"En halua hyvää kuolemaa, haluan hyvän elämän."

Jaakko.Valvanne

"En halua hyvää kuolemaa, haluan hyvän elämän."

Näin sanaili geriatrian protessori Jaakko Valvanne luennoidessaan tällä viikolla Työväenopiston luentosarjassa aiheesta Viety vapaus. Hän piti saattohoitokeskustelua liian kuolemakeskeisenä.
Minulla syttyi, ei ainoastaan lamppu, vaan suorastaan roihu päässäni. Näinhän se juurikin on! Kaikki kivunhoito, kaikki toimenpiteet kuolevan hyväksi ovat tarkoitetut nimenomaan siihen, että loppuelämä olisi kivutonta ja mahdollisimman hyvää. Siis nimenomaan elämä!
Kotona keuhkosin asiasta miehelle ja totesin, että tämä liittyy juuri siihen samaan asiaan, josta olen puhunut : Jonakin päivänä kuolemme. Siihen asti kaikki päivät olemme elossa. Ajatus, jonka olen napannut ties mistä.
Mies, joka meillä mielellään intoilujani toppuuttelee, totesi :Tuon oon kuullu jo niin monta kertaa, että vaihda levyä. Voisin vaihtaakin, vaan en vaihda. Minusta tämä on niin hyvä näkökulma. Ja niin tosi! Saatamme vanhemmiten ajatella, että ei nyt enää kannata esimerkiksi tehdä/opetella/hankkia/korjata sitä tai tätä, kun ei tiedä kauanko pää keikkuu. Elossa yhä kuitenkin olemme!
Valvanne painotti, että vanhus on iäkäs aikuinen. Hänelle kuuluu, jopa muistisairaana, itsemäärämisoikeus, kuten kaikille aikuisille. Siihen sisältyy se, että voi päättää omista asioistaan ja tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
Toisaalta liian yksisilmäinen näkökulma voi johtaa vanhuksen heitteille jättöön. Itsemääräämisen sivuuttaminen turvallisuuden varjolla voi johtaa ylisuojeluun.
Vanhusten palveluissa ei aina mielletä itsemääräämisen rajoittamistoimiksi esimerkiksi geriatrituolia, hygieniahaalaria tai soittokellon irrottamista seinästä.
Hiljattain tutkimuksessa kysyttiin, olivatko hoitajat havainneet vanhusten kaltoinkohtelua tai itse toimineet siten. Valvanteen mukaan tavallinen vastaus oli, että joskus jonkun muuan tekemänä. Hän väitti, että jokainen hoitotyötä tehnyt on syyllistynyt kaltoinkohteluun. Lääkärillä se voi olla vaikka sitä, että tutkimatta potilasta määrää unilääkkeen. Olennaista on, miten usein kaltoinkohtelee. Ja miten tietoisesti, täydennän minä.
Vuodelta 2011 olevan Sanna Järnströmin väitöstutkimuksen tulokset geriatrisesta sairaalasta puhuvat karua kieltä. Itsemääräämisoikeus ei toteutunut. Vanhuksia kohdeltiin esineinä. Oli jopa ilkeitä hoitajia. Hän kehotti hoitajia katsomaan peiliin. Sekään ei kyllä auta, jos peili on vino, epäilen.
Myöskin kotihoidossa rajoitettiin asiakkaan ajattelua, tahtoa ja toimintaa (Sanna Myllymäki 2014). Kotihoitaja sai vanhuksen suostuttelemalla luopumaan omasta tahdostaan.
Voi että, sieluun sattuu! Peilasin koko luennon ajan omaa toimintaani vanhan äitini kanssa viitisentoista vuotta sitten.
En edes suostutellut, vaan kun suostuttelu ei auttanut, suorastaan kiristin häntä ottamaan esimerkiksi turvarannekkeen. Lattialle kaatumisia yksin asuvalle kun oli jo sattunut. Oliko se ylisuojelua vai tarpeellinen toimenpide?
Toki keskustelu/väittely/kinastelu asiasta kuitattiin lopulta huumorilla. Vielä pahempi tilanne tuli, kun jouduimme äitini siirtämään vanhainkotiin vastoin hänen omaa tahtoaan. Muuta neuvoa emme enää keksineet. Pienemmissäkin asioissa monesti kävelin hänen itsemäärää-misoikeutensa yli, vaikka ei olisi ollut pakko, ajattelen näin jälkeenpäin. Elämää ja tilanteita ei kuitenkaan voi elää taaksepäin tahi uudelleen.

Valvanteella oli toki useampikin hyvä esimerkki kerrottavana vanhusten hoidosta. Someron hoivakodissakin, jonka toiminnan muutosta asukaslähtöiseksi seurasimme televisiossa, johtajan vaihtumisen aiheuttaman notkahduksen jälkeen asiat ovat nyt hyvällä mallilla. Hän epäili jopa, että nykyään jo asiat ovat paremmalla tolalla yleensäkin.
Sitä minäkin toivon. En kuitenkaan uskalla liikaa uskoa.

Kaksi päivää tämän luennon jälkeen julkaistiin uutinen, että Pitkäniemen kehitysvammaisten osastolla oli asukas jätetty sisävaatteissa tunniksi ulos joulukuussa.
Kyse ei ilmeisestikään ollut vahingosta, koska kolme hoitajaa oli erotettu ja kaksi saanut varoituksen.
Heidät oli myös siirretty toiseen yksikköön. Asia on annettu poliisin tutkittavaksi.

Valvanteen mukaan muutokseen, hauraiden, vanhojen ihmisten vapauttamiseen tarvitaan oikeaa asennetta, ammattitaitoa ja hyvää johtamista.
Itse pidän näistä tärkeimpänä hoitajien oikeaa, myönteistä asennetta vanhuksia/vammaisia ja heidän itsemääräämis-oikeuttaan kohtaan. Ellei sitä ole, ei muillakaan tekijöillä ole suurta vaikutusta.

13

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuossa

      ovat asiat mielestäni kohdallaa, mitä mieltä olette?

    • kiintoisa-blogi

      Elämää on eläkkeelläkin!
      Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.
      Mummous on yksi, erittäin tärkeä osa minua.
      Lapsenlapset asuvat kuitenkin Belgiassa, joten konkreettinen mummottelu jää vähäisemmäksi.
      Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, arkielämääni mahtuu monia asioita, joista blogissani kerron. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ei pidä ottaa liian vakavasti!
      Haluan jakaa kokemuksiani ja näkemyksiäni kanssasi elämäni arjesta ja juhlasta miettien aina välillä tätä ihmisenä olemista. Tuttuja juttuja monille. Olisin kiinnostunut kuulemaan sinun näkemyksistäsi ja kokemuksistasi kertomistani asioista.
      Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.
      Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/AnjakaarinaEtämummeli

    • Oli niin pitkä mutta luin melkein kokonaan.
      Siihen asti kun hengitän ja elän haluan elää kivuttomana mahdollisimman mukavasti. Olen nähnyt kuolemaa ja kuolevia, kaikki on sitten myöhäistä kun vetää viimeisen henkäyksensä, ei tarvitse enää auttaa.
      Tuo pisti silmään että itsekin olen syyllistynyt sellaiseen että vieläkö kannattaa tällä iällä istuttaa kuusiaita jota olen aina halunnut, tai omenapuu.
      Moni muukin asia mikä oli nuorempana tärkeää ei enää tunnukaan kovin tärkeältä.
      Itsemääräämisoikeutta saattaa olla paperilla mutta ei käytännössä.
      Moni dementoinut vanhus viis veisaa itsemääräämisoikeudesta, kunhan elämä sujuu muuten mukavasti.
      Kyllä itsemääräämisoikeus kannattaa sivuuttaa jos siitä on haittaa vanhuksen turvallisuudelle.
      Ei näihin asioihin löydy yhtä hyvää ratkaisua.

      • Kaikki-nurin

        "Tuo pisti silmään että itsekin olen syyllistynyt sellaiseen että vieläkö kannattaa tällä iällä istuttaa kuusiaita jota olen aina halunnut, tai omenapuu."

        Ei ja tosiaankaan ei. Tällä iällä kannattaa enää kaataa se kuusiaita, jättää omenapuu luonnon armoille ja pistää matalaksi risuaitakin jos sellainen on.


      • Kaikki-nurin kirjoitti:

        "Tuo pisti silmään että itsekin olen syyllistynyt sellaiseen että vieläkö kannattaa tällä iällä istuttaa kuusiaita jota olen aina halunnut, tai omenapuu."

        Ei ja tosiaankaan ei. Tällä iällä kannattaa enää kaataa se kuusiaita, jättää omenapuu luonnon armoille ja pistää matalaksi risuaitakin jos sellainen on.

        Kyllä kuusiaita kasvaa aika isoksi kymmenessä vuodessa :) En tiedä kuinka kauan menee että omenapuusta saisi omenia, marjapensaita on mutta omenapuu kuoli kun jänikset tai jotkin järsivät sen pilalle.


      • Siilimuorikka3

        Itsemääräämisoikeuden sivuuttaminen ei liene kovin yksinkertaista.


      • Siilimuorikka3 kirjoitti:

        Itsemääräämisoikeuden sivuuttaminen ei liene kovin yksinkertaista.

        Ei ole jos noudatetaan lakia. Mutta sitä ei aina noudateta.
        Meilläkin mies halusi olla kotona, hoidin häntä kotona vuodepotilaana, ei olisi millään lähtenyt intervallihoitoon, minun oli pakko rajoittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan oman jaksamiseni takia. Mies ihmetteli, eihän hänestä mitään vaivaa voi olla. Tuli kyllä huono olo kun vein vasten tahtoaan.


      • Siilimuorikka3
        mielikki.mummo kirjoitti:

        Ei ole jos noudatetaan lakia. Mutta sitä ei aina noudateta.
        Meilläkin mies halusi olla kotona, hoidin häntä kotona vuodepotilaana, ei olisi millään lähtenyt intervallihoitoon, minun oli pakko rajoittaa hänen itsemääräämisoikeuttaan oman jaksamiseni takia. Mies ihmetteli, eihän hänestä mitään vaivaa voi olla. Tuli kyllä huono olo kun vein vasten tahtoaan.

        Totta.

        Nuo ovat sellaisia tilanteita, joissa on vastakkain kaksi asiaa, hoidettavan oma tahto ja hoitajan jaksaminen ja toisaalta hoitajan oma tahto/elämä. Hoidettava on täysin hoitajan antamasta hoidosta riippuvainen. Vuodepotilas ei ehkä enää jaksa/osaa ajatella omaa tilaansa ja hoitajan osuutta hoidossaan, kieltäytyy lähtemästä. Silloin voidaan katsoa hänen harkintakykynsä alentuneen ja täten myös oikeutettua olevan sen että toiset toimivat kokonaistilanteen huomioon ottaen parhaaksi katsomallaan tavalla. Kenenkään ei tarvitse alkaa uhriksi, ei hoitajankaan. Vaikka helppoa se ei varmasti ole, kyse on kuitenkin myös ihmissuhteesta.


    • 888777788

      Voe mahoton nyt tuo anjakukkahattutäti pilas valvanteen sanoman.
      tiä o alakanunna olemaan mainoslinkkeja omille sivuille ja tavaroille mie en kehtoo avata linkkilöit

    • Alotus oli asiaa ja oman äitini loppuunasti hoitaneena tierän tilanteen missä vanhemman ja huolehtivan lapsen tahto on vastakkain.
      Kun vanhus syyttää yli päänsä puhumisesta ja huolehtijalla on koko yön pelko ja sääli persuksissa vanhemman tilasta.
      Jomman kumman on annettava periksi , kumpa ihmisellä olis se katkasija mistä tunteet vois kääntää pois päältä .
      Mä todella haluisin kuulla kaikkia tyydyttävän ratkasun tähän asiaan , niin ettei kummankaan tarviis olla allapäin.
      Näis hommis jompikumpi huijaa ,painostaa tai liiottelee omaa oloaan , tulikirjaimin on muistissani sanat,älä huoli iskä kyl mä pärjään .

    • Siilimuorikka3

      "hauraiden, vanhojen ihmisten vapauttamiseen tarvitaan oikeaa asennetta, ammattitaitoa ja hyvää johtamista."

      Mikseihän tällaiset Valvanteen kaltaiset professorit istu niissä pöydissä, jossa vanhustenhoitoa suunnitellaan, mahdollistetaan ja johdetaan. Siis ihan siellä pääkallopaikalla. Kauniita sanoja, visioita ja teorioita on helppo kirjoittaa hänen, jolla ei ole vastuu taloudesta ja toiminnasta, toiminnan järjestämisestä yhä kiristyvillä voimavaroilla. Kuinka hyvin tämä Valvanne tunee tämän päivän vanhusten hoidon ruohojuuritason ja ne ongelmat, joiden parissa siellä painitaan tänä päivänä. Toivotan tervemenoa katsomaan.

    • eppu2

      Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että dementoivat sairaudet ovat eteneviä sairauksia, johon ei parantavaa hoitoa ainakaan toistaiseksi ole.
      Se johtaa vääjäämättömästi siihen kohtaan elämässä, ettei enää ymmärrä päättää asioistaan järkevästi, ylipäätään ollenkaan.
      Jos vaikka vanhus haluaa kiivetä keittiötikkaita pitkin kaapinpäälle, niin pitäisikö itsemääräämisoikeuden nimissä kotihoitajan katsella vieressä touhua ja jos sattuu putomaan, niin sitten vaan selittää, että kun on itsemääräämisoikeus, en voinut puhua häntä luopumaan omasta tahdostaan.

    • flegmaatti

      Osuva otsikointi! Kukin toteuttaa sitä omalla tavallaan.

      Omien vanhempieni kohdalla näin kaksi vähemmän hohdokasta kohtaloa.
      Jos itsarin jättää vaihtoehdoista pois niin kaikkesta muusta ei voi itse päättää mutta voi yrittää vaikuttaa.
      Minä olen valinnut oman tapani ja vaimoni omansa, minun periaatettani ohuesti sivuavan.
      Olemme kiitollisia jokaisesta nykyisen laatuisesta päivästä.
      Kun tapaturmat jättää pois vaihtoehdoista niin pahin tiedossani oleva uhka on, etten sen toteutuessa ehdi leikkauspöydälle. Hyvä niin.
      Vaimoni tiedossa oleva viive on pari kuukautta. Voisi olla huonomminkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1631
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1061
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      964
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      922
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      916
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      810
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      268
      795
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      765
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      732
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      731
    Aihe