Ajatuksia narsistin kanssa elämisestä

Hyvin usein tuntuu niin oudolta keskustella toisen sukupuolen kanssa ja huomata, että hänen kanssaan todellakin voi keskustella.
Usein tuntuu, kuin olisi yhtäkkiä aivan eri maailmassa, kun keskustelee toisen sukupuolen edustajan kanssa, kun on tottunut muunlaiseen keskusteluun parisuhteessa tai sen puutteeseen.
Välillä tunnen herääväni, kuin painajaisesta, kun keskustelen muiden kanssa, vaikkapa vain säästä.
Hämmästelen missä olen ollut ja mistä olen tullut, kun keskustelen muiden kanssa, joiden kanssa voin keskustella normaalisti.
Olen alkanut tuntemaan itseni vieraantuneeksi ja erilaiseksi, kuin muut.
Huomaan, että itsetuntoni on huonontunut hyvin paljon.
En oikein osaa enää vaatia mitään.
Tyydyn tilanteisiin hiljaa.
Nyt tahdon bapaaksi ja wntisen iloisen itseni takaisin, joka oli toiveikas ja naurava ja joka osasi myös huolehtia itsestään.
15311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Nyt tiedät miltä tuntuu deittailla suomalaisia naisia! :D

Kun tapailee muun maalaisia niin se aktiivisuuden, yllätyksellisyyden, huomioonottamisen taito on ihan erilainen, joistakin oikein huokuu lämpö ja rakkaus.

Suomalaisista naisista taas ei.

Äänestä

Itse olen kyllä syyllistynyt aika kovaan kielenkäyttöön ,silloin kun on tullut tunne ,että hakkaa päätä ikäänkuin mäntyyn.Se tunne kummallakin osapuolella olisi kyllä otettava keskustelun aiheeksi,koska suhde ei toimi niinkuin pitäisi, keskustelun ja yhteisen olon takia,tai jopa kilpailua toisen kustannuksella,vähättelemällä ihmisen toimintaa.
Se tilanne johtaa taas kuvailemaasi alistumiseen ja se ei mielenterveydenkään kannalta ole hyväksi ja se on mielestäni myös epäinhimillistä. Palautuminen tästä saattaa kestää hyvinkin kauan .

Äänestä

Minusta suhdesääntöihin kuuluu muutamia asioita ihan tapailun alusta asti.

1. toista ei painosteta vaan edetään niin että kummallakin on hyvä. (siitä voi ihan keskustella ilman kostopanoja tai henkistäväkivaltaa jossain netissä, silleen rehellisesti.)
2. asioista ja tunteista pitää puhua avoimesti
3 rehellisyys
4. toisen tunteiden kunnioitus

5. kostot, vihat, väkivalta- eivät kuulu rakkauteen. Ihminen joka toimii niin rakastaa vain itseään eikä välitä tuon taivaallista toisesta.

6. Toisen kenkiin asettuminen, Mitä tunteita itse tuntisit jos sinulle ihastuksesi tekisi niin kuin sinä teit? Millaisia tunteita heräisi?

7. kun tapaillaan siihen minusta kuuluu lojaalius ja uskollisuus yhtä kohtaan. Jos siihen ei pysty, niin sitten tapailu katki ja taas on vapaa paneen vapaasti aina kun kiukuttaa ja tuntuu että tekee mieli kostopanna. Tapaillessa toista sinulla on vastuu jo siitä toisesta ja sille vahingon aiheuttamin välttämisestä.

8. Jos tunnistat ettet kykene käyttäytymään "suhdesäännöin" älä edes pyri "kahleisiin"
vaan elä vapaana koska silloin voi jakaa itseään tahtoessaan ilman sen suurempaa syyllisyyttä

Äänestä
  • Kuulostat minun entiseltäni. Oletko H-mies? Narsismin asiantuntija ja muiden leimaaja?

    Ei pahalla mutta ärsyttävää kotipsykologiaa oli jossa kaikki muut narsisteja paitsi hän itse (joka sitä narsismia eniten muuten osoitti)

    Äänestä

  • Kaiken lisäksi hän rakasti juuri tuota hölynpöly sivustoa www.healingeagle.net

    joka ei perustu tieteeseen vaan jonkun randomin hepun uskonnolliseen soklaukseen. Joka sinällään pitäisi pistää kyseenalaistamaan tietojen totuuspohjaa.

    Itse suosin tieteeseen pohjautuvia tutkimustuloksia ja julkaisuja enkä katkerien exien blogeja ja tavallisen tallaaajan kirjoittamiin kirjoihin perustuvia katkeria sepitelmiä.

    Äänestä

  • EiPahallaSinulleMutta kirjoitti:

    Kaiken lisäksi hän rakasti juuri tuota hölynpöly sivustoa www.healingeagle.net

    Yhtä hyvä mielipide kuin jonkin muunkin psykologin. Puhut narsismista kuten fysiikasta, että siihen pätee tietyt lait ja asiat on näin tai noin. Ihmismieli on vähän monijakoisempi asia.

    Äänestä

  • Minusta tuo sivusto perustuu yhden kirjailijan kirjaan. Kirjailija oli joku pappi joka teki jotain sielunhoitoa työkseen ja kohtasi työssään "narsisteja" tai narsisteja. Hän diagnosoi niitä papin koulutuksellaan narsisteiksi joka siis epäpätevä antamaan diagnooseja yhtään kenellekkään sillä koulutuksella.

    Lopulta hän sitten kirjoitti kirjan aiheesta. Itse olen maallikko, mutta tiedän jonkin verran persoonallisuushäiriöistä ja luin joskus kirjan mihin tuo sivusto perustuu. Löysin heti suuria virheitä tiedoissa siellä ja heti havaitsin että kirjoittaja ei ole lääketieteen osaaja.

    Tuo sivusto tietoineen on sellainen jota itse kyseenalaistan vahvasti. Pappi voi vetää jumalanpalveluksia mutta psykiatrin palli on sille liian iso.

    Äänestä

  • Kirjan nimi oli muistaakseni "Naamiona terve mieli" johon tuo pitkälle perustuu tuo uskovaisten sivusto maallikko tietoineen. Lukekaa kirja. Löytyy kirjastosta. Joka psykiatriasta edes osia tietää persoonallisuushäiriöistä ja persoonallisuus psykologiasta varmasti kirjaa lukiessa huomaavat samoja virheitä tiedoissa kuin mitä itse huomasin.

    Äänestä

  • Linkkaappa tähän tieteellistä faktaa narsismista mikä kelpaa sinulle. Ihan mielenkiinnosta kysyn.

    Äänestä

  • Kirjoittaja on nimeltään Raimo Mäkelä

    "Raimo Mäkelä (s. 1940[1]) on suomalainen pappi ja luonnehäiriöasiantuntija, joka on ollut Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja" (wikipediasta)

    Kyseenalaistan itse kohdan luonnehäiriöistenasiantuntija koska hänen asiantuntemus perustuu sielunhoidolliseen ja pappis puolen ihmiskohtaamisiin eikä lääketieteeseen ja psykiatriaan.

    Hän siis on kotipsykiatri siinä missä meistä jokainen ja mutu tuntumalla ajatellut että joku on narsisti mutta hänen tietämys tuskin riittää ymmärtämään ihmismielen laajuutta ja sitä miten paljon on erilaisia mielenterveyshäiriöitä ja miten ne erotellaan

    Äänestä

  • EiPahallaSinulleMutta kirjoitti:

    Kaiken lisäksi hän rakasti juuri tuota hölynpöly sivustoa www.healingeagle.net

    joka ei perustu tieteeseen vaan jonkun randomin hepun uskonnolliseen soklaukseen. Joka sinällään pitäisi pistää kyseenalaistamaan tietojen totuuspohjaa.

    Itse suosin tieteeseen pohjautuvia tutkimustuloksia ja julkaisuja enkä katkerien exien blogeja ja tavallisen tallaaajan kirjoittamiin kirjoihin perustuvia katkeria sepitelmiä.

    Tuo Sam Vaknin on itse narsisti ja tunnustaa sen, joten kirjoittanee omasta kokemuksesta. Suomalainen sivun ylläpitäjä on kääntänyt tekstejä.

    Äänestä

Ei sun suhteesi tosiaan toimi, jos toinen osapuoli ei sano mitään asioihin, joita yrität selvitellä tai et itse kykene tai uskalla puhua toiselle ja vielä ikävistäkin asioista pelkäämättä olitpa sitten normaalin vähempi puheisen tai narsisti-ihmisen kanssa. Itsekin voit vaieta jopa vain pelkästä menettämisen pelosta ja vaikeintahan se on puhua hänelle, jota kohtaan on tunteita olipa negaa tai positiivista kuin jollekin ihan ventovieraalle ihmiselle omasta elämäntilanteesta kuten nytkin tänne avautumalla.

Äänestä

Kyllä sen sori vaan tuntee jos on mielisairas talossa ilman kirjojakin vaikka muutama tullut itsekin luettua

Äänestä
  • Kodissa tarkoitan. Harvemmin toisen kodissa tuntee jos narsisti. Paitti kun on jo jäämäpuolella eli petettynä ja kiusattuna eikä pysty lähtemään.Naiset narsistina imppaa taloudellisesti ja lähtee kun vielä ei ikäloppuja että uusiin naimisiin pääsee vielä muuten on mutrussa suu jos ei täytä standardeja eikä rahaa ja tarpeeksi siistit vaatteet

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

aloituksistamieleen kirjoitti:

Hyvin usein tuntuu niin oudolta keskustella toisen sukupuolen kanssa ja huomata, että hänen kanssaan todellakin voi keskustella.
Usein tuntuu, kuin olisi yhtäkkiä aivan eri maailmassa, kun keskustelee toisen sukupuolen edustajan kanssa, kun on tottunut muunlaiseen keskusteluun parisuhteessa tai sen puutteeseen.
Välillä tunnen herääväni, kuin painajaisesta, kun keskustelen muiden kanssa, vaikkapa vain säästä.
Hämmästelen missä olen ollut ja mistä olen tullut, kun keskustelen muiden kanssa, joiden kanssa voin keskustella normaalisti.
Olen alkanut tuntemaan itseni vieraantuneeksi ja erilaiseksi, kuin muut.
Huomaan, että itsetuntoni on huonontunut hyvin paljon.
En oikein osaa enää vaatia mitään.
Tyydyn tilanteisiin hiljaa.
Nyt tahdon bapaaksi ja wntisen iloisen itseni takaisin, joka oli toiveikas ja naurava ja joka osasi myös huolehtia itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu