Petteri Orpo haukkuu nyt perikset

Petteri Orpo haukkuu nyt uuninpankolla pötköttelevät perikset ja sanoo että Suomessa on siirryttävä vastikkeelliseen sosiaaliturvaan. Orvon mukaan nykyinen järjestelmä on liian passivoiva ja perikset pitää saada mihin tahansa aktivoivaan toimintaan vaikka töitä ei olisi.

Aiemmin periksiä ovat jo haukkuneet Kelan uusi pääjohtaja ja perussuomalaisten työministeri Lindström joka kutsui periksiä chillailijoiksi.
85904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

No niinj SOMALI Lieksassa. Näytä esimerkkiä meille periksille!

Äänestä

Josko näiden matujenkin pitäisi tehdä vaikkapa lumitöitä? Nämä kun saavat sosiaaliturvaa tekemättä mitään ja suvakki, älä väitä vastaan sillä tämähän on totuus ;-)

Äänestä

Matut on raiskachillaajia!

Äänestä
  • Heille ei näytä riittävän mikään kun kerran pääsivät helpon rahan makuun :-( Tästä syytän suvakkeja jotka auttavat näitä haalimaan vastikkeetonta rahaa joten tytteli.t , sinunkaltaltaisillasi epähenkilöillä ei ole mitään mahdollisuuksia äänivyöryyn. Opetelkaa kunnioittamaan KANTAVÄESTÖÄMME sillä meidän veroeuroillamme nämä raiskaajaperkeleet elävät kivasti maassamme, tosin poikkeuksiakin on mutta harmittavan harvassa :-(

    Äänestä

  • näästäällä kirjoitti:

    Heille ei näytä riittävän mikään kun kerran pääsivät helpon rahan makuun :-( Tästä syytän suvakkeja jotka auttavat näitä haalimaan vastikkeetonta rahaa joten tytteli.t , sinunkaltaltaisillasi epähenkilöillä ei ole mitään mahdollisuuksia äänivyöryyn. Opetelkaa kunnioittamaan KANTAVÄESTÖÄMME sillä meidän veroeuroillamme nämä raiskaajaperkeleet elävät kivasti maassamme, tosin poikkeuksiakin on mutta harmittavan harvassa :-(

    Suvakki, tiedän totuuksia joita te ette suostu hyväksymään, vaan totuus jota ette tunnusta tullaan heittämään teidän punavihreille naamoillenne ja sen jälkeen vähänkin älyä omaavat punavihreät tulevat muuttamaan vääristyneitä mielipiteitään, ajatelkaa tilannetta jonka amerikkalainen impperialismi öljyn saannin turvaamiseksi on luonut. Nämä saastaiset jenkkipoliitikot ova saaneet aikaan tämän katastrofaalisen tilanteen arabimaailmassa joka on nyttemmin siirtynyt ongelmaksi maahan jota aikoinaan kutsuin ISÄNMAAKSI, hävetkää suvakit ja edellinen USA:n hallinto :'(

    Äänestä

  • höpö höpö

    Äänestä

  • bhbjhb kirjoitti:

    höpö höpö

    niinpä

    Äänestä

Orpo pitäis laittaa turkinhihaan ja nussia uudelleen, on niin mitääntekmätön tyyppi!

Äänestä
  • Olen samaa mieltä ;-)

    Äänestä

Rasset on riesa Suomelle.

Äänestä
  • Sorry vaan HALLITUS ei ole tietänyt vuosikymmeniin mistään yhtään mitään. Siksi asiat ovat päin helvettiä Suomessa. Et sinäkään roikkuisi täällä valittamassa 24 / 7
    jos asiat olisivat kunnossa.Ehket olisi suvakkikaan . No , suvakkius on mielensairaus.

    Äänestä

  • Hallitus.ei.osaa kirjoitti:

    Sorry vaan HALLITUS ei ole tietänyt vuosikymmeniin mistään yhtään mitään. Siksi asiat ovat päin helvettiä Suomessa. Et sinäkään roikkuisi täällä valittamassa 24 / 7
    jos asiat olisivat kunnossa.Ehket olisi suvakkikaan . No , suvakkius on mielensairaus.

    Mitäs jos Suomeen pääsisivät nämä sotalesket? Tällä keinolla saisimme Suomen oikeasti NOUSUUN ;-)

    Äänestä

  • Kauniita nuoria naisia joista kirjoitin vaan ylläpito blokkasi mielipiteeni, miksi nämä naiset ja lapset ovat jätetty sodan jalkoihin? Suomi nousuun ja olen varma että nämä naiset työllistyisivät paremmin kuin "rasakat" miehet ;-)

    Äänestä

  • näästäällä kirjoitti:

    Kauniita nuoria naisia joista kirjoitin vaan ylläpito blokkasi mielipiteeni, miksi nämä naiset ja lapset ovat jätetty sodan jalkoihin? Suomi nousuun ja olen varma että nämä naiset työllistyisivät paremmin kuin "rasakat" miehet ;-)

    Olen myös varma että moni femakko tulisi äärettömän katkeraksi nähdessään nuoren Kurdinaisen Suomalaisen miehen vaimona, tiedän femakkojen katkeruuden esim. käydessämme ostoksilla perheeni kanssa. Suvakit! Kyllä Suomalainen mies pärjää ilman teidän mielipiteitänne ja epänaisellista olemustanne ;-)

    Ei kurdinainen huolisi suomijunttia.

    Äänestä

Rasismia havaittu myös etnisen väestön puolelta kantasuomalaisia kohtaan sekä myös etniset ryhmät keskenään . Rasismia on monenlaista mutta vihervasemmiston oma vain sitä " parempaa rasismia "

Äänestä
  • Varmaankin mielipiteeni poistettiin femakkosuvakki moderaattorin tahdosta, koska feministi ei voi koskaan suvaita Suomalaista Miestä kaunis ja vapautunut arabinainen vaimonaan ;-)

    Äänestä

  • Onpa unelmahöttöä tuo suomalainen mies kaunis ja vapautunut arabinainen vaimonaan! Suomalaiselle miehelle välttää ihan samanlainen persjalkainen potakkanokkainen suomalainen akka kuin ukkokin on. Hyvä, jos edes sellaisen saisi.
    Sitäpaitsi arabi ei nai kuin omista piireistään. Jos arabi on vapautunut, ei hän jää suomiukon vangiksi tai ukon on oltava painonsa arvosta kultaa. Painoa kyllä on mutta kultaa ei nimeksikään.

    Äänestä

  • uneksijalle kirjoitti:

    Onpa unelmahöttöä tuo suomalainen mies kaunis ja vapautunut arabinainen vaimonaan! Suomalaiselle miehelle välttää ihan samanlainen persjalkainen potakkanokkainen suomalainen akka kuin ukkokin on. Hyvä, jos edes sellaisen saisi.
    Sitäpaitsi arabi ei nai kuin omista piireistään. Jos arabi on vapautunut, ei hän jää suomiukon vangiksi tai ukon on oltava painonsa arvosta kultaa. Painoa kyllä on mutta kultaa ei nimeksikään.

    En uneksi sillä minulla sattuupi olemaan ihan oma perhe, vaimo ja lapset ;-) Te vihersuvakit pelkäätte Suomalaisten miesten vievän asemanne ja älä kyseenalaista kulttuurin tuntemustani sillä lähi-idässä olen asunut n.12.v joten muistan kyllä jokaisen rakastelun arabi naisen kanssa ;-)))))

    Äänestä

  • uneksijalle kirjoitti:

    Onpa unelmahöttöä tuo suomalainen mies kaunis ja vapautunut arabinainen vaimonaan! Suomalaiselle miehelle välttää ihan samanlainen persjalkainen potakkanokkainen suomalainen akka kuin ukkokin on. Hyvä, jos edes sellaisen saisi.
    Sitäpaitsi arabi ei nai kuin omista piireistään. Jos arabi on vapautunut, ei hän jää suomiukon vangiksi tai ukon on oltava painonsa arvosta kultaa. Painoa kyllä on mutta kultaa ei nimeksikään.

    Suvakkifemakko on selkeästikkin MIELENSÄPAHOITTAJA ;-) Mielipiteilläsi et voi poistaa muistojani sillä siihen te katkerat femakot ette kykene :-) Muistot säilyvät, niinmyös ikäväkyllä miesmäiset suvakkifemakot.....

    Äänestä

  • uneksijalle kirjoitti:

    Onpa unelmahöttöä tuo suomalainen mies kaunis ja vapautunut arabinainen vaimonaan! Suomalaiselle miehelle välttää ihan samanlainen persjalkainen potakkanokkainen suomalainen akka kuin ukkokin on. Hyvä, jos edes sellaisen saisi.
    Sitäpaitsi arabi ei nai kuin omista piireistään. Jos arabi on vapautunut, ei hän jää suomiukon vangiksi tai ukon on oltava painonsa arvosta kultaa. Painoa kyllä on mutta kultaa ei nimeksikään.

    Todista arviosi arabinaisista, vaikuttaa siltä että ajattelet heidän puolestaan ;-) Minä tiedän, en uneksi ;-) Kirjoitat femakkomielipiteesi johon kukaan ei usko, olet nähtävästi näitä tytteli t:n porukkaa. Se ns.nainen näyttää noin kuusikymppiseltä samoin kuin kaikki te suvakkifemakot. Loput voit lukea muista kirjoituksistani täältä ;-)

    Äänestä

Miksi hyysärit ei koskaa selitä, että miksi nuo nuoret miehet tuli suomeen loisimaan ja jättivät perheensä, lapset, vaimot ja vanhukset sinne? Miksi nuo jätkät tulivat loisimaan?

Äänestä

Perikset risusavottaan.

Äänestä

Kokoomus onkin työtä tekevien puolue.

Äänestä
  • ..myyräntyötä

    Äänestä

  • rasset ei tee töitä

    Äänestä

montakos milliäliekas pukataan ylimäärästä niikuin ohi apujen somppujen leikkeihin ja jotkotteluun ja jätetään ns. vanhuksemme taivasalle.

onkos tässä laitaa

Äänestä

Wikipedian+mukaan+somalien+työllisyysaste+on+21+%.+Tahtoo+sanoa+sitä+että+Lieksan+500+somalista+työssäolijoita+on+keskimäärin+100+kpl.+Silmämääräiset+havainnot+eivät+vahvista+Wikipedian+väitettä.+Wikipedian+väite+on+propagandaministeriön+tuottamaa+yhdyskuntajätettä.

Äänestä

Peräkammarin pojat ja ilotalon tytöt: kummalle annat vastuuden johtaa maata?

Äänestä
  • tyhmä kysymys

    Äänestä

Surkuhupaisaa, kun puhutaan periksien saamattomuudesta, alkavat nämä heti haukkua mamuja ja heidän työttömyyttään. Maahanmuuttajan on vaikeaa saada töitä rasistisesta suomesta ja varsinkin Liekasta, mutta liekarasse saisi, jos vain uskaltaisi lähteä Liekasta vähän kauemmaksi niitä etsimään ja kyselemään. Hän kuitenkin vain asustelee loppuelämänsä verovaroin ja kaljapulloineen äitylinsä helmoissa. Katkerana kuolee, kun mamut eivät tee töitä...

Äänestä
  • Suvakkihan ei loppujenlopuksi välitä periksen työtilanteesta. Haluaa vain ajaa pois ne jotta pääsee juhlimaan rauhassa . Ja sehän tiedetään.Suvakki on niiiiin läpeensä täynnä muutenkin.Suvakilla ei ole laskutaito eikä logiikka kunnossa ollenkaan. Koska siideri.

    Äänestä

  • Kaiken tämän lisäks moni suvakki käy työpaikassa mitä ei varsinaisesti tarvittais ilman näitä matuja, pelko oman työpaikan puolesta varmaan osaltaan vaikuttaa puolustelu haluihin ja miks ei muihinkin haluihin.

    Yhtään suvakkia tuottavassa työssä?

    Äänestä

  • lieksanjokeen kirjoitti:

    Kaiken tämän lisäks moni suvakki käy työpaikassa mitä ei varsinaisesti tarvittais ilman näitä matuja, pelko oman työpaikan puolesta varmaan osaltaan vaikuttaa puolustelu haluihin ja miks ei muihinkin haluihin.

    Yhtään suvakkia tuottavassa työssä?

    Olitko muka itse töissä tuota kirjoittaessasi?

    Äänestä

  • etpä.tietenkään kirjoitti:

    Olitko muka itse töissä tuota kirjoittaessasi?

    ei se ollut

    Äänestä

  • Suvakki on loppuunkulunut torttu

    Äänestä

  • aikas.hapan kirjoitti:

    Suvakki on loppuunkulunut torttu

    Siitä puhe, mistä puute.

    Äänestä

  • tumputtavat.rasset kirjoitti:

    Siitä puhe, mistä puute.

    Rassea kiinnostaa vain sianjalostus ;)

    Äänestä

  • röh.röh.rasset kirjoitti:

    Rassea kiinnostaa vain sianjalostus ;)

    Rasse toimii emakkona.

    Äänestä

  • wbwbbwbw kirjoitti:

    Rasse toimii emakkona.

    Tämähän todistaa lätissä maanneen suvakin.Milloins porsii?

    Äänestä

  • nöffff kirjoitti:

    Tämähän todistaa lätissä maanneen suvakin.Milloins porsii?

    Lieksassahan rasse "miehet" ovat hyvin akkamaisia myös näissä asioissa ;)

    Äänestä

  • väärin.meni.rasse kirjoitti:

    Lieksassahan rasse "miehet" ovat hyvin akkamaisia myös näissä asioissa ;)

    Emakko on aina naaraspuolinen. Tarkkuutta , suvakinretale.Sitäpaitsi rassettelusi johtuu hyväksikäytöstäsi.Katkera rumilus.

    Äänestä

  • ryppyreiän.lipojasuvakki kirjoitti:

    Emakko on aina naaraspuolinen. Tarkkuutta , suvakinretale.Sitäpaitsi rassettelusi johtuu hyväksikäytöstäsi.Katkera rumilus.

    Niin, mutta rasse haluaisi olla se emakko :D

    Äänestä

  • rasset.kontillaan kirjoitti:

    Niin, mutta rasse haluaisi olla se emakko :D

    Sekin on vain suvakin sairas toive joka ei toteudu.

    Äänestä

  • isodeekirjain kirjoitti:

    Sekin on vain suvakin sairas toive joka ei toteudu.

    Tunnusta nyt vaan.

    Äänestä

  • rasse.pois.kaapista kirjoitti:

    Tunnusta nyt vaan.

    Tunnustan että suvakki on vitsauksista pahin. Itse kaapissa asuu.Eikä tuuleta.

    Äänestä

Taas perikset haukuttiin uutisissa. Kuulemma Suomella ei olisi mitään hätää jos työllisyystilanne olisi samanlainen kuin Pohjanmaalla ja apaattiset pötköttelijät ovat täällä itä-Suomessa.

Äänestä
  • Länsisuomalaiset eivät pelkää töitä, eivätkä naisia.

    Äänestä

  • toisin.on.lieksassa kirjoitti:

    Länsisuomalaiset eivät pelkää töitä, eivätkä naisia.

    Muuta sinäkin suvakkiturkuun.

    Äänestä

  • patjaxiporiin kirjoitti:

    Muuta sinäkin suvakkiturkuun.

    Suvaitsevaisuutta on kaikkialla, missä sivistystä.

    Äänestä

  • qbqbqbbq kirjoitti:

    Suvaitsevaisuutta on kaikkialla, missä sivistystä.

    Totta.Siellä ne suvaitsevaiset häiritsevät meuhkaamisillaan sivistyneitä ihmisiä.

    Äänestä

  • appropoo kirjoitti:

    Totta.Siellä ne suvaitsevaiset häiritsevät meuhkaamisillaan sivistyneitä ihmisiä.

    Onko sinulla tänään isänmaallisten, munienkyttäysvuoro, uimahallissa?

    Äänestä

  • appropoo kirjoitti:

    Totta.Siellä ne suvaitsevaiset häiritsevät meuhkaamisillaan sivistyneitä ihmisiä.

    Taas rasse osoittaa sivistymättömyytensä. Taitaa olla se kolmivuorotyöläinen, joka pitää itseään oppineena :D

    Äänestä

  • buhahahahahhaa kirjoitti:

    Taas rasse osoittaa sivistymättömyytensä. Taitaa olla se kolmivuorotyöläinen, joka pitää itseään oppineena :D

    Ei ole suvakilla kaikki muumit laaksossa.Iso D kirjain leveänä hihittelee älyn jättiläinen. Ja rasseksi turha nimitellä. Typerää jargoniasi ei kukaan halua lukea.

    Äänestä

  • tyhmä.naurava.otus kirjoitti:

    Ei ole suvakilla kaikki muumit laaksossa.Iso D kirjain leveänä hihittelee älyn jättiläinen. Ja rasseksi turha nimitellä. Typerää jargoniasi ei kukaan halua lukea.

    Luit kuitenkin itse :D

    Äänestä

  • Hahahhahahaaaa kirjoitti:

    Luit kuitenkin itse :D

    Piti sitä mielisairasta suvakkia hieman ilostuttaa.

    Äänestä

Petteri Orpo on oikeassa.

Äänestä
  • Orpo tarkoittaa myöskin suvakkeja.

    Äänestä

Pete on hieno mies.

Äänestä
  • Peten puhe koskee myös suvakkilaiskureita :)

    Äänestä

Petturi Orpon kannattaisi pysyä vaan vaimonsa matubisneksessä, ja jättää politiikka niille jotka sen hallitsee!

Äänestä

Valtion tulisi maksaa aikamiespojille 2000€/kk heidän valtavista uhrauksista Suomen ja Isänmaan hyväksi!!!.

Äänestä

Eli sama kuin matuillekkin? Kyllä se käy!

Äänestä

Mikään puolue ei halua natsiperiksiä.

Äänestä
  • Tuo on totta.

    Äänestä

Petturi Orpo maanmainio hyysäriministeri.

Äänestä
  • Meillä onkin suvakkihallitus

    Äänestä

Kokoomus ei ole perispuolue.

Äänestä
  • Ei niin.

    Äänestä

Onko persut peristen puolue?

Äänestä
  • Ei niitä kukaan huoli.

    Äänestä

Hieno veto kokoomukselta!

Äänestä
  • Kokoomuksessa tiedetään peristen vetkuttelut ja pötköttelyt.

    Äänestä

  • JotkolehtaaRasse kirjoitti:

    Kokoomuksessa tiedetään peristen vetkuttelut ja pötköttelyt.

    Katkeraa kalkkia, itseään kokoomuslaisina pitäville periksille :D

    Äänestä

Nyt tuli periksille tuskanhiki pelkästä ajatuksesta että pitäis tehdä jotain tukiensa vastikkeeksi.

Ja perikset huom! Nyt ei sitten ole kysymys äidinmaidon vastikkeellisuudesta.

Äänestä
  • Ei mitään hätää sillä Kokuumuksen sisäministeri lupasi ottaa maahan 300 kiintiöpakolaista enemmän kuin viimevuonna

    Äänestä

  • kokoomus onkin kovin suvakkipuolue

    Äänestä

  • Uhuhuh kirjoitti:

    kokoomus onkin kovin suvakkipuolue

    kepu on vielä kovempi.

    Äänestä

Uusi sääntö tulossa: työttömän on haettava vähintään 15 työpaikkaa kolmessa kuukaudessa tai muuten tuet pienenee.

Äänestä
  • Ihan oikein.

    Äänestä

  • Periksille koittaa kovat ajat.

    Äänestä

Kokoomus laittaa rasseperikset ahtaalle!

Äänestä

Perikset on turhaa porukkaa.

Äänestä
  • Ja tulevat kalliiksi veronmaksajille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PötköttelyStop kirjoitti:

Petteri Orpo haukkuu nyt uuninpankolla pötköttelevät perikset ja sanoo että Suomessa on siirryttävä vastikkeelliseen sosiaaliturvaan. Orvon mukaan nykyinen järjestelmä on liian passivoiva ja perikset pitää saada mihin tahansa aktivoivaan toimintaan vaikka töitä ei olisi.

Aiemmin periksiä ovat jo haukkuneet Kelan uusi pääjohtaja ja perussuomalaisten työministeri Lindström joka kutsui periksiä chillailijoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu