole itkeskellyt yms., kuten joku sanoikin, kai osa siitä erotyöstä tehdään jo suhteen aikana. Muuttopäivänä oli surkea olo, mutta se meni ohi. Samoin ensimmäinen yö ja aamu yksin olivat vaikeita, mutta sen jälkeen ei ole tuntunut juuri missään. Kaikki kävi PALJON helpommin kuin etukäteen kuvittelin.
Kavereitakin on taas löytynyt ihan eri tavalla kuin ennen, sosiaalinen elämäni on lisääntynyt huimasti, ja aina löytyy joku, jolle soittaa kun siltä tuntuu.
Kuulin tässä pari päivää sitten, että exällä on jo uusi nainen, mutta sekään ei juuri hetkauttanut, toivotin vain onnea. Etukäteen kyllä kuvittelin olevani aivan rikki kun tämä tapahtuu.
Summa summarum: suurin osa peloistani oli aivan turhia ja elämänlaatuni on parantunut huomattavasti. Ottakaa itseänne rohkeasti niskasta kiinni ja lähtekää! Toitottakaa kaikille muuttavanne, niin ette enää kehtaa perua koko hommaa heikkona hetkenä.
Ja mikäli jotakuta kiinnostaa, niin seurustelimme yli 6 vuotta ja ikää minulla on nyt 27.Eli sinä 27-vee joka olit ukkos jättäny: kiitos rohkaisusta! Olen yksi näistä "epätoivosista" (sori kohtalotoverit), jotka on kysellyt et mistä sais voimaa lähtee..
Toi oli hauska veto sanoo, et kantsii puhua isoon ääneen kaikille et on lähös -sit o vähä niinku PAKKO jo lähtee, ihan vaan oman naamansa sälyttämiseksi!
Itel o nyt koko ajan asunnonhaku päällä, kävimme jopa eilen kattomas (vielä virallisen)poikakaverini kanssa minulle kämppää! Hulluhan tää meitin tilanne on: kumpikin tietää et kohta toinen läksöö, mut silti ollaan niinku "mitää ei ois tapahtumas" =eletään yhdessä, ei riidellä (itse asias nyt tavallista vähemmän, ku ei enää tarde yrittää muutta toista, heh) ja ollaan tosi hyviä kavereita. Ehkä juuri siksi, että se toinen ON lähdössä.
Uskon ja TOIVON et mul käy samal lailla ku sulle 27-vee: en romahdakaan eron "astuessa voimaan"! Syy miksi näin uskon käyvän myös minun kohdallani on se, että heti sen jälkeen ku olin luvannut itselleni että muutan pois kevääseen mennessä, kaikki on ollut paljon helpompaa ja ei niin ahdistavaa.
Tietty edes on viä monia esteitä (kuten selostaa poikaystäväni isovanhemmille, että heidän toivomiensa kihlajaisten sijaan tämä suhde haudataan..) Well c'est la vie ;)
- onneton-84
Itselläni samanlainen tilanne. 3 vuotta olemme seurustelleet ja 2 vuotta siitä olen ollut onneton. En enää rakasta miestä ja hän on ollut väkivaltainen. Tosin väkivaltaisuus on loppunut pari viikkoa sitten. En haluaisi jatkaa mutten halua tehdä toista onnettomaksi erolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Oppilas puukotti kolmea Pirkkalan koululla
Tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin kolme oppilasta on loukkaantunut puukotuksessa Pirkkalan Vähäjärven koululla. Myös e2546937Jos yhdistät nimikirjaimet
Jos yhdistät sinun ja kaivattusi ensimmäisten nimien alkukirjaimet mitkä nimikirjaimet tulee? Sinun ensin ja sitten häne664464Jos olisit täällä
Tosin en tiiä miks oisit. (Ja hävettää muutenkin kun ei muka muulla tavoin osaa kertoa tätäkään) Jos jollain pienellä1393258- 1562342
Kesän odotuksia hyrynsalmella
Kyllä kesällä hyrynsalmellakin on mahdollisuus osallistua kylän menoon monella tavalla . On kaunislehdon talomuseolla181880Pirkkalan koulussa puukotus, oppilas puukotti kolmea
Ilmeisesti tyttöjä ollut kohteena.1711626Voi Rakas siellä
Olet ollut mun ajatuksissa taas koko päivän. Olet ihmeellinen kertakaikkiaan ja arvostan sinua niin paljon❤️Minulla ei o311508- 821504
Ohhoh! KAJ laukoi suorat sanat somessa - V-sana mainittu!
Ohhoh! Mitäs mieltä olet tästä huumoriryhmä KAJ:sta? Bara bada bastu on kyllä aikamoinen korvamato... Lue lisää: https391405Erika selvisi hienosti ennakkosuosikin paineista
Hienostihan se meni. Erika jätettiin yksin, eikä häntä tuettu, oli euroviisukiusattu, silti suoriutui ensiluokkaisesti.1121077