Miksi Persut onettomia maahanmuuttajia vihaavat?

Rasistiset Persut ovat alusta alkaen vihannut ja kaltoin kohdeltuja maahanmuuttajia, miksi näin?
99% maahanmuutajista ovat hienoa ahkeraa sivistynyttä väkeä. Jos 1% käyttäytyy huonosti sodissa saatujen psyykkisten vammojen vuoksi se ei ole mitään veraattuna monen kertaisen suuremman määrän Persujen sikamaisuuteen ja rikollisuuteen.
Minä tunnen monia maahanmuuttajia koska heidän kanssa olen läheisessä yhteistyössä, yritän lakimieskoulutuksellani mm avustaa kielteisen oleskeluluvan saaneita laatimaan valitusta päätöksestä. Myös perheyhdistyksiä olen järjestämässä.
Kansainvälisistä lakipykälistä kuten EUn säännöistä löytyy valtava määrä asetuksia millä oleskeluluvan voi ja pitää saada. Ellei niitä tasan tarkkaan noudateta niin voi kääntyä EUn tai kansainvälisiin tuomioistuinten puoleen jolloin oleskeluaika pidentyy keskimäärin vähintäänkin kahdella vuodella ja sinä aikana asiat saattavat maahanmuuttajan kotimaassa hyvin paljonkin muuttua jolloin kotiin paluu on helompaa. Vähintään 90 % maahanmuuttajista ei muuta haluaisi kuin kotimaahansa palata mikäli se turvallista olisi, tämä pätee erityisesti suomessa jolla on varsin huono maine siitä miten maahanmuutoasioita hoidetaan.
Minä ainakin haluan tehdä kaikkeni jotta maahanmuuttajilla olisi täällä rikkaassa suomessa hyvä olla. MILTÄ SINUSTA TUNTUISI JOS VAIKKA BAGDADIIN TAI JOPA ISTANBULIIN SINUT LÄHETETTÄISIIN ??? Ja nehän sitten mukamas on sentään turvallisia paikkoja !!! Miten voi olla että suomalaiset, varsinkin Persut, niin maahanmuuttajia vihaavat vaikka satoja tuhansia suomalaisia sodan aikana ja sen jälkeen pakolaisiksi Ruotsiin, Ameriikkaan, Austraaliaan ja Canadaan lähtivät ja siellä hyvän elämän itselleen yrittivät saada. HÄVETKÄÄÄ. HÄVETKÄÄÄÄ.
20139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onneksi löytyy hyviä ihmisiä jotka auttavat heikkoja. Vaikka joskus usko ihmisten hyvyyteen hiipuu niin tällaiset tosisankarit kuin aloittelija pelastaa päivän ja usko ihmisiin säilyy.

Äänestä

Herää unestasi! PASKALÄJÄ!!!

Äänestä
  • Toinen kysymys:

    Miksi s24:n palstapersut tykkäävät ulosteista?

    Yksi lause ilman viittauksia ulosteisiin - vaikeaa.

    Kaksi lausetta ilman viittausta ulosteisiin - mahdotonta.

    Äänestä

Soinismi on sairaus. Paha sairaus.

Äänestä

Olisko siksi kun itse eivät ole koskaan kokeneet sodan kauhuja. Vain sotaveteraanit tietävät ja heitäkään ei ole kun kourallinen jäljellä.
Kylät ja kaupungit poltettiin. Mukaan jäi vain vaatteet päälle kun perheiden täytyi lähteä vihollista karkuun.

Äänestä
  • Lähisuvunkertoma taisi osua napakymppiin. Äitini joka vuoden päästä täyttää 100 vuotta mutta yhä täysin ajantasalla kaikista asioista on aina vähävarainen on ollut.
    Siitä huolimatta hän on aina sotainvaliideja kykyjensä mukaan tukenut, punaiselle ristille avustuksia antanut ja viime vuosina maahanmuuttaji sekäa rahallisesti että henkisesti avustanut. Hänellä on kolme maahanmuuttajaperhettä ikäänkuin omina perheenjäseninä ja heitä avusta siinä missä pystyy, on mm antanut omatalokotinsa maalla heidän käyttöönsä kun itse ikänsä takia kaupunkiin on muuttanut ja me hänen lapset emme sitä taloa tarvitse. Olemme päättäneet että ne kaksi perhettä jotka nyt siinä talossa asuu jonakin päivänä sen talon saavat omakseen jios tänne jäävät.

    Äänestä

  • KaisaVilkkunen kirjoitti:

    Lähisuvunkertoma taisi osua napakymppiin. Äitini joka vuoden päästä täyttää 100 vuotta mutta yhä täysin ajantasalla kaikista asioista on aina vähävarainen on ollut.
    Siitä huolimatta hän on aina sotainvaliideja kykyjensä mukaan tukenut, punaiselle ristille avustuksia antanut ja viime vuosina maahanmuuttaji sekäa rahallisesti että henkisesti avustanut. Hänellä on kolme maahanmuuttajaperhettä ikäänkuin omina perheenjäseninä ja heitä avusta siinä missä pystyy, on mm antanut omatalokotinsa maalla heidän käyttöönsä kun itse ikänsä takia kaupunkiin on muuttanut ja me hänen lapset emme sitä taloa tarvitse. Olemme päättäneet että ne kaksi perhettä jotka nyt siinä talossa asuu jonakin päivänä sen talon saavat omakseen jios tänne jäävät.

    Se on kokonaan sinun ongelma!

    Äänestä

Jollain puurot ja vellit sekaisin.

Persut ovat suomen historian suurimpia mamuttajia. Heillä on ollut rajat sekä piikki auki joka suuntaan. Paitsi oman maan köyhille.

Heidän tänne raahaamiaan kullannuppuja on 4000 painunut maan alle eikä kukaan tiedä mitä tekevät tai mitä valmistelevat.

Persut eivät enää pysty suurempaan mamutukseen. Sitä heiltä on turha vaatia tai jos joku sitä vaatii, on aivan toivoton idiootti.

Äänestä

Kurkunleikkaajat eli ISIS-miehet hoitvat ongelmat koko EU-ssa. Tämä tullaan näkemään, vain tietyllä viiveellä! Vasemmisto ym, hörhöt katuu vielä, mutta sitten on myöhäistä............................................

Äänestä

Varsin tyåerä aloitus taisi olla provo,käännetään toi toisinpäin joka lienee lähenpänä totuutta maahanmuuttajista yksi prosentti on työssäkäyviä ja loput ovat rikollisia raiskaajia tappajia silllä kokemusta heistä on vuosikymmenien ajalta.

Äänestä
  • osu ja uppos täyttä totta

    Äänestä

Persut vain yrittää siinä esittää että tätä mieltä ovat vihervasurit, mutta me panemme pontevasti vastaan. He luovat kuvaa, että vihervasurit oppositiossa mamuttaa hirvittävästi ja he ovat ainut maahanmuuttokriittinen puolue, joka laittanut rajat kiinni, sekä lopettanut Kreikan tukemisen eikä ole unohtanut köyhiä.

Persujen juonia ja kusetusta juuri siten kuten he osaavat.

Äänestä

Kyllä ovat maahanmuuttajat kovin pieni haitta suomalaisille, oikeastaan meille hyötyporukka. Tekevät työtä murtoosan palkalla siitä mitä suomalainen tekee, ovat paljon ahkerampia työssään sen voin varmuudella sanoa kun meidän firmassa on heitä 4 varastossa hommissa. Eivät ota isyyslomia ja lorvi kotona kuin moni suomalainen. Eivät maanantaiaamuisin löyhkyä viinalle ja koko päivän vessassa piiloossa kuten eräs Persu joka meiullä pari kuukautta yritti hommia tehdä. lähti onneksi vapaaehtoisesti lätkimään kun yhdestä erittäin fiksusta somalinuorukaisesta tuli hänen esimies. Ei saisi ihmisiä ryhmänä haukkua mutta valitettavasti kyllä Persut ovat ikäviä työkavereita. Päivät pitkät vaahtoavat sitä maahanmuuttajavihaansa että joku muu työkaveri joutuu heidän työnsä oman ohella tekemään. Onneksi tämän tukkuliikkeen omistaja nykyään kauttarannan yrittää selvittää millainen puoluekanta työnhakijalla on . Kun tähän ryhtyi ja persujen palkkaaminen väheni huomattavasti ilmapiiri koko firmassa kohentui huomattavan paljon. Aloite tähän tuli parinvuodentakisisessa joulujuhlan vietossa kun eräs persu haukkui naama punaisena somalikaveria (nykyistä esimiestä) siitä ettei viinaa juonut vaikka hän ilmaiseksi hänelle sitä tarjoili. Meidän naisporukka hermostui asiasta sen verran että kimpassa veti kaverin housut nilkkoihin ja sai hänet työnnettyä ulos 15 asteen pakkaseen ja lumihankeen istumaan. Sen jälkeen kaveria ei työpaikalla näkynyt ja meidä pomo ryhtyi hakijoita tarkemmin seulomaan. Ensi viikolla tulee uusi aluetuonti päällikkö firmaan, irakilainen noin viisikymppinen mies joka vastaa lähiidän tuonnista. On vajaat 5 vuotta suomessa vakituisesti asunut ja jo nyt puhuu melko sujuvasti suomea 3 muuta vieraskieltä, englantia ranskaa ja ruotsin kieltä. Kun hän eka kerran oli kielteisen maassaololuvan sai sisuuntui ja teki suoraan oikeusministeriöön valituksenkun sen neuvon eräältä politikolta sai, nimeä en viiti mainita. Hyvä teko kaiken kaikkiaan. Siinä olisi suomi menettänyt kovan luokan osaajan jos kaveri olisi heti periksi antanut. Ennen meidän firmaan tuloa hän oli toiminut erään metallialan yrityksen viennin johtajana vuoden verran.

Äänestä
  • Höpö, höpö! Puuta heinää tarinoit!! Sen osoittaa tekstisi kirjoitusasu.

    Äänestä

HHee taisit herätä uniltasi palstapölhö missä on se firma joka voi teettää muita halvemmalla töitä kyllä siellä on ammattiliiton pojat äkkiä paikalla ja somalista esimies pistä se kuvitteellinen firma nyt palstalle että päästäs muutkin katsomaan ihmettä .Ps sinä it ole kai tehnyt kuin muutaman päivän töitä kouluavustajana ekä soveltunut siihenkään kaikki aikasi kuluu tuontapaisen sonnan tuottamiseen .

Äänestä
  • En taatusti keroo meidän firman nimeä. En halua että siitä Persupaskiaiset tiedon saa ja ryhtyvät palstoillansa kirjoittelemaan sikamaisia asioita meistä. Eteläsuomessa ollaan mutta takempia tietoja en anna. Tiedän ainakin 4 muuta yritystä missä on erittäin pätevää maahanmuuttotaustaista työvoimaa. meidän yrityksen omistaja on perustanut ns tirtoringin mistä saa tietoa pätevistä kielitaitoisista maahanmuuttajista. Eipä sitä juuri äänekkäästi mainosteta jotta vihapuheista ja muusta loanheitosta vältytään ja toinen syy on tietysti miksi antaa kanssakilpailijoille jotka eivät sisäpiiriin kuulu samoja kilpailuetuja.

    Äänestä

On idioottimaista persuille kehua miten kiva on mamuttaa. Juuri sitähän he tekevät, juuri sitä tekevät hallituksessa. Ne persut, jotka ovat olleet maahanmuuttokriittisiä, eivät enää ole persuja, vaan siirtyneet kannattamaan muita puolueita. Jos haluaa kritisoida maahanmuuttokriittisiä, ei kohde ole persut, vaan joku Suomi ensin liike tai joku muu nouseva ryhmä. Heihin voi vuodatuksensa kohdistaa.

Äänestä

Persut vihaavat kunnon ihmisiä kun eivät itseään ymmärrä vihata vaikka syitä olis vaikka kuinka.

Äänestä

Onko mamu kunnon ihminen olen työskennellyt heidän kanssaan nelisenkynmmentä vuotta osa on ihan kunnollisia ihmisiä mutta vain osa sama koskee noita mustalaisia joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä ja tiedän taatusti mistä puhun .

Äänestä
  • Vai nelisenkymmentä vuotta mukamas on kokemusta kertynyt. Nyt taisi kusi tulla omaan sukkaan. Katsopa tilaistoista kuinka monta maahanmuuttajaa suomessa oli vaikka vaan 20 vuotta sitten puhumattakaan 40 vuotta sitten. Jos valhetelee pitäisi ainakin taustatiedoista ottaa selvä jotta ei täysin naurunalaiseksi joutuisi.
    Meillä oli kuurakettitehtaassamme neeker....anteeksi tummia ihmisiä satoja palveluksessa jo 50 luvun alussa joten minulla on yli 60 vuoden vankka kokemus heistä. Tosi hienoa porukkaa, ahkeria, ei valittavia, 20 tuntisia työpäiviä 6 päivää viikossa tekeviä työmiehiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AnneMarinaviomies kirjoitti:

Rasistiset Persut ovat alusta alkaen vihannut ja kaltoin kohdeltuja maahanmuuttajia, miksi näin?
99% maahanmuutajista ovat hienoa ahkeraa sivistynyttä väkeä. Jos 1% käyttäytyy huonosti sodissa saatujen psyykkisten vammojen vuoksi se ei ole mitään veraattuna monen kertaisen suuremman määrän Persujen sikamaisuuteen ja rikollisuuteen.
Minä tunnen monia maahanmuuttajia koska heidän kanssa olen läheisessä yhteistyössä, yritän lakimieskoulutuksellani mm avustaa kielteisen oleskeluluvan saaneita laatimaan valitusta päätöksestä. Myös perheyhdistyksiä olen järjestämässä.
Kansainvälisistä lakipykälistä kuten EUn säännöistä löytyy valtava määrä asetuksia millä oleskeluluvan voi ja pitää saada. Ellei niitä tasan tarkkaan noudateta niin voi kääntyä EUn tai kansainvälisiin tuomioistuinten puoleen jolloin oleskeluaika pidentyy keskimäärin vähintäänkin kahdella vuodella ja sinä aikana asiat saattavat maahanmuuttajan kotimaassa hyvin paljonkin muuttua jolloin kotiin paluu on helompaa. Vähintään 90 % maahanmuuttajista ei muuta haluaisi kuin kotimaahansa palata mikäli se turvallista olisi, tämä pätee erityisesti suomessa jolla on varsin huono maine siitä miten maahanmuutoasioita hoidetaan.
Minä ainakin haluan tehdä kaikkeni jotta maahanmuuttajilla olisi täällä rikkaassa suomessa hyvä olla. MILTÄ SINUSTA TUNTUISI JOS VAIKKA BAGDADIIN TAI JOPA ISTANBULIIN SINUT LÄHETETTÄISIIN ??? Ja nehän sitten mukamas on sentään turvallisia paikkoja !!! Miten voi olla että suomalaiset, varsinkin Persut, niin maahanmuuttajia vihaavat vaikka satoja tuhansia suomalaisia sodan aikana ja sen jälkeen pakolaisiksi Ruotsiin, Ameriikkaan, Austraaliaan ja Canadaan lähtivät ja siellä hyvän elämän itselleen yrittivät saada. HÄVETKÄÄÄ. HÄVETKÄÄÄÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu