Sipilän "merkittävä taloudellinen uhraus"

Anttilan mukaan Sipilä on tehnyt merkittävän taloudellisen uhrauksen.

Eilen en vielä saanut mieleeni, mikä tämä uhraus voisi olla. Yön yli nukuttuani asia valkeni aamulla kirkkaana kuin auringonpaiste pilvien yläpuolella.

Tämä Sipilän "urhaus" oli kohdennettu keskustapuolueelle.

Sipilä maksoi KESKUSTAPUOLUEEN VELAT !

Tietenkin. Olisihan se pitänyt tajuta jo eilen. Keskustapuolue on ikäänkuin "velkaa" Sipilälle ja siksi puolueen pitää tukea Sipilää, teki tämä sitten mitä tahansa. Sipilälle piti antaa valta valtionyhtiöissä häärätä mielensä mukaan. Tämä oli yksi osa velanmaksua. Talvivaara sisältyi ilmeisesti myöskin sopimukseen. - Mitä muuta "uhrauksen" myötä on sovittu, sen varmaankin saamme nähdä lähitulevaisuudessa.

Tilanne on järkyttävä. Kertakaikkiaan. Rahanvaltaa ja etteikö mielivaltaakin.

Suomen köyhät ja vähäväkiset maksavat nyt keskustapuolueen laskua. Siksi Sipilä ei ole vaatinut hyväosaisia korjaamaan Suomen valtion velkaa ja budjetin alijäämiä.

Sipilän on erottava pääministerin paikalta ja valtion yhtiöiden johdosta.

*****************************

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/keskustan-anttila-haluaa-paaministerille-tyorauhan-teki-merkittavan-taloudellisen-uhrauksen-24205359/?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=personoitu&_ga=1.235284996.486842699.1440150197
6105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sipilän vaatimaan maksuun ilmeisesti sisältyi myös Suomen kansallisomaisuuden myynti. Sipilä delegoi tämän haalimalleen bernerille.

Ilmankos kepu ei ole vastustanut näitä suunnitelmia nimeksikään.

Olisiko aihetta kutsua koolle valtakunnanoikeus.

Äänestä

Anttila (kesk) sanoo, että Sipilä (kesk) lähti pelastamaan isänmaatamme konkurssilta ja että on ikävää, että ponnisteluja ei ymmärretä.

Anttilalta (kesk) jäi mainitsematta, että pelastaminen tarkoittaa vähävaraisten, vammaisten, lapsiperheiden, ym. verottamista erilaisin lisäveroin ja leikkauksin. Anttila (kesk) ei myöskään huomannut mainita, että oli itse aiemmassa maamme lähes konkurssiin ajaneessa keskustavetoisessa hallituksessa.

Äänestä
  • Siinä hallituksessa oli kyllä sossut ,komut,vihreät ja krististukset ja pääkonna kok. Joka velkaannutti Suomen että ei mitään väliä.

    Äänestä

  • Näinsemeneemutta kirjoitti:

    Siinä hallituksessa oli kyllä sossut ,komut,vihreät ja krististukset ja pääkonna kok. Joka velkaannutti Suomen että ei mitään väliä.

    Oli kyse kepuvetoisesta hallituksesta.

    Äänestä

  • VanhanenkauttaKivimäki kirjoitti:

    Oli kyse kepuvetoisesta hallituksesta.

    Korjattakoon.
    Siis Kiviniemi, ei Kivireki.

    Äänestä

Eihän sinulta raukalta voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu järkeä meinaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SuomeniMaa kirjoitti:

Anttilan mukaan Sipilä on tehnyt merkittävän taloudellisen uhrauksen.

Eilen en vielä saanut mieleeni, mikä tämä uhraus voisi olla. Yön yli nukuttuani asia valkeni aamulla kirkkaana kuin auringonpaiste pilvien yläpuolella.

Tämä Sipilän "urhaus" oli kohdennettu keskustapuolueelle.

Sipilä maksoi KESKUSTAPUOLUEEN VELAT !

Tietenkin. Olisihan se pitänyt tajuta jo eilen. Keskustapuolue on ikäänkuin "velkaa" Sipilälle ja siksi puolueen pitää tukea Sipilää, teki tämä sitten mitä tahansa. Sipilälle piti antaa valta valtionyhtiöissä häärätä mielensä mukaan. Tämä oli yksi osa velanmaksua. Talvivaara sisältyi ilmeisesti myöskin sopimukseen. - Mitä muuta "uhrauksen" myötä on sovittu, sen varmaankin saamme nähdä lähitulevaisuudessa.

Tilanne on järkyttävä. Kertakaikkiaan. Rahanvaltaa ja etteikö mielivaltaakin.

Suomen köyhät ja vähäväkiset maksavat nyt keskustapuolueen laskua. Siksi Sipilä ei ole vaatinut hyväosaisia korjaamaan Suomen valtion velkaa ja budjetin alijäämiä.

Sipilän on erottava pääministerin paikalta ja valtion yhtiöiden johdosta.

*****************************

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/keskustan-anttila-haluaa-paaministerille-tyorauhan-teki-merkittavan-taloudellisen-uhrauksen-24205359/?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=personoitu&_ga=1.235284996.486842699.1440150197

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu