Britit ei välttämättä eroa EU:sta

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soininvaara_brexit-60213

Osmo Soininvaara uskoo: Britannia ei eroa EU:sta

Soininvaara uskoo, että Britannia järjestää vielä uuden kansanäänestyksen.

Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara ennustaa blogissaan, ettei Iso-Britannia eroa EU:sta.

Soininvaaran mukaan sopimusneuvottelut tulevat osoittamaan, että Brexitin kannalla olleet ovat esittäneet katteettomia käsityksiä sen suhteen, "millä keinoilla Britannia pääsisi noukkimaan rusinoita pullasta."

– Golfia harrastavana maana he varmaankin ymmärtävät, ettei ole sellaista golf-clubia, jossa ulkopuoliset pelaisivat paremmilla ehdoilla kuin clubin jäsenet, Soininvaara näpäyttää.

Soininvaara arvioi, että Britannia järjestää vielä uuden kansanäänestyksen.

– Kansallinen katuminen toteutetaan niin, että Britannian hallitus vie neuvotteluissa syntyneen katastrofaalisen surkean sopimuksen uuteen kansanäänestykseen ja kansanäänestyksessä kansa päättää pysyä EU:ssa. Tämä on myös oikea vaihe kansanäänestykselle. Ovathan vaihtoehdot silloin tiedossa, Soininvaara toteaa.
47344
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

No jos britit ei eroa, niin sit kannattais EU virkamiesten sanoa briteille, et maksavat EU-jäsenmaksunsa ihan kokonaisuudessaan itse, ja siihen vielä vähän päälle, kuten Suomikin paljon Britanniaa köyhempänä valtiona maksaa, tai ne perkeleet EROTETAAN EUsta! :)

Äänestä

Soininvaara kuului siihen älykääpiöiden joukkoon jotka uskoivat Brexitpuolen häviävän edellisissä vaaleissa. Soininvaara ei pidä demokratiasta.

Äänestä
  • Nythän ne eron puolesta äänestäneet katuu kun totuus paljastui eli on demokraattista antaa äänestää uudelleen ja viimeistään sitten kun ehdot tiedetään.

    Äänestä

  • optimismiaa kirjoitti:

    Nythän ne eron puolesta äänestäneet katuu kun totuus paljastui eli on demokraattista antaa äänestää uudelleen ja viimeistään sitten kun ehdot tiedetään.

    Täälläkin olisi kiva tietää vaihtoehdot ennen äänestystä. Kuten esim. otetaanko Suomen valuutan markan tilalle uusi valuutta jos äänestän näin. Tosin olihan luvattu ettei oteta tietenkään joka tapauksessa.
    Eli tiedämmekö vaihtoehdot kun äänestämme?. Tai tuleeko tyrkylle välittömästi autojen seurantaan perustuva maksu ja yhtiöittäminen jos näin äänestämme..

    Tässä näin alkuun "kansanvallasta".

    Äänestä

Tuo irvokas "toinen kansanäänestys" on suomeksi sanottuna KIRISTYSTÄ, miten helvetissä voidaan estää maan pääsy sisämarkkinoille kuulumatta EU:iin - pakkopaita ja diktatuuri..ja sitten puhutaan muka vapaudesta.

Äänestä
  • !o eks toi o ihan yleinen käytäntö brittein saarilla et jokasesta EU kansanäänestyksestä äänestetään niin monta kertaa et se menee vihdoinkin "oikein"? :)
    Eikös ainakin irkut o pakotettu jo pariin kertaan uusimaan äänestyksensä ku ekalla oli menny "pieleen"! :)

    EU? Demokratia? Indeed!

    Äänestä

  • Jaa eli et se on toi maahanmuuttopolitiikka enkuille se kynnyskysymys? Eli mieluummin irtaudutaan vaikka koko EUn *köh* paratiisimaisista sisämarkkinoistakin kunhan vaan saadaan päättää mamutusasioista itsenöisesti! :) Stubb! HALOO! Viittisitkös vähän kommentoida et kuis se ei toi mamutus nyt sit kuitenkaan noille briteille ollutkaan mikään rikkaus? :)

    Äänestä

  • ei tietenkään ollu, mutta typerää tässä on se että ne on ihan itse päästäneet pakistanilaiset maahan. Kommunismin loputtua moni meni myös Itä-Euroopasta, mutta se on ollut jo tyrehtymään päin, koska elintaso on esim. Puolassa jo noussut paljon. Pakolaisaalto ei ole taas kohdistunut Britanniaan, joten jopsjops vaan.

    Äänestä

Sorry, kyllä se nyt vaan on niin suvakit, että britit saivat tarpeekseen EU:n holtittomasta ja hullunmielettömästä karvaperskultamunien maahantunkeuduttamisesta ja sillä hyvä.

Kiitos ja näkemiin.

Hyvä, että jossain päin Eurooppaa laitetaan asiat viellä tärkeysjärjestykseen.

Seuraavaa maahantunkeuduttajaliitosta eroajaa odotellessa..?

Äänestä
  • Siellä oli matuja järjetön määrä jo ennen EU:ta ja ottavat koko ajan lisää, koska entisistä siirtomaista vapaa pääsy ja niitähän Englannilla riittää. Menettävät erossa kaikki EU-hyödyt, haitat jää silti ja lisääntyy.

    Äänestä

  • ihanturhaann kirjoitti:

    Siellä oli matuja järjetön määrä jo ennen EU:ta ja ottavat koko ajan lisää, koska entisistä siirtomaista vapaa pääsy ja niitähän Englannilla riittää. Menettävät erossa kaikki EU-hyödyt, haitat jää silti ja lisääntyy.

    No ei noilla entissä siirtomaalaisillakaan nyt IHAN vapaa pääsy ole, vaikka heillä onkin oikeus Englannin passiin ja hakea yhdenlaista britannian kansallisuutta (näköjään sen niminen ku: "British national (Overseas)" ja tämänkin hakemista on vaikeutettu jo vuodesta 1986 lähtien). Mutta tollasilla kansalaisilla ei viel o läheskään samoja oikeuksia esmes. muuttaa Enkkuihin, kuten ihan normi-briteillä!

    Äänestä

Pääseehän kiinalaisetkin EU:n markkinoille. Turismi on kasvanut roimasti Briteissä punnan halventumisen myötä joten työpaikkoja on.

Äänestä

Aluksi en kovin paljon luottanut Theresa Mayn kykyihin ja päättäväisyyteen. Mutta nainen on yllättänyt, potkua tuntuu Mayn vaihtelevan värikkäissä avokkaissa olevan ihan reilusti.

Nyt olen hyvin vakuuttunut siitä, että Britannia aloittaa eroneuvottelunsa tämän vuoden maaliskuussa, kuten on ilmoitettu. Ja kahden vuoden kuluttua Britannia eroaa EU-jäsenyydestä.

Ei se sen kummempi asia kuitenkaan ole. Kun viitsii alkajaisiksi hyväksyä sen tosiasian ja mahdollisuuden, että EU:hun tullaan ja sieltä lähdetään, ihan normaalina toimenpiteenä.

Äänestä

Iso-Britannialle esitetään niin kovat ehdot EU-erolle, että maan on ihan pakko järjestää niin monta kansanäänestystä, että typerä kansa äänestää oikein, eli Iso-Britannia ei koskaan eroa EU:sta. Teknisesti eroaminen ei edes ole mahdollista, briteille tarjotaan vain uutta kansanäänestystä. Bremain voittaa joko pakotettuna tai pakotettuna, kansalta ei kysytä.

Äänestä
  • Ei onnistu, sillä matuihin ja EU:n yliherruussanelupolitiikkaan vittuuntunut kansa ei tule äänestämään enää ikinä "oikein" vaan päinvastoin maahantunkeuduttamisen vastustus kasvaa kasvamistaan ja siksi uusia äänestyksiä ei tämän asian tiimoilta tulla todellakaan järjestämään...

    Äänestä

Herra Donald Trump on yleensä aika hyvin informoitu erilaisista maailman tapahtumista. Nyt Mr Trump ylistää Brittien järkevää tointa, mahdollisimman nopeata irtaantumista tuosta uppoavasta EU-rottalaivasta.
http://yle.fi/uutiset/3-9405566

Saman tien Trump ennakoi, että lähtijäitä tulee olemaan muitakin. Kunhan rohkeat britit ensin näyttävät tien ulos tästä EU-vankilasta.

Suomen on syytä erota Eurosta niin pian kuin se suinkin on teknisesti mahdollista. Sen perästä pesäero velkaunioniksi muuttuvasta EU-kurituslaitoksesta.

Äänestä
  • "Saman tien Trump ennakoi, että lähtijäitä tulee olemaan muitakin. Kunhan rohkeat britit ensin näyttävät tien ulos tästä EU-vankilasta."

    Veikkaan, että siinä tulee käymään juuri noin.

    Italia lienee hyvinkin varmasti se seuraava kuka lähtee...

    Äänestä

  • Se on kyllä sellainen kuritushuone tuo eu että pois alta. Oikea tyrannia.

    Äänestä

  • Parasitoidimatut kirjoitti:

    "Saman tien Trump ennakoi, että lähtijäitä tulee olemaan muitakin. Kunhan rohkeat britit ensin näyttävät tien ulos tästä EU-vankilasta."

    Veikkaan, että siinä tulee käymään juuri noin.

    Italia lienee hyvinkin varmasti se seuraava kuka lähtee...

    Se onkin sitten EU:n ja valuvikaisen sontavaluutan loppu ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Eu-ies kirjoitti:

    Se on kyllä sellainen kuritushuone tuo eu että pois alta. Oikea tyrannia.

    Laittomilla matuilla kuritetaan kansakuntia, mutta, huomatkaa, että Euroopan maahantunkeuduttamisen pääkallopaikka eli Sveitsi ei kuulu EU:hun.

    Yllättävää?
    Niinpä.

    Äänestä

  • MatutarhauksenEhdoilla kirjoitti:

    Laittomilla matuilla kuritetaan kansakuntia, mutta, huomatkaa, että Euroopan maahantunkeuduttamisen pääkallopaikka eli Sveitsi ei kuulu EU:hun.

    Yllättävää?
    Niinpä.

    Aivan, sinnehän ne matutarhauksen rahavirrat lopulta hyvinkinpitkälti ohjautuvat.

    Pyörittääköhän juutalaiset Punaista Ristiä nykyään..?

    Äänestä

  • MatutarhauksenEhdoilla kirjoitti:

    Laittomilla matuilla kuritetaan kansakuntia, mutta, huomatkaa, että Euroopan maahantunkeuduttamisen pääkallopaikka eli Sveitsi ei kuulu EU:hun.

    Yllättävää?
    Niinpä.

    "Euroopan maahantunkeuduttamisen pääkallopaikka eli Sveitsi "
    -millähän perusteella?

    Äänestä

  • Italiaa ei päästetä ulos EU:sta, sama juttu kuin Kreikalla, velat. Niitäkin voi ahdistaa vankeus.

    http://www.dailymail.co.uk/debate/article-4123254/DOMINIC-LAWSON-cautious-Chancellor-s-just-dropped-Brexit-bomb-Berlin.html

    Britanniassa muutama maanpetturi-poliitikko, Cameron ei ole koskaan edes halunnut irti eu:sta .
    Merkelin valta säilyy, koska niiden pankilla, parilla autofirmalla ongelmia diilien kanssa Britanniaan.

    Jos nuo pääsee tekemään kauppaa ilman tariffeja, se on jo kova juttu. Brexitiä yritettään vesittää. Merkel on kiero ämmä, vaikka tuo on niin "siistiä" Zero Hedgessä.

    Äänestä

  • Bushka kirjoitti:

    "Euroopan maahantunkeuduttamisen pääkallopaikka eli Sveitsi "
    -millähän perusteella?

    No, eikös ne matutarhausbisneksellä lypsetyt rahavirrat sinne pääasiassa paikallisten toimijoiden tilien kautta ohjaudu..?

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000000937326.html

    Äänestä


  • Joku nästy poisti taas hitaan koneeni kommentin . Lopettakaa jo, niissähän on tärkeitä asioita. Ei tavalliset kommentoijat lähde englanniksi kommentteja lukemaan. Cameronin surkean säälittäävä, kuukausia ja vuosia kestänty vatkaus, aivan kuten Merkelinkin. Nuo ihmiset ovat vuosia polittaneet rahaa hukkaan, pyritään liittovaltioksi, koska he haluavat sitä, eikä asiaa kysytä kansalaisilta.

    Juuri tuo tunne tuli tekstiä lukiessa, miten monta vuotta on puhuttu, valehdeltu, narrattu ihmisiä, selittetty säälittäviä väitteitä jostain puolivillaisesta EU-erosta.

    Suomessa, pressa ja kumppaninsa Lipponen selittävät tukeakseen Sipilän hallituksen eu-politiikkaa täsmälleen samantapaisia juttuja. Tehdään muka eroa, sitten puhutaan "uudelleen neuvottelusta", ajantappoa, että eurokraatit saisivat aikaa muotoilla liittovaltiotaan. Maanpetos-politiikka istuu syvällä monen aivoissa. Ei edes nähdä laittomuuksia asiassa.

    Äänestä

  • "Pyörittääköhän juutalaiset Punaista Ristiä nykyään..? "

    Ainakin pankkeina.

    Äänestä

  • Engl. straddle-sana taitaa kuvata sitä, että ihminen taistelee salatakseen todellisen kantansa. Hän ei voi julkisuuteen olla liittovaltion kannattaja, mutta selittelee puolivillaisuuksia. Kukaan ei vaaleissa muista.

    Sanan merkitys lienee "kaksijakoinen mielipide, on kahta mieltä, ei suostu kertomaan aitoa kantaansa".

    Äänestä

  • Ehkä paras suomennos saattais olla "istua kahdella jakkaralla yhtä aikaa"?

    Äänestä

Videolla+Trump+sanoo+kuin+ohimennen+sellaisia+helposti+kansanmiehen+järjelläkin+ymmärrettävissä+olevia+itsestäänselvyyksiä,+joita+kukaan+Euroopan+valtapoliitikoista+ei+koskaan+sano.http://www.thetimes.co.uk/edition/news/donald-trump-interview-brexit-britain-trade-deal-europe-queen-5m0bc2tns"Jos+brittejä+ei+olisi+pakotettu+ottamaan+vastaan+niin+paljon+pakolaisia+kuin+2015+tapahtui,+Brexitiä+ei+olisi+koskaan+tapahtunut.""Ihmiset+Euroopassa+eivät+halua,+että+muut+ihmiset+tulevat+tuhoamaan+heidän+maansa.+Mielstäni+UK+oli+erittäin+järkevä,+lähtiessään+ulos."Huomaanpa+olevani+100%+samaa+mieltä+noista+kahdesta+asiasta+Trumpin+kanssa.+Miksi+Euroopan+Unioni+käyttää+valtaansa+ja+öykkäröi+työntämällä+Afrikan+sikiäväää+väestöräjähdystä+tänne,+meidän+sivullisten+suomalaisten+silmille+ja+kontolle??

Äänestä
  • Siinä on joku tarkoitus, muutenhan tämän matulauman laiton Eurooppaan tunkeutuminen olisi pysäytetty jo heti alkuunsa.

    Nythän on maita, jotka eivät tätä matulauman laitonta Eurooppaan levittämistä suosiolla hyväksy ja niitä kovin Brysselistä käsin paheksutaan, miksi näin on..?

    Sepä se, jokin tässä takana täytyy olla, kansojen alistaminen matuilla kenties?

    Äänestä

  • "Siinä+on+joku+tarkoitus,+muutenhan+tämän+matulauman+laiton+Eurooppaan+tunkeutuminen+olisi+pysäytetty+jo+heti+alkuunsa."Soros,+oli+töissä+jossain+juutalaisarkistossa+nuorena.+Varmaankin+tuli+eteen+juttu,+että+Stalin+aikonaan+vesitti+Ukrainan+kovasti+itsenäisyyttä+tms.+haluvaa+kantaväestöä+siten,+että+maahan+pakkosiirrettiin+,+kuten+EU:ssa+nyt,+väkeä+joka+vei+melkein+20+%+kantaväestön+osuudesta.+En+muista+mikä+väki+sinne+siirrettiin,+mutta+ukrainalaisten+osuus+väheni+ehkä+jonnekin+60+%+80:stä?Stalin+teki+gulakeista+hiljaisia,+ne+olivat+vaativa+ryhmä,+mutta+kun+pakkosiirettiin+vankileirien+saaristoon,+yhtenäiysyys+hajosi.+Soros+on+soveltanut+apureineen+tuota.

    Äänestä

Suomen lehdistössä ei ole kerrottu juuri mitään Trumpin haastattelusta, vaikkapa pikku tölväisystä Angela Merkeliä kohtaan.

Trump sanoo "arvostavansa" (respect) edelleen Merkeliä, mutta sanoo tämän tehneen virheen avatessaan rajat ammolleen ja ottaessaan miljoona kehitysmaaihmistä Saksaan.

Äänestä
  • Tyypillistä Suomen suvakkihuoramedian tiedotussuunnitteluahan se kun noukitaan vain tiettyjä kohtia ja nostetaan ne asiayhteydestä erillään olevalle jalustalle...

    Silleen tietynlaisen tarkoitushakuisella tavalla...
    Yle on siinä kruunamaton mestari.

    Äänestä

  • Hanna Smith pitää Trumpia markkinapellenä ja Olli Ainola grynderinä. Eihän vasemmisto"demokratiaan" kallellaan oleva lukeneisto halua nähdä pikkuporvaria maan päämiehenä.

    Nyt ei kuitenkaan välttämättä toimi jossittelu, pitkät selvitykset yms. vain johtaminen, kun näkee strategisen tilanteen. Trumppia ohjaa varmaan monta asiantuntijaa, ne ministerit on niiden kanssa neuvoteltu yksitellen.

    Äänestä

IkitonttuOskar Soinivaara vois mennä parturiin ja ajattaa harvan haiveniston päästään ja tipahduttaa harmaan naavan leukansa alta ja heräillä pikkuhilljaa talviunestaan. Ikitonttuilija meinaa että se on demokratiaa , että änestetään niin monta kertaa, että tulos tyydyttää, pistä nyt osku se ruma turpas kiinni, etkö ole jo tarpeeksi tonttuillut ja nussinut suomalaisten rahoja, Ikitonttuilija meinaa että se on demokratiaa , että änestetään niin monta kertaa että tulos tyydyttää, pistä nyt osku se ruma turpas jo kiinni,etkö ole jo tarpeeksi nussinut suomalaisten rahija mitään tekemättömänä välistä huutelevana ääliönä.ija mitään tekemättömänä välistä huutelevana ääliönä. Vuonna 2020 on varmasti tontulla jo tosi tontun ilme,eikö tosiaan äijä älyä, että maailma muuttuu vauhdilla, kohta euu on vain paha uni !

Äänestä

Näinhän demokratia toimii, eli kun äänestystulos on väärä niin järjestetään aina uusi äänestys, välillä tietenkin median säestäessä.

Äänestä

Kyllä ne nyt vaan välttämättä eroaa ja sillä hyvä.

Euroopan alueella on kohta yksi maa vähemmän suvakkien unelmamatujansa laittomasti maahantunkeuduttaa, piste.

Äänestä

SOININvaara on syrjitty poliitikko joka on hävinnyt sinne tännemäelle virkansa
joten

hänen on provottava kaiken karvaisia häirikköuutisia

Äänestä
  • soininvaara ei osaa kirjoittaa enää suomea klubi
    vanha ukko horisee

    "Golfia harrastavana maana he varmaankin ymmärtävät, ettei ole sellaista golfclubia, jossa ulkopuoliset pelaisivat paremmilla ehdoilla kuin clubin jäsenet"

    Äänestä

  • Vähän ontuva vertaus?
    Koska eikös britit o nyt nimenomaan perustamassa ihan omaa yksityistä golf-clubiaan? (jos samoilla analogioilla nyt sit onnuttais! :P ) Ja siks toisekseen, eks britit tykkää enemmän pelaa krikettiä ku golfia, ja ei niille juurikaan EUsta pelikavereita löydy tohon lajiin!? :D

    Äänestä

Aikoinaan televisiosta tuli The Joulukalenteri. Hieman samannäköisyyttä tonttuOsmossa.

Äänestä
  • sekö se siellä kulkee....

    Äänestä

Trump on tainnut lohkaista pikkasen Saksan tärkeää teollisuushaaraa ja "markettaa". Pitäisi varmaan olla nyt hiljaa : D? Obama ja edelliset pressat sotivat ja markettä korjasi likapyykin. Kyllä vituttaa tuo hapankaali Saksata.

Angry Germany Slams Trump Criticism: Urges US To "Build Better Cars", Accuses Washington Of Causing Refugee Crisis
by Tyler Durden
Jan 16, 2017 9:56 AM
http://www.zerohedge.com/news/2017-01-16/angry-germany-slams-trump-criticism-urges-us-build-better-cars-accuses-washington-ca

Äänestä

Mitäs taas junttimode poisti tiedot, EU:n perimistä tariffeista. Kun Britannia jättää jäsenmaksut jää vähän rahaa tariffienkin maksuun. WTO saattaa kieltää sellaiset rangaistustariffit, joita käytettäisiin Britannialle.

EU:ssa määrää neljä valtiota tahdin: Saksa, Ranska, Espnja ja vähän Portugali. Muut painavat nappia ja kumileimasinta käskystä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


RTHTM kirjoitti:

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/soininvaara_brexit-60213

Osmo Soininvaara uskoo: Britannia ei eroa EU:sta

Soininvaara uskoo, että Britannia järjestää vielä uuden kansanäänestyksen.

Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara ennustaa blogissaan, ettei Iso-Britannia eroa EU:sta.

Soininvaaran mukaan sopimusneuvottelut tulevat osoittamaan, että Brexitin kannalla olleet ovat esittäneet katteettomia käsityksiä sen suhteen, "millä keinoilla Britannia pääsisi noukkimaan rusinoita pullasta."

– Golfia harrastavana maana he varmaankin ymmärtävät, ettei ole sellaista golf-clubia, jossa ulkopuoliset pelaisivat paremmilla ehdoilla kuin clubin jäsenet, Soininvaara näpäyttää.

Soininvaara arvioi, että Britannia järjestää vielä uuden kansanäänestyksen.

– Kansallinen katuminen toteutetaan niin, että Britannian hallitus vie neuvotteluissa syntyneen katastrofaalisen surkean sopimuksen uuteen kansanäänestykseen ja kansanäänestyksessä kansa päättää pysyä EU:ssa. Tämä on myös oikea vaihe kansanäänestykselle. Ovathan vaihtoehdot silloin tiedossa, Soininvaara toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu