Olen ajautunut umpikujaan, apua en saa!

Ongelmana oli alkuun liian raskas duuni. Sen vuoksi multa meni lopulta yöunet. En nukkunut öisin enää lainkaan. Kävin tuolloin sairaalassa tilanteeni vuoksi. Siellä lääkäri kuunteli aikansa mua. Totesi, ettei ole aikaa enempää kuunnella ja toivotteli minut kotiin. Jatkoin edelleen töissä käymistä, vaikka unettomuus jatkui... Työ muuttui unettomuuteni vuoksi yhä stressaavammaksi ja stressaavammaksi. Työni oli hyvin vastuullista. Lopulta en enää suoriutunut omista tehtävistä kunnialla. Stressi paheni. Oli välillä päiviä, jolloin tuntui, että olen ihan humalassa. Tasapainoaisti oli ihan mitä sattuu ja huimas minkä ehti. Hakeuduin uudelleen päivystykseen. Ajattelin, ettei tässä oikein mitään muutakaan voi. Pääsin sairaanhoitajan luo. Hän määräsi minulle kaksi päivää saikkua, eikä muuta. Olisin halunnut päästä terapiaan, tms. Sanoin hoitajalle, ettei niistä sairaslomista ole mitään hyötyä minun kohdalla. Tuskin ne unettomuutta korjaa. Pidin saikut... niinäkin öinä valvoin. En saanut unta. Entistä väsyneempänä duuniin. Tein pari mokaakin. Aloin unohtelemaan jos mitäkin. Kaupassa ostoksia ostaessani en muistanut pankkikortin tunnuslukua. Jouduin siis palauttamaan ostokset nolona takaisin hyllyyn. Unohtelin myös muita hyvin arkisia asioita. Ajattelin että tää ei voi olla enää normaalia.
Koska terveysasemaltani en saanut kunnon hoitoa, päätin lopulta irtisanoa itseni töistä.
Sitten tultiin uuden ongelman eteen. Mistä rahaa?
Olen ollut työttömänä jo kuukauden, mutta en ole saanut etuuksiani hoidettua.
Tunnen itseni hyvin masentuneeksi. Menin lääkärin luo ja kerroin tilanteeni. Tilanteeni, etten osaa enkä kykene hakemaan itselleen etuuksia. Rahat loppuvat.
Hän siihen, että sinulle voitaisiin määrätä sairaslomaa tietyksi ajaksi. Siis pidemmäksi ajaksi ja katsoa sille ajalle jotain hoitoa. Mutta sitä ennen sun täytyy käydä työkkärissä ilmoittautumassa työnhakijaksi ja kertoa työkyvystä, jotta sulle voitaisiin sieltä laittaa lähete lääkärille sairasloman tiimoilta. Hän kehoitti soittamaan.
No minä soitin. Työkkärissä vastattiin, ettei ne voi oikein auttaa sua. Sinun täytyisi kääntyä lääkärin puoleen. Toisekseen sinut tiedot meidän sivuilla ovat ihan mitä sattuu. Sanoin, että lääkäri taas käski minun ottaa sinne yhteyttä.

Tällä hetkellä tilanne on se, etten saa yhtään mistään rahaa. Unettomuus vaivaa yhä. samoin älyllinen toiminta päässäni alkaa vähitellen sammumaan. En pysty enää itseäni kunnolla ilmaisemaankaan ja tämän vuoksi avun hakeminen todella vaikeeta.
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin kertomuksesi. On ikävä tilanne. - Se tulee mieleen, että menepä ihan oikopäätä (tosin nyt on tämä viikonloppu!) tapaamaan kuntasi sosiaalihoitajaa tai sosiaaliohjaajaa. Heillä lienee myös sosiaalipäivystystoiminta. Tarvitset ns. yleisen neuvojan, millaisia asioita nyt olisi tehtävissä ja missä järjestyksessä. Sosiaalihoitajathan tulevat kuvaan mukaan, kun esimerkiksi vanhuuttaan ihminen ei enää pysty hoitelemaan asioitaan. Niitä sitten aletaan yhdessä järjestämään eri tahojen kanssa. Sinä olet nuori, mutta sos.hoitaja ensin voisi kartoittaa tilanteesi, hänen pitäisi tukea ja neuvoa. Myös, voisit paikkakuntasi diakoniatyöntekijän luo mennä kertomaan ja kyselemään. Ennen kaikkea tarviit kuuntelijaa, että asiat jäsentyvät jotenkin ja ehkäpä sitten vasta on varsinaisesti paikkansa lääkärikäynnille sekä TE-toimistolle. Mutta, lääkettä unen saaminen tarvinnet. Nukkumattomuus sekoittaa päätä.

Äänestä

Heippa

Tein vuosia sitten myös samalla tavalla kuin sinä.
Jälkikäteen tekisin toisin.

Irtisanouduin ja sain tietysti 3 kk:n karenssin. Minut laitettiin karenssin aikana sairauslomalle. En ollut työkykyinen. Toki sinä aikana meni myös karenssi umpeen. Jos muistan oikein, sain omavastuun jälkeen sairauslomarahaa.


Saatko lomarahoja? Onko sinulla jäänyt pitämättä lomaa. Se auttoi rahallisesti ainakin minua.


Asumistukea saa, vaikka on karenssi.
Katsohan toimeentulotukea. Toki varoja ei kait voisi olla, kun sitä hakee.
ElämäJumissa nimimerkki on hyvin neuvonut ihmisiä joiden puoleen kääntyä.


Voimia sinulle.
Älä luovuta.

Äänestä

Ok. Erilainen tilanne. Ensin, soita terveyskeskukseen tai mene yksityiselle varaa aika lääkärille. Sano lääkärille: sairaslomaa kiitos ja mielellään kolme kuukautta-olen ahdistunut, uneton ja pian masentunut ja lähete psykiatrille-kiitos. Se aikasempi lääkäri-heivaa hevonkuuseen. Lääkäri kirjoittaa sairaslomat- työvoimatoimistolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Ja sille lääkärille jonka esin tapaat sanot, että unilääkkeitä-kiitos. Jos urputtaa, sanot:nyt ei muu auta-eli unilääkkeitä kiitos. Kun tapaat psykiatrin sanot sille ainakin_ terapiaa kiitos ja sairaslomaa vuosi, että voi alkaa kuntouttaa itseä ja sitten katsotaan miten, mutta stressi loppuu tähän. Siitä se lähtee, vaikka täällä paljon joutuukin tavaamaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikeastimasentunut kirjoitti:

Ongelmana oli alkuun liian raskas duuni. Sen vuoksi multa meni lopulta yöunet. En nukkunut öisin enää lainkaan. Kävin tuolloin sairaalassa tilanteeni vuoksi. Siellä lääkäri kuunteli aikansa mua. Totesi, ettei ole aikaa enempää kuunnella ja toivotteli minut kotiin. Jatkoin edelleen töissä käymistä, vaikka unettomuus jatkui... Työ muuttui unettomuuteni vuoksi yhä stressaavammaksi ja stressaavammaksi. Työni oli hyvin vastuullista. Lopulta en enää suoriutunut omista tehtävistä kunnialla. Stressi paheni. Oli välillä päiviä, jolloin tuntui, että olen ihan humalassa. Tasapainoaisti oli ihan mitä sattuu ja huimas minkä ehti. Hakeuduin uudelleen päivystykseen. Ajattelin, ettei tässä oikein mitään muutakaan voi. Pääsin sairaanhoitajan luo. Hän määräsi minulle kaksi päivää saikkua, eikä muuta. Olisin halunnut päästä terapiaan, tms. Sanoin hoitajalle, ettei niistä sairaslomista ole mitään hyötyä minun kohdalla. Tuskin ne unettomuutta korjaa. Pidin saikut... niinäkin öinä valvoin. En saanut unta. Entistä väsyneempänä duuniin. Tein pari mokaakin. Aloin unohtelemaan jos mitäkin. Kaupassa ostoksia ostaessani en muistanut pankkikortin tunnuslukua. Jouduin siis palauttamaan ostokset nolona takaisin hyllyyn. Unohtelin myös muita hyvin arkisia asioita. Ajattelin että tää ei voi olla enää normaalia.
Koska terveysasemaltani en saanut kunnon hoitoa, päätin lopulta irtisanoa itseni töistä.
Sitten tultiin uuden ongelman eteen. Mistä rahaa?
Olen ollut työttömänä jo kuukauden, mutta en ole saanut etuuksiani hoidettua.
Tunnen itseni hyvin masentuneeksi. Menin lääkärin luo ja kerroin tilanteeni. Tilanteeni, etten osaa enkä kykene hakemaan itselleen etuuksia. Rahat loppuvat.
Hän siihen, että sinulle voitaisiin määrätä sairaslomaa tietyksi ajaksi. Siis pidemmäksi ajaksi ja katsoa sille ajalle jotain hoitoa. Mutta sitä ennen sun täytyy käydä työkkärissä ilmoittautumassa työnhakijaksi ja kertoa työkyvystä, jotta sulle voitaisiin sieltä laittaa lähete lääkärille sairasloman tiimoilta. Hän kehoitti soittamaan.
No minä soitin. Työkkärissä vastattiin, ettei ne voi oikein auttaa sua. Sinun täytyisi kääntyä lääkärin puoleen. Toisekseen sinut tiedot meidän sivuilla ovat ihan mitä sattuu. Sanoin, että lääkäri taas käski minun ottaa sinne yhteyttä.

Tällä hetkellä tilanne on se, etten saa yhtään mistään rahaa. Unettomuus vaivaa yhä. samoin älyllinen toiminta päässäni alkaa vähitellen sammumaan. En pysty enää itseäni kunnolla ilmaisemaankaan ja tämän vuoksi avun hakeminen todella vaikeeta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu