suurimmissa kaupungeissa - kirjoittaa nyt iltalehtikin.
Malmön, Tukholman ja Göteborgin seudun ampumisissa on kuollut ainakin yli 60 ihmistä kolmessa vuodessa. Ampumistapaukset lisääntyivät Tukholman ja Malmön alueilla viime vuoden aikana. Malmössä niitä oli ainakin noin 150 ja Tukholmassa ainakin yli 100.
Viimeksi torstai- iltana ammuttiin Malmössa nuori 16 vuotias poika hengiltä. Poika oli bussipysäkillä kun pensaikosta tuli yksi tai kaksi tekijää, jotka ampuivat poikaa päähän avoimella kadulla. Kymmenet ihmiset näkivät teon aivan vierestä kun pojan aivot ammuttiin asfaltille, poika oli muslimi.
Malmössä näyttäneekin olevan jonkinlainen sotatila päällä ja esimerkiksi jopa Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman esitti Malmön kaduille sotilaita.
Kyseessä ovat uusruotsalaisten gangsterien keskinäiset sodat, jotka ovat sekava soppa kunniaväkivaltaa, huumekaupan kuninkuutta ja velkoja.
Kysymys kuuluukin, että meneekö monta vuotta ennen kuin tilanne on sama Helsingissä ja Turussa?
Raa'alle väkivallalle ei näy loppua Ruotsin
18
224
Vastaukset
- realistien.voitto
Se alkaa Suomen valtamediakin tunnustaan ruotsin mamuongelmat.
- SuvaitsevaisuusSYÖPÄ
Johan nuo lerppahuuli somput pieksää Helsingissäkin isolla porukalla suomalaisia nuoria, jo vuosia ongelmasta uutisoitu !
- tuli.seis
Rautaa nekin tottelevat!
- surullistatotta
Vastaus: ei mene montaa vuotta. Taitaa jo nyt olla merkkejä ilmassa.
- Rassen.sedä
Rasse se jaksaa räkyttää. Vuh vuh vuh!
- aamulääkkeetunohtuiko
Jaa...ihan kuin tuossa ylemmässä joku muu räkyttäisi...
- just.joo
aamulääkkeetunohtuiko kirjoitti:
Jaa...ihan kuin tuossa ylemmässä joku muu räkyttäisi...
Juuri niin! Onkohan Iltalehtikin joku "rasselehti", kun uutisoi ruotsin mamuongelmista?
- qwddsq
just.joo kirjoitti:
Juuri niin! Onkohan Iltalehtikin joku "rasselehti", kun uutisoi ruotsin mamuongelmista?
Aivan ihmeellistä viestien poistelua taas valvonnalta, ei mitään logiikkaa.
- pikkasenjärkeä
Suomen tulisi nyt ottaa oppia Ruotsista,kuinka ei pitäisi toimia,eli ei kaikki ovet auki matuille. Tuleva Yhdysvaltain presidentti kehuu Britaniaa EU erosta ja sanoo mamujen olevan tuhoamassa euroopan maiden talouden.
- oujeeeee
Trumppi puhuu asiaa.
- hutkutjotkotsitävaan
mites ruokinta edelleen pelaa jotkotelijoille niinkuin vanhaan malliin, taisivat jäähä ikuisesti patojen ääriin passattaviksi ja diskoa pellaamaan
- CarlKustav
Afgaanimatu käy poliisin päälle vasaran kanssa.
https://www.youtube.com/watch?v=ZDuAsuTOapM
Jamshid Piruz elinkautiseen pirullisesta vasarahyökkäyksestä (video)
Vasaramiehen uhriksi joutunut naispoliisi kuvailee tilanteen olleen kuin kauhuelokuvasta.
https://urly.fi/IqZ - ase.käyttöä.varten
Eikö poliisilla ole aseet sitävarten, että voi antaa suolistoon metallia hyökkääjälle?
- rauha.vain
Syväitkää hyvät ihmiset, syväitkää!
- KylläMariTietää
Älkääs nyt höpiskö!! Mari Vaattovaara kertoi tänään Ylen aamussa ettei siellä mitään sen kummempaa tapahdu ja kaikki on ihan normaalia ja poliisi se on se joka vaan sekoilee. Kuulemma vain vihapuhetta ja viharikoksia ihan kanta-ruotsalaiset tehtailevat. Kyllä Mari tietää, onhan hän ihan professori!!!!!!!!!!
- hehehehehee
Joo, siinä taas näki kuinka pihalla suvakki on todellisuudesta.
- uusiiskulause
Kysehän on vain turhautuneista nuorukaisista.
Tätähän meille halutaan, me halutaan olla kaikessa niinkuin ruotsalaiset.
Vauhtia ja jännitystä, sitä pitää riittämän täälläkin, mitä siitä jos joku nyt sattuu hengestään pääsemään, ihan oikein sille, kunhan vain ei olisi kiihottanut kansanryhmää vastaan.
Ja poliitikot lisäävät veronmaksajien piikkiin turvakaartiaan ja panssaroituja virkapirssejä, ettei osu omalle kohdalle kotoutumisen tappiot - vielä.
Heikko, ulospäin nöyristelevä hallinto, mitä muuta voidaan edes odottaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001763- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4411126- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84753
- 51708
- 57671