Politikot ihan pihalla susiasioissa

Ihmettelen miten pihalla politikot ovat susiasioissa! Kimmo Tiilikainen kertoo Sanomalehti Suomenmaassa olevansa tyytyväinen 53 sudenkaatolupaan 40 sijasta.
Vain 13 lisäys joulukuussa Luken tekemän lauma-arvion jälkeen, joka tarkentui entisen 22-28 laumasta 32-38 laumaan, ei voi olla riittävä, enkä pidäkkään Tiilikaisen tyytyväisyyttä, muuna kuin oman hännän nostamisena.

Merkillepantavaa, että juuri politikkojen kannanotoissa ilmoitetaan toistuvasti väärin Suomen tämänhetkinen susien määrää. Onko tämä sitten journalistien tietentahtoista väärän tiedon levittämistä, vai politikkojen kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään? Miten voi toimia politikkona, jos ei kykene ajattelemaan jopa niin yksinkertaista asiaa, kuin lajin tyypillistä lisääntymistä? Miten pitäisi suhtautua journalismiin, jolla totuuden kanssa ei ole enää mitään tekemistä?

Viime keväänä Luken antama arvio susien määrästä oli 200-235 sutta, joissa 32-38 paria, joille syntynyt viime huhti-toukokuussa pentuja, sekä n. 18 paria, joilla ei todennäköisesti viellä pentuja ja loput yksin liikkuvia tai ns. pentuvahteja.

Kysymys siis politikoille, sekä Luke:lle! Miksi susikannan määrityksessä ei ole otettu mukaan viime kevään pentutuotosta, joka havaintojen mukaan on ollut poikkeuksellisen runsas? Miksi ne eivät ole lisänneet arviota susien lukumäärästä, niitä ei näy missään tilastossa?

Kun tehty kannanhoidollinen kaatomäärä on kaiken lisäksi kaksivuotinen, eikä siihen voi tehdä muutoksia, tulee susimäärästä kestämätön jo pelkällä maalaisjärjellä ajateltuna. Miksi se ei ole sitä myös päättävissäelimissä oleville, on todella huolestuttavaa! Miksi kansalaisia sumutataan ja ketä tämä palvelee?!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis kekkoslasia käyttävä Tiilikainen on kallis vitsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Luottokatkolla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu