Isotretinoin Actavis-kuurin seurantalanka

Aknekuuri

Ajattelin, että täältä voisi nyt, tai myöhemmin löytyä henkilöitä joita kiinnostaisi seurata yhden henkilön perspektiivista tämän pelätyn aknekuurin etenemistä. Aion siis jatkossa päivitellä tähän ketjuun tietoa säännöllisesti mitä kehossani ja ihollani tapahtuu.

Taustatietoa:
Minulla on todella paha akne selässä ja hieman lievempi naamassa. Se on siis sellainen, että nukkuminenkin on tuskallista kun ei pysty makaamaan ja lakanat tahraantuvat talista ja verestä. Naamassa akne on pysynyt edes jotenkin kurissa Avitcid-voiteella, joka on aknen hoitoon tarkoitettu reseptivoide. A-vitamiinia siinäkin. (Ihotautilääkärini mukaan voidetta voi käyttää vähän, jos iho ei kuivu liikaa)

Tällä hetkellä käytän hoitoon ihotautilääkärin määräämänä Avitcid-voidetta, Isotretinoin Actavista ja Flucloxacillin Orionia, joka on ihotulehdusten hoitoon tarkoitettu antibiootti.

Aloitin käytön 2 päivää sitten ja heti on alkanut jo tapahtumaan. Tulehdus on vähentynyt antibiootin avulla (niin, että ei tarvitse ihan kokoajan valittaa kipua jos pitää vaikka paitaa päällä) ja finnien talimassa on alkanut tulemaan ulos, koska isotretinoiinihan käsittääkseni sulkee talirauhaset. Jännä tunne kun otsassa pari kuukautta ollut patti alkaa yhtäkkiä puskemaan talia ulos. Sormien iho on kuivunut jonkin verran, mutta ei vielä pahasti.

Ihotautilääkärini mukaan vaikean aknen hoito on parasta aloittaa pienellä määrällä isotretinoiinia. Tällä lievennettään pahenemisvaihetta ja keho ehtii tottua paremmin lääkkeeseen.

Katsotaan miten käy.

7

842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aknekuuri

      Päivitystä:

      Nyt on kuuria takana 6 päivää. Sivuoireina limakalvojen ja huulten kuivumista - ei mitään kovin pahaa. Uskon vahvasti, että paljon pelotellut sivuvaikutukset ovat vain neitien vikinää. Jos vertaa sivuvaikutuksia siihen kipuun, sekä fyysiseen että henkiseen, jota akne itselläni aiheuttaa, niin sivuvaikutukset ovat lasten leikkiä.

      Ero kuuden päivän takaiseen on huomattava. Naama lähes finnitön, luukunottamatta arvista johtuvaa punoitusta ja selkäkin voi paljon paremmin, mutta edelleen ns. "mätii" ja punoittaa, vaikkakin paljon vähemmän.

      Vieläkin mennään pienellä annoksella. Usko on kova!

    • Aknekuuri

      Taas päivitystä:

      Vähän yli viikko kuuria takana. Uutena sivuoireena nenäverenvuoro. Kuulostaa pahalta, mutta ei se niin kauheaa ole. Johtuu limakalvojen kuivuudesta ja vuoto on ollut melko lievää ainakin tähän asti.

      Myös pahenemisvaihe on tullut. Hieman uusia finnejä tullut naamaan (tosin, todella pieniä) ja vanhat ovat tulehtuneempia. Ei mitään hirveää kuitenkaan. Burana auttaa jonkin verran.

      Luin eilen jotain amerikkalaista tutkimusta isotretinoiinista ja sen mukaan lääkkeen teho on KAKSINKERTAINEN, jos sen ottaa aterian yhteydessä. Tämä ohjeistetaan kyllä pakkausohjeessakin, mutta tehovaikutuksesta ei kerrota.

    • Aknekuuri

      Päivitystä:

      Yli 10 päivää kuuria takana. Pahenemisvaihe iski joku muutama päivä siten että tuli paha tulehdusreaktio. Finnejä ei tullut niinkään. Ihotautilääkäri uusi antibioottireseptin ja lisäsi vielä sisäisen kortisoninkin mukaan. Kortisoni auttoi HETI ja tulehdus käytännössä katosi. Uskomaton lääke, vaikka siinäkin on omat sivuoireensa.

      Naamassa ei tällä hetkellä mitään, lukuunottamatta punoittavia jälkiä. Selässä vieläkin useita patteja, mutta tulehdusta ei ole juurikaan.

      Naama ja limakalvot edelleen kuivia, mutta täysin siedettävää.

      Helppoa kuin heinänteko.

    • Aknekuuri

      Vähän yli kolme viikkoa kuuria takana:

      - Naama täysin finnitön
      - Selässä vieläkin aknea, mutta ei pahasti tulehtunutta
      - Huulet kuivat kuin korppu ja vähän turvonneet (lähtee semmosia iholaattoja)
      - Käsissä lievää ihottumaa

    • Aknepois

      Sulla on kyllä auttanut näköjään tosi hyvin! Mä oon syöny isotretinoinia jo neljä kuukautta eikö todellakaan oo kaikki hävinny vielä. Mulla aknea on selässä ja kasvoissa, on tää kuuri kyllä helpottanut siitä mitä mun iho oli sen neljä kuukautta sitten. Pelkään vaan että jos nää ei autakkaan mulla ja kärsin näiden kanssa aikuisenakin vielä, mainittakoon että oon siis 15-vuotias ja aknesta kärsinyt jo melkein seitsemän vuotta. Aamulla ois taas labrat ja viikon päästä kontrollikäynti, koskahan nää mulla lähtee...

      • JeesJees224

        Itsekki tuli syötyä kyseinen kuuri saman ikäsenä ja aluks toimi ihan hyvin, mutta kuurin lopetettua akne alko jylläämään uudestaan. Toden näkösesti kuurin takia iho jääny kasvoissa todella herkäksi ja kuivaksi, mutta ihotauti lääkärin mukaan pitäis poistuu ajan myötä. Onha siinä myös kaiken näkösiä muitaki haittavaikutuksia...joten pitää kyllä olla onnellinen jos ei yhtäkään jää.


    • Aknekuuri

      Huh huh, tästäkin on kohta jo kaksi vuotta aikaa. Olin unohtanut koko keskusteluketjun.

      SYÖKÄÄ SE KUURI. Finnejä ei tule itselleni enää juuri koskaan ja jos tulee niin ovat hyvin pieniä ja pinnallisia.

      Päätän siis tämän "seurantaketjun" tähän viestiin. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      294
      2983
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2017
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1784
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe