Nykykepulaisuus hämmentää

Liikenneväylähanke nosti esiin hämmentäviä asioita. Joudun kysymään itseltäni, olenko arvioinut nykyisen Kepun kokonaan väärin, kun olen pitänyt puolueen peruslinjaa edelleenkin maaseutuhenkisenä ja korkeintaan varovaisiin uudistuksiin taipuvaisena puolueena. Ei silti, kyllähän Maalaisliitto osoitti uudistushenkeä ainakin 1920-luvulla säätämällä torppalait.

Ensin voisi epäillä, että hankkeen takana oli vain tämä yksi Kepuun kuulumaton ministeri Anne Berner. Mutta hyvin pian selvisi, että Kepun merkittävimmät ministerit (Sipilä ja Lintila) olivat Bernerin takana ja ylistivat hanketta maasta taisvaaseen siitä, kuinka rohkea ja eteenpäin katsova se on.

Mutta eiväthän nämä yllätykset tähän jääneet. Epäilin, että Kepun äänestäjäkunta nyt kuitenkin varmaan antaisi täystyrmäyksen hankkeelle. Tehdyn kyselyn perusteella näyttää kuitenkin siltä, että suuri osa Kepun kannattajista pitää Bernerin esitystä hyvänä. Likimainkaan yhtä hyvänä sitä ei pidä minkään muun puolueen äänestäjäkunta, eivät edes Kokoomusta kannattavat.

Onko siis Kepu todellakin muuttunut edistykselliseksi ja markkinaliberaaliksi puolueeksi, joka osaa visioida tulevaisuuteen niin, että unohtaa maasueudyn lyhyen aikavälinkin edut täysin. Tämä siis sekä hämmentää minua että saa minut toiveikkaaksi. Jos kepulainen kykenee näin lyhyessä ajassa järkevöitymään eikö se silloin ole mahdollista kelle tahansa. No, persuihin en usko. Heille monet asiat ovat ymmärryksen tuolla puolen.

Vai onko niin, että kepuäänestäjä on vain niin lojaali, että pitää mitä tahansa Kepu-ministereiden ehdotuksia aina hyvänä, vaikka niissä ehdotettaisiin koko maaseudun lakkauttamista. Vaikea on uskoa tähän lojaalisuusteoriaankaan. Sen viestihän on nimittäin se, että Bernerin uudistus on hyvä ja Kepun tulee jatkaa samalla linjalla. Ensin siis ajattelin, että Väyrynen on oikeassa siinä, että markkinaliberalistit ovat vallanneet puolueen johdon itselleen. Mutta nyt näyttää siltä, että he ovat vallanneet samalla myös kannattajakunnan mielenlaadun itselleen.

Kohta tässä varmaan joutuu uudelleen arvioimaan kepulaisuutta, joka ajaa vauhdilla Kokoomuksesta ohi oikealta. Hjallis Harkimo ja Elina Lepomäki myös kohta loikkaavat Kepuun, jos tämä meno jatkuu. Penttilän nuorsuomalaiset ovat ikään kuin naamioituneena Kepuksi.

Hanketta vastustivat eniten SDP:n kannattajat. Tämä valitettavasti vahvistaa sellaisia oletuksia, että SDP:stä on tullut kaiken järkevänkin uudistamisen jarrumies. Yhtä älyttömiä kuin persut. Persut tosin ovat erittäin jakomielitautinen puolue, kun tiedetään, että autoveron poistaminen on puolueen ohjelman tavoitteita.

37

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • demokratia.katoaa

      Olet ehkä jonkin verran pihalla arvioinesi, jo aikaa sitten todettiin, että puolueiden sisältä löytyvät suuremmat erot kuin puolueiden väliltä, jo 90-luvulla valtamediassa kirjoiteltiin kuinka markkinat luottavat kolmeen suureen, eli menisi niistä mikä tahansa hallitukseen, niin politiikka pysyisi samalaisena, tällä luonnollisesti tarkoitettiin SDP:tä, Kokoomusta ja Keskustaa. Joskin jo silloin todettiin myös että Suomi on joutunut kansainvälisten rahoittajien armoille (Nars), liittyminen Euroopan unionin vahvisti tätä kehitystä jossa maamme alkaa muistuttaa ikävästi vanhaa itänaapuria yksipuoluejärjestelmineen. Eikä siellä nytkään ole juuri sen ihmeellisempää, vaikka siellä monia puolueita onkin, siellä politiikan määräävät pääosin aivan muut asiat kuin äänestäjät.

    • Ailahtelevainen

      Mielipidepankki hetki sitten ylisti Bernerin.
      Nyt alkaa jänistämään, tämä se tyyli, miksi demarit ei saa aikaan hallituksissa mitään. Vain jotain demarinais` ministereitten ylistämää Tv-veroa, joka päin peetä. Tuli sama maksu 250 000 € tienaaville kuin
      21 000 € vuodessa tienaaville. Mutta mikä hupaista, yrittäjille 3000 € Tv-maksuvero, joilla liikevaihto yli 850 000 € vuodessa, ja siitä portaittain alaspäin.

      Jo 3000 € Tv-verolla vuosittain pitää vaatia parempaa Yle uutisointiakin.

      Mitenhän tuommoinenkin meni läpi, meni vain ?

      • ihanks.tosi

        "Mitenhän tuommoinenkin meni läpi, meni vain ? "

        TV-maksu on tosiaan regressiivinen vero, mutta sen hyväksyivät kaikki puolueet jotka silloin eduskunnassa istuivat joten yksin demareiden tähän yhdistäminen on melko lapsellista jopa koomista ja ehkä ymmärtämättömyydestä johtuvaa, joskin voi myös olla heikkotasoista trollausta.

      • Lintilä.sielläkin

        "Niin sanotun Yle-maksun eli mediamaksun isä, kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) on saanut tappouhkauksia, kertoo Ilta-Sanomat.

        Mediamaksua esittänyttä työryhmää johtanut Lintilä myöntää saaneensa useita tappouhkauksia sen jälkeen, kun esitys Yle-maksusta tuli julki. Lintilän työryhmä esitti Yle-maksun voimaantuloa vuonna 2011. Maksun on tarkoitus korvata nykyinen tv-maksu."

        Mika Lintilä kiirehti tätä YLE-maksua aikoinaan ja häntä harmitti, kun Suvi Linden siirsi asiaa myöhemmäksi.

      • Kyllä.se.näin.oli
        ihanks.tosi kirjoitti:

        "Mitenhän tuommoinenkin meni läpi, meni vain ? "

        TV-maksu on tosiaan regressiivinen vero, mutta sen hyväksyivät kaikki puolueet jotka silloin eduskunnassa istuivat joten yksin demareiden tähän yhdistäminen on melko lapsellista jopa koomista ja ehkä ymmärtämättömyydestä johtuvaa, joskin voi myös olla heikkotasoista trollausta.

        Demari naisministerit juuri oli sitä esittelemässä ja kehumassa kuin hyvän saivat aikaan. Eduskunta nyt hyväksyy pöljääkin, ja tämä oli juuri sitä.

        Arvaamattakin tietää, ettei järjestöistä Ay liikkeitä laitettu maksajiksi.
        Kun demarit tämän sovelsi.

        Ihan pöljä.
        Tyhmä saa olla, muttei pöljä. Ja sitä pöljyttä juuri tässä oli.

        http://yle.fi/uutiset/3-5610324

        Kai huomaat, että ei mainitse, että suurituloisille sama maksu.

        Kysyn vielä, onko oikein, että sama Tv-vero oetetaan henkilötkin, ministerinä oli silloin Ihalainen yli 250 000 € tuloillaan vuodessa, ja siivooja toiseksi 1700 € kuukausi tulollaan, sama Tv -vero.
        Mutta mikä demari laskupään tulosta: yrittäjille joilla liikevaihto yli
        850 000 € Tv-vero 3000 €. Älä naura, totta se on, voit vaikka tarkistaa vero sivulta.
        https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Yhdistys_ja_saatio/Maksaminen/Ylevero

        Ja arvaa onko Ay liike yhteisönä mukana, arvasit ihan oikein, ei ole.
        Ja miksihän ei ole ?

      • Sutkia.verottomat
        Kyllä.se.näin.oli kirjoitti:

        Vastaavanlaisia vääristymiä löytää kaikkialta, mihin SDP on kädenjälkensä jättänyt. Kun ehdin, niin kirjoitan esimerkin ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

      • outokansa
        ihanks.tosi kirjoitti:

        "Mitenhän tuommoinenkin meni läpi, meni vain ? "

        TV-maksu on tosiaan regressiivinen vero, mutta sen hyväksyivät kaikki puolueet jotka silloin eduskunnassa istuivat joten yksin demareiden tähän yhdistäminen on melko lapsellista jopa koomista ja ehkä ymmärtämättömyydestä johtuvaa, joskin voi myös olla heikkotasoista trollausta.

        Nytkö sitten ylevero on aivan loistava juttu? Pari vuotta takaperin se oli suomalaisten mielestä surkein rahastuskeino koskaan. Mutta, ota suomalaisista selvää. Nyt ei kelpaa edes autoveron poisto. Vielä syksyllä itkettiin epäreilua autoverotusta.

      • Pitäisi.purkaa
        Lintilä.sielläkin kirjoitti:

        "Niin sanotun Yle-maksun eli mediamaksun isä, kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) on saanut tappouhkauksia, kertoo Ilta-Sanomat.

        Mediamaksua esittänyttä työryhmää johtanut Lintilä myöntää saaneensa useita tappouhkauksia sen jälkeen, kun esitys Yle-maksusta tuli julki. Lintilän työryhmä esitti Yle-maksun voimaantuloa vuonna 2011. Maksun on tarkoitus korvata nykyinen tv-maksu."

        Mika Lintilä kiirehti tätä YLE-maksua aikoinaan ja häntä harmitti, kun Suvi Linden siirsi asiaa myöhemmäksi.

        Lintilä tehnyt Tv-veron oppositiosta, aika väite.
        Kyllä sen sdp ministerit kilvan kehui.

      • lintiläkiirehtiasiassa
        Pitäisi.purkaa kirjoitti:

        Lintilä tehnyt Tv-veron oppositiosta, aika väite.
        Kyllä sen sdp ministerit kilvan kehui.

        "Lintilä tehnyt Tv-veron oppositiosta"

        On se sellainen väite, etten minä ainakaan sellaista ole väittänytkään.
        Enempää kuin, että se olisi ollut demarien aikaansaannoskaan, joka sekin on aika väite:)))

        Lintilä kuitenkin tuota ryhmää veti, joka asiaa pohti ja kiirehti asian vireillepanoakin. Ei hän tietenkään sitä yksin voinut päättää eikä sellaista ole kukaan väittänytkään.
        https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/66276-yle-maksun-isalle-tappouhkauksia

      • Kyllä.se.näin.oli kirjoitti:

        Demari naisministerit juuri oli sitä esittelemässä ja kehumassa kuin hyvän saivat aikaan. Eduskunta nyt hyväksyy pöljääkin, ja tämä oli juuri sitä.

        Arvaamattakin tietää, ettei järjestöistä Ay liikkeitä laitettu maksajiksi.
        Kun demarit tämän sovelsi.

        Ihan pöljä.
        Tyhmä saa olla, muttei pöljä. Ja sitä pöljyttä juuri tässä oli.

        http://yle.fi/uutiset/3-5610324

        Kai huomaat, että ei mainitse, että suurituloisille sama maksu.

        Kysyn vielä, onko oikein, että sama Tv-vero oetetaan henkilötkin, ministerinä oli silloin Ihalainen yli 250 000 € tuloillaan vuodessa, ja siivooja toiseksi 1700 € kuukausi tulollaan, sama Tv -vero.
        Mutta mikä demari laskupään tulosta: yrittäjille joilla liikevaihto yli
        850 000 € Tv-vero 3000 €. Älä naura, totta se on, voit vaikka tarkistaa vero sivulta.
        https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Yhdistys_ja_saatio/Maksaminen/Ylevero

        Ja arvaa onko Ay liike yhteisönä mukana, arvasit ihan oikein, ei ole.
        Ja miksihän ei ole ?

        Entinen tv-lupamaksuhan oli täysin riippumaton tuloista, joten parempaan suuntaan Yle-verolla mentiin. Jos kansalta kysyttäisiin, enemmistö haluaisi maksaa vain tv-katselustaan korttisysteemillä kunnes joku huomaisi, että tv-katseluamme vakoillaan samaan tapaan kuin automme liikkumista kilometriverossa.

      • regressiivinen.vero
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Yle-vero on regressiivinen ja ohjelma nykyisin ala-arvoista, tässä erinomainen kuvaus kuinka YLE:n katsomisesta voi saada koulutettukin ihminen (Valt.lis) kultturisokin, kun on ensin mennyt katselemaan jotain laadukkaampia kanavia ulkomailta.

        "Kuinka Suomen tv-kanavat voidaan täyttää tällaisella roskalla, tyhjänpäiväisyydellä. Miksi Ylen pitää näyttää tällaista?"

        http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230434-yle-ja-tv-ala-vajoaa-olisinpa-syntynyt-saksalaiseksi

        Ymmärrän tuota blogin kirjoittajaa oikein hyvin.

        Ennen vanhaa jos ei katsellut yLE:n antia ei siitä tarvinnut mitään maksaakaan.

      • regressiivinen.vero kirjoitti:

        Olipa typerä blogi. Tyyppi on valmis ryhtymään sotaan Yleisradiota vastaan yhden ainoan vihaamansa ohjelman perusteella. Saksan yleisradiota hän ylistää kahden valitsemansa ohjelman perusteella.

        Ennen vanhaan muuten piti maksaa television lupamaksu, vaikka ei olisi katsonutkaan Yleisradion ohjelmia. Riitti että omisti toimivan vastaanottimen.

      • Erinomainen.blogi

        "Ennen vanhaan muuten piti maksaa television lupamaksu, vaikka ei olisi katsonutkaan Yleisradion ohjelmia. Riitti että omisti toimivan vastaanottimen. "

        Niinhän se oli loppuun asti, itsellänikään ei ollut TV:tä yli kymmeneen vuoteen ja vältyin maksuilta. Sitä ennen oli radiolupa...

        Se oli muuten todella hyvä blogi ja kuvasi ohjelmien tason romahdusta noin lajemminkin. Mieleen tulee mediastrategia nimeltä "tittytainment" jossa tarkoituksella tyhmennetään median sisältöä, sitä käytettiin mm. suuressa itänaapurissamme Jeltsinin aikana jolle asiaa ehdotti puolalainen ministeri aikoinaan. Berlusconi käytti sitä Italiassa jne.

      • Erinomainen.blogi kirjoitti:

        Yhtä Yleisradion ohjelmaahan se tyyppi vain haukkui kehuttuaan ensin kahta ohjelmaa Saksan televisiossa. Itse en olisi jaksanut katsoa niistä yhtäkään. Monet Yleisradion ohjelmat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja luultavasti sellaisia on Saksassakin. Molemmissa maissa myytävissä televisioissa on myös nappula, josta laitteen voi avata ja sulkea ohjelmien tason mukaan.

      • Erinomainen.blogi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Yhtä Yleisradion ohjelmaahan se tyyppi vain haukkui kehuttuaan ensin kahta ohjelmaa Saksan televisiossa. Itse en olisi jaksanut katsoa niistä yhtäkään. Monet Yleisradion ohjelmat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja luultavasti sellaisia on Saksassakin. Molemmissa maissa myytävissä televisioissa on myös nappula, josta laitteen voi avata ja sulkea ohjelmien tason mukaan.

        "Molemmissa maissa myytävissä televisioissa on myös nappula, josta laitteen voi avata ja sulkea ohjelmien tason mukaan."

        Sehän tässä on ongelma, nykyisen ohjelmiston kanssa laite joutuu olemaan sulki lähes koko ajan ja silti siitä pitää maksaa, samoin joudumme maksamaan jo muutenkin mainoskanavien rahoitusta kauppojen kassoilla. Maksaa pitää siis sellaisesta jota ei käytä, kuten sanoin tuossa edellä, meillä ei ollut TV:tä ollenkaan yli 10 vuoteen ja vältyimme maksuilta vanhan systeemin aikana, radiossa taas pyöri aivottomat soittolistat ja vouhkattiin feminismiä, eli sitäkän ei tullut kuunneltua. Kuuluisa "digi, digi" olikin vain vedätys jolla saatiin kaikki katsottava kaupallisilta kanavilta maksukorttien taakse Amerikan malliin.

        Edelleen kehun kyseistä blogia ja jokunen hyvä kommenttikin siellä on.

    • ex-kepulainen

      On vähän sekava loppupäätelmiltään tämä aloittajan kirjoitus. Joskin on asiaakin jonkin verran.

    • glx

      minuakin nykykeskustalaisuus hämmentää, jopa niin paljon, että minulla on Keskustalaisuus katkolla toistaiseksi.

    • Harmi että sinäkin kuulut niihin palstalla kirjoitteleviin, jotka unohtavat linkata tietolähteensä, tässä tapauksessa tuosta kyselystä. Olisi ollut mielenkiintoista lukea se alkuperäisessä muodossa, mutta en onnistunut löytämään sitä googlaamallakaan.

      Kertomasi ei kuitenkaan yllätä, sillä tämä kuuluu aiheeltaan niihin kyselyihin, joissa vastaajien puoluekannalla ei ole mielipiteisiin kovinkaan suurta merkitystä. Enemmän vaikuttaa, tunteeko vastaaja henkilökohtaisesti hyötyvänsä verotuskäytännön muutoksesta vai kärsivänsä siitä. Kannattajia ovat ne, joilla on paitsi varallisuutta, myös kiinnostusta ostaa uusia autoja (varallisuus ja kiinnostus ei kulje käsi kädessä). Vastustajia taas se toinen puoli, joka ostaa lähes yksinomaan käytettyjä autoja ja ajaa autonsa ennen uusimista mahdollisimman tarkkaan loppuun.

      Näyttäisi kuitenkin siltä, että maaseudullakin asuvat keskustan äänestäjät hyväksyvät kilometriverotuksen, vaikka kilometrejä heille kertyy paljon varsinkin töissäkäynnin ja muun elinkeinotoiminnan yhteydessä. Se tuntuu äkkiä ajatellen yllättävältä, mutta toisaalta he ovat jo tottuneet maksamaan liikkumisistaan polttoaineen hinnoissa. Sitä paitsi kansan on monesti ollut helppo hyväksyä, että hyödykkeen käytöstä maksetaan suhteessa kulutukseen. Tässä asiassa on pääasia että tiet ovat hyvässä kunnossa, jolloin autoilu on jo itsessään nautinto. Lisäksi maalla asuminen on usein edullista eli asia suhteutetaan "puolensa ja puolensa" -kokonaisuuteen.

      Demareita äänestävien vastustus voi johtua siitä, että puoluejohto varsin näkyvästi tuomitsi teiden yhtiöittämisen ja vieläpä pelotteli tämän yhtiön joutumisella ennen pitkää kapitalistien käsiin. Samoin teki persujohto, mihin puolueen äänestäjät reagoivat samalla tavalla. Tosin sitä on vaikea ymmärtää, että yhtiöittäminen olisi ollut persuille niin suuri periaatekysymys, että oikeutti perumaan puolueen omat lupaukset autoveron poistosta. Olisikohan niin, että persuäänestäjät olivat jo keväällä 2015 puoluejohtoa fiksumpia ja ainakin ymmärsivät, että lupaus oli niitä vaalipuheita, joita ei ollut tarkoituskaan pitää.

      Mielestäni Sipilä ja Lintilä eivät varsinaisesti ylistäneet Bernerin selvityksen sisältöä, vaan totesivat, että selvitys oli rohkea. Oikein rivien välistä luettuna tuollaista luonnehdintaa voisi pitää hienovaraisena vittuilunakin sarjassa sano se kukkasin. Ei nyt kuitenkaan ryhdytä lukemaan niitä rivien välejä, vaan todetaan, että molempien pääagendana oli kehua yhtiöittämisideaa. Ainakin Lintilä rajasi kehut siihen. Kepun veroasiantuntijana ja nykyisenä elinkeinoministerinä hänen luulisi tietävän, ettei autoveroa voida kertapompsina poistaa.

      • S24uomlaineN

        Demarien johto tuomitsee yhtiöttämisen, vaikka Rinne ehdotti sitä huolehtimaan teiden kunnosta ministerinä ollessaan.

      • S24uomlaineN kirjoitti:

        Demarien johto tuomitsee yhtiöttämisen, vaikka Rinne ehdotti sitä huolehtimaan teiden kunnosta ministerinä ollessaan.

        Teitä voidaan kunnostaa niin yhtiön kuin virastonkin ostamilla tietyöpalveluilla. Ei se pointti ole yhtiöittämisessä tai yhtiöittämättä jättämisessä.

    • Loistavaa analyysiä MPP. Näkisin sen suuren jaottelun menevän tulevaisuudessa näin.
      Arvoliberaalit-Arvokonservatiivit. Markkinaliberalismista tulee hyväksyttävä asiantila joitakin vasemmistoänkyröitä lukuunottamatta.
      Tämä on karkea yleistys mutta viittaa tietä kohti kaksipuoluejärjestelmää.

    • TotuusTuostakin

      Sinulla MPP on edelleen harhakäsitys maaseudulla elävien "vanhakantaisuudesta" ja kaupunkiasukkien "edistyksellisyydestä".

      Asia on ollut ja on täysin päinvastoin. Eikä tämä liity yksin kepuun ja sen kannattajiin, maaseudulla äänestetään paljon muitakin puolueita, sekin sinulta hyvin usein unohtuu. Kepu saattaa olla suurin, mutta ei omaa yli 50% ehdotonta enemmistöä kuin hyvin harvassa kunnassa.

      Maaseudulla on totuttu niin pärjäämään omin avuin kuin sopimaan asioista naapureiden kanssa, kaupungeissa on opittu vaatimaan kaikki joltakin muulta, kasvoton joku hoitaa asian. Kun maalla naapuri käy traktorillaan putsaamassa pihan lumet, siitä maksetaan sovitusti, ei siinä mitään ihmeellistä. Kaupungissa purnataan kuinka joku ei taaskan ole aurannut meidän pihaa.

      Maaseudulla suhtaudutaan asioihin itsenäisesti ja avoimen uteliaasti, kaupungeissa mennään massan mukana vähän teemalla "joukossa tyhmyys tiivistyy". Oma ajattelu puuttuu. Näkyy muuten sinustakin. Vaikka tämä avaus ehkä poikkeaa totutusta MPP.stä.

      Tähänkin esitykseen suurin poru on tullut yhtiöittämisellä pelotelleilta demareilta. Tehoton ja poukkoileva siltarumpuiluun keskittyvä budjettirahoitus nähdään parempana kuin yhtiömuotoinen asioiden hoito. Perusteluja tuolle ei juuuri ole tullut, pelottelua vain mahdollisuudesta myydä yhtiö. Kait demareilla on niin karvaita kokemuksia omien ministereidensä yksityistämisistä, että ovat siksi tuon linjan valinneet. Vai olisiko vain pelkkää pölhöpopulistista typeryyttä?

      Berner teki toki pari pahaa mokaa. Seurantalaitteiden esittäminen veronkeruun menetelmäksi tuotiin väärällä tavalla esiin, taisi laitevalmistajien lobbaus sokaista selvityksen kirjoittajia. Iso moka oli myös veropohjan muutoksen esittäminen ensi vuodenvaihteeseen ilman kunnollista suunnitelmaa siirtymäajan haittavaikutusten eliminoimisesta uuden auton juuri hankkineille tai hankintaa tänä vuonna suunnitteleville. Autokaupan romahduttaminen ja siten myös kuluvan vuoden autoverotuoton turmeleminen veti kokoomuspomo Orpon ja valtionvarainministeriön virkamiehet vastustajien joukkoon.

      • Pystyyn_kuollut

        Yhtiöittämisvastustuksen perimmäinen syy onkin, että tieasioissa on totuttu tekemään siltarumpupolitiikkaa vuosikymmenet ja tämä on koskenut kaikkia puolueita. Jotkut rummut ovat vain isompia kuin toiset. On niin kiva mennä vaalikentille puhumaan asiasta, josta valtaosa asukkaista on samaa mieltä. Mikäli tiet yhtiöitetään, kansanedustajan on teoriassakin vaikeampaa vaikuttaa siihen, mille paikkakunnalle uusi rumpu asennetaan.

        Berner esitti tuon "seurantalaite"asian mielestäni oikeastaan hyvin lupaamalla jopa ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kiinteän maksun. Sen sijaan hän mokasi pahasti heittäessään uuden auton hankkivien verohyvityksen vain ilmaan ja vieläpä keskustelematta valtiovarainministerin kanssa, onko siihen minkäänlaisia edellytyksiä. Autokaupan romahtamisesta tällaisten puheiden vaikutuksesta oli jo aiempia kokemuksia.

      • Oikeaasia

        Kyllä sinä asiaa kirjoitat juuri noinhan se on.

        Berner korjaili tuota seurantalaite asiaa kun siitä nousi otsikoita. Mustat laatikot olivat esillä jo paljon ennen selvitystä.

        Kohu tosin kohdistui laitteen helppoon hakkeroitavuuteen ja epäiltyyn yksilön suojaan, ei niinkään itse veronkeräys tavoitteeseen.

        Bernerin selvitys muistuttaa liikaa valmista esitystä tarkkoine päivämäärineen ja automallikohtaisine verosummineen (trafin laskuri). Alustava selvitys, joksi se nimettiin, pitäisi olla enemmän yleisellä tasolla. Sen tulee esittää periaatteet ja erilaiset vaihtoehdot, ei liian tarkkoja yksilöityjä ehdotuksia. Alustavasta selvityksestä pitää myös lötyä keinoja joilla kaksoisverotus tai muut yksittäisille ihmisille mahdollisesti tulevat haitat vältetään. Silloin ei hyydytettäisi autokauppaa.

        Bernerin avustajilta ja ministeriön virkamiehiltä voisi odottaa ammattimaisempaa osaamista. Olisikohan selvitys kannattanut ostaa ulkopuoliselta yhtiöltä (kyseenalaisilla) konsulteilla vahvistetun virkamiestyön sijaan.

      • TotuusTuostakin kirjoitti:

        Ulkopuoliselta yhtiöltä olisi tullut vielä karmeampaa tiedotusjälkeä, koska sellainen ei osaa huomioida esityksen poliittista loiskiehuntaa senkään vertaa, mitä Berner vielä kokemattomana poliitikkona. Ulkopuoliset eivät myöskään tunne poliittisen järjestelmämme hidasliikkeisyyttä ja kankeutta yhtä hyvin kuin virkamiehet.

      • TotuusTuostakin
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Ulkopuoliselta yhtiöltä olisi tullut vielä karmeampaa tiedotusjälkeä, koska sellainen ei osaa huomioida esityksen poliittista loiskiehuntaa senkään vertaa, mitä Berner vielä kokemattomana poliitikkona. Ulkopuoliset eivät myöskään tunne poliittisen järjestelmämme hidasliikkeisyyttä ja kankeutta yhtä hyvin kuin virkamiehet.

        No joo, tuo olikin puolivakava heitto tuohon teiden yhtiöittämiseen.

        Vakavasti puhuen saattaisi olla hyvä, että ulkopuolinen riippumaton asiantuntijataho tekisi tämmöiset esiselvitykset poliittisen tarkastelun pohjaksi. Riittävän yleisellä tasolla ja erilaisia vaihtoehtoratkaisuja etsien.

        Nyt meillä on tapana pyytää näitä selvityksiä esim. Jorma Ollilan työryhmältä, jolloin jo tilatessa voi olla varma, että selvityksen tuloksena ehdotetaan mobiililaitteisiin perustuvaa seurantaa verojen keräämiseksi. Tässä selvityksessä konsultteina oli mm. Esko Aho ja Lauri Lyly. Sopii kysyä miksi?

        Todellista rahan tuhlausta oli pyytää Fimean sijoittamisen selvittäminen Kuopion ja Helsingin välillä Suomen nurkkakuntaisimmalta poliitikolta kautta aikain, Osmo Soininvaaralta. Hänen näkökulmansa ei riitä edes koko Helsinkiä kattavaksi, vaan rajoittuu parin kilometrin säteelle Rautatieasemasta. Sama jos selvityksen samaisen laitoksen Jyväskylää sijoittamisesta olisi pyytänyt Mauri Pekakriselta. Tulos olisi tiedetty etukäteen.

        Poliitikot hankkivat selvityksiä jopa toinen toisiltaan (entisiltä ministereiltä tai kansanedustajilta) saadakseen sopivia raportteja. Näille soininvaaroille ja ahoille maksetaan vieläpä korvauksia tuollaisen liibalaaban kirjottamisesta.

    • Kertamarina

      Kertarysäksellä autovero pitää poistaa niin ,että kukaan ei siitä saa vihiä kun vasta uutisissa ja sen jälkeen kerrotaan sitten mitä se merkitsee itse kullekkin. Näin Ruotsissa tehtiin ja hyvin meni toki sielläkin jotain korvensi mutta niin se käy joka tapauksessa.

    • IhmisoikeudetonOlion

      Ei Suomessa VALTAA enää pidä "puolueet" ( ns. vanhat puolueet ) vaan pankki-vakuutuslaitokset !

      Iltalehti 19.2. 2013 "Miljoonien rahavirrat puolueille." Jorma Heikkinen: "Puolueille ei todellakaan maksettu rahaa turhaan."

      Rahalla on saatu "omanlaista lainsäädäntöä".

      Mitä on tämä "omanlainen lainsäädäntö"; jota on OSTETTU tukemalla puolueita ?

      Suomen "perustuslain" 118 § .. Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. "

      Sekä tämän valtiopetoksen suojissa tehty MILJARDIVARKAUS !

      Iltalehti 7.4. 2012 "Eduksunnassa muhii miljardikaappaus." Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata."

      1,3 - 3 MILJARDIN euron varkaus toteutettiin "lailla 444/2012"; ja se osin oli salaiseksi aiottua PANKKITUKEA.

      Pankit fuusiovat vakuutuslaitoksiin 1.1. 2013 samalla sekunnilla, kun "laki" astui voimaan.

      Näin toimien pankit saivat miljardeja ylikurssin muodossa; kun fuusia toteutettiin vuoden 2012 tasearvoilla; joka EI huomioinut "lain 444/2012" vaikutusta vakuutusyhtiöiden taseisiin ( jopa 3 miljardin velasta pienyrityksille tuli jopa 6 miljardia jakokelpoista "vapaata pääomaa". )

      Tästä miljardivarkaudesta ja PL 118 §:n valtiopetoksesta "poliisi" EI suostunut ottamaan vastaan tekemääni JULKISTA rikosilmoitusta. ( todisteena Porin poliisille 8.9. 2005 tenty rikosilmoitus EOA päätöksen 876/2/05 kaltaisesta asiasta ).... poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministreinvastuuasiassa.

      Näiden todisteiden mukaan He 60/2012 ( PL:n esityöt) ovat valheelliset : "PL 118 §:llä ei ole suoria ihmisoikeusvaikutuksia !

      Suomi on siis JÄRJESTELMÄKORRUPTIO; ja PL 118 § TODISTAA tämän !

    • 1452

      Markkinaliberalismi johtaisi siihen että Suomessa kuten muuallakin maailmassa valtion hoteissa olisi vain poliisi ja armeija. Näidenkin yksityistämistä pohditaan, koska maksajina on vain tietty osa ihmisiä. Poliisin ja armeijan tehtävänä olisi suojella rikkaita köyhiltä. Tätä kutsutaan dystopiaksi.

      Elämme kaikki samalla pallolla ja tätä maapallo ei kestäisi. Ratkaisut ovat muualla kuin markkinaliberalismissa. Vastaus on kehitellyssä sosialismissa tai kehitellyssä markkinataloudessa, ihan miten sen vain haluaa nähdä.

      • Wikipediasta.löytyy

        Sellaista maata jonka markkinaliberalismi on turmellut, sellaista sanotaan yövartijavaltioksi.

      • Niin.löytyy
        Wikipediasta.löytyy kirjoitti:

        Sellaista maata jonka markkinaliberalismi on turmellut, sellaista sanotaan yövartijavaltioksi.

        Käyttävät niistä myös kehitysmaa nimitystä, mm. Haiti on hyvä esimerkki tälläisestä yövartijavaltiosta, joskin on käynyt niin, että Haiti ei ole itse saanut päättää politiikastaan vuosikymmeniin, vaan siellä politiikasta on päättänyt ihan muut maat. Maassa on pieni rahaeliitti joka elää hieman paremmissa oloissa aidatuilla alueilla ja sitten on ne muut, se enemmistö joka elää kädestä suuhun mm. vaihdantataloudessa ja ryöstellenkin.

    • automaattijarrut

      "Liikenneväylähanke nosti esiin hämmentäviä asioita. "

      Ei tässä ole mitään yllättävää, kyllä nuo asiat ovat olleet ja tulevat EU:sta edelleen, vaikka meillä media ei EU-asioista juuri kerrokaan, mutta:

      "Autojen automaattista jarrutusjärjestelmää kaavaillaan pakolliseksi

      Bild-lehdelle tihkuneiden tietojen mukaan EU komission virkamiehet ovat suunnittelemassa autoihin automaattista jarrutusjärjestelmää. Tietojen mukaan se tulisi pakolliseksi jo vuoden 2022 alusta uusiin autoihin."

      http://jarmonahkamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230487-autojen-automaattista-jarrutusjarjestelmaa-kaavaillaan-pakolliseksi

      Ja oli meillä mitkä puolueet hyvänsä vallassa (poislukien IPU ja joitain muita marginaalipuolueita ), niin nykyiset EU-uskolliset eduskuntapuolueet (ja valtion virkamiehet) alkavat toteuttaa noita EU:n ideoita jo valmiiksi taustalla.

    • espolla.vara.mällätä

      Seuratkaa Länsimetron rakentamisfarssia niin selviää ettei politiikkojen käsiin väylien rakentamista voi jättää

      • kusetusko

        Plus et sähköverkot myydään. Mutta eduskuntatalon voi eurolla myydä venäläiselle ja heti vuodessa yli 200 miljoonan säästö.

    • kusetusko

      IL: Bernerin omistaja yritys hakee ministeriöltä valtiontukea
      Talouselämä 9.5.2016 07:44 päivitetty 9.5.2016 08:10
      Anne Berner
      Jaa artikkeli

      Facebook
      Twitter
      LinkedIn
      Google
      Sähköposti

      Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) omistama yritys Vallila Interior hakee työ- ja elinkeinoministeriöltä investointitukea sähköautojen ja latausjärjestelmien hankkimiseksi, kertoo Iltalehti.

      Bernerin 60-prosenttisesti omistama Vallila Interior on mukana yritysryhmässä, joka vaatii valtiolta miljoonien eurojen tukea sähköautojen uuden tukiohjelman rahoittamiseksi.

      Konsulttiyhtiö Eera Oy:n kokoama yritysryhmä vaatii valtiolta useiden miljoonien eurojen tukea sähköautojen ja niiden latauspisteiden uuden tukiohjelman rahoittamiseksi kolmen vuoden ajan.

      Ministeri Anne Berner kiistää Iltalehdelle olevansa esteellinen. Hänen avustajansa mukaan ministeri sanoo, että yksittäiset tuet kuuluvat työ- ja elinkeinoministeriön ja joiltain osin myös valtiovarainministeriön vastuulle.

      Iltalehti huomauttaa, että liikenneministeri yrittää hakemuksellaan vaikuttaa yrityksensä tukihakemuksen avulla työ- ja elinkeinoministeriöön, jotta tämä ottaisi käyttöön uuden väliaikaisen tukijärjestelmän sähköautoille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe