Mitä jos...

VaihtoehtoinenHistoria

...Lenin olisi tapettu ennen vuotta 1917?

Kuvitellaan, että tuolloin bolshevikkivallankumousta ei olisi tapahtunut. Tsaaria vastaan kapinoineilla olisi ollut huomattavasti huonommat eväät kapinaan, jolloin Venäjä ei olisi ajautunut sisällissotaan, vaan I MS päättäneissä sopimuksissa olisi luultavasti sovittu tsaarin/tsaarittaren ja pääministerin yhdessä johtamasta politiikasta. Koska mahdollisia pääministereitä on mahdoton tietää, keskityn jatkossa monarkkiin valtion johtajana. Arvattava politiikka vaihtoehto-Venäjälle olisi sosiaalidemokratia, jolla oli merkittävä kannatus kansan keskuudessa 1917.

On helposti kuviteltavissa, että Nikolai II olisi kuollut viimeistään 1930-luvulla. Tsarevits Aleksei oli kruununperijä, mutta luultavasti hänet olisi todettu liian sairaaksi hoitamaan monarkin tehtäviä (tästä on esimerkkejä Euroopan hoveista). Näin ollen valta olisi siirtynyt prinsessa Olga Nikolajevnalle.

1930-luvulla Saksassa olisi noussut valtaan Adolf Hitler. Olga Nikolajevna olisi tuskin suostunut allekirjoittamaan Mol.-Ribb. sopimusta, mutta on vaikeaa tietää, olisiko se hidastanut vai nopeuttanut II MS:n kehitystä. Demokraattinen Venäjä ei kuitenkaan olisi ollut sisäisesti niin yhtenäinen kuin diktatuuriin perustunut Neuvostoliitto. Saksa olisi päässyt etenemään pidemmälle itään ja Venäjän vastahyökkäys olisi ollut vaikeampi. USA kehitti atomipommin vuoteen 1945 mennessä ja olisi luultavasti käyttänyt sitä myös Euroopassa, jos sotatilanne olisi sitä vaatinut.

Oletetaan, että länsiliittoutuneet olisivat vallanneet alueen aina Baltiaan, Puolaan ja Unkariin asti. Venäjä olisi ollut valtiona yhä lähes Neuvostoliiton kokoinen, mutta siltä olisivat puuttuneet Itä-Euroopan satelliittivaltiot. Olisiko kylmää sotaa koskaan syttynyt? Huomionarvoinen asia on, että Venäjä ei olisi ollut kommunistinen. Vastaus riippuu tietysti myös Olga Nikolajevnan politiikasta, joka ei varmastikaan olisi edistänyt kylmää sotaa.

Entä olisiko Venäjä joutunut sotaan maolaiseksi kääntynyttä Kiinaa vastaan? Vai olisiko Mao edes koskaan noussut valtaan ilman Leninin esimerkkiä?

Suomen itsenäisyys taas... no sen voimme unohtaa.

Lisättävää ja korjattavaa tähän?

11

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukgsdsdtyul

      mikäli maailma olisi keksinyt ehkäisyneuvonnan ja kondomit 1750 luvulla, niin noita putinin kaltaisia muxxxja ei olisi;-)

      • AsianVierestä

        Ja tämähän todella liittyy aloitukseen?


    • Leninistä ei kukaan tiennyt mitään ennen vuotta 1917. Hän oli pieni kirjastorotta Lontoossa ja Sveitsissä. Venäjä ajautui kaaokseen Nikolai II:n järjettömän sotapäätöksen johdosta. (Huom! tällä en tahdo sanoa, etteikö se olisi ollut S u o m e n onni!)

      Vasta kun Venäjän yhteiskunta oli romahtanut saksalaiset tuottivat Leninin Sveitsistä sinetöidyllä junalla ja hän pääsi piikkipaikalle, kun bolshevikit sattumalta saivat kaapatuksi vallan jota kukaan muu ei halunnut. Se haluttomuus maksoi Venäjälle ehkä sata miljoonaa ihmishenkeä.

      • Venäjä1917

        Ei nyt ihan noin. Lenin pidätettiin ja tuomittiin Siperiaan jo vuonna 1897. Vapauduttuaan hän oli taustalla suunnittelemassa verisunnuntaina tunnettua kapinaa vuonna 1905. Tämän jälkeen hän matkusti Suomeen ja tapasi täällä Gorkin ja Jugashvilin (Stalinin) vuonna 1906. Saksan München liittyy Leniniin vain paikkana, jossa hän oli maanpaossa seuraavina vuosina.

        Venäjän vallasta oli eri ryhmittymillä puolestaan pikemminkin kiistaa. Muutoksia aiempaan halusivat bolshevikkien (kommunistien) ja mensevikkien (sosiaalidemokraattien) lisäksi kadettipuolue ja narodnikit. Pavel Miliukovin johtama kadettipuolue sopisi ehkä sosiaalidemokraatteja paremmin aloittajan skenaarioon, koska se ajoi demokratiaa perustuslaillisessa monarkiassa. Narodnikit olivat puolestaan konservatiivisia äärioikeistoilaisia.

        Lenin olisi saatettu murhata jo 1890- tai 1900-luvulla, jolloin historian kulku olisi todellakin voinut olla toinen.


      • Tuomittiin tuomittiin, mutta niin tuomittiin monia muitakin, paljon silloin tunnetumpia ja vaikutusvaltaisempia kuin Iljitsh Uljanov. Koba Dzhukashvili ei silloin ollut kuin gruusialainen pankkirosvo. Gorki oli kyllä tunnettu, mutta kaunokirjallisista töistään ja hän oli myöhemminkin poliittisesti varsin huojuvainen; toisten lähteiden mukaan Koba myöhemmin katsoi parhaaksi murhata hänet. Lenin uskoi vielä alkuvuodesta 1917, että hän ei tule näkemään vallankumousta Venäjällä.

        En toisinsanoen usko, että Venäjän kohtalot olivat - tai ovat - kiinni yhdestä ihmisestä. Kaaos tsaarin-Venäjällä alkoi ilman Leniniä ja olisi epäilemättä jatkunut samansuuntaisesti ilman häntäkin. Yksinvalta, diktatuuri tai tyrannia on aina ollut siellä vallitseva yhteiskuntamuoto.


    • kaikki.on.kamalaa

      Ja on kamalaa sekin jos vuoden 1908 Tunguskan meteori (tai mikä se olikaan) olisi räjähtänyt vasta muutama tunti myöhemmin niin se olisi ollut juuri Helsingin päällä, sama leveysaste kun oli. Kyllä kaikki on kamalaa, ainakin kaikki mitä voi kuvitella.

    • On täysin utopististä väittää, ettei Alekseista olisi ollut hallitsemaan Venäjää 1930 luvulla.
      Aleksein verenvuototauti oli mitä todennäköisemmin lääkityksen (aspiriinin) aiheuttama, eikä mikään oikea hemofilia. Lähde: Iltalehti taannoin.

    • Näin.olisi

      Tannenbergin sankarit Hindenburg ja Ludendorff olisivat vallanneet Venäjän jo 1918 koska tsaari oli jo lyöty ja hypoteesisi mukaan bolsevikkeja ei olisi ollut.

    • Mannerheim olisi pystynyt ehkäisemään polshevikkien valtaanpääsyn, mutta ei sitä kuitenkaan tehnyt. Tämä koitui kohtalokkkaaksi virheeksi myöhemmin. Miljoonat ihmiset maksoivat tämän hengellään.

      • Mannerheim kätteli sodan aikana Mikkelissä aamuratsastuksen yhteydessä Aleksein tytärtä, mutta ei uskonut näkemäänsä. Tästä on vahva todiste olemassa.


    • toista.ei.olisi.tullut

      Mitä jos Hitler olisi tapettu I maailmansodassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      160
      2868
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      112
      2226
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      58
      1890
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      43
      1678
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1577
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1354
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      14
      1311
    8. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1225
    9. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      69
      1199
    10. Kastaa ja upottaa on eri sanat

      Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan
      Kaste
      194
      932
    Aihe