Eläketurvakeskus julkaisi huuhaa uutisen

Uutisen mukaan eläkeläisten tulot ovat kohentuneet!

Tuohan on täyttä paskaa!

Pelkästään vuokrat ovat kohonneet pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 2004, vuoteen 2015 63 % vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.

Pieniä eläketuloja saavat asuvat yleisesti vuokralla!


Eläkkeet eivät ole todellakaan pysyneet likikään siinä vauhdissa, millä elämisen kustannukset ovat nousseet.

Miten eläketurvakeskus haluaakin julkaista paskaa...

Eläkkeiden nousua pitää verrata vähintään elämisen kustannuksiin, jos aiotaan jotain niiden kehityksestä kertoa. Siinä tilastossa eläkkeet ovat jääneet pahasti jälkeen ja jäävät yhä lisää! Eläkkeen saajat eivät saa eläkkeellään läheskään yhtä paljon, kuin 20 vuotta sitten! Heidän elämisen taso on siis suorastaan romahtanut!

Palkkojen kehitykseen verrattuna eläkkeethän taas ovat pudonneet siitä tasosta reilusti, millä ne ovat joskus olleet, kun eläkkeet oli sidottu palkkojen kehitykseen. Nythän niitä 'palkankorotuksia' eläkeläisille ei enää tule!
16200
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eläketurvakeskus erehtyi aprillipäivästä. Sattuuhan sitä!

1Äänestä

Putkinäkö suojatyöpaikkalaiset ei osaa ottaa huomioon samanikaista kustannustason nousua.

1Äänestä

Olkaa tyytyväisiä, että eläkkeitä vielä maksetaan.

Kuokkavieraita on tulossa tänäkin vuonna kuin karvaköyttä.

1Äänestä
  • Siitä on jo neljännesvuosisata, kun tätä rikkautta alkoi valua Suomeenkin. Se ei vain ole vielä levinnyt kaikkiin kansankerroksiin.

    1Äänestä

Eläketurvakeskus julkaisi siis tutkimuksen nimeltään Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995-2015. Tutkimuksessa pidetään kulutusmenoja yhtenä tärkeänä mittarina ja niitä käsitellään luvussa viisi. Vuoteen 1995 verrattuna kulutusmenot ovat tutkimuksen mukaan nousseet 45 prosenttia ja tulot 39 prosenttia (sivu 125). Eläkeläiskotitaloudet kuluttivat vuonna 2015 keskimäärin korkeintaan 80 prosenttia tuloistaan.

Uutisointi tutkimuksesta on laukaissut melkoisen kollektiivisen tunnekuohun. Joko sitä tuohtumukselta jaksaisi vähitellen perehtyä siihen tutkimukseenkin?

1Äänestä
  • Menot noussu vuodesta 1995 VAIN 45 prossaa!?
    No NYTHÄN vitsin murjasit! :D

    1Äänestä

Yhtäjaksoisesti vuodesta 1995 vuoteen 2015 eläkkeellä olleiden keskieläke nousi eläkeaikana reaalisesti 21 prosenttia.

Vuoteen 1995 verrattuna kulutusmenot ovat tutkimuksen mukaan nousseet 45 prosenttia

Tässä on siis tuon tutkimuksen kova ydin. Siinä kerrotaan paljonko eläkkeellä sai siis vuonn 1995 ja paljonko sillä sai vuonna 2015.

Eläke noussut reaalisesti 21 prosenttia ja kulutusmenot sitävastoin 45 prosenttia vastaavana aikana. Siinä on totuutta kerrakseen!

Siinä on tutkimuksen kova totuus! Ja vuokrien kehitys tuona ajanjaksona on myös valtavan kova totuus, vuokrat ovat todella nousseet valtaisasti, niinkuin tuolla edellä on jo osittain kerrottu. Eläkkeet eivät todellakaan ole nousseet vuokrien tahdissa.

Muutoin kerrotaan paskaa ..

1Äänestä
  • HYvä kommentti.

    1Äänestä

"Pelkästään+vuokrat+ovat+kohonneet+pääkaupunkiseudulla+jo+vuodesta+2004,+vuoteen+2015+63+%+vapaarahoitteisissa+vuokra-asunnoissa."On+niitä+eläkeläisiä+muuallakin+kuin+pääkaupunkiseudulla,+ja+paljon+inhimillisemmissä+ympäristöissä.

1Äänestä
  • No+mä+taas+muistelisin+et+mun+viimesin+markkamääränen+vuokra+(kaksiosta)+oli+vähän+reilu+1300+mk.Nykyään+vastaavankokonen+kaksio+(pari+neliöö+pienempi+jopa)+ja+vuokra+reilu+600+€!Et+on+noi+vuokrat+mummommarkka-ajasta+HIEMAN+noussu!?+:)Lähes+kolminkertaseks!+:)+Kuis+eläkkeet?+ton+21+%+vai?+Ihan+jees?PS:+Juu+ja+en+asu+pääkaupunkiseudulla!

    1Äänestä

Niin On, Meille VALEHDELLAAN!

Äänestä

Toin tuolla aikaisemmalla palstalla tämän kustannustaso asian esille. Näin niitä tutkimuksia tehtään. Kun halutaan joidenkin asioiden näyttävän muulta. Mitä ne todellisuudessa ovat.

Äänestä

Pari lainausta tutkimuksesta:

"Myös kulutusmenoilla mitattuna eläkeläisten toimeentulo on parantunut.
Vuodesta 1995 vuoteen 2012 eläkeläiskotitalouksien kulutusmenot ovat nousseet
reaalisesti 45 prosenttia. Koko tarkastelujakson ajan eläkeläiskotitaloudet
kuluttivat tuloistaan pienemmän osan kuin töissä olevat tai muut ammatissa toimimattomat kotitaloudet. Toisin sanoen eläkeläiset säästävät muita enemmän.
Säästämisaste on pysynyt samana koko tarkasteluajan."

"Eläkkeellä olevien asema suhteessa työssä oleviin on pysynyt ajanjaksolla varsin
samanlaisena: tulot ovat olleet noin 70 prosenttia työssä olevien tuloista ja
myös kulutus on ollut noin kaksi kolmasosaa työssä olevien kulutuksesta (taulukko
5.2 ja kuvio 5.3). "

Äänestä
  • Siellä ei vaan missään ole otettu huomioon kustannustason nousua. Se että eläkeläiset ovat säästäväisempia kuin muut. Ei tue käsitystä siintä että ne pystyisivät kuluttamaan enenmän kuin aiemmin. Vaan se todistaa asian olevan juuri päin vastoin.

    Äänestä

  • HarmillistaMuttaTotta kirjoitti:

    Siellä ei vaan missään ole otettu huomioon kustannustason nousua. Se että eläkeläiset ovat säästäväisempia kuin muut. Ei tue käsitystä siintä että ne pystyisivät kuluttamaan enenmän kuin aiemmin. Vaan se todistaa asian olevan juuri päin vastoin.

    Oletkohan nyt edes tosissasi... Siltä varalta, että olet, niin en voi kuin suositella, että ajatuksen kanssa vähän perehdyt oikeasti siihen tutkimukseen.

    Äänestä

Miten lie se fortumin entinen johtaja raukka Lillius , kun ei saa eläkettä kui vajaa 28 000 kuusa.
Eläke oli alunperin tarkoitettu yksinäisille ja varattomille yleensä mumuihmisille. luulen ettei muutaman vuoden perästä enää makseta kelleenkää, on nääs markat tärvätty mäkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuuttapeliin kirjoitti:

Uutisen mukaan eläkeläisten tulot ovat kohentuneet!

Tuohan on täyttä paskaa!

Pelkästään vuokrat ovat kohonneet pääkaupunkiseudulla jo vuodesta 2004, vuoteen 2015 63 % vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa.

Pieniä eläketuloja saavat asuvat yleisesti vuokralla!


Eläkkeet eivät ole todellakaan pysyneet likikään siinä vauhdissa, millä elämisen kustannukset ovat nousseet.

Miten eläketurvakeskus haluaakin julkaista paskaa...

Eläkkeiden nousua pitää verrata vähintään elämisen kustannuksiin, jos aiotaan jotain niiden kehityksestä kertoa. Siinä tilastossa eläkkeet ovat jääneet pahasti jälkeen ja jäävät yhä lisää! Eläkkeen saajat eivät saa eläkkeellään läheskään yhtä paljon, kuin 20 vuotta sitten! Heidän elämisen taso on siis suorastaan romahtanut!

Palkkojen kehitykseen verrattuna eläkkeethän taas ovat pudonneet siitä tasosta reilusti, millä ne ovat joskus olleet, kun eläkkeet oli sidottu palkkojen kehitykseen. Nythän niitä 'palkankorotuksia' eläkeläisille ei enää tule!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu