lamppuihinsa, "maailmalle valkeudeksi" riittävästi palamaan, "maalle suolaksi" vaikuttavalla tavalla, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, YHTENÄ, yhtä olevana ja kaikessa YHTÄ pitävänä jäsenistönä, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavana liikkeelle. Suunta sinne missä Herra Kristus Jeesus odottaa sitä tahrattomuuteen ja rypyttömyyteen PYHÄKSI kasvanutta, Hänelle uskollista ja kuuliaista, Hänen morsian seurakuntaansa. Tähän Hänen Pyhähenki tahtoo teitä nyt alkaa vetämään / nostamaan.
Nostakaa siis Päänne, Herra Kristus Jeesus oikeaan arvoonsa ja asemaansa, elämänne Herraksi, jonka opetusten ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta haluatte alkaa ja yhtyä, ja olette myös kutsuttu näin elämään ja toimimaan / vaikuttamaan. Että Hänelle uskollisiksi ja kuuliaisiksi, käskynsä kaikilta osin pitäviksi ja täyttäviksi, / ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentäväksi ja täyttäväksi osoittautuisitte / todistautuisitte. Ja siihen yhteyteen ja yhteistyöhön mutakin voittavasti ja samoin elämään ja toimimaan opettavasti, ja johtavasti.
Suuntanne on ollut jo pitkään päinvastainen. Siitä täydellisyys päämärästä yhä enemmän ja enemmän kauemmas poispäin!!
Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi.
vähäinen, totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Nyt KAIKKI Krist. uskovat, joilla on öljyä...
Herätyys
1
132
Vastaukset
- Herätyys
NO! Eikö ketään Herraa Jeesusta vastaan lähtemään valmiudessa?!! Kaikkiko täällä niitä pimeydessä nukkuvina eläviä, vain jotenkin, vähän nimeksi krist. uskonnollisessa olotilassa hiljaisina. Kuin ne Nooan aikkaiset, ne ejotka heräsivät ja kiinnostuivat siitä pelastkseksi mahdollisuudesta, Nooan arkista, LIIAN myöhään?!
Jeesuksen nimessä... herätykseksi muistutaen.
vähäinen totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Ei nukkuva, palvelijansa ja seuraajansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?802923Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282637Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville472451Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122124Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111642- 1671403
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa291138- 521072
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih15866Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois112853