Miksi?

Miksi yleinen pahoinvointi aina vaan lisääntyy, vaikka tieteen ja tekniikan kehitys on huimaa ja bruttokansantuote senkun kasvaa?
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mittaa hyvinvointia.

Miksi:

"1990-luku oli leikkausten aikaa ja ne kohdistuivat pääosin huono-osaisten ryhmiin: 1992: sairaat ja työttömät, 1993: sairaat, työttömät, lapsiperheet, 1994: työttömät, eläkeläiset, sairaat, 1995: lapsiperheet, nuoret, 1996: köyhät (pienituloiset sosiaaliturvan varassa elävät), sairaat, eläkeläiset, 1997: työttömät, nuoret, lapsiperheet, sairaat, 1998: työttömät, nuoret, lapsiperheet, sairaat.

Hyvinvointimallimme on muuttunut monella tapaa. Ensinnäkin tuloerot ovat kasvaneet, toiseksi funktionaalinen tulonjako eli työn (palkat) ja pääoman (voitot) välinen tulonjako on muuttunut vahvasti pääomatulojen hyväksi. Kolmanneksi sosiaaliturvan leikkaukset ovat muuttaneet rakenteita. Neljänneksi köyhyys on laajentunut. Viidenneksi leipäjonot ja ruokapankit ovat tulleet kiinteäksi osaksi viimesijaista sosiaaliturvaa. Kuudenneksi hyvinvointimallin murros ja leikkaukset ovat heijastuneet myös kuntatasolle ja peruspalveluihin"

http://www.mielenterveysseura.fi/kulmakivet/konsensus/puheenvuoro_heinonen.htm

Äänestä

SUOMI on kehitysmaa verrattaessa BKT:tä..

1.Luxemburg
2.Sveitsi
3.U.S.A
...
17.Singapore
...
35.Suomi!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kerro! kirjoitti:

Miksi yleinen pahoinvointi aina vaan lisääntyy, vaikka tieteen ja tekniikan kehitys on huimaa ja bruttokansantuote senkun kasvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu