YLE:n toimittajien yhteinen halveksuva kanta YLE:n elisissä uutisoinneissa presidentti Trumpista tämän virkaanastujaisissa täytyy olla YLE:n ja samalla Suomen valtiojohdon virallinen kanta USA:n uudesta presidentistä ja tämän hallinnosta,muutenhan tällaista ei olisi päästetty läpi johtavasta valtiollisesta mediasta.
YLE:n virallinen Trump kanta halveksuvaa
servergulag
17375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Trumpista tulee aikanaan elinikäinen presidentti kuten Putinistakin. Tämä johtaa Yhdysvallat sisällisotaan. Yhdysvallat hajoaa väistämättä, koska se on niin sisäisesti rikkinäinen. Vaikka Trump kuinka yrittää tehdä Yhdysvalloista suuren, niin sen suuruuden aika on väistämättä ohi. Yksimielistä kansaa ei kukaanpysty voittamaan, mutta keskenään riitelevän kansan kohtalo on karu.
Ihanko omassa keittiössä kehittelet näitä filosofointejasi?
Avoin, halveksiva asenne USAn presidenttiä kohtaa kertoo huonosta tilannetajusta ja lapsellisesta sekä kehittymättömästä ajattelusta. Vaikka ei henk. kohtaisesti hyväksyisi mitään Trumpin ideoita, pitäisi pystyä tekemään työnsä korrektisti ja puolueettomasti.
Näin on, vaikea ymmärtää tällaisia toimittajia jotka ovat joko itku silmässä tai uhmakkaina tuomassa esiin vain omaa pettymystään. Noloa ja erittäin epäammattimaista.
Miksi sitä Trumppia ei saa arvostella? Niinkuin ei saa putiiniakin? Diktaattoreita saa aina arvostella ja me ollaan Suomalaisia jotka ei per"settä nuole keneltäkäään!
Onko selvä trumpputiinisti?
On eri asia toimittajan käyttää virallista mediaa ja asemaansa työssään dissaamiseen tai jos tekisi sen likasankonsa kaatamisen omassa twitterissään mutta tätähän sinä tyhmä typerys et tajunnut.
NSA:n profiloijat kyllä osaavat tallettaa tiedot Suomi/Finland/Niinistö.txt kansioon josta Trumpin on ne helppo hakea ja lukea.
550 miljoonaa pakolla otettua rahaa veronmaksajilta.Sillä rahalla voi
vittuilla kaikille muille paitsi päättäjille.
YLE on suomalaisen yhteiskunnan saasta - maksamme veroa ulkomaille ja YLEn edustamasta politiikasta.
Toivotaan että Trumppi lähettää ydinpommin hesaan ja YLE kin saa lentävän lähdön!
YLE oksennusta esitti taas eilen Rönkän mulkku! Tavasi kokoajan että miten siellä mielenosoituksissa menee?
eihän ylen toimittelijat muuta teekkään kun arvostelevat trumpia,luulis että tuolla määrällä veroeuroja sais ylen ohjelmiin jotain tasoa ja ammattitaitoa.
Jos Trump olisi kouhottanut avoimuudesta, moniarvoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta (eli olisi toivottanut kehitysmaalaiset tervetulleiksi täysihoitoon) olisi studiossa lennellyt serpentiiniä ja vieraat olisivat nauttineet shampanjaa kepeästi ilakoiden uuden valtiomiehen puolesta.
Yksi kipee ämmä saksanmaalla yhä huutelee "we can do it".
Taas Yleisradion läpipolitisoituneet amerikkavastaiset vihervasurikoirat räksyttävät kun eivät itse ole saaneet mitään hyödyllistä aikaan. Ei Trump mikään täydellinen pressa ole, mutta näyttää pitävän omasta maastaan enemmän kuin maanpetturit Suomessa. Mutta siinäpähän YLE paukuttelee henkseleitään omassa elitistisessä ylemmyydentunnossaan, mutta vielä tulee se aika kun Suomen kansa antaa kenkää omasta kuormasta syöville teeskentelijöille. Silloin koko puljun porukka pistetään siivoamaan omia jälkiään. Käytännössä harjoilla lakaisemaan katuja ja tekemään niitä hommia joita ovat vältelleet nostaen verorahoista maksettua palkkaa.
Miten trumppia voi kunnioittaa? Mies manaa eliittiä mutta itse on sitä pahinta lajia, ei pysty minkäänlaiseen yhteiseloon muitten kanssa ja pieninkin vastaanpaneminen saa potkut aikaiseksi. Valkoiseen taloon tarvii asentaa heiluriovet.
Suurisuinen narsistinen diktaattori! Osaa puhua populistisia porukalle joka ei osaa pysyä muutoksen mukana. ( Niinkuin persut suomessa)
Häikälemätön ihminen,kuuluu samaan kastiin putinin,erdokaanin,kimiljongin,maduron kanssa.
Tuo herättää pelkoa,ei kunnioitusta.
Valitettavasti en tunne henkilökohtaisesti ketään noistä mainitsemistasi henkilöistä. Ainoastaan Suomen median kautta olen saanut jonkinlaisen tiedon heidän olemassaolostaan.
Enkä aina usko, että suomalaisille kerrotaan pelkkiä totuuksa muiden maiden johtajista tai edes asukkaista.
USA:ssa Trumpin kannatus ja saama luottamus on vähäisempi kuin yhdenkään aikaisemman presidentin aikaisemmin historiassa.
Ylen vika?