Profetia Israeliin v. 2017 tulevasta sodasta ja muita sanomia
Profeetta Sadhu Sundar Selvaraj, Jesus Ministries -järjestön perustaja, jakoi äskettäin tärkeitä ilmestyksiä koskien Israelia. Hänellä on pitkä historia toteutuneista profetioista, kuten esim. Donald Trumpin valinta presidentiksi USA:ssa.
30.04.2014 enkeli Mikael toi Sundarille sanoman Israelin tulevaisuudesta. Hänelle näytettiin modernin Israelin historian tärkeitä vuosilukuja: 1948, jolloin valtio perustettiin uudelleen ja 1967, jolloin oli Kuuden päivän sota ja Israel sai jälleen Jerusalemin hallintaansa. Noiden vuosilukujen alla Sundar näki kirjoitettuna vuoden 2017. Enkelin Mikael sanoi: ”Uusi sota on suunnitteilla, suuri muutos Israelin hallinnossa ja maassa on tulossa.”
11.03.2015 kun Sundar rukouksessa odotti Jumalaa, hänellä oli taivaallinen kokemus. Hän näki itsensä taivaassa seisomassa Herramme Jeesuksen Kristuksen edessä. Hän näki kaksi pyhää seisomassa yhdessä Jeesuksen kanssa. He olivat Mooses ja Jeremia. Jeesus sanoi profeetta Jeremialle: ”Opeta Sundarille 70 vuoden merkityksestä.” Sitten Jeremia tuli Sundarin luo ja sanoi: ”70 vuotta Israelin historiassa on hyvin tärkeä. On tulossa käännekohta Israelin historiassa vuonna 2017. Sinä vuonna on 70. vuosi Israelin perustamisesta.” Sundar hämmästyi siitä mitä kuuli. Hän laski, että 70 vuotta tulee täyteen vasta vuonna 2018 siitä kun Israel perustettiin jälleen. Hän sanoi tämän Jeremialle, mutta Jeremia sanoi laskemisen alkavan siitä, kun sopimus ensimmäisen kerran allekirjoitettiin Israelin perustamisesta. (YK:ssa allekirjoitettiin Israelin valtion perustamisasiakirja 29.11.1947.)
30.11.2011 Sundar paastosi ja rukoili kolmen päivän ajan Siinain vuorella. Toisena päivänä hänen tutkiskellessaan Jumalan Sanaa, hän näki ilmestyksen. Valtava enkeli, jolla oli suuri miekka tuli hänen eteensä ja sanoi: ”Israelin paras ystävä pettää hänet. Valtio, joka pettää Israelin, kokee saman kohtalon.” Kun Sundar mietti kuka on Israelin paras ystävä, hän näki USA:n kartan enkelin edessä. Sitten enkeli iski miekan keskelle USA:ta ja sanoi: ”Maa, joka on vastuussa Israelin jakamisesta, jaetaan myös kahtia.”
25.12.2016, joulupäivänä, Herra näytti Sundarille kolme asiaa, jotka tulevat tapahtumaan vuonna 2017. Ensimmäiseksi länsimaissa puhkeaa uusi sairaus, joka syö ihoa. Tämä tulee rangaistuksena siitä, kun he ovat koskeneet Jumalan silmäterään. Toiseksi hänelle näytettiin, kuinka taivas pimeni ja palavia meteoriitteja putosi meteoriittisateena alas. Laajoilla alueilla paljon puita paloi. Kolmanneksi monet tulivuoret syöksevät laavaa ympäristöönsä, ja useilla alueilla juomavesi pilaantuu juomakelvottomaksi.
Profetia Israeliin v. 2017 tulevasta sodasta
19
784
Vastaukset
Eihän tuossa sanota että sota tulee vaan että se on suunnitteilla ja suuri muutos tulee hallinnossa.
- Jarmo__EiKirj
Olen Ollin kans samoilla linjoilla Israelin sodan suhteen. Se ei tule vielä, vaan rauha. Sota syttyy vasta kun rauha on puolessa välissä 3½ vuoden päästä siitä kun sellainen solmitaan.
- Jobinpostia
Ps.103:10. Ei hän tee syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan. Hakuehdolla löytyi 23 jaetta: Minä kostan.
- filade
Jeremian profetian pakkosiirtolaisuus kesti 70 vuotta, jonka jälkeen Jumala toteutti hyvän suunnitelman(Jer. 25:11-12; 29:10-11).
Jeesus taas itki Jerusalemin kohtaloa Luuk.19:41-44, joka toteutui v.70 - Akseli75
Israel on sotinut jatkuvasti jo yli 70 vuotta, eli tarkoitat sen jatkuvan.
Näin se on varmasti. Kun maat on viety muita niin eihän siitä rauhaa tule, lisäksi vielä sortoa ja eriarvoisuutta. Ikävä juttu, eli boikottiin vaan koko maa. Ei osteta sieltä mitään, niin eiköhän olot parane lopulta palestiinalaisillakin.- filade
Israel on käynyt puolustussotia ja Ps.83 sodan jälkeen on rauha Googin sodalle.
Jer.47:4. Kafron saarelta tulleet filistealaisten jäännös joutuu lopulta tuhoon Ob.1:19. Ei kai siellä mitään rauhaa tule. Jossakin kai sanotaan, että loppuun asti on sota. Nyt on jonkinlainen rauha ja olisihan se hienoa, mutta Syyriassakin on sota ihen naapurissa, ja Irakissa. Molemmilla puolilla ja kaikilla osapuolilla on niin paljon jästipäitä.
Jokainen joka ennustaa sotia saa profeetan maineen kun sotia siellä varmasti on ja tulee.
Noi vuosimäärälaskut on aika vaikeita ja menee yleensä harhaan. Ainakin seuraavasta maailmanlopusta, Jeesuksen takaisintulosta, siitähän selvästi sanotaan Raamatussa ettei sitä kukaan tiedä.- Ekhammar
Akseli75, Suomenkin oli pakko sotia, kun Iivana kavi paalle ylivoimaisena seka julmana WWII Talvisota seka Jatkosota. Vaikka Puna-armeija olikin ylvoimainen se ei silti kyenneet miehittamaan Suomea. Israelin on pakko sotia, kun heidan paalleen hyokkaa ylivoimaiset arabi armeijat.
Se etta on ylivoimainen hyokkaaja ei valttamatta tarkoita sita etta etta se voittaisi sodan.
Kun muslimiarmeijat jalleen paattavat "vapauttaa palestiina", niin mita Israel voi muuta tehda kuin panna kova kovaa vastaan. Muslimit ovat luvanneet leikata jokaiselta israelilaiselta paan pois ja valuttaa heidan verensa Valimereen, niin etta se tulee punaiseksi. Israel tuskin epailee arabeja ja heidan puheitaan.
"Palestiinalaisen" seka kansan johtajan Arafatin sanoin rauhan toivotus Israelille:
"In the name of Allah .. I am not considering it, the Israeli - PLO peace accord, more than agreement signed between our prophet Mohammad and the Kuraish tribe."
"Peace for us means the destruction of Israel".
Yassir Arafat
Nyt sitten vaan BDS aktiiviseksi, vain nain tehden Israel alistuu kansanmurhan kohteeksi ja pysyva rauha Lahi-itaan on saatu.
"Palestiinalaisista"
HAMASin sisäministeri Fathi Hammad egyptiläisen Al-Hekma TV:n haastattelussa 23.03.2012:
Palestiinan kansaa ei ole olemassakaan!
Se on täysin tuulesta temmattu sanahirviö
Muslimeilla on kohtuullisen paljon meriittia kirurgisista toimenpiteistaan jonku kafiirin kaulan alueelta, jo alle kymmenvuotiaat ovat pienen harjoittelun jalkeen patevia hoitamaan kafiirien migreenia, hammassarkya, meningiittia etc. ja nain etukateen ehkaisten paan alueen tauteja. Ja sitapaitsi kukaan asian mukaisesti hoideltu potilas ei ole tahan mennessa peraan huudellu.
Muslimien pitaa ehdottomasti saada Nobel laaketieteesta edistyksellisesta ja vallankumouksellisesta tyosta kirurgian alalta seka Nobel rauhan palkinto kaikille muslimeille uraa uurtavasta rauhan tyosta.
Kaikki kafiirit jotka olivat osallistuneet muslimien rauhan tyohon ovat nyt todella rauhallisia.
- 1611
Lue mieluummin Raamatuun kirjoitettettuja ennustuksia, jotka koskevat kaikkia maailman ihmisiä. Israel lakkasi olemasta Jumalan erikoiskansa kapinallisena. Ja sen nykyhistoria on hyvin raaka. Ei se pane turvaansa Jumalaan, vaan raskaaseen aseistukseen ja liittoon sitä tukevien maiden kanssa. Ainoastaan Jumalan antamat profetiat täyttyvät, ei ihmisten, jotka kutsuvat itseään profeetoiksi.
Kyllä Israelilla on jälleen pian suuri tulevaisuus. Jesajan kirjassa on siitä paljon profetioita. Israelin kadonneita sukukuntia kristillisinä kootaan jo, ja juutalaisia kääntyy kristinuskoon. Israelin valtiosta tulee joskus Kristukseen uskova. Uskovathan he nytkin Messiakseen.
- iu87m
Heidän uskonsa mukaan Messias ei ole vielä tullut ensimmäistäkään kertaa. Siis kenen uskonnon mukaan tätä maailman lopun aikataulua pitäisi seurata?
- Ekhammar
1611, Jumala ei ole koskaan hyljanny kansaansa, vaikka korvausteologit niin valehtelevatkin. Juutalaiset ovat vaeltaneet omaa Via Dolorosaa jo 2000 vuotta, Jumalan aika taulunsa mukaisesti heratti henkiin Israelin valtion 14.05.1948.
On kaksi erillista valittua kansaa, Israel, jonka Jumala loi messiaanista tehtavaansa varten ja ihmiskunnan lunastamista varten. Ja vain ja ainoastaan Juudan sukukunnasta. Kuningas Davidin huoneesta ja suvusta syntyisi Maailman Vapahtaja. Tama tapahtui Israelissa, pienessa Beetlehemin kaupungissa n.2000 vuotta sitten.
Toinen valittu kansa on arabit, jonka Perkele on valinnut tehtavaansa varten, on tuhota Israel ja kritityt keinolla milla hyvalla. Ja nain toimien se luulee/uskoo ehkaisevansa kohtalonsa, joka on Helvetti ja johon se on tuomittu.
Paljon on ihmisia jotka ovat liittyneet Perkeleen tahtoon ehdoitta, mutta paljon on ihmisia, jotka eivat toimi siten kuin se haluaisi. Ihmisen luonteesta johtuen Perkeleen komento on epavarmalla pohjalla, koska ihminen voi aina niskoitella ja olla tottelematon. Jumalalla on tasta pitka kokemus, kuten taitaa Perkeleellakin olla.
Taman ongelman minimoidakseen tai poistaakseen Perkele varastaa leivan ihmisten poydalta ja myy takaisin ehka kolmanneksen siita, kun ihminen ottaa Pedon merkin MicroChipin tai sen luvun 666 oikeaan kateensa tai otsaansa.
Taman lisaksi kaikki ne ihmiset jotka ottavat pedon merkin tai sen luvun, saavat pahoja, markivia, haisevia ja parantumattomia paiseita.
Se ihminen joka ottaa sen Pedon merkin MicroChipin tai sen luvun 666 on siis myynyt sielunsa leipa palasesta Perkeleelle ja on totaalisesti Perkeleen komennon alainen, sellaisella ihmisella ei ole minkaanlaista mahdollisuutta pelastua Helvetin tulesta. Han on sinetoinut kohtalonsa samaksi kuin Perkeleellakin on. iu87m kirjoitti:
Heidän uskonsa mukaan Messias ei ole vielä tullut ensimmäistäkään kertaa. Siis kenen uskonnon mukaan tätä maailman lopun aikataulua pitäisi seurata?
Ei ne usko vielä Jeesusta Messiaaksi mutta tulevat joskus uskomaan vielä. Jeesus Messias se tietysti on joka tulee. Kristinuskon mukaan tietysti meikäläiset. Tapahtumat sitten aina yllättävät melkein kaikki kun ei niitä ennustuksia monikaan oikein ymmärrä.
Pahoja asioita vielä tulee, se kai on selvää. Mutta Jumalan tahdon mukaan, siksi meidän ei tarvitse pelätä, vaan tehdä aina parannusta omassa elämässä. Se on vakuutus, muuta ei ole.
- Raamatussa_profetia
sinettien avaaminen alkaa pian, ja kerrottu mitä tulee tapahtumaan, toki hyvä erottaa Jumalan teot ja pahuuden henkivaltojen teot toisistaan, ja näistä myös keskusteltu kun erilaisia tulkintoja annetaan sinettien avaamisesta ja mitä tarkoittavat käytännössä maan päällä.
- Virsut
Toivoisin, että profetioja kirjoittavat näkisivät joskus jotain positiivista, vaikka toisaalta tässähän kyllä olikin...
al-Fatah, PLO/PA, Hamas ja Hezbollah on valmistautumassa sotaan Israelia vastaan. Heilla on jo 130 000 ohjusta, rakettia valmiina, ne ovat varastoituna lastentarhoihin, sairaaloihin, kouluihin, moskeijoihin, kirkkoihin etc.
Niita vastaan Israelilla on Iron Dome valmiina, toivottavasti sen ohjukset, Arrow, David's Sling, Iron Beam, Iron Spade, sitten riittavat torjumaan muslimien ohjus ja raketti tulvan seka IDF, IAF ovat hereilla ja ajan tasalla. Jokseenkin varmasti ja toivoakseni Israel on kehitelly aseitaan, niin etta ne tehoavat massiivisiinkin raketti ja ohjus hyokkayksiin.
Jos nyt muslimit ampuvat raketteja/ohjuksia vaikka 300/sek. niin luultavasti joku, ehka monikin ohjus/raketti paasee lapi puolustuksesta ja jaljet on pahat.
Israelin on siis pakko tuhota ne kohteet, joihin muslimit ovat varastoineet ohjukset/raketit. Melko varmast Mossad on ajantasalla ja tarkat tiedot missa missilet ovat piilossa.
Tallakin saitilla vasemmistolaiset, kansallissosialistit etc. nostavat hysteerisessa paniikissa kamalan alamolon "siionazeista", "jarno vainaa makisen murhaajista", "apartheid", "naisten ja lasten tappajista", "terroristivaltiosta", etc, kun IDF on tuhonnu heidan kavereidensa jonku ohjusvaraston.- Gogin.sota.lähellä
Venäjä hakee jalansijaa Libyasta ja Palestiinasta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005052504.html?ref=rss - Arviointia
Tarkat vuosiluvut profetioissa ovat epäilyttäviä (paitsi tuossa historiallisessa osuudessa). Joulupäivän profetiassa puhutaan tämän vuoden, 2017, aikana tapahtuvista asioista, mutta ei mainita, miten vuosi ilmaistiin. Luulen, että aikataulu voinee olla väljempi.
Puhutaan kolmesta asiasta, mutta luetellaan itse asiassa kuusi tapahtumaa:
1. ihosairaus, 2. pimeys, 3. meteorisade, 4. paljon puita palaa, 5. tulivuorenpurkauksia, 6. juomavesien pilaantumisia.
Tapahtumat ovat raamatullisia ja ilmestyskirjamaisia, mutta tulkinnat sopivat paremmin sotatapahtumiin, kuin luonnonilmiöihin.
Englanninkielisenä teksti on selkeämpää, kuin Piholla suomennettuna:
https://z3news.com/w/sadhu-sundar-selvaraj-war-coming-israel-2017/- ewewttt
ok..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2374607- 1242224
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2251887Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641794- 1801660
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1871523- 541374
- 611298
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751291- 1191171