Muslimipakolaisilla älypuhelimet mutta ei passia

Mitenselität

Useimmat Suomeen tulevat elintasopakolaiset ovat "kadottaneet" matkalla passinsa tai muut henkilöpaperinsa. Älypuhelimet ovat kuitenkin selviytyneet ehjinä perille. Mitä tämä kertoo näiden muslimien rehellisyydestä? Nimimerkki capiche tukee elintasopakolaisten tuloa Suomeen, miten hän uskovaisena helluntailaisena selittää tämän oudon tilanteen?

90

766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perässä

      Tukien perässä juoksevaa porukkaa..

    • capiche

      Uskovaisena ja etenkään helluntailaisena en selitä mitenkään. Mutta maahanmuuttopolitiikkaa ja kansainvälistä lainsäädäntöä tuntevana kerron, että turvapaikan hakeminen on kriisitilanteissa jokaisen ihmisen oikeus. Turvapaikan hakijan ei tarvitse olla köyhä, ainoastaan suojelun tarpeessa. Ja tarve tutkitaan tarkkaan ennen kuin turvapaikka myönnetään.

      Jos esim. Syyrian valtio pommittaa kansalaistensa kodit maan tasalle, niin mitä luulet heidän passeilleen tapahtuneen. Suurimmalla osalla on pakomatkalle lähtiessä tuskin edes ollut passia, koska lähtö tapahtui liian äkkiä. Kenen luulet myöntävän passeja sotatilanteessa maassa jonka infrastruktuuri on täysin hajalla.

      Puhelimella ja passilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Puhelin kulkee aina mukana, mutta ei sinullakaan olisi passia taskussa, jos joutuisit äkkiä pakenemaan. Passi voi myös tuhoutua, jos vene kaatuu Välimerelle. Joitakin on myös neuvottu tuhoamaan paperit, koska huhu kertoo sen auttavan. Se ei vaikuta asiaan mitenkään. Maailmassa on myös paljon ihmisiä, joilla ei ole edes koskaan ollut henkilöpapereita, eikä asia riipu mitenkään heistä itsestään. Sossu-Suomesta käsin asiat näyttävät kovin erilaiselta kuin maailmaa tarkemmin tutkien.

      Mitä tulee kristinuskoon, niin Jeesuksen opetuksen mukaan meidät tuomitaan sen perusteella mitä olemme tehneet avun tarpeessa olevien hyväksi. Ja ne jotka eivät ole halunneet auttaa päätyvät Jeesuksen mukaan sinne kuumaan paikkaan.

      • Elintasonperässä

        Miksi vain nuoret miehet ovat avun tarpeessa? Missä ovat naiset ja lapset? Jos minun kotini pommitettaisiin maan tasalle, en jättäisi vaimoani, lapsiani ja vanhempiani kodittomaksi pommien ruoaksi ja pakenisi itse ulkomaille. Se olisi todella raukkamaista ja edesvastuutonta karkuruutta! Sinusta capiche tämä on ilmeisesti ymmärrettävää toimintaa? Miksi et halua myöntää, että kysymyksessä on elintasopakolaisuus?

      • Paperithävitetty

        "Turvapaikan hakijan ei tarvitse olla köyhä, ainoastaan suojelun tarpeessa."
        Capiche, näillä miehillä on varmaankin ollut ajokortti tai jokin muu henkilötodistus lähtömaassaan. Kummasti nämä henkilöpaperit näyttävät hukkuvan näillä "suojelun tarpeessa" olevilla miehillä. Älypuhelimet kuitenkin kestävät matkan vaarat hyvin!

      • hä_hä

        Siis tuollaisten uskomustenko perusteella näitä maahantunkeutujia tänne otetaan. "..jotka eivät ole halunneet auttaa, tuomitaan kuumaan paikkaan."!
        Päättäjiksi pitäisi ottaa vain sellaisia joilla on maanpäällinen järki päässä.

      • Hyväuskoisille

        Monta kertaa on todettu että laiton maahanmuutto kepulikonsteilla on rikollista.
        Helluntalaisten yms. hyväuskoisuutta käytetään hyväksi.

        Laiton maahanmuutto lisää rikollisuutta, raiskauksia, huumekauppaa, pelkoa, terrorismia yms.

      • kellukellutin
        Paperithävitetty kirjoitti:

        "Turvapaikan hakijan ei tarvitse olla köyhä, ainoastaan suojelun tarpeessa."
        Capiche, näillä miehillä on varmaankin ollut ajokortti tai jokin muu henkilötodistus lähtömaassaan. Kummasti nämä henkilöpaperit näyttävät hukkuvan näillä "suojelun tarpeessa" olevilla miehillä. Älypuhelimet kuitenkin kestävät matkan vaarat hyvin!

        Heillä on varmasti veden kestävät puhelimet. Ajokortti ja passi huuhtoutuu mereen ja hukkuvat mutta kännykkään on laitettu kelluttimet niin se löytyy kelluvana vedessä jos sattuu ote kirpoamaan.

      • Paperithävitetty kirjoitti:

        "Turvapaikan hakijan ei tarvitse olla köyhä, ainoastaan suojelun tarpeessa."
        Capiche, näillä miehillä on varmaankin ollut ajokortti tai jokin muu henkilötodistus lähtömaassaan. Kummasti nämä henkilöpaperit näyttävät hukkuvan näillä "suojelun tarpeessa" olevilla miehillä. Älypuhelimet kuitenkin kestävät matkan vaarat hyvin!

        Se on varsin outoa, että henkilöpaperit hukkuvat Välimereen vaan puhelimet eivät.

      • "Mitä tulee kristinuskoon, niin Jeesuksen opetuksen mukaan meidät tuomitaan sen perusteella mitä olemme tehneet avun tarpeessa olevien hyväksi. Ja ne jotka eivät ole halunneet auttaa päätyvät Jeesuksen mukaan sinne kuumaan paikkaan."

        - VÄÄRIN. Jeesuksen vähimmät veljet eivät tarkoita KAIKKIA avun tarpeessa olevia, vaan avun tarpeessa olevia VÄHIMPIÄ VELJIÄ eli uskovia, Jeesuksen seuraajia, jotka ovat vainottuja. Ja kuumaan paikkaan joutuvat ne jotka eivät ole auttaneet heitä.

        Toinen väärä tulkinta on pitää vähimpiä veljiä juutalaisina, mutta Jeesus ei koskaan kutsunut juutalaisia veljikseen, vain omia seuraajiaan, niitä jotka uskoivat Häneen JA tekevät Jumalan tahdon.

        "Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, Hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen Häntä puhutella. Niin joku sanoi Hänelle: "Katso, Sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat Sinua puhutella". Mutta Hän vastasi ja sanoi sille, joka sen Hänelle ilmoitti: "Kuka on Minun äitini, ja ketkä ovat Minun veljeni?" Ja Hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, Minun äitini ja veljeni! Sillä JOKAINEN, JOKA TEKEE Minun Taivaallisen Isäni TAHDON, ON Minun VELJENI ja sisareni ja äitini."" [Matt. 12:46-50]

        "Ja Hänen äitinsä ja veljensä tulivat, seisahtuivat ulkopuolelle ja lähettivät Hänen luoksensa kutsumaan Häntä. Ja kansanjoukko istui Hänen ympärillään, ja he sanoivat Hänelle: "Katso, Sinun äitisi ja veljesi tuolla ulkona kysyvät Sinua". Hän vastasi heille ja sanoi: "Kuka on Minun äitini, ja ketkä ovat Minun veljeni?" Ja katsellen ympärilleen niihin, jotka istuivat Hänen ympärillään, Hän sanoi: "Katso, Minun äitini ja veljeni! SILLÄ JOKA TEKEE JUMALAN TAHDON, SE ON MINUN VELJENI ja sisareni ja äitini." "[Mark. 3:31-35]

    • KateellinenTyperys

      Pidätkö kaikkia jotka omistavat puhelimen vauraaseen yläluokkaan kuuluvina? Poikkea vaikka jonkun operaattorin sivuilla katsomassa minkälaisen kytkyluurin saa vaikka 15€/kk hintaan. Mihin perustuu se, että pakolaisen tulisi olla köyhä? Ihminenhän voi olla kuinka varakas vain ja silti olla hengen vaarassa. Ihmisten tyhmyys on hämmentävä ja ehtymätön luonnonvara.

      • Elintasonperässä

        Miksi vain miehet ovat "hengen vaarassa"? Miksi näille "hengen vaarassa" oleville miehille ei käy jokin eteläisen Euroopan maa? Senkö tähden, että täältä pohjoisesta saa paremmat avustukset? Miksi moni "hengen vaarassa" ollut pakolainen on jäänyt kiinni Facebook-viesteistään, joissa hän lomailee kalliissa hotelleissa ja kuntosaleilla?

      • Elintasonperässä kirjoitti:

        >Miksi moni "hengen vaarassa" ollut pakolainen on jäänyt kiinni Facebook-viesteistään, joissa hän lomailee kalliissa hotelleissa ja kuntosaleilla?

        Siksi että sinulla ei ole luotettavaa lähdettä tämänkään väitteen tueksi.

    • KelaGouldCard

      Seksi ja ilmainen elatus vetää nuoria miehiä peräpohjolaan Suomeen. Tällä ei ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa.

      • menejatiedä

        ehkäpä heistä suurin osa on maksetulla lähetysmatkalla? Heidän uskomuksensa lisääntyy raiskaamalla vääräuskoisia (kaikki naiset eivät tohdi tehdä aborttia).
        Suomen pääkaupunkiin ollaankin tunkemassa suurrakennusta, jossa vierasta uskontoa voitaisi hurmoksissa harjoittaa.

        Voiko Suomea enää kutsua kristityksi maaksi?
        "SE (Herran) päivä ei tule, ennenkuin LUOPUMUS ensin tapahtuu."Rk38

        SITÄ päivää ei yksikään ihmisolento voi estää, ihanaa että se tulee!

    • Herran.nimessä

      Rasismi ja kateus paistaa jälleen. Uskovat ihmiset, hävetkää!

    • TunkeutujatMaassamme

      Heille kyllä löytyy kylpylähotelleja, diskorahaa ja ruokaa, jota he eivät kelpuuta, ja josta kodinhoidonpiirissä vegetoitumaan jätetyt vanhuksemme voivat vain unelmoida.

    • Muutin Ruotsiin syksyllä 1980 heti armeijasta päästyäni. Olin silloin 21 vuotias nuori mies. Sain kotoa mukaani kaksi kassillista henkilökohtaisia tavaroita; hammasharjan, partakoneen jota en vielä tarvinnut, vähän vaatteita ja muutaman pyyhkeen. Sitten isä antoi sen verran rahaa että selvisin ensimmäiseen tiliin asti. Muistan että laskimme tarkkaan kuinka paljon tarvitsin rahaa ja sain vain sen mitä tarvitsin. Tämän jälkeen olen pärjännyt omillani eikä ole tarvinnut elää vanhempien eikä yhteiskunnan elättinä.

      Sitten myöhemmin olen saanut tietää että jotkut ihmiset ovat saaneet ja saavat sosiaalista ilmaiset huonekalut, jopa television, ja ilmaisia vaatteita ja ilmaista rahaa. Minulla ei ole koskaan käynyt mielessäkään edes yrittää saada tällaisia etuuksia. Kaikki on itse omalla työllä hankittua mitä nyt sattuu olemaan.

      No, minun tilannetta ei ehkä voi verrata näihin pakolaisten tilanteeseen mutta kyllä se ihmetyttää kun olen kuullut että heille annetaan jopa ilmaiset kännykät, puhumattakaan ilmaisesta asunnosta ja vaatteista. Suomalaiset tulivat Ruotsiin 1960 - 1980 luvuilla töihin, ei toisten elätettäväksi.

      • markku.lievonen

        >>kyllä se ihmetyttää kun olen kuullut että heille annetaan jopa ilmaiset kännykät, puhumattakaan ilmaisesta asunnosta ja vaatteista. Suomalaiset tulivat Ruotsiin 1960 - 1980 luvuilla töihin, ei toisten elätettäväksi. <<

        Mitähän varten jolle kulle pakolaiselle olisi annettu,- jopa kännykkä ???? Seksipalveluiden hakemiseen,- vaiko muuhun??? Ratkaiseppa asia.

        PS.
        Mainaistko pakolaiselle puhelintasi, joka haluaisi ottaa yhteyden vaimoonsa / lapsiinsa?? Tai mitä Jeesus tekisi tuossa tilanteessa?

      • markku.lievonen

        >>Mainaistko pakolaiselle puhelintasi, joka haluaisi ottaa yhteyden vaimoonsa / lapsiinsa?? Tai mitä Jeesus tekisi tuossa tilanteessa? <<

        Siis lainaisitko puhelintasi..........

      • markku.lievonen kirjoitti:

        En lainais tuosta vain ilman mitään harkintaa puhelun tarpeellisuudesta. Panisin pakolaisen työhön ansaitsemaan oman puhelimen. Onhan minulla aina tarjottavana työtä sitä tahtovalle. Mutta työtä karttavalle työttömälle laiskalle elintasopakolaiselle en lainaisi puhelinta. Mutta todelliselle tarvitsevalle pakolaiselle lainaisin puhelinta ja antaisin muutakin apua.

      • markku.lievonen kirjoitti:

        >>kyllä se ihmetyttää kun olen kuullut että heille annetaan jopa ilmaiset kännykät, puhumattakaan ilmaisesta asunnosta ja vaatteista. Suomalaiset tulivat Ruotsiin 1960 - 1980 luvuilla töihin, ei toisten elätettäväksi. <<

        Mitähän varten jolle kulle pakolaiselle olisi annettu,- jopa kännykkä ???? Seksipalveluiden hakemiseen,- vaiko muuhun??? Ratkaiseppa asia.

        PS.
        Mainaistko pakolaiselle puhelintasi, joka haluaisi ottaa yhteyden vaimoonsa / lapsiinsa?? Tai mitä Jeesus tekisi tuossa tilanteessa?

        Minä en voinut pitää yhteyttä vanhempiini enkä muihinkaan sukulaisiin koska 1980 luvun alussa puhelinyhteydet olivat pitkästä matkasta johtuen olemattomat. Tavallista keskustelua ei voinut käydä jos ylipäätään kuuli edes jotakin toisesta päästä. Siitä huolimatta sekä minä että omaiseni selvisivät jotenkin kummasti. Ainoa tapa saada yhteys omaisiin oli kirjoittamalla kirje.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        En lainais tuosta vain ilman mitään harkintaa puhelun tarpeellisuudesta. Panisin pakolaisen työhön ansaitsemaan oman puhelimen. Onhan minulla aina tarjottavana työtä sitä tahtovalle. Mutta työtä karttavalle työttömälle laiskalle elintasopakolaiselle en lainaisi puhelinta. Mutta todelliselle tarvitsevalle pakolaiselle lainaisin puhelinta ja antaisin muutakin apua.

        Huomaan miten ulkona olet koko asiasta. Niin, pakolaiset eivät saa tehdä ansiotyötä,- koska laki kieltää sen. Ei saa työlupaa. Siis työnantajat eivät saa ottaa pakolaista työntekijäksi,jos hän ei ole saanut turvapaikkaa / kansalaisuutta.

        Vastaappa miten Jeesus toimisi tilanteessa? Sinun käyttäytymisesi on jo tiedostettu. Miten ymmärrät käsitteen; Usko Jeesukseen. Täällä päin uskonnolliset ihmiset uskovat MV- lehteen enemmän kuin Jeesuksen opetukseen. Sama näköjään pätee Ruotsissakin.

        >>> Niin, pakolaiset eivät saa tehdä ansiotyötä,- koska laki kieltää sen.<<<

        Minun luona saa tehdä työtä eikä laki sitä kiellä.

      • markku.lievonen kirjoitti:

        Huomaan miten ulkona olet koko asiasta. Niin, pakolaiset eivät saa tehdä ansiotyötä,- koska laki kieltää sen. Ei saa työlupaa. Siis työnantajat eivät saa ottaa pakolaista työntekijäksi,jos hän ei ole saanut turvapaikkaa / kansalaisuutta.

        Vastaappa miten Jeesus toimisi tilanteessa? Sinun käyttäytymisesi on jo tiedostettu. Miten ymmärrät käsitteen; Usko Jeesukseen. Täällä päin uskonnolliset ihmiset uskovat MV- lehteen enemmän kuin Jeesuksen opetukseen. Sama näköjään pätee Ruotsissakin.

        >>>Miten ymmärrät käsitteen; Usko Jeesukseen.<<<

        Usko Jeesukseen ei ole kaiken hyväksymistä. Se ei ole sama asia kuin olla kiltti kaikille. Jeesus ei ollut kiltti kaikille eikä hyväksynyt kaikkea. Jeesus ei hyväksy laittomuutta eikä mitään vääryyttä. Niin ei myöskään Hänen omansa tarvitse hyväksyä.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miten ymmärrät käsitteen; Usko Jeesukseen.<<<

        Usko Jeesukseen ei ole kaiken hyväksymistä. Se ei ole sama asia kuin olla kiltti kaikille. Jeesus ei ollut kiltti kaikille eikä hyväksynyt kaikkea. Jeesus ei hyväksy laittomuutta eikä mitään vääryyttä. Niin ei myöskään Hänen omansa tarvitse hyväksyä.

        Ongelma on vaan siinä, miten luulemisesi kautta määrittelet pakolaisen ja keinottelijan.
        Opettaaako Jeesus tuota käyttäytymistä?

        Ihminen, joka on keinottelija, vääryydentekijä, jne.... niin on yks hailee onko hän jaikalin / minun lapsi tai kantasuomalainen, pakolainen, tummaihoinen, jne... on samassa veneessä.

        Taas sinä jaottelet ihmisen pelkotilojesi aktivoimana,- et totuuteen liittyen. Kunhan on keskiikäinen terväältä näyttävä mies,- jolla on älykännykkä ja omaa iloisuutta/kin.

      • pakolaisuuteen.syyt

        Kuinkahan monta suomalaista kännikalaa, murhamiestä jne. Ruotsi elättää siellä, että turhaa me kansallista enkelisiipiä selkäämme laitetaan. Meissä hevosvarkaita riittää aivan omistatakaa.
        Mutta rasisti- suomalaismies puhuu mitä puhuu.

        Kun ihannoit tekojasi - mieti kun Suomesta läksi 1960- luvulla näkäpakolaisia Ruotsiin. He olivat alempikastisia- sama kuin mustalaiset täällä aikoinaan. He tekivät juuri niitä töitä, mitä Ruotsalaiset eivät halunneet ja viitsineet tehdä.

        Nyt kun täällä saa Ruotista pikkaista eläkettä - kaikkien kulujen jälkeen, rahanlähetys - verotus jne. saaja täällä, se alempikastinen edelleen maksaa nälkäpalkaa meidän yhteiskuntaan, eli 35 euroa on miinuksella jokaisesta Kruunun lähettämästä eläkkerahasta kk.

        Ei kannata paljoa "halleluujata" huutaa. Pakolaisia on oltu.

        Kun aikoinaan suomalaisia venäläiset lahtasi tuonne Kokkolan lähelle, se oli aikamoista teurastusta - suhteutettuna kansankokoon, niin Ruotsi ei ottanut meitä vastaan. Siksi uhrimme oli kovat.
        Asia tuli vähänaikaa sitten esiin tv.n historianläpileikkauksessa
        Teemu Keskisarja / Pimeä historia - sarjassa.

        Meillä on pakolaiset. Katsotaan, miten tuo maailmantilanne ratkeaa. Ja heitä on vielä vähän. Odota sitten ilmastopakolaisia. Heitä tulee eri suunnalta - mutta tiedossa sitten on 280 miljoonaa.
        Mitä tänne tulee, eiköhän me saada katto päälle, ja haetaan sinulta se peitto ja tyyny, että on hankale nukkua - pakolaisten tähden.

        Toistaalta - ota selvää asioista - opettele historiaa muualtakin ja jäsennä se, ettei tyhmyyden kellot soi ja helkä.

      • JUMALAoliKRISTUKSESSA
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miten ymmärrät käsitteen; Usko Jeesukseen.<<<

        Usko Jeesukseen ei ole kaiken hyväksymistä. Se ei ole sama asia kuin olla kiltti kaikille. Jeesus ei ollut kiltti kaikille eikä hyväksynyt kaikkea. Jeesus ei hyväksy laittomuutta eikä mitään vääryyttä. Niin ei myöskään Hänen omansa tarvitse hyväksyä.

        Johtuu siitä, että JEESUS on JUMALA.

        Hän oli sitä tullessaan ihmishabitukseen ja ON sitä ylösnoustuaan haudasta!!!

    • markku.lievonen

      Nimimerkki capiche tuolla alkupuolella toi hyviä tekijöitä esille. Se monia ihmetyttää miten nuoret miehet tulevat pakolaisina maahamme. Miksi ei koko perhe? Empaattisuus on hyve tässäkin asiassa.
      Todellisuus on, ettei pienet lapset selviydy muuttomatkasta ja jos median tietoihin on uskomista, niin naisten riski joutua raiskattavaksi matkan aikana on suuri.

      Erittäin monen tahon kautta olen tiedostanut, miten mihen saadessa turvapaikan maastamme, perhe /vaimo lapsineen tulee myöhemmin. Niin, tässä nyt ei ole mitään järkeä ja viisautta ja KIITOS maamme päättäjien. Heidän psyykkistä tilaa ei olisi rasitettu, jos päättäjät olisivat hakeneet kriisialueelta koko perheen. Nyt molemmmissa päisssä tuotetaan lisää tuskaa ja ahdistusta.

      Tiedän, miten uskonnollisten ja jumalattomien ihmisten on ,- jopa mahdoton ymmärtää pakolaisten tilannetta ja erikoisesti miten ihmisen luontaiseen käyttäytymiseen liittyy paremman elinympäristön etsiminen. Tänä tiedon nopean saamisen aikna eurooppaa pidetään erittäin turvallisena alueena ja siksi luontaisesti hakeudutaan kriisimaista eurooppaan / maahamme. Niin tekisin itsekkin heidän asemassaan eli olisin lopen kyllästynyt ja uupunut sodan melskeisiin.

      • Pakolaiset ja elintasopakolaiset ovat eri asioita.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        Pakolaiset ja elintasopakolaiset ovat eri asioita.

        Mistä eroitat elintasopakolaiset ja pakolaiset toisistaan. MV lehden kauttako, vaiko Jeesuksen opetuksen,- vaiko mielikuvituksesi avulla?

        Oletko keskustellut suurenkin ryhmän kanssa tästä aiheesta ja siten eroitellut vuohet lampaisiin?

      • markku.lievonen kirjoitti:

        Mistä eroitat elintasopakolaiset ja pakolaiset toisistaan. MV lehden kauttako, vaiko Jeesuksen opetuksen,- vaiko mielikuvituksesi avulla?

        Oletko keskustellut suurenkin ryhmän kanssa tästä aiheesta ja siten eroitellut vuohet lampaisiin?

        Niin, mistä heidät erottaa toisistaan? Siinäpä kysymys. Mutta ehkä saat vinkkiä lukemalla alla nimimerkki "se.Iso-D" viestin. Ehkä nyt aukeaa jotakin.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        Niin, mistä heidät erottaa toisistaan? Siinäpä kysymys. Mutta ehkä saat vinkkiä lukemalla alla nimimerkki "se.Iso-D" viestin. Ehkä nyt aukeaa jotakin.

        Ei aukea ei, jos aivojeni käyttö on sallittua. Joka tuutista tulee, miten pakolaisleireillä on ankea olot. Kuvitteletko tosissasi, että sieltä löytyy joka teltasta pistorasia, jossa 230V jännite.

        Mutta,- sen uskon ,- joka aukeaa, miten pakolaileirillä on toimiva viestintä / puhemin. Siis ylläpitäjien käytössä, josta jakaa palvelua.

        Muuten lapsuuden kotikylässäni 50..60- luvulla ei ollut kuin pari puhelinta ja molemmat koko kylän käytössä.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        Niin, mistä heidät erottaa toisistaan? Siinäpä kysymys. Mutta ehkä saat vinkkiä lukemalla alla nimimerkki "se.Iso-D" viestin. Ehkä nyt aukeaa jotakin.

        Tässä se nyt nähdään . Siis koko paketti perustuu luulemiseen ja erikoisesti jumalattomien ihmisten rakentamiin mielikuviin,- joiden isänä toimii MV lehti.

        Edelleen kysäisen. Kuinka monen pakolaisen kanssa olet keskustellut ja hahmottanut asiaa todellisuudesta käsin.
        Sinuahan jumalattomien ihmisten taholta viedään kuin litran mittaa. Miksi?

        Niin, tässä lauseessa on suuri viisaus,- jonka voi nähdä vain Raamatun opetuksen kautta.
        Niin, ihmisen ei tule koskaan reagoida kuultuun tai nähtyyn,- vaan sanottuun ja tehtyyn.

        Eli reagoida juorujen kuulemiseen, tai miten näin kun joku jutteli,- vaan reagoida ainoastaan korvilla kuultuun santttuun ja silmillä nähtyyn tekemiseen.

        99% ihmisten asenteet pakolaisista pohjaantuu valitettavasti kuultuun tai nähtyyn. Kuulin MV lehden toimittajalta tapauksen jne... ja tätä pidetään jo totuutena.
        Tai miten jaikal viittasi jumalattoman ihmisen näkemykseen ja piti tätä totuutena suositellen sitä jakoon.

      • Salainensuunnitelma

        Tiedätkö markku.lievonen, että monimiljardööri George Soros ja muu maailman valtaeliitti rahoittaa taloudellisesti pakolaisten matkoja Eurooppaan? He myös jakavat ohjeita, kuinka haetaan etuja valtioiden kassasta. Tarkoituksena on tuhota vähitellen valtioiden kansallinen identiteetti sekä syöstää valtiot yhä syvempään velkavankeuteen pakolaisten aiheuttamien kulujen avulla.
        Mitä enemmän valtioilla on velkaa sitä enemmän astuvat kansainvälisten lainantajien lainaehdot voimaan: valtion omistus yksityistetään ja myydään sitten ulkomaisiin käsiin. Näin valtion varallisuus imetään vähitellen tyhjiin.
        Lopullisena päämääränä on epädemokraattisen maailmanhallituksen aikaan saaminen. Raamatun mukaan sitä johtaa antikristus. Uskovana kristittynä sinun markku pitäisi olla tietoinen tästä salaisesta suunnitelmasta, johon myös osaltaan elintasopakolaisten tuominen EU-maihin kuuluu. Miksi tuet tätä toimintaa??

      • Salainensuunnitelma kirjoitti:

        >>>Miksi tuet tätä toimintaa??<<<

        Ihmiset eivät ajattele nokkaansa pitemmälle. Kiltteyden nimissä hyväksytään hyväksikäytökset, petokset ja rikokset, kun pitää olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen sekä, ... tietysti ... antaa anteeksi kun ollaan niin uskovia.

        Annetaan siis kusta nokalle ihan vapaehtoisesti. Ja sitten luullaan että tämä on Jumalan tahto. Ei ajatella että Apt 17. luvussa Jumala itse sanoo antaneensa ihmisille, siis eri kansoille asumisen rajat. Valtioiden rajat ovat Jumalan asettamia rajoja.

        Ihmisten tulisi pysyä Jumalan asettamien rajojen sisällä. Ja jos joku rikkoo nämä rajat, hänen tulisi alistua uuden asuinmaansa ehdoille, noudattaa sen maan lakeja, eikä tuoda omia ehtoja ja vaatimuksia uuteen maahan.

        Apostolien teot:17:26 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

      • markku.lievonen
        Salainensuunnitelma kirjoitti:

        Näitä salaliittoja pakolaisuuteen liittyen on pilvin pimein, mutta todellisuus on, miten maamme velkaantuminen alkoi jo ajat sitten eli syy on holtittoman rahan käyttö.
        vaikka maassamme ei olisi yhtään pakolaista, niin silti valtion velka on järkyttävällä tasolla.
        Niin, ottaisit asioista todella selvää ja eroittaisit luulemisen ja todellisuuden toisistaan.
        Tutkippa valtion velkaisuutta.

      • Salainensuunnitelma
        markku.lievonen kirjoitti:

        Se, että valtaeliitti rahoittaa pakolaisten matkoja, ei ole salaliitto vaan fakta. Saman valtaeliitin hallussa ovat myös tiedotusvälineet, joiden syöttämät valheet koskien pakolaisia olet hyväntahtoisesti niellyt.
        Maamme velkaantuminen alkoi jo ajat sitten ja elintasopakolaisten hyysääminen lisää velkaa entisestään vauhdilla. Ottaisitko itse velkaa auttaaksesi jotain tuntematonta henkilöä? Kukaan yksityinen selväjärkinen henkilö ei tekisi niin. Näin kuitenkin Suomen valtio tekee, se ottaa velkaa elättääkseen elintasopakolaisia.
        Takana on suuri suunnitelma ja päättäjien kädet ovat valitettavasti sidotut. Siksi myös monista pakolaisten tekemistä rikoksista vaietaan. Tämä pakolaisasia on yksi esimerkki vihollisen tekemästä toiminnasta, josta Raamattukin puhuu. Tarkoituksena on valtioiden itsenäisyyden lopullinen menettäminen.

      • asumisenrajat
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miksi tuet tätä toimintaa??<<<

        Ihmiset eivät ajattele nokkaansa pitemmälle. Kiltteyden nimissä hyväksytään hyväksikäytökset, petokset ja rikokset, kun pitää olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen sekä, ... tietysti ... antaa anteeksi kun ollaan niin uskovia.

        Annetaan siis kusta nokalle ihan vapaehtoisesti. Ja sitten luullaan että tämä on Jumalan tahto. Ei ajatella että Apt 17. luvussa Jumala itse sanoo antaneensa ihmisille, siis eri kansoille asumisen rajat. Valtioiden rajat ovat Jumalan asettamia rajoja.

        Ihmisten tulisi pysyä Jumalan asettamien rajojen sisällä. Ja jos joku rikkoo nämä rajat, hänen tulisi alistua uuden asuinmaansa ehdoille, noudattaa sen maan lakeja, eikä tuoda omia ehtoja ja vaatimuksia uuteen maahan.

        Apostolien teot:17:26 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

        ####Apostolien teot:17:26 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat," ######

        Miksi sinä jaikal rikoit Jumalan säätämystä??????? Kipin kapin pois ruotsista omaan mahasi. Jumala sääti sinulle asumisen rajat suomeen.

      • asumisenrajat kirjoitti:

        >>>Miksi sinä jaikal rikoit Jumalan säätämystä??????? Kipin kapin pois ruotsista omaan mahasi. Jumala sääti sinulle asumisen rajat suomeen.<<<

        En minä rikkonut mitään rajoja. Jumala on säätänyt minulle koko Pohjolan. Minussa on suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista verta. Niin minulla on siis suuri reviiri. Sitä paitsi en tuonut tänne Ruotsiin mitään vaatimuksia enkä omaa kulttuuriani, en elänyt enkä elä yhteiskunnan elättinä. Olen maksanut eräänkin lantin veroa jotta paremmin tarvitsevat saavat yhteiskunnan tukea. Uskallan väittää että olen osallistunut tämän yhteiskunnan hyvinvointiin enemmän kuin on ollut pakko.

      • markku.lievonen
        Salainensuunnitelma kirjoitti:

        Se, että valtaeliitti rahoittaa pakolaisten matkoja, ei ole salaliitto vaan fakta. Saman valtaeliitin hallussa ovat myös tiedotusvälineet, joiden syöttämät valheet koskien pakolaisia olet hyväntahtoisesti niellyt.
        Maamme velkaantuminen alkoi jo ajat sitten ja elintasopakolaisten hyysääminen lisää velkaa entisestään vauhdilla. Ottaisitko itse velkaa auttaaksesi jotain tuntematonta henkilöä? Kukaan yksityinen selväjärkinen henkilö ei tekisi niin. Näin kuitenkin Suomen valtio tekee, se ottaa velkaa elättääkseen elintasopakolaisia.
        Takana on suuri suunnitelma ja päättäjien kädet ovat valitettavasti sidotut. Siksi myös monista pakolaisten tekemistä rikoksista vaietaan. Tämä pakolaisasia on yksi esimerkki vihollisen tekemästä toiminnasta, josta Raamattukin puhuu. Tarkoituksena on valtioiden itsenäisyyden lopullinen menettäminen.

        Toki voi uskoa mihin vaan,- jos se tuo tyydytystä, mutta huomaa miten piiiiiitkässä juoksuss ihmisen luuleminen aktivoi pelkotiloja ja pahansuopaisuutta. Siis iloisen mielentilan omaaminen on siten harvinaista herkkua.

        Mikä pakolaisuuteen liittyy, niin jokainen asiaan syventynyt ymmärtää ja NÄKEE miten tämä on aivan ihmisen luontainen käyttäytyminen,- ei salaliitto.

        TUTKIJAT ja jokainen asiaa seuraava ihminen tietää, miten eurooppa on harvinaisen pitkään saanut nauttia rauhaisaa eloa ja erikoisesti me Pohjoismaat. Ihminen, jolla on älypyhelin,- asuipa vaikka hottentuutissa, niin voi piirtää mielikuvan tästä todelllisuudesa.

        Taas ihmiselle on aivan luontaista käyttäytymistä hakeutua kriisien keskeltä / parempaan elintasoon sinne, mihin älypyhelimen /netin kautta on saatu tietoisuus. Siis kriisien keskellä oleva ihminen hakeutuu kaikkein rauhallisimpaan maailman kolkkaan,- jos se on mahdollista.

        Paremman mukavuuden perässä suomalaisetkin ovat menneet ympäri maailmaa.

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miksi sinä jaikal rikoit Jumalan säätämystä??????? Kipin kapin pois ruotsista omaan mahasi. Jumala sääti sinulle asumisen rajat suomeen.<<<

        En minä rikkonut mitään rajoja. Jumala on säätänyt minulle koko Pohjolan. Minussa on suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista verta. Niin minulla on siis suuri reviiri. Sitä paitsi en tuonut tänne Ruotsiin mitään vaatimuksia enkä omaa kulttuuriani, en elänyt enkä elä yhteiskunnan elättinä. Olen maksanut eräänkin lantin veroa jotta paremmin tarvitsevat saavat yhteiskunnan tukea. Uskallan väittää että olen osallistunut tämän yhteiskunnan hyvinvointiin enemmän kuin on ollut pakko.

        Kyllä oot haaaaaaaska veikko. Sinä siis saat vapaasi liikehtiä valtiosta toiseen ja taas toinen ihminen ei.

        "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

        Tuossa ei puhuta sanaakaan kulttuurista tms,- vaan säädetyistä ajoista ja rajoista. Muuten luuletko asioiden olevan JUMALAN hallitsemattomassa tilassa,- vai tyydytkö / uskotko siihen mitä todellisuudessa tapahtuu.

        Aikanaan sinullekkin tulee selviämään,- miten näihin asioihin liittyy Jeesukseen uskon KOETTELEMUS. JUMALAN aivoituksia vastaan purnaava uskonnollinen ihminen on helisemässä eräänä hetkenä.

        Todellisuus vain on, miten mukavuudenperässä sinäkin juoksit Ruotsiin. Vaikka aika oli toinen, niin sama kaava ihmisen käyttäyytmisestä.

        Olit tyytymätön ihminen Suomessa / JUMALAN säätämien rajojen sisällä ja sait jonkun kautta tietoisuuden miten Ruotsissa on parempi mahdollisuus saada parempi olotila. (Vaikka suomessa olemiseen ei liittynyt muuta kuin tyytymätön mielentila. Ei sotatilaa ,- ei vaikeita kriisejä.) Tämän tiedon siivittämänä siirryit Ruotsiin.
        Niin, aika oli toinen,- jota ei voi verrata tähän päivään.

      • markku.lievonen

        Siis KAIKKI Ruotsiin muuttaneet suomalaiset ovat elintasopakolaisia. Hakeutuivat Ruotsiin paremman elintasonsa turvaamiseksi. Siinä ei maamme rakentaminen tullut mieleen.
        Kauniimmin ilmaisten. Työnperässä.

      • Salainensuunnitelma
        markku.lievonen kirjoitti:

        Toki voi uskoa mihin vaan,- jos se tuo tyydytystä, mutta huomaa miten piiiiiitkässä juoksuss ihmisen luuleminen aktivoi pelkotiloja ja pahansuopaisuutta. Siis iloisen mielentilan omaaminen on siten harvinaista herkkua.

        Mikä pakolaisuuteen liittyy, niin jokainen asiaan syventynyt ymmärtää ja NÄKEE miten tämä on aivan ihmisen luontainen käyttäytyminen,- ei salaliitto.

        TUTKIJAT ja jokainen asiaa seuraava ihminen tietää, miten eurooppa on harvinaisen pitkään saanut nauttia rauhaisaa eloa ja erikoisesti me Pohjoismaat. Ihminen, jolla on älypyhelin,- asuipa vaikka hottentuutissa, niin voi piirtää mielikuvan tästä todelllisuudesa.

        Taas ihmiselle on aivan luontaista käyttäytymistä hakeutua kriisien keskeltä / parempaan elintasoon sinne, mihin älypyhelimen /netin kautta on saatu tietoisuus. Siis kriisien keskellä oleva ihminen hakeutuu kaikkein rauhallisimpaan maailman kolkkaan,- jos se on mahdollista.

        Paremman mukavuuden perässä suomalaisetkin ovat menneet ympäri maailmaa.

        Vai meidän suomalaisten pitäisi velkarahalla kustantaa elintasopakolaisten mukavuudenhalu? Kun suomalaiset ovat muuttaneet muihin maihin, he ovat menneet töihin. He ovat myös kunnioittaneet uuden maan lakeja. Muslimipakolaisten tänne tulo perustuu pitkälti valheisiin. Henkilöpaperit hukataan ja kaikki muut keinot käytetään hyväksi, että saataisiin oleskelulupa. Suomen lakeja ei kunnioiteta, naisia ahdistellaan ja jopa raiskataan. Raiskaustilastoissa muslimiraiskaajat ovat yliedustettuina väkimäärään nähden. Miksi markku.lievonen kannatat uskovana kristittynä laittomuutta?
        Koskien tosiasiaa, että valtaeliitti kustantaa ja tukee laitonta elintasopakolaisuutta, voit laittaa pääsi pensaaseen ja tosiaan ajatella, että tämä kaikki on luontaista kehitystä. Totuus voi joskus olla pelottavaa ja monet haluavat sulkea sen pois mielestään.
        Ruotsissa elintasopakolaistilanne on jo hallitsematonta. Maassa on useita maahanmuuttajarikollisten hallitsemia no-go alueita, joihin poliisitkaan eivät uskalla mennä. Tätäkö haluat Suomeenkin? Onko sinulle markku maahanmuuttajien mukavuudenhalu niin tärkeää?

        Ymmärrän, miten asian näemme eri valossa. Sinä jumalattomana ihmisenä ja minä Jeesukseen uskovana.
        Jeesukseen uskovana ajattelen, miten elämän vaikeuksissa olevaa ihmistä tulee auttaa. Siis lajitoveria.
        Taas ympäristössä olevien kaikkien ihmisten käyttäytymistä ohjataan lakisääteisesti.

        Yhteiskunnan muuttuminen,- vaurastuminen ,- sen ymmärtäminen vaatii laaja-alaista asioiden hahmottamista.

        Oletko koskaan pohtinut miksi maaseudun palvelut katoaa ja koko ympäristö autioituu ja kaikki toiminta muuttuu kannattomaksi?

        Niin, KAIKKI kunnanjohtajat toivovat,- (jopa rukoilevat) ettei kunnan asukasluku vähenisi,- vaan syntyvyys kääntyisi nousujohdenteiseksi. Jollekkin kunnalle olisi lottovoitto, jos kuntaan yks kaks syntyisi 2000 vauvaa. Laskeppa vauvojen rasite verovaroihin,- mutta silti kunnanjohtajat toivovat syntyvyyden nousua?

        Niin, miksi pakolaisten kautta tuleva ympäristön kasvu nähdään kielteisenä,- mutta taas kantaväestön kautta tuleva kasvu myönteisenä? Ajatteletko, miten väestön lisääntyminen syö verovaroja ja siten väestön määrä tulisi alentaa.

        >>Onko sinulle markku maahanmuuttajien mukavuudenhalu niin tärkeää? <<

        Niin, ilahdun kyllä, jos tiedän ihmisen elämän muuttuneen parempaan suuntaan. Lie JUMALA johdatus kun työpaikallani on kaksi maahamme tullutta ihmistä ja samoin naapurustossa useita. Niin, ja kaikista on vain hyvää kerrottavaa.

        Toki, jos tutkimme 50.000 ihmisen ryhmää ja heidän käyttäytymistään, niin eroja löytyy. Koostuipa ryhmä suomalaisista,- somaleista, irakilaisista jne.....

        Niin, ihmisten elämäntarinat ovat mielenkiintoisia ja niiden eri vaiheet.

        Mutta,- todelllisuus on, miten ihmisen erilaisuus aktivoi luulemista sivullisiin ihmisiin. Moniiin ihmisiin,- jopa pelkotiloja. Niin, ihmisen erilaisuus on mielenkiintoinen alue. Aikoinaan sain tuttavapiiriini "neekerin" eli täysin tummaihoisen nuoren miehen. Miten ihminen voikaan olla niin tummaihoinen ja aluksi outo kapistus. Mutta,- tänä päivänä kuuluu ryhmään läheisimpiä kavereita. Puhumme ummet ja lammet taivaan ja maan väliltä.

        Niin, toivon kaikille maahanmuuttajille parempaa huomista. Heidän parempi huomen ei ole pois minun elämästäni.

        Vedät vääriä johtopäätöksiä. En ole jumalaton ihminen vaan Jeesukseen uskova. Ajatteletko, että elintasopakolaisuutta vastustavat ovat kaikki jumalattomia?'
        Vai haluat nostaa Suomen väkilukua pakolaisten avulla?? Se on vähän sama juttu kuin haluaisit lämmitellä pakkasella laskemalla housuusi! Valtaosa muslimipakolaisista pysyy työttömänä. He pysyvät myös muslimeina. Kun heidän väkimääränsä tarpeeksi lisääntyy, he haluavat sharia-lain voimaan. Unohditko jo, kuinka Ruotsissa on käynyt? Suuret maahanmuuttajamäärät ovat tuoneet vain levottomuutta, rikollisuutta ja yhä lisääntyviä kuluja veronmaksajille.
        Olen aina ymmärtänyt, että Pyhä Henki tuo uskoville viisautta, sinä markku.lievonen olet aikamoinen poikkeustapaus!

      • Raamatunmukaan.Rk3338
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miksi tuet tätä toimintaa??<<<

        Ihmiset eivät ajattele nokkaansa pitemmälle. Kiltteyden nimissä hyväksytään hyväksikäytökset, petokset ja rikokset, kun pitää olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen sekä, ... tietysti ... antaa anteeksi kun ollaan niin uskovia.

        Annetaan siis kusta nokalle ihan vapaehtoisesti. Ja sitten luullaan että tämä on Jumalan tahto. Ei ajatella että Apt 17. luvussa Jumala itse sanoo antaneensa ihmisille, siis eri kansoille asumisen rajat. Valtioiden rajat ovat Jumalan asettamia rajoja.

        Ihmisten tulisi pysyä Jumalan asettamien rajojen sisällä. Ja jos joku rikkoo nämä rajat, hänen tulisi alistua uuden asuinmaansa ehdoille, noudattaa sen maan lakeja, eikä tuoda omia ehtoja ja vaatimuksia uuteen maahan.

        Apostolien teot:17:26 "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

        Viittaamasi Raamatun paikka on Väännetty järkyttävään muotoon v.,92 rväännöksessä, Vanhan liiton kirjoituksissa! Siinä valehdellaan "jumalan määränneen jokaiselle kansalle oman JUMALAN"!!!

        Ken etsii, löytää. Ei tule tarkkaa paikkaa juuri mieleen, kiirettä pitää. Ehkä joku heittää sen tähän...?

      • markku.lievonen
        Salainensuunnitelma kirjoitti:

        Vedät vääriä johtopäätöksiä. En ole jumalaton ihminen vaan Jeesukseen uskova. Ajatteletko, että elintasopakolaisuutta vastustavat ovat kaikki jumalattomia?'
        Vai haluat nostaa Suomen väkilukua pakolaisten avulla?? Se on vähän sama juttu kuin haluaisit lämmitellä pakkasella laskemalla housuusi! Valtaosa muslimipakolaisista pysyy työttömänä. He pysyvät myös muslimeina. Kun heidän väkimääränsä tarpeeksi lisääntyy, he haluavat sharia-lain voimaan. Unohditko jo, kuinka Ruotsissa on käynyt? Suuret maahanmuuttajamäärät ovat tuoneet vain levottomuutta, rikollisuutta ja yhä lisääntyviä kuluja veronmaksajille.
        Olen aina ymmärtänyt, että Pyhä Henki tuo uskoville viisautta, sinä markku.lievonen olet aikamoinen poikkeustapaus!

        Korjoitusten / mielikuvasi perusteella et usko Jeesukseen. Sydämen kyllyydestähän nämäkin kumpuaa.

      • markku.lievonen kirjoitti:

        Todellisuus vain on, miten mukavuudenperässä sinäkin juoksit Ruotsiin. Vaikka aika oli toinen, niin sama kaava ihmisen käyttäyytmisestä.

        Olit tyytymätön ihminen Suomessa / JUMALAN säätämien rajojen sisällä ja sait jonkun kautta tietoisuuden miten Ruotsissa on parempi mahdollisuus saada parempi olotila. (Vaikka suomessa olemiseen ei liittynyt muuta kuin tyytymätön mielentila. Ei sotatilaa ,- ei vaikeita kriisejä.) Tämän tiedon siivittämänä siirryit Ruotsiin.
        Niin, aika oli toinen,- jota ei voi verrata tähän päivään.

        >>>>Todellisuus vain on, miten mukavuudenperässä sinäkin juoksit Ruotsiin.<<<<

        Sinun ei kannattaisi panna toiselle ajatuksia. Minä en lähtenyt Ruotsiin mainitsemistasi syistä. Veljeni oli päässyt armeijasta puoli vuotta aikaisemmin ja oli muuttanut vaimonsa kanssa Ruotsiin. Hän kirjoitti kirjeitä ja kortteja minulle armeijaan ja houkutteli minuakin Ruotsiin.

        Armeijasta kotiuduttuani olin kotona yhden kuukauden vanhempieni elättinä tyhjän toimittajana. Se rasitti minua. Työn saanti Suomessa tuntui vaikealta ja koulu ei maistunut ja veli houkutteli Ruotsiin. Niin mikä ettei!!! Veljeni sanoi että hän on jo järjestänyt minulle työpaikan. Minun tarvitsi siis vain tulla ja alkaa töihin.

        Siinä minä tein päätöksen että olen Ruotsissa talven yli ja palaan takaisin Suomeen seuraavana kesänä. Mutta tänne minä kuitenkin jäin koska viihdyin erittäin hyvin työmaalla ja töytovereiden kanssa. Vapaa-ajalla minulla oli yksi lähimmistä ja rakkaimmista ihmisistä jonka kanssa sain viettää aikaa;rakas veljeni. Niin miksi muuttaa Suomeen kun on hyvä työpaikka jossa viihtyy ja hyvää seuraa ja kaikki hyvin?

        Minun Ruotsiin muutto tapahtui mielestäni olosuhteiden kautta ja minun itseni hakematta parempaa elämää muualta.

      • markku.lievonen kirjoitti:

        Kyllä oot haaaaaaaska veikko. Sinä siis saat vapaasi liikehtiä valtiosta toiseen ja taas toinen ihminen ei.

        "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

        Tuossa ei puhuta sanaakaan kulttuurista tms,- vaan säädetyistä ajoista ja rajoista. Muuten luuletko asioiden olevan JUMALAN hallitsemattomassa tilassa,- vai tyydytkö / uskotko siihen mitä todellisuudessa tapahtuu.

        Aikanaan sinullekkin tulee selviämään,- miten näihin asioihin liittyy Jeesukseen uskon KOETTELEMUS. JUMALAN aivoituksia vastaan purnaava uskonnollinen ihminen on helisemässä eräänä hetkenä.

        Miten ihmeessä sinua vaivaa niin kovasti minun 37 vuotta sitten Ruotsiin muutaminen että sinun pitää kirjoittaa siitä monta kriittistä viestiä? Sinä et tiedä mitään niistä syistä miksi muutin Ruotsiin. Kaikki mitä kirjoitat minusta on väärin. Kuitenkin kirjoitat varmana kaikki muuttoni syyt?????

      • Uusimenetettyalue
        markku.lievonen kirjoitti:

        >>Onko sinulle markku maahanmuuttajien mukavuudenhalu niin tärkeää? <<

        Niin, ilahdun kyllä, jos tiedän ihmisen elämän muuttuneen parempaan suuntaan. Lie JUMALA johdatus kun työpaikallani on kaksi maahamme tullutta ihmistä ja samoin naapurustossa useita. Niin, ja kaikista on vain hyvää kerrottavaa.

        Toki, jos tutkimme 50.000 ihmisen ryhmää ja heidän käyttäytymistään, niin eroja löytyy. Koostuipa ryhmä suomalaisista,- somaleista, irakilaisista jne.....

        Niin, ihmisten elämäntarinat ovat mielenkiintoisia ja niiden eri vaiheet.

        Mutta,- todelllisuus on, miten ihmisen erilaisuus aktivoi luulemista sivullisiin ihmisiin. Moniiin ihmisiin,- jopa pelkotiloja. Niin, ihmisen erilaisuus on mielenkiintoinen alue. Aikoinaan sain tuttavapiiriini "neekerin" eli täysin tummaihoisen nuoren miehen. Miten ihminen voikaan olla niin tummaihoinen ja aluksi outo kapistus. Mutta,- tänä päivänä kuuluu ryhmään läheisimpiä kavereita. Puhumme ummet ja lammet taivaan ja maan väliltä.

        Niin, toivon kaikille maahanmuuttajille parempaa huomista. Heidän parempi huomen ei ole pois minun elämästäni.

        Ruotsissa jälleen uusi alue menetetty rikollisille pakolaisille. Ihmisten elämä ei ole mennyt parempaan suuntaan vaan rutkasti huonompaan:

        http://mvlehti.net/2017/01/25/nordstanin-ostoskeskus-goteborgissa-muuttui-vuodessa-no-go-alueeksi/

      • se.iso.d
        markku.lievonen kirjoitti:

        Kyllä oot haaaaaaaska veikko. Sinä siis saat vapaasi liikehtiä valtiosta toiseen ja taas toinen ihminen ei.

        "Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,"

        Tuossa ei puhuta sanaakaan kulttuurista tms,- vaan säädetyistä ajoista ja rajoista. Muuten luuletko asioiden olevan JUMALAN hallitsemattomassa tilassa,- vai tyydytkö / uskotko siihen mitä todellisuudessa tapahtuu.

        Aikanaan sinullekkin tulee selviämään,- miten näihin asioihin liittyy Jeesukseen uskon KOETTELEMUS. JUMALAN aivoituksia vastaan purnaava uskonnollinen ihminen on helisemässä eräänä hetkenä.

        samoilla edellytyksillä se "toinenkin ihminen" voi liikkua maasta toiseen.

        Ei suomalaiset liiku valheellisesti turvapaikanhakijoina vaan passin ja viisumin kera.

        Se pään vetäminen perseestä kannattaisi todella.

      • capiche
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>Miksi sinä jaikal rikoit Jumalan säätämystä??????? Kipin kapin pois ruotsista omaan mahasi. Jumala sääti sinulle asumisen rajat suomeen.<<<

        En minä rikkonut mitään rajoja. Jumala on säätänyt minulle koko Pohjolan. Minussa on suomalaista, ruotsalaista ja norjalaista verta. Niin minulla on siis suuri reviiri. Sitä paitsi en tuonut tänne Ruotsiin mitään vaatimuksia enkä omaa kulttuuriani, en elänyt enkä elä yhteiskunnan elättinä. Olen maksanut eräänkin lantin veroa jotta paremmin tarvitsevat saavat yhteiskunnan tukea. Uskallan väittää että olen osallistunut tämän yhteiskunnan hyvinvointiin enemmän kuin on ollut pakko.

        Minun asumiseni rajat ovat olleet Suomen lisäksi 14 eri valtiossa, mikä on avannut silmiä maailman todellisuudelle. Suurella joukolla maailman ihmisiä ei tosiaankaan ole henkilöpapereita, eikä syntymäaikakaan ole välttämättä tiedossa. Joillakin on vain yksi kutsumanimi, ei edes sukunimeä. Ajokortti on vitsi joillakin seuduilla.

        En ole koskaan kannattanut holtitonta maahanmuuttoa. Satoja maahantulolupia olen ihan omakätisestikin aikoinaan evännyt. Turvapaikanhakijat ja pakolaiset tulevat kuitenkin pakolaissopimusten perusteella. Oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus ja se on myös kirjattu Suomen lakiin.

        Olen myös käynyt pakolaisleireillä ja ne ovat maanpäällisiä helvettejä. Pakolaisleirit ovat tupaten täynnä ja siellä kuolee ihmisiä. Kukaan ei vaaranna huvikseen henkeään kumiveneessä tai lähde kävelemään Euroopan halki. Esim. Syyria oli keskiluokkainen yhteiskunta ennen kuin kaupungit ja kodit pommitettiin maan tasalle ja Isis valtasi alueita.

        Turvapaikanhakijat tutkitaan varsin tarkkaan. Heidät rekisteröidään, otetaan biometriset tunnisteet ja valokuvataan. Tarvittaessa käytetään alkuperän selvittämiseksi myös geenitestejä. On monta keinoa selvittää kuka puhuu totta ja kuka ei. Alkaen kielitesteistä yms. kotipaikkaan liittyvistä kysymyksistä. Interpolilla on kasvojen tunnistusohjelmat ja tietoa vaihdetaan globaalisti.

        Oletteko tulleet ajatelleeksi, että maailmalla pyörii jatkuvasti kansainvälisiä rikollisia, joilla on vino pino passeja eri nimillä ja kansallisuuksilla. Heillä on myös omat keinonsa liikkua rajojen yli huomaamatta. He ovat paljon vaarallisempia kuin parempaa elämää etsivät tai sotaa pakenevat.

      • Hampaatesiin
        capiche kirjoitti:

        "Turvapaikanhakijat tutkitaan varsin tarkkaan." Monia turvapaikanhakijoita on hyväksytty järjestelmään lapsina, vaikka miehet ovat näyttäneet huomattavasti vanhemmilta eli jopa 25 -30 vuotiailta. Ruotsissa eräs hammaslääkäri oli todennut pakolaispotilaan hampaista, että tämä ei ole lapsi. Sen sijaan, että pakolainen olisi otettu kiinni petkutuksestaan, hammaslääkärille annettiin potkut. Mistähän johtuu, että järjestelmä suosii valehtelua ja huijausta?

      • markku.lievonen
        Jaikal91 kirjoitti:

        >>>>Todellisuus vain on, miten mukavuudenperässä sinäkin juoksit Ruotsiin.<<<<

        Sinun ei kannattaisi panna toiselle ajatuksia. Minä en lähtenyt Ruotsiin mainitsemistasi syistä. Veljeni oli päässyt armeijasta puoli vuotta aikaisemmin ja oli muuttanut vaimonsa kanssa Ruotsiin. Hän kirjoitti kirjeitä ja kortteja minulle armeijaan ja houkutteli minuakin Ruotsiin.

        Armeijasta kotiuduttuani olin kotona yhden kuukauden vanhempieni elättinä tyhjän toimittajana. Se rasitti minua. Työn saanti Suomessa tuntui vaikealta ja koulu ei maistunut ja veli houkutteli Ruotsiin. Niin mikä ettei!!! Veljeni sanoi että hän on jo järjestänyt minulle työpaikan. Minun tarvitsi siis vain tulla ja alkaa töihin.

        Siinä minä tein päätöksen että olen Ruotsissa talven yli ja palaan takaisin Suomeen seuraavana kesänä. Mutta tänne minä kuitenkin jäin koska viihdyin erittäin hyvin työmaalla ja töytovereiden kanssa. Vapaa-ajalla minulla oli yksi lähimmistä ja rakkaimmista ihmisistä jonka kanssa sain viettää aikaa;rakas veljeni. Niin miksi muuttaa Suomeen kun on hyvä työpaikka jossa viihtyy ja hyvää seuraa ja kaikki hyvin?

        Minun Ruotsiin muutto tapahtui mielestäni olosuhteiden kautta ja minun itseni hakematta parempaa elämää muualta.

        >>>Työn saanti Suomessa tuntui vaikealta ja koulu ei maistunut ja veli houkutteli Ruotsiin. Niin mikä ettei!!! Veljeni sanoi että hän on jo järjestänyt minulle työpaikan. Minun tarvitsi siis vain tulla ja alkaa töihin. <<<

        Tuota juuri tarkoitin. Paremman elintason toivossa,- jonka siivittää ansiotyö. Mukavuutta ihmiselle tuo juuri ansiotyö / raha.

      • TasaArmoaAnoville
        Uusimenetettyalue kirjoitti:

        Ruotsissa jälleen uusi alue menetetty rikollisille pakolaisille. Ihmisten elämä ei ole mennyt parempaan suuntaan vaan rutkasti huonompaan:

        http://mvlehti.net/2017/01/25/nordstanin-ostoskeskus-goteborgissa-muuttui-vuodessa-no-go-alueeksi/

        Johtuu pitkälle siitä, että Ruotsin Leenaministerin vahvasta antisemitistisestä vaikutuksesta Ruotsi äänesti -hävyttömästi- Jumalan maa Israelin eeuurikostuomioist.

        Kyseisestä Leenasta on julkisaatettua tietoa, edustaa sitälajiketta josta Suomen piispainylemmistö tykkää?

        Raamatun (Rk1933/38) Jumala ei tykkää, vaan suorastaan jopa vihaa.
        Raamatun mukaan Jumala vihaa syntiä, mutta parannukseen nöyrtyvää syntistä ihmistä Hän Rakastaa. Olipa tuo sitten juutalainen, kreikkalainen,roomalainen tai -ruotsalainen!

        Raamatun Jumalalla on tasaArmoa hallussaan!

    • se.Iso-D

      Riittää kun katsotte monellakosiellä pakolaisleireillä on kännykkä kädessä.

      Niinpä niin. Ei yhdelläkään. Kun katsoo tilannetta leireillä, naisia, pikkulapsia, vanhuksia, kenelläkään ei kännykkää korvalla ja ovat kärsivän näköisiä.

      Kun katsoo turvapaikanhakijoita näkee naureskelevia nuoria miehiä, tukka öljyttynä ja kulmakarvat nypittynä kännykkä kädessä.

      Teidän jeesuskerholaisten kannattaisi vetää pää perseestänne ja avata silmänne.

      Tuskin kykenette siihen koska silloin teidän olisi myönnettävä olleenne väärässä ja että
      Teitä on kustu silmään.

      Herran siunausta teille juntit. Sitä te todella tulette tarvitsemaan.

      • KunSeurakuntaaKäyn

        Eikös se liene Ev.Lut Kirkko joka tässä hyysää? Joten jättäkääpä pienemmät seurakunnat rauhaan ettei tule syytettä Kiihottamisesta Jumalan Sanaa Vastaan

      • se.Iso-D

        Samaa tekopyhää hurskastelua kuppikunnasta riippumatta.

    • Giorgios_nuorempi

      No hei haloo. Ne "pakolaiset" tulevat Ruotsista. Ovat käytännössä turisteja, jotka vaativat elatusta. Tämä on aivan valtavaa sumutusta. Media valehtelee ja VOKsterit tekee rahaa.

    • Vähän logiikkaa aloittajalle:

      >>Useimmat Suomeen tulevat elintasopakolaiset ovat "kadottaneet" matkalla passinsa tai muut henkilöpaperinsa. Älypuhelimet ovat kuitenkin selviytyneet ehjinä perille.<<

      Älypuhelimia voi nykyään ostaa mistä vain, mutta pakomatkalla halki maiden ja merien on oikea passi paljon hankalampi hankkia jos kerran menettää vaikkapa korruptoituneille viranomaisille, maantierosvoille tai terroristeille. Siispä nuo kaksi esinettä eivät ole juuri mitenkään rinnastettavissa keskenään ainakaan aloituksesi päätelmien pohjustukseksi. On myös niin, että kaikilla ihmisillä ei alunperinkään edes ole passia. Toki tiedän mitä ajat takaa, mutta:

      >>Mitä tämä kertoo näiden muslimien rehellisyydestä?<<

      Ei missään kategorisessa mielessä oikeastaan mitään! Ihminenhän tosiaan voi ihan oikeasti menettää passinsa jossakin tilanteessa, vaikka säilyttäisikin älypuhelimensa tai hankkisi uuden älypuhelimen menetettyään edellisensä. Ja kuten jo on sanottu, niin kaikilla ei edes ole passia.

      Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tulijoiden joukossa suurella todennäköisyydellä olisi niitäkin, jotka ilman mitään todellista pelon aihetta pelkäävät esittää oikean henkilöllisyytensä sekä niitä, jotka eivät rikollisuutensa takia uskalla esittää todellista henkilöllisyyttään. Nämä jälkimmäiset asiat eivät kuitenkaan ole pääteltävissä pelkästään siitä, että passi puuttuu tai sitä ei haluta esittää.

      Pitäisi nähdä jotain tilastoa, että puuttuuko kaikilta muslimitulijoilta passi, muutoin tästä asiasta on sinänsä ihan turhaa jauhaa. Sinä kuitenkin selvästi haluat yleistää epäilyttävien henkilöiden epäilyttävyyden kokonaiseen uskontokuntaan, mikä on jo aika röyhkeää. Etkö ole yhtään oppinut siitä, mihin tuo voi johtaa, vai lietsotko eripuraa oikein tahallasi? Vaihtoehdothan ovat, että tuolloin olet joko ignorantti tai ilkimys.

      • Outoalogiikkaa

        Jos passin on menettänyt "korruptoituneille viranomaisille, maantierosvoille tai terroristeille", luuletko, että nämä olisivat kuitenkin jättäneet pakolaiselle rahaa älypuhelimen ostoa varten?

      • Outoalogiikkaa kirjoitti:

        Oma logiikkasi on outoa jos kuvittelet, että jos kerran menettää kaikki rahansa, niin ei koskaan enää voisi millään tavalla saada lisää rahaa yhtään mistään. Lisäksi tuo "argumenttisi" sivuuttaa kokonaan sen jo esittämäni pointin, että kaikilla ei ole passia alunperinkään.

      • Outoalogiikkaa
        Huuhaa24 kirjoitti:

        Oma logiikkasi on outoa jos kuvittelet, että jos kerran menettää kaikki rahansa, niin ei koskaan enää voisi millään tavalla saada lisää rahaa yhtään mistään. Lisäksi tuo "argumenttisi" sivuuttaa kokonaan sen jo esittämäni pointin, että kaikilla ei ole passia alunperinkään.

        Jos monilla ei ole passia alunperinkään - tuskin muitakaan papereita, kuinka näillä paperittomilla on kuitenkin ollut varaa maksaa tuhansia euroja salakuljettajille? Vai onko pikemminkin niin, että on tahoja, jotka rahoittavat näiden onnenonkijoiden matkat Eurooppaan?

        Mistä keksit, että monilla ei olisi passia alunperin? Puhehan oli, että kaikilla ei ole. Mitä tulee paperittomuuteen ja varallisuuteen ja matkojen kustantamiseen niin en osaa sanoa. Sillä ei kuitenkaan mitään merkitystä niiden esittämieni osapointtien kannalta, että on aivan mahdollista olla omistamatta passia alunperinkään tai omasta syystään riippumatta hukata se vaikka omistaakin älypuhelimen. Pääpointtini on siis näiden kahden asian järjettömän rinnastamisen kyseenalaistaminen. Mitä kummaa on siinä, että sen oman ihkaoikean ja virallisen passin kun kerran syystä tai toisesta hukkaa, niin sitä on vaikeampaa saada pakolaisreissulla takaisin kuin hankkia älypuhelin jostain tavalla tai toisella. VOiko joku nyt ihan rehellisesti väittää tätä vastaan?

        Ylipäätään maahantulijoiden yleisen rehellisyyden tai taustojen arvioimiseen minulla ei ole kompetenssia. Enkä näe siinä mitään ihmeellistä, että pakolaisvirroissa pisimmälle pääsevät juuri rikkaimmat. Sen minä ymmärrän, että touhusta pyritään löytämään rehellisesti ja epärehellisestikin oman ideologian mukaisesti jotain moitittavaa, enkä minä siihen karuselliin halua ottaa kantaa suuntaan tai toiseen.

        Touhulta vaan vie uskottavuutta tuommoinen, että ihmetellään miten ihmisillä 2010-luvun loppupuoliskolla voi olla puhelimia, aivan kuin pakolaisuus tulisi ehdottomasti mieltää VAIN sellaiseksi kuin mitä surkeinta tilannetta ilmentävissä kuvissa näytetään kun jotkin riisitautiset kärpäsiä kuhisevat lapset makaavat kuivuneessa kuralammikossa ilman vaatteita - ja aivan kuin kaikki muut kuin länsimaat olisivat ikuisesti jotain bingo bongo banaanivaltioita, joissa ei tunneta teknologiaa.

    • Suomella ei ole varaa ottaa elintasopakolaisia. Naisia ja lapsia, jotka ovat hädässä voitaisiin hakea ja ottaa, mutta ei yli varojemme niitäkään. Ollaan tolkun ihmisiä, kuten presidentti asiasta mainitsi.

      Muslimit ja islamistit, nuoret voimakkaat viriilit miehet tulevat tänne häiriköimaan ja tekemään pahaa, rikkomaan paikkoja. Kyllä meillä on jo riittävästi rosvoja omastakin takaa.

      • kuulkaa.omaatuntoa

        Olemme EU- kansaa ja suuremman järjestelmän osa. Seuraa sitä, mikä kuluttaa verovarojamme. Esim. ne suomalaiset, jotka rahasilmissä lypsää pakolaisten avulla järjestelmää - jos pakolaisten asiaa mietit, siellä se ongelma. Euro - jota pakolainen saa käteen, ei ole sen järeämpi, kuin oma.

        Mitä sitten sana - häiriköinti merkitsee?

        Suomessa näkyi aikoinaan vastakkainasettelu, kun punaiset ja valkoiset soti keskenään ja sen sodan arpia edelleen elää.
        Kun pakolaisia on, siellä on samanlaista - hmmm. punaisten ja valkoisten elämää ja kun ne ovat keskenään, voi hyvin järkevällä esimerkillä nähdä, mikä aiheuttaa kitkaa. Siis järki ja ajatus mukaan pohtimaan ongelmien sisään.

        Suurvallat hajottaa räjähteillä maailmanrauhaa. Heillä on myös omia uhria siellä sotamaissa. Eurooppa on ulkopuolisena sitten jakamassa tuota sotatannerta pakolaisien kautta, jotka suurvaltojen sotatantereelta tulee.

        Kun maa hajotetaan kivikauteen, ei siellä ole hyvä olla ja jos jotkut eivät halua olla sotimassa sen tämänajan systeemin mukaan, jossa rintamia on monta - siis erinäköisesti, kuin meidän Suomi-Venäjä raja- alkaa ymmärtää asiaa.

        Pikkuisen saa avata väliverhoa asioihin. Ja voi historiaakin lukea parintuhannen vuoden ajalta - lukea sen alueitten tietokantojen kautta, missä ovat - alkaa viisaus hieman avata ymmärrystä.

        Sota on hirveä asia ja kuka sotii - sopii miettiä ja ketkä sitten on uhreja.

        Kun meidän sodista tuli miehet - ei heidän paluunsa ollut kuin sunnuntaikirkosta paluu, että ylistettiin ruokapöydässä siunauksista.
        Se toi monta ongelmaa mukana ja kauhua - monen sydämessä.

        Kun sotatantereelta tulee jopa sieluvammaisia - tilanne ei ole helppo.
        Helpottaako se - jos kuljetatte mielenne saunantaakse "ammuttavaksi" ihmisen. ?? Onko omatuntonne niin kylmennyt, ettei se enää syytä mielivaltaanne ja ihmisyytenne on hukassa.

    • harhautetuille

      Mulla eräs kaveri radikalisoitui MV- lehden kautta ja on täynnä vihaa.
      Hän elää tuon MV.n saamansa tiedon kautta, vaikka meillä on todellista infoa olemassa. Mutta ei, ei muuta kuin nousi sitä infoa vastaan, koska MV. oli raamattu. Tuo vihansa katkaisi yhteyden ja sen pitkän meidän välisen kanssakäymisen - 30 vuoden ajalta. Siis MV.llä on kova sisältö kylvämään vihaa. Kaikki muut ajatuskannat, mitkä ei taivu hänen tapaansa ajatella, ovat suvakkeja.
      Miettikääs hieman.

      • Ketkäharhautettuja

        Mistähän johtuu, että valtamedia kuten HS suodattaa ja vääristelee kaikki sille epämieluisat asiat? MV-lehti on yksi harvoja kanavia, joista ainakin toistaiseksi saa vielä suodattamatonta tietoa. Todellisia harhautettuja ovat ne, jotka elävät valtamedia uutisten varassa.

      • No onhan se väärin kun tuollaista sotaista uskontoa tänne tuodaan. Pitää sentään olla rehti puheissa. MV- lehdessä on paljon totta ja näytetään oikein faktaa. Kyllä maassa pitää elää maan tavalla. Näin itsekkin teen, kun menen toiseen maahan.

      • avatkaa.ikkunat
        Ketkäharhautettuja kirjoitti:

        Mistähän johtuu, että valtamedia kuten HS suodattaa ja vääristelee kaikki sille epämieluisat asiat? MV-lehti on yksi harvoja kanavia, joista ainakin toistaiseksi saa vielä suodattamatonta tietoa. Todellisia harhautettuja ovat ne, jotka elävät valtamedia uutisten varassa.

        Turhaa siinä on marginaalina meuhata vihapuheita. MV- lehti on rikollisen ja Venäjän probakandakanava tänne ja pojat on juoksupoikia, kuin Mellerillä omansa. MV- lehti ei ole mikään tietokanava, niin monesta asiasta ja valheesta se on jäänyt kiinni.
        Mutta TE ette näe asiaa, vaan olette vihaviljaa kylvämässä peltoon.

        Mitä sitten veuhaatte elämästä maassa maan tavalla?

        Miksi suomalaiset eivät eläessään eläkevuosia elä siellä paikalla vieras turistimaan mukaan, vaan vievät kulttuurinsa ja jopa hapanleipänsä ko. maahan. Siis on hieman nähtävä pidemmälle, kuin oma nenä näyttää.
        Kyllä suomalainen vieraissa on oma laumahenkinen ja kunnon savolainen. Myös käyttää paikallisia terveyspalveluja paikanpäällä ja sosiaalitukia.

        Avatkaa hieman ahdasta mielikuvaanne todellisuuteen.

      • Oikeaatietoa
        avatkaa.ikkunat kirjoitti:

        MV-lehdellä ei ole mitään tekemistä Venäjän kanssa. Väite on valtaeliitin valhe, jolla yritetään estää ihmisiä lukemasta todellista suodattamatonta tietoa. Lehti ei ole myöskään jäänyt kiinni mistään valheista - vai onko sinulla antaa esimerkki? Valtamedia (= valhemedia) on jäänyt kiinni lukuisista valheista ja tärkeiden yksityiskohtien salaamisesta!

      • markku.lievonen
        Oikeaatietoa kirjoitti:

        Ihminen,- jos haluat perin pohjin viedä ilon arjestasi ja uskon tulevaisuudeltasi, niin lue päivittäin vähintäin tunti MV - lehteä ja oleskele muu aika samanmielisten ihmisten seurassa.
        Takaan ja alleviivaan, miten kuukauden päästä kuuri on tehonnut ja olet syvältä katkeroitunut ihminen. Lintujen laulukin tuntuu salaliitolta.
        Tästä tilasta on pieni matka psykosomaattisten sairauksien puhkeamiseen.

    • Jotkut hihhuli suvakit täällä vetoaa Raamattuun muka. Mukalla tarkoitan väärin. Selvästi sanotaan Raamatussa, ettei esivalta kanna miekkaa turhaa, vaan laittaa väärintekijälle kuulunvan rangaistuksen käytäntöön. Tämä tarkoittaa, että rajat kiinni, eikä rosvoja tänne päästetä.

      • niinpä.niinpä

        Sen se tekeekin, mutta miksi te sitten meuhaatte ja kannatte lippujanne, sekä kansalaisiamme potkitte hengiltä.?
        Olisipa erinomaista, että suomalaisilta rosvoilta otettaisiin passit ja he eivät pääsisi ulkomaille ollenkaan vaan sinne menisi rehelliset.
        Näin näköalasi toteutuisi.

    • KaikkiTakaisin

      Kaikki jesuiitat jotka mereltä tulee ,takaisin merelle. Leikkikää siellä merellä pakolaista.Teitä ei tarvita täällä.Passit kelluvat kuulemma meressä ettei todellinen rikostausta tule ilmi....näin aikoinaan uutisoitiin ulkomailla uutisissa....tuskin oli väärää tietoa....

      • hapatteet.ulos

        Rasistit sopii lähteä uskovaisuuden palstalta sinne maailmaan, mihin kuulutte.

    • Todellista infoa? Vasemmisto haluaa vaan määrättömästi pakolaisia, eikä vastaa, että kuka ne elättää?

      • lähdetäänmeistä

        Rasisti sopii olla hiljaa. Pitäisiköhän kaikki Suomi- kansa joka asuu ulkomailla palauttaa Suomeen, ettei niitä elätetä siellä kuluttamassa sen paikan palveluja ja kulutusta. Myös veromarkat jäisi tänne.

      • markku.lievonen

        Ihmisten elättämisestä verovaroin.
        Kerroppa miksi kuntien johtajat melkein rukoilevat syntyvyyden nousemista /ihmistenb tulemista kunnissaan? Eikö tämä ole mieletöntä haluta verovaroin elätettäviä ihmisiä.
        Ihmislajista on kysymys.

      • Suuriero
        lähdetäänmeistä kirjoitti:

        Rasisti sopii olla hiljaa. Pitäisiköhän kaikki Suomi- kansa joka asuu ulkomailla palauttaa Suomeen, ettei niitä elätetä siellä kuluttamassa sen paikan palveluja ja kulutusta. Myös veromarkat jäisi tänne.

        Suomalaiset eivät elä ulkomailla pakolaisina paikallisen kansan elätettävänä vaan he tekevät siellä työtä tai nauttivat eläkettä. Suvakki, yrität johdattaa harhaan...

    • Rasisti kortit heiluu suvakeilta. Tässä maassa on oikeus mielipiteeseen, joka ei ole rasismia. Kysy vaikka presidentiltämme? Suomalaisia onkin lähtenyt töihin muualle. Suomalaiset elävät yleisesti maan tapojen mukaan, toisin kun nää kulttuurin rikastuttajat.

      • valaistaan.vihanpuhujat

        http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2339622
        kaltaisesi on otettu talteen.

        Ulkomaat 25.1.2017 Päivitetty: 25.1.2017
        Saksan poliisi pidätti äärioikeistolaisia suuroperaatiossaan

        Saksan poliisi on pidättänyt kaksi äärioikeistolaista suuroperaatiossaan. Pidätettyjen epäillään suunnitelleen hyökkäyksiä turvapaikanhakijoita, juutalaisia ja poliiseja vastaan.

        Poliisit suorittivat etsintöjä 12 kohteessa eri puolilla maata ja takavarikoivat aseita, ammuksia ja räjähteitä. Suuroperaatioon osallistui noin 200 poliisia.

        Poliisin mukaan operaatio on osa maanlaajuista, oikeistolaista äärijärjestöä koskevaa tutkimusta.

        Monet operaation kohteina olleista ovat lähellä saksalaista Reichsbürger-järjestöä.

        Järjestön toiminta perustuu ajatukselle Saksan "valtakunnan" olemassaolosta, minkä vuoksi jäsenet eivät tunnusta Saksan nykyistä liittotasavaltaa. Tämän vuoksi monet järjestön jäsenet kieltäytyvät esimerkiksi verojen ja sakkojen maksusta viranomaisille.

        Saksalaisten tiedusteluviranomaisten mukaan järjestöllä on noin 10 000 jäsentä.

        Järjestö sai julkisuutta viime lokakuussa, kun poliisi ammuttiin kuoliaaksi ja kolme poliisia haavoittui eteläsaksalaisessa Georgensgmündin pikkukaupungissa. Ampumisesta syytetyn miehen epäillään kuuluneen Reichsbürger-järjestöön.
        STT

        Niinpä niin. Tuossa näkyy vihan ja siemen sisältö ja täällä vastaavat viha- puhujat. Kristityt eivät ole siinä mukana, vaan maailman vihanmaljoista juovat ihmiset. Heidän sanavarastossa on sanat "suvakki". Joka käyttää tuota nimitystä, on hapattunut tästä maailmasta ja on kieltänyt Herransa nimenkäyttöoikeuden

      • Eroaonpaljon
        valaistaan.vihanpuhujat kirjoitti:

        Vai epäillään suunnittelusta? Entä ne elintasopakolaiset, jotka ovat raiskanneet ja murhanneet saksalaisia? Entä ne, jotka ovat ryöstäneet ja tuhonneet omaisuutta?Tapauksia on lukuisia. Eikö heidän rikoksensa ole paljon suurempi?

    • Hellari1976

      Ihan hyvä on jokaisen miettiä omalla kohdallaan mitä tekisit, jos vaikka Suomen valtion toimesta sinun henkesi olisi uhattuna, eikä maamme olisi oikeusvaltio, jossa saat turvaa poliisista tai muilta viranomaistahoilta. Meidän suomalaisten on tosi vaikeaa ymmärtää, koska elämme hyvinvointivaltiossa, jossa läsnä on perusturvallisuus. Turvattomuus ei katso myöskään varallisuuteen, joten puhelimien ihmettelyn voi jo lopettaa.

      Moni tuossa tilanteessa lähtisi pois. Toki on vaikeaa ymmärtää niitä, jotka hylkäävät esim perheensä, se tuntuu käsittämättömältä.

      Kysyit myös helluntailaista kantaa maahanmuuttokysymykseen. Alla otteita Raamatusta, joka valottaa kristillistä kantaa aika hyvin.

      3 Moos 19:
      33 Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.
      34 Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

      4 Moos 15:
      15 Seurakunnassa olkoon laki sama teillä kuin muukalaisellakin, joka asuu teidän luonanne. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen. Se, mikä koskee teitä, koskekoon myös muukalaista Herran edessä.
      16 Sama laki ja sama oikeus olkoon sekä teillä että muukalaisella, joka asuu teidän luonanne."

      Matt 7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.

      Tiit 3:14 Oppikoot meikäläisetkin, tarpeen vaatiessa, harjoittamaan hyviä tekoja, etteivät jäisi hedelmättömiksi.

      3 Moos 19:
      33 Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä.
      34 Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

      3 Moos 19:
      9 Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen.
      10 Älä myöskään korjaa tyhjäksi viinitarhaasi äläkä poimi varisseita marjoja, vaan jätä ne köyhälle ja muukalaiselle. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

    • Älkää nyt soosatko uskovaisuuden nimissä suvakit. Eihän suomi voi auttaa, yli varojensa. Tämä on ihan terveen kristillisyyden toteamus. Eliitti ja kirkon piispat mm. Mäkinen, kuuluu samaan hölmölään; Itseltä ei anneta mitään ja hirveät palkat ja köyhä kansa maksaa velaksi. Mäkinenkin höpöttää, että Suomella on varaa auttaa. No auttakoon itse, eikä suostunut, että hänen palkasta otetaan veroa siihen. Hänellähän on huikea palkka, höpöttämisestä. Köyhän kansan tulisi maksaa. Mitä sakkia sitä voikaan olla olemassa.

      • TÖRKEÄÄ

        ap mäkinen vaan ehkä jo kuolaa 'hää'kakkujen perään, himoitsee hetken koittavan, että pääsee 'siunailemaan' homonsa!

        edustaako tämä Raamatun Jeesuksen oppia? Mikä hän siis on miehiään/naisiaan/sellaisiaan?

        kirkollisverojenmaksajien saatava selvyyttä.

    • Lainaillaan vanhaa testamenttia vielä omaan korvasyyhyyn. Rikollisia ei tarvitse tänne päästää. Ruotsissahan on jo sota. Pian pommit paukkuu suomessakin. Se on vain ajan kysymys-

    • Raamatussa on sanottu, että Jumala loi maat ja rajat. Se ei tarkoita kansanvaellusta maahan, kuten annat ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      49
      3103
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2934
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      50
      2810
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2628
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2528
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2510
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2291
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2178
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2068
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2062
    Aihe