Psykiatria ei laisinkaan ole seikkaillut pois omimmalta toimialueeltaan kun se ryhtyy pohtimaan kysymystä uskonnosta — esimerkiksi teistisistä sellaisista, kuten kristinusko, sekä ei-teistisistä, kuten buddhalaisuus. On tavanomaista sanoa, että vastapuoli, mitä mieltä hän sitten onkaan, on »hullu«, »päästään vialla«, »näkee harhoja«, jne. kun kiihtymyksen vallassa arvioidaan väitteiden totuuspohjaa. Psykiatrisia diagnooseja sellaiset ovat, eivätkä psykiatrit käytä sellaisia ilmauksia.
Esimerkiksi DSM-III-R saattaa sanoa, että jokin käsitys on »kokonaan mahdoton« ja kuuluu siten psykiatrisen sairauden piiriin — kuitenkaan mikä tahansa nykytietämyksen valossa »kokonaan mahdoton« käsitys, kuten todellisuuden mieltäminen koostuvaksi pistemäisistä hiukkasista, joilla on absoluuttinen paikka ja aika, kuten Newtonin aikaan, ei ole nykyäänkään vielä mielisairautta. Uskomus saattaa olla epätosi ilman että uskoja on mielisairas.
Uskonto voidaan määritellä löyhästi luottamukseksi, jonka ihmisjoukko jakaa yhteiseen päämäärään — siten voidaan puhua paitsi ei-teistisistä, myös esimerkiksi totalitaristisesta valtionuskonnosta. Uskonnossa on aina palvonnan kohde ja se mille alistutaan on uskonnon Jumala — ei-teististen uskontojen käsitettä voidaan siten laajentaa käsittämään esimerkiksi stalinismi, mutta myös vaikkapa usko rahaan elämän viimeisenä päämääränä. Tällöin sanaa käytetään kuten »minä uskon sinuun«, eli »minä luotan sinuun«. Kysymys esimerkiksi deistisestä luojajumalasta, joka sijoittaa Luojan aikojen alkuun mieluummin kuin loppuun, on psykiatrisesti enemmän kuin vain väitetty harhaisuus — psykiatria ottaa kantaa välttämättä myös siihen, onko kyseessä »sairaus«, eli tarvitseeko sitä parantaa. Psykiatria ei ole vain teoreettinen kanta todellisuuteen, joka omaksuu biolääketieteellisessä suuntauksessa pitkälti luonnontieteellisen maailman ja –ihmiskuvan, vaan se on välttämättä myös etiikkaa, eli moraalista toimintaa, joka asettaa arvoja.
Ainakin monet nuoret ateistit olettavat usein — osittain perustellusti ja osittain virheellisesti —, että erityisesti kristinusko on a.) teoreettisesti virheellistä b.) moraalisesti väärin. Se on vain epätosi uskomus, joka johtaa hirviömäisiin tekoihin, joten psykiatrialla on kaikki perusteet luokitella kristinusko mielisairaudeksi. Kuitenkin kristinuskon hyvää tai huonoa tekevä vaikutus, kuten myös sen totuus ja epätotuus ovat kysymyksiä, jotka ovat huomattavan monimutkaisia ja joiden parissa valtava määrä akateemisesti koulutettuja ihmisiä maistereista professoreihin ovat askarrelleet vuosisatoja ja jopa –tuhansia. Kysymys Jumalan olemassaolosta koetaan mielekkääksi esimerkiksi filosofiassa, teologiassa ja monissa humanistisissa oppiaineissa, joilla on omanlaistaan pätevyyttä — kaikki tieto ei ole luonnontieteellistä, eivätkä kaikki olevat joita tutkitaan ole luonnollisia, kuten esimerkiksi arabialaisten numerojen historia osoittaa.
Olisi kunnioittavampaa paitsi uskovaisia, myös mielisairaita itseään kohtaan, jos palstallanne sanaa ›mielisairas‹ ei käytettäisi lyömäaseena ketään vastaan. Kaikki ihmiset, joiden läheisillä, tai joilla itsellään on ollut mielisairaus, kokevat sellaisen kielenkäytön väistämättä hyvin loukkaavana. Se osoittaa epäkunnioitusta myös psykiatriaa kohtaan kohtelemalla sen luokituksia kuten ns. yleistä polkupyörää, jota kuka tahansa osaa ja kykenee polkemaan. Uskonnon ja psykiatrian suhde on sen sijaan vakavan akateemisen mielenkiinnon kohteena antoisa oppiala. Aiheesta ovat julkaisseet esimerkiksi S. Freud kirjan ›Erään toivekuvitelman tulevaisuus‹, C. G. Jung ›Psychology and Religion‹ ja E. Fromm ›Uskonto ja psykoanalyysi‹.
Esimerkiksi DSM-III-R saattaa sanoa, että jokin käsitys on »kokonaan mahdoton« ja kuuluu siten psykiatrisen sairauden piiriin — kuitenkaan mikä tahansa nykytietämyksen valossa »kokonaan mahdoton« käsitys, kuten todellisuuden mieltäminen koostuvaksi pistemäisistä hiukkasista, joilla on absoluuttinen paikka ja aika, kuten Newtonin aikaan, ei ole nykyäänkään vielä mielisairautta. Uskomus saattaa olla epätosi ilman että uskoja on mielisairas.
Uskonto voidaan määritellä löyhästi luottamukseksi, jonka ihmisjoukko jakaa yhteiseen päämäärään — siten voidaan puhua paitsi ei-teistisistä, myös esimerkiksi totalitaristisesta valtionuskonnosta. Uskonnossa on aina palvonnan kohde ja se mille alistutaan on uskonnon Jumala — ei-teististen uskontojen käsitettä voidaan siten laajentaa käsittämään esimerkiksi stalinismi, mutta myös vaikkapa usko rahaan elämän viimeisenä päämääränä. Tällöin sanaa käytetään kuten »minä uskon sinuun«, eli »minä luotan sinuun«. Kysymys esimerkiksi deistisestä luojajumalasta, joka sijoittaa Luojan aikojen alkuun mieluummin kuin loppuun, on psykiatrisesti enemmän kuin vain väitetty harhaisuus — psykiatria ottaa kantaa välttämättä myös siihen, onko kyseessä »sairaus«, eli tarvitseeko sitä parantaa. Psykiatria ei ole vain teoreettinen kanta todellisuuteen, joka omaksuu biolääketieteellisessä suuntauksessa pitkälti luonnontieteellisen maailman ja –ihmiskuvan, vaan se on välttämättä myös etiikkaa, eli moraalista toimintaa, joka asettaa arvoja.
Ainakin monet nuoret ateistit olettavat usein — osittain perustellusti ja osittain virheellisesti —, että erityisesti kristinusko on a.) teoreettisesti virheellistä b.) moraalisesti väärin. Se on vain epätosi uskomus, joka johtaa hirviömäisiin tekoihin, joten psykiatrialla on kaikki perusteet luokitella kristinusko mielisairaudeksi. Kuitenkin kristinuskon hyvää tai huonoa tekevä vaikutus, kuten myös sen totuus ja epätotuus ovat kysymyksiä, jotka ovat huomattavan monimutkaisia ja joiden parissa valtava määrä akateemisesti koulutettuja ihmisiä maistereista professoreihin ovat askarrelleet vuosisatoja ja jopa –tuhansia. Kysymys Jumalan olemassaolosta koetaan mielekkääksi esimerkiksi filosofiassa, teologiassa ja monissa humanistisissa oppiaineissa, joilla on omanlaistaan pätevyyttä — kaikki tieto ei ole luonnontieteellistä, eivätkä kaikki olevat joita tutkitaan ole luonnollisia, kuten esimerkiksi arabialaisten numerojen historia osoittaa.
Olisi kunnioittavampaa paitsi uskovaisia, myös mielisairaita itseään kohtaan, jos palstallanne sanaa ›mielisairas‹ ei käytettäisi lyömäaseena ketään vastaan. Kaikki ihmiset, joiden läheisillä, tai joilla itsellään on ollut mielisairaus, kokevat sellaisen kielenkäytön väistämättä hyvin loukkaavana. Se osoittaa epäkunnioitusta myös psykiatriaa kohtaan kohtelemalla sen luokituksia kuten ns. yleistä polkupyörää, jota kuka tahansa osaa ja kykenee polkemaan. Uskonnon ja psykiatrian suhde on sen sijaan vakavan akateemisen mielenkiinnon kohteena antoisa oppiala. Aiheesta ovat julkaisseet esimerkiksi S. Freud kirjan ›Erään toivekuvitelman tulevaisuus‹, C. G. Jung ›Psychology and Religion‹ ja E. Fromm ›Uskonto ja psykoanalyysi‹.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Opettele tiivistämään. Ajattelin ensin vastata, mutta kun luin pidemmälle, vastaus vaatisi "runoa ja proosaa useita sivuja"
Huh, olipa hyvä, ettei taas tarvinnut lukea sinun tyhjiä jaarituksiasi.
Eihän niitä kenenkään tarvitse lukea. Kirjoitan rekatulla nikillä ja jos joku lukija jo ennakkoon tietää, ettei kommenttini häntä kiinnosta, se on helppo ohittaa. Toisin on teidän multinikkien kanssa.
Vaatimustasosi on aivan liian korkea tähän vaatimattoman ihmisjärjen miehittämään alhaiseen maailmaan. Kuten olet huomannut, parempaa ja tasa-arvoisempaa huomista rakennetaan haukkumalla "tasa-arvon" vihollisia hulluiksi ja homoiksi. Tai työttömiksi. Tai luusereiksi, mikä tarkoittaa, että he tässä tasa-arvon ja paremman ihmisyyden maailmassa tulevat petojen syömäksi, koska se on heidän osansa.
Kun rakennamme paremman maailman tällä tavalla, sitä hommaa riittää sillä tavalla myös lukuisille tuleville sukupolville. Vallastaan syrjäytetyistä tyranneista tulee uusia sorrettuja ja sorretuista tyranneja ja joka välissä oikeudenmukaisuus toteutuu täysin, suorastaan orgasmin tuottavalla tavalla.
Kun ihminen on oikein älykäs, suvaitsevainen ja sydän tulvillaan solidaarisuutta, hänelle Trumpissa on tärkeintä hänen tukkansa ja Bushissa hänen takelteleva puheensa. Jossain muussa yhteydessä tuollaisiin ominaisuuksiin huomion kiinnittäminen olisi tietenkin erittäin tuomittavaa.
Hyvin sinut on aivopesty, jos ihan tosissaan kirjoittamaasi.
Keskity tämän pv kristinuskoon, siinä ei ole väkivaltaa, jota se oli historiassa.
Miksi historia oli väkivaltainen kristinuskossa, sen syyt johtuu siitä mitä päätettiitiin kristinuskosta 300-luvun alussa ja uudestaan 300-luvun lopulla.
Jos niitä päätöksiä (raamatunvastaisia) ei olisi tehty pakolla, sodat olisi jäänyt hyvin pieneksi.
Kehoittaisin sinua lukemaan vanhan testamentin, se kertoo historiasta todella tarkkaan mitä tapahtui millonkin ja miksi!
Piti sanoa:
Hyvin sinut on aivopesty jos ihan tosissaan uskot kirjoittamaasi
naapuri möi sellasen 30 eurolla yhelle mökkiläiselle, meinasi tehdä sahtia siinä hihhulin päässä, enpä ole kuullut sen koomin mitä tapahtui vehkeelle , oli kuin uusi käytön puuteessa tuo hihunkuuppa!
”On tavanomaista sanoa, että vastapuoli, mitä mieltä hän sitten onkaan, on »hullu«, »päästään vialla«, »näkee harhoja«, jne. kun kiihtymyksen vallassa arvioidaan väitteiden totuuspohjaa.”
Se on vain henkilöön kohdistuva ja emotionaalinen argumentointivirhe, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään psykiatrian tai minkään tieteellisen kanssa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe
Kiihkoateistit ja kiihko-ketkätahansa ovat taipuvaisia turvautumaan emotionaaliseen argumentointiin, ja kaikkiin muihinkin argumentointivirheisiin. Tällä palstalla on ateisteja ja kenties myös teistejä, joilla ei ole muutakaan asiaa kuin argumentointivirheensä. Ja valitettava tosiasia sekin, että se porukka hyökkää kaikkein eniten sen kimppuun, jolla on asiaa. Tunteidensa vallassa kiihkoilevat asiattomat eivät siedä asiaa.
Hengellisesti tarkasteltaessa kyse on siitä, että saatanallinen jengi, legioona, pyrkii estämään ihmisen pääsyn Jumalan luo. Totuutta vastaan taisteleva Saatana häiritsee, valehtelee, pilkkaa.
Saatana pyrkii horjuttamaan uskon Jumalaan, ja sen se tekee ihan todellisuudessa. Jos koet tulleesi erityisen traumaattisesti torjutuksi täällä, muista että se on osa sinun askeleitasi ja hengen opintoja. Yritän rohkaista sinua jatkamaan valitsemallasi tiellä ja olemaan piittaamatta haukkuvista koirista.
Ei maailma tietenkään uskovia rakasta, eihän maailma rakastanut edes Jeesusta, vaan hyökkäsi hänen kimppuunsa mitä ankarimmin. Jumalan Rakkaus on Saatanalle asia, jonka se paholainen pyrkii kieltämään ja estämään.
Saatana on kiusaaja ja se on sitä myös todellisuudessa. Saatana on Jumalan vastustaja ja on sitä todellisuudessa. Saatana on Pyhän hengen pilkkaaja ja on sitä todellisuudessa. Saatana on valehtelija, sitäkin aivan todellisuudessa. Saatana kieltää olevansa Saatana. Saatana väittää valehtelee olevansa Jumala, Jumalaa suurempi. Saatana ylentää itsensä ja tekee sen todellisuudessa. Saatana varastaa ja murhaa, mielellään sielut.
Saatanan tikarit voi välttää vain Jumalan voimin, ja Jumalan voimat meillä on sielussamme. Otettavissa käyttöön ja hyödynnettävissä. Tehtävä ei ole ihan helppo, paitsi jos todella uskoo. Itselläni on usko ollut hyvin heikko, mutta se on paradoksaalisesti vain vahvistunut saatanallisten hyökkäysten seurauksena. En nyt puhu tästä palstasta. Tämä on loppujen lopuksi ihan kevyt paikka, mutta tietenkään ei ole kevyttä se, jos Saatana pääsee työntämään tikaria sydämeen.
Saatanassa ei ole rakastamista. Ainakin omalla kohdalla Saatanaan kohdistuva minkäänlainen hyväntahtoisuus oli vain hyväntahtoista hölmöyttä. Parempi odottaa, että Jumala heittää Saatanan helvettiin, mihin se kuuluu.
Saatanan demonien joukko ilmenee joko ihmisten kautta tai puhtaasti henkisenä.
Ihmisten kautta ilmetessään emme tietenkään vihaa ihmistä, ole rakastamatta ihmistä, jossa tiedämme olevan jumalallisen ytimen, sielun. Sielun viholliset sen sijaan, ollen henkiä, eivät rakkautta ansaitse. Tämä on oma päätelmäni.