Hienoja uutisia näin viikonloppuun. KEPUn kannatus on tuoreessa Hesarin mittauksessa rojahtanut prosenttiyksikön. Roisto-Sipilän oman edun tavoittelu kantaa hedelmää.
Samaan aikaan Kokoomuksen ja etenkin demareiden kannatus on kasvussa.
Hallitus hajoaa pian mahdottomuuteensa. Uudet vaalit on edessä ja sinipunaa pukkaa.
Samaan aikaan Kokoomuksen ja etenkin demareiden kannatus on kasvussa.
Hallitus hajoaa pian mahdottomuuteensa. Uudet vaalit on edessä ja sinipunaa pukkaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä juttu kertakaikkiaan. Roisto-Sipilä kun avaa suunsa, kepun kannatuksesta lähtee aina siivu.
On se vaan hupaisaa kuinka jotkut meistä saavat paljastettua henkisen tasonsa muutamalla sanalla.
Ansaitsee noston...
Sinipuna on loistava värikombinaatio.
Keskustapuolue on jo kuolut puolue,onko nämä kaksi höröpäätä jo erotettu?
Ei muuta kuin välikysymysten tekoon oppositio! Nyt hallitus alkaa olla ulkona kuin lumiukko. Sieltä löytyy kiilanrakoja vaikka kuinka!
Esko hiihtoliitto Pula-aho haikailee taas pressaksi.Nyt änkkää yle1 kanavalla teeveessä lahdedn dopingkeississä.Hiihtämällä ja hemohessillä pressaksi.
Ihan oikeasti. Menkää ryssät kotiinne.
Toimittaja hyvä minä olen täällä nokian johtajana en kommentoi hiihtoliiton asioita koska en enää ole sen puheenjohtaja.Niinpä en saanut syytettä.Traastui kepuli
Ei se hiihtodopingjupakka minua niin koskenut mutta kyllä miljoonan verran korvauksia minullekin kelpaa!