Voitko olla väärässä?

Suurin osa kristityistä tunnustaa sen, että on erehtynyt jossakin vaiheessa elämäänsä jonkin opillisen asian kohdalla ja ollut väärässä, vaikka on pitänyt ensin totena sen näkemyksen, joka on hänelle opetettu uskovien yhteydessä tai jonka hän on itse omaksunut Raamattua ja muita lähteitä tutkiessaan.

Erehtyminen on inhimillistä ja jos rehellisiä ollaan, niin tuskinpa kukaan ei olisi joskus jossakin opin kohdassa tai jonkin Raamatun kohdan tulkinnassa erehtynyt? Poikkeuksen voivat omasta mielestään tehdä ne, jotka ovat saaneet aina opetusta pelkästään Pyhältä Hengeltä ja kuulevat erehtymättömästi Jumalan äänen, tai ne, jotka ovat hyvin voimakkaasti jonkin lahkon tai puolueen jäseniä, yhteisönsä orjuuttamia ja helvetin pelon alla vapisevia sieluja.

Raamatun kirjoituksista on tehty mitä ihmellisempiä tulkintoja ja muodostettu lahkoja lahkojen perään; on perustettu jopa kokonaan uusia uskontoja, jotka ainakin osittain perustuvat Raamatun kirjoituksiin ja niiden virheelliseen tulkintaan.

Raamatun tärkeimpiä opin kohtia lienevät Kristuksen oppi Jumalasta ja oppi ikuisesta piinahelvetistä ja sitten on vielä oppeja, jotka eivät perustu Raamattuun, vaikka niin väitetään: esimerkiksi oppi sakramenteista on hyvin tärkeä katolisuuteen pohjautuvissa lahkoissa.

Oppi Pyhästä Kolmiyhteisestä Jumalasta on katolisten isien laatima ja heidän uskontunnustuksiaan ja opetuksiaan on pidetty ratkaisevina, kun on määritetty sitä, kuka on kristitty ja kuka ei ole. Jos joku ei tunnusta uskovansa Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen kolmiyhteisen jumalan opin jonkin muodon mukaan, niin häntä ei ole pidetty lainkaan kristittynä Jumalan lapsena.

Oppia ikuisesta piinahelvetistä on pidetty myös hyvin tärkeänä ja siihen liittyy kreikkalaisesta filosofiasta ja pakanauskonnoista peräisin oleva oppi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta. Jotkut fanaatikot pitävät myös näiden opin kohtien totena pitämistä välttämättömänä pelastavalle uskolle.

Ovatko nämä opin kohdat sinun mielestäsi ehto sielun pelastumiselle? Voiko joku vilpittömästi erehtynyt pelastua?

Oletko niin varma näistä opin kohdista, että et ole voinut mitenkään erehtyä niiden tulkinnassa? Onko mitään mahdollisuutta sille, että oletkin väärässä?

Minä olen täysin varma siitä, että en ole erehtynyt sanoessani kolmiyhteisen jumalan oppia harhaopiksi ja tunnustaessani, että meillä on vain yksi ainoa kaikkivaltias kaiken luoja, joka on meidän taivaallinen isämme ja hän on Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä yksin, eikä ketään ole hänen rinnallaan samanarvoisena Jumalana. Jumala ei ole kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki, sillä isä on yksin se yksi ainoa Jumala, jonka Jeesus on meille ilmoittanut ja josta pyhä henki todistaa yhtä pitävästi Raamatun kirjoitusten kanssa.

Samalla kun tunnustan olevani täysin varma tästä asiasta, tunnustan myös sen, että jos olen sittenkin erehtynyt ja olen ottanut vastaan valheen hengen vaikutuksesta väkevän eksytyksen ja olen riivaajahenkien opetuksen vallassa, niin en voi itse sitä tietää. Samalla tavalla on niiden kolmiyhteiseen jumalaan uskovien laita, jotka eivät pidä erehtymistä mitenkään mahdollisena: he eivät uskoisi erehtyneensä ja olevansa väärässä, vaikka herra Jeesus kristus tulisi alas taivaasta ja sanoisi sen heille vasten kasvoja. He pitäisivät Nasaretilaista Jeesusta riivaajahenkenä tai valehtelevana antikristuksena ja kieltäytyisivät ottamasta vastaan hänen ilmoittamaansa totuutta. Niin varmoja he ovat omasta näkemyksestään: että heidän tulkintansa on vuoren varmasti oikea ja he eivät ole voineet erehtyä, koska se on täysi mahdottomuus.

Miten siis itse ajattelet tästä asiasta? Kuinka varma olet siitä, että olet oikeassa?
11144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olennaisia Raamatun ohjeita Raamatun ymmärtämiseen:

Kol.2:1-4 "Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet, että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla."

1.Kor.2:12-14 "Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."

Jesaja66:2 "Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä."

Ja erittäin tärkeät huomiot (sekä vastaus kysymykseen voinko olla väärässä):

Jaak.3:1-2 "Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa."

Ja ennenkaikkea Joh.15:5 "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä."

Äänestä
  • Ihminen kysyy ja kopiokone vastaa ....

    Äänestä

  • Kuka tahansa voi kopioida Raamatun jakeita ja sanoa niiden todistavan, että juuri hänen oppinsa on oikein ja muiden oppi on väärin.

    Etenkin sellaiset jakeet, joissa sanotaan, että Jumalan henki on minua opettanut, totuuden henki johtaa kaikkeen totuuteen, tunnen hänet, johon uskon, Jumala vaikuttaa minussa, minun kykyni ajatella on Jumalalta saatu, jne. ovat jakeita, joita voidaan käyttää minkä tahansa opin tukena ja sanoa, että muita ei ole Jumalan pyhä henki opettanut vaan muut ovat eksyneet ja heidän oppinsa on ihmisten järjen tuotosta, tyhjän veroista, tai riivaajahenget ovat opettaneet heitä, jne.

    Toinen on helppo demonisoida Raamatun jakeita lainaamalla ja perustella niillä oma oppi oikeaksi, vaikka itse opista ei mitään puhuttaisi ja kerrottaisi lainatuissa kohdissa. Niin kävi nytkin sinun viestisi kohdalla.

    Ainoa kohta, jota voidaan käyttää Jeesuksen Jumaluuden todisteena on tuo vertaus viinipuusta ja sen oksista: ilman minua te ette voi mitään tehdä. Trinitaari lukee sen tietysi kirjaimen mukaan siten, että Jeesus todistaa olevansa Herra Jumala Kaikkivaltias.

    Jeesus sanoo kuitenkin ihan selvästi, että isä on viinitarhuri, Jeesus on viinipuu ja opetuslapset ovat oksia. Isä on tässä yksin se Jumala, joka karsii oksia pois ja puhdistaa niitä, että ne tuottaisivat enemmän hedelmää. Isä on yksin Jumala tässä Jeesuksen vertauksessa (kyse on vertauksesta vaikka Jeesus ei erikseen sano, että se on vertaus).

    Minä luen tuollaiset kohdat laajemmassa asiayhteydessä. Jeesus antaa ymmärtää, että opetuslapset eivät voi tuottaa hyvää hedelmää ilman häntä. Jeesus puhuu hengen hedelmistä: niitä ei voi kukaan tuottaa ilman pyhää henkeä.

    Pyhä henki ei ollut vielä tullut opetuslapsiin silloin, kun Jeesus sanoi nuo sanat. Pyhä henki tuli vasta sitten, kun Jeesus otettiin ylös taivaaseen. (Joh 7:37-39; Apt 1-2) Jotta pyhä henki saattoi tulla opetuslapsiin, täytyi Jeesuksen ensin kuolla ja tulla herätetyksi ylös, niin että Jumala kirkastaisi hänet hänen kärsimystensä ansiosta.

    Osa nimeltään kristityistä on sitä mieltä, että pyhä henki oli jo tuossa hetkessä opetuslapsissa, mutta Raamatun mukaan se ei ollut vielä tullut ja tuli vasta helluntaina. Vasta silloin opetuslapset kastettiin hengessä Jeesukseen kristukseen ja alkoi uuden liiton historiallinen aikakausi, "seurakunnan aika" niin kuin jotkut sanovat.

    Uusi liitto on ihan uusi juttu, jota ei ollut vanhan liiton aikana. (Jer 31:31-34; Hebr 8:8-12) Vasta uudessa liitossa otettiin kivisydän pois ja pantiin lihasydän tilalle: Jumalan henki tuli pysyvästi asumaan uskovien sydämeen ja vaikutti hänen käskyjensä pitämisen.

    Äänestä

  • eräs-toinen kirjoitti:

    Kuka tahansa voi kopioida Raamatun jakeita ja sanoa niiden todistavan, että juuri hänen oppinsa on oikein ja muiden oppi on väärin.

    Pyydän anteeksi, perusoletukseni on helluntailaispalstalla se, että täällä suurin osa lukee itsekin Raamattua, ja pitää Raamattua oppinsa perustana ja omaa turmeltuneen mielensä ja täten myös mielipiteensä yläpuolella olevana auktoriteettina. Ja vielä jotkut ihmettelevät, miksi "tulkitaan" niin eri tavalla... surullista nähdä, miten helpolla huudellaan kuinka rakastetaan Jeesusta, mutta silti ei haluta Häntä oppia Raamatun kautta tuntemaan. Onko lammastarhoissa juurikaan muita kuin vuohia näinä päivinä?

    Äänestä

  • 2Kor13jae5 kirjoitti:

    Ei tämä ole helluntailaispalsta, vaan helluntai-karismaattisuutta koskeva palsta. Keskustelijat eivät ole välttämättä helluntailaisia. Eivät muuten ole Netmissionissakaan, joka on se helluntailaispalsta.

    Ihmiset ymmärtävät hyvinkin vaihtelevasti lukemaansa, erityisesti se koskee raamatun kieltä. Kaikki eivät ole osallistuneet raamatun systemaattiseen opetukseen.

    Toki Raamattun sanaan saa ja pitääkin keskustelussa viitata, kun kerran puhutaan kristinuskosta. Mutta samalla olisi hyödyllistä selittää ihan omin sanoin miten ymmärtää lainaamiensa jakeiden sisällön.

    Äänestä

Kun pitää kiinni uskon perusasiasioista ja välttää ääri-ilmiöitä, niin ei tarvitse katua. Uskossa kasvaminen syventää myös ymmärrystä.

Kristinuskon perusasioihin on kuitenkin uskottava, jos aikoo kutsua itsesään kristityksi. Kristinusko ei ole voileipäpöytä, josta voi poimia sen minkä haluaa ja jättää sen mitä ei halua.

Tietty nöyryys on aina hyvä säilyttää uskon asioista puhuttaessa. Monet asiat selviävät vasta rajan tuolla puolen, vasta sitten nähdään kuka on missäkin erehtynyt.

Paavali kirjoittaa 1 Kor. 13: 12:

Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Äänestä
  • Kristinusko on hirveän huono uskonto. Se ei kelpaa minulle alkuunkaan!

    Äänestä

Ai tarkoitus olikin keskustella Pyhästä kolminaisuudesta. Pitääkö se taas kerran piirtää.:)

On vain yksi Jumala ja Hänellä on Poika, Jeesus Kristus.
Jeesus on Jumalan Poikana jumalallista alkuperää, vaikka ei tietenkään ole Isä Jumala (aivan samoin kuin Pekan poika on kotoisin Pekasta, vaikka hän ei ole Pekka).

Pyhä Henki on taas palveleva henki, jonka Jumala on lähettänyt avuksi kristityille ohjaamaan heitä Jeesuksen ja edelleen Jumalan luo. Pyhä Henki on luotu, ei syntynyt Jumalasta, kuten Jeesus.

Koska Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat saumattomassa yhteistyössä ja niillä on sama tavoite sielumme pelastuksen suhteen, niin niitä on alettu kutsua Pyhäksi kolminaisuudeksi. Se ei tarkoita, että meillä olisi kolme jumalaa.

Äänestä

>>Oppia ikuisesta piinahelvetistä on pidetty myös hyvin tärkeänä ja siihen liittyy kreikkalaisesta filosofiasta ja pakanauskonnoista peräisin oleva oppi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta.>>

Minkälainen on kuollut sielu? Siis kirjaimellisesti. Voiko sitä käyttää maanparannusaineena?

Äänestä

Oppi sinänsä ei pelasta ja monet uskovaiset voivat olla väärässä monissa keskeisissäkin asioissa ja pitkänkin aikaa. Mutta osa uskonelämää on opetuslapseus. Jos joku ei suostu ottamaan opetusta vastaan, se herättää kysymyksiä, koska kapinointi ei ole hengen hedelmä. Jos joku on harhaoppinen, hän on kristillisen uskon ulkopuolella. Se ei välttämättä tarkoita, että hän ei ole pelastettu. Sydämen näkee vain Jumala. Mutta sellaiselle tulee tehdä asia selväksi, koska kuinka asia muuten muka voidaan korjata? Eikö rakkaus velvoita varoittamaan? Vain välinpitämätön ja rakkaudeton ei sano mitään ja antaa olla.

On otettava huomioon kuitenkin, että on harhaoppeja, jotka kumpuavat siitä, että langennut ihminen ei kykene hyväksymään Raamatun Jumalaa sellaisena kuin Hän on itsensä ilmoittanut, jolloin vaikeasti sulatettavan jumalan tilalle keksitään oma, joka on helpompi käsittää ja on yhteensopiva ihmisen turmeltuneen moraalikäsityksen kanssa. Iankaikkisen helvetin ja kolminaisuuden kieltäminen ovat sellaisia. Ne vaikuttavat suoraan tai välillisesti siihen kuka ja millainen Jumala on ja kuinka Hän pelastaa, kenet ja mistä.

Aloittajan näkemykset kolminaisuuden ja iankaikkisen helvetin alkuperästä ovat näin nätisti sanottuna ihan täyttä hevonshaissea. Molemmat voi näyttää toteen Vanhasta testamentista. En halua loukata nyt, enkä mitään, mutta on se nyt kumma juttu, että 2000 vuotta seurakunta uskoo näin ja näin ja sitten yhtäkkiä, kun pitäisi jo pikkuhiljaa olla kehittynyt jonkinlainen luottamus Raamatun perustotuuksiin, ettei niitä tarvitsisi aina keksiä uusiksi - aina vaan putkahtelee näitä rikkiviisaita, jotka ovat päättäneet, että ennen meitä vaeltaneet eivät tienneet mistään mitään ja todellinen kristinusko keksittiin eilen.

Äänestä

Voi olla, että olen väärässä. Voi olla, että Raamattu on erehtynyt. Kyse on uskosta - minä uskon sen olevan ainakin osaksi totta. Siihen perustuu elämäni kristittynä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eräs-toinen kirjoitti:

Suurin osa kristityistä tunnustaa sen, että on erehtynyt jossakin vaiheessa elämäänsä jonkin opillisen asian kohdalla ja ollut väärässä, vaikka on pitänyt ensin totena sen näkemyksen, joka on hänelle opetettu uskovien yhteydessä tai jonka hän on itse omaksunut Raamattua ja muita lähteitä tutkiessaan.

Erehtyminen on inhimillistä ja jos rehellisiä ollaan, niin tuskinpa kukaan ei olisi joskus jossakin opin kohdassa tai jonkin Raamatun kohdan tulkinnassa erehtynyt? Poikkeuksen voivat omasta mielestään tehdä ne, jotka ovat saaneet aina opetusta pelkästään Pyhältä Hengeltä ja kuulevat erehtymättömästi Jumalan äänen, tai ne, jotka ovat hyvin voimakkaasti jonkin lahkon tai puolueen jäseniä, yhteisönsä orjuuttamia ja helvetin pelon alla vapisevia sieluja.

Raamatun kirjoituksista on tehty mitä ihmellisempiä tulkintoja ja muodostettu lahkoja lahkojen perään; on perustettu jopa kokonaan uusia uskontoja, jotka ainakin osittain perustuvat Raamatun kirjoituksiin ja niiden virheelliseen tulkintaan.

Raamatun tärkeimpiä opin kohtia lienevät Kristuksen oppi Jumalasta ja oppi ikuisesta piinahelvetistä ja sitten on vielä oppeja, jotka eivät perustu Raamattuun, vaikka niin väitetään: esimerkiksi oppi sakramenteista on hyvin tärkeä katolisuuteen pohjautuvissa lahkoissa.

Oppi Pyhästä Kolmiyhteisestä Jumalasta on katolisten isien laatima ja heidän uskontunnustuksiaan ja opetuksiaan on pidetty ratkaisevina, kun on määritetty sitä, kuka on kristitty ja kuka ei ole. Jos joku ei tunnusta uskovansa Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen kolmiyhteisen jumalan opin jonkin muodon mukaan, niin häntä ei ole pidetty lainkaan kristittynä Jumalan lapsena.

Oppia ikuisesta piinahelvetistä on pidetty myös hyvin tärkeänä ja siihen liittyy kreikkalaisesta filosofiasta ja pakanauskonnoista peräisin oleva oppi sielun luontaisesta kuolemattomuudesta. Jotkut fanaatikot pitävät myös näiden opin kohtien totena pitämistä välttämättömänä pelastavalle uskolle.

Ovatko nämä opin kohdat sinun mielestäsi ehto sielun pelastumiselle? Voiko joku vilpittömästi erehtynyt pelastua?

Oletko niin varma näistä opin kohdista, että et ole voinut mitenkään erehtyä niiden tulkinnassa? Onko mitään mahdollisuutta sille, että oletkin väärässä?

Minä olen täysin varma siitä, että en ole erehtynyt sanoessani kolmiyhteisen jumalan oppia harhaopiksi ja tunnustaessani, että meillä on vain yksi ainoa kaikkivaltias kaiken luoja, joka on meidän taivaallinen isämme ja hän on Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä yksin, eikä ketään ole hänen rinnallaan samanarvoisena Jumalana. Jumala ei ole kolmiyhteinen Isä ja Poika ja Pyhä Henki, sillä isä on yksin se yksi ainoa Jumala, jonka Jeesus on meille ilmoittanut ja josta pyhä henki todistaa yhtä pitävästi Raamatun kirjoitusten kanssa.

Samalla kun tunnustan olevani täysin varma tästä asiasta, tunnustan myös sen, että jos olen sittenkin erehtynyt ja olen ottanut vastaan valheen hengen vaikutuksesta väkevän eksytyksen ja olen riivaajahenkien opetuksen vallassa, niin en voi itse sitä tietää. Samalla tavalla on niiden kolmiyhteiseen jumalaan uskovien laita, jotka eivät pidä erehtymistä mitenkään mahdollisena: he eivät uskoisi erehtyneensä ja olevansa väärässä, vaikka herra Jeesus kristus tulisi alas taivaasta ja sanoisi sen heille vasten kasvoja. He pitäisivät Nasaretilaista Jeesusta riivaajahenkenä tai valehtelevana antikristuksena ja kieltäytyisivät ottamasta vastaan hänen ilmoittamaansa totuutta. Niin varmoja he ovat omasta näkemyksestään: että heidän tulkintansa on vuoren varmasti oikea ja he eivät ole voineet erehtyä, koska se on täysi mahdottomuus.

Miten siis itse ajattelet tästä asiasta? Kuinka varma olet siitä, että olet oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu