Nämä jutut alkavat olla tyyliä: Oulussa keski-ikäinen mies ryösti mummon. Emme voi tietää, oliko se Juha Sipilä. Jokin näyttö pitäisi olla rikoksesta ennen kuin alkaa sellaisesta vihjaamaankaan......
DEMU JUTUT SYVÄLTÄ HANURISTA........
VOIVITTUJENKEVÄT
777
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomi kaipaa kipeästi hyviä uutisia, mutta oppositio tukijoineen ei voi antaa hallitukselle edes yksittäistä onnistumista. Kaikki on väkisin käännettävä negatiiviseksi...
Opposition tehtävä ei ole tukea hallitusta. Turhaa itkua.
Mutta ei valehdellen..
Eläkeläisten käytettävissä olevat vuosittaiset tulot ovat tutkimuksen mukaan nousseet 20 vuodessa 18 700 eurosta 27 700 euroon, mikä on 70–80 prosenttia työssäkäyvien tuloista. Kokonaistulot voivat sisältää eläkkeiden lisäksi esimerkiksi pääomatuloja....
Sitten vasta hienoa onkin kun saadaan ne hyvät uutiset sellaisiksi, että pitävät paikkaansa reaalielämässäkin. Tilastollisesti se on kovinkin helpooa saada positiivisia mukavia asioita esiin, vaikka eivät sitten tosielämässä paikkaansa pitäisikään, kuin "ototksen" kohdalla, enemmistöllä edelleenkin raakaa penninvenyttämistä.
Miksi niitä juttuja sitten kepun palstalle tuot ?
IHTIÄNSÄ