Toistuvat unet rahojeni varastamisesta

Mulla on säästössä rahaa käteisenä.

Näen toistuvasti unta, että tietty henkilö (sukulainen) on varastanut minulta noita rahoja. Vaikka laittaisin rahat kuinka hyvään piiloon tahansa, hän aina onnistuu varastamaan ne tai osan niistä. Sitten etsin hänet, yritän saada tunnustamaan tai palauttamaan rahat, mutta se ei auta. Yritän joskus saada edes tunnustuksen todella väkivaltaisestikin. Saatan retuutella/heitellä häntä ympäriinsä kuin jotain nukkea. Yhdessä unessa olin repinyt häneltä naaman ihon pois. Mutta silti hän ei tunnustanut, vaan päättäväisesti "hymyillen" oli hiljaa. Näissä unissa on toivotonta saada tunnustusta (tai sen saa joskus korkeintaan) tai rahoja takaisin. Vaikka tekisin mitä, en vain onnistu.

Kun herään tällaisesta unesta, olen hetken huolissani rahoistani, mutta sitten muistan niiden olevan turvassa kaapissa. Asun yksin eikä kukaan saa oikeasti tilaisuutta viedä rahojani, joten unien pelko sellaisenaan ainakin on turha.

Tuo sukulaiseni joskus monta vuotta sitten luultavasti vei minulta 100 €, mutta ei koskaan tunnustanut. Rahat saattoi viedä joku muukin, tai sitten niitä ei vienyt kukaan (jos olinkin itse ottanut rahaa jossain välissä ja unohtanut kirjata vähennyksen ylös). Epäilin kuitenkin tätä sukulaista siksi, että hän vei silloin samalla reissulla silloisesta asunnostani muutakin, mutta minulle aika turhaa tavaraa. Kotonani oli sillä aikaa kaksi muuta henkilöä, jotka olivat päästäneet hänet sisään. Nämä henkilöt eivät itsekään alkoholisminsa vuoksi välttämättä olleet luotettavimmasta päästä, mutta he eivät ainakaan yksissä tuumin voineet varastaa rahoja, sillä pian sen jälkeen kun huomasin rahojen kadonneen, menin poliisiasemalle, ja siinä vaiheessa ainakin toinen näistä asunnosta olleista tyypeistä olisi varmasti estänyt minua tekemästä väärästä henkilöstä ilmoitusta poliisille. (Poliisi ei ottanut oikein tosissaan, eli mitään virallista ilmoitusta ei tehty.)

Noita unia ei tullut heti tuon tapahtuman jälkeen, vaan ne ovat tulleet paljon myöhemmin, joten eivät ainakaan suoraan voine tuohon tapahtumaan pelkästään liittyä. Olen nähnyt näitä unia ainakin monta kuukautta. Tuntuu että niitä unia vain pukkaa ja pukkaa lisää, kun en kerrasta tajua niiden merkitystä?

Olen tuon jälkeen muutaman kerran pyytänyt tunnustusta tältä sukulaiselta, olen sanonut, etten edes tarvitse rahoja takaisin, jos vain tunnustaa, mutta ei ole tunnustanut. Voi olla, että hän kuitenkin pelkää jotain seurauksia, kun silloinkin olin valmis ihan poliisille ilmiantamaan, mutta oikeasti tunnustus riittäisi minulle, jotta saisin rauhan. Ymmärrän, jos hän on ne rahat ottanut, mutta valehtelemista on vaikea sulattaa. Asia kyllä vaivaa vieläkin, mutten usko että näen pelkästään sen takia noita unia. Sillä näen niitä TODELLA usein enkä muutoin näe niin samantapaisia unia niin paljon, vaikka kuinka jokin tietty asia vaivaisi. Tuo kun ei ole sellainen asia, joka elämässäni vaivaisi kaikkein eniten, joten ihmettelen miten paljon unissani toistuu tuo, että rahojani varastetaan, ja lähes poikkeuksetta varas on tuo henkilö. Ainakin kerran ollut kyllä joku muukin tai olen epäillyt toista henkilöä.

Unissa siis eniten harmittaa, että rahaa on viety, etenkin jos ne kaikki on viety, sillä olen säästänyt niitä monta vuotta "pihistellen". Harmittaisi tosi paljon, jos vuosien pihistely eli tavallaan elämisen jättäminen sivuun menisi hukkaan ja menettäisin kaikki säästöni. Joskus sain tuolta epäilemältäni henkilöltä unessa tunnustuksenkin, mutta se ei auttanut, sillä en silti saanut rahoja takaisin, vaan hän oli vain ärsyttävän välinpitämätön eikä välitä unissa koskaan, vaikka kuinka haluaisin rahani takaisin. Vaikka käyttäisin kuinka äärimmäisiä (väkivaltaisia) keinoja. Oikeassa elämässä en väkivaltaa käytä, mutta unissa se ilmeisesti ilmentää sitä, kuinka yritän tosiaan ihan mitä tahansa, sillä kidutus jonkin saamiseksi on äärimmäisin keino, mitä voi kuvitella... mutta silti se ei vain auta.
43740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Unessasi tietty henkilö vie sinulta omaisuuttasi ja haluat hänen tunnustavan, että hän on varas. Jostain syystä et kuitenkaan haluamaasi tunnustusta häneltä saa.

Omaisuus liittyy vahvasti turvallisuuteen ja sen kokemiseen. Samalla se liittyy myös asemaan yhteisössä, niin perheessä kuin laajemmassakin merkityksessä.

Toisella tavalla sanottuna omaisuus liittyy asioihin, joita pidetään tärkeinä, ja eräällä tavalla elämisen ehtoinakin.

Tämän unen osalta omaisuutta voitaisiin ehkä ajatella jopa elämäntyönä.

Unessasi sinulta siis viedään omaisuutta (jotain mitä pidät erityisen tärkeänä), etkä luonnollisestikaan pidä siitä, ja haluat syyllisen vastuuseen teostaan.

Unessa syyllinen on aina selvillä, jostain syystä et kuitenkaan saa häneltä tunnustusta.

Minusta tämä uni kertoo näkijälleen tarinaa, jossa hän pelkää asemansa viemistä.

Unennäkijä tietää tahon, joka sitä asemaa on häneltä viemässä, mutta uni ei silti saa tätä kohdetta tunnustamaan, koska unennäkijä tietää, ettei vihan kohde ole todellinen syyllinen.

Jotain muuta on tapahtumassa unennäkijän elämässä ja hän kokee enenevässä määrin, että asioita ollaan viemässä häneltä.

Ymmärrän unennäkijää, minäkin vanhenen, päivä kerrallaan.

Kiitos unesi jakamisesta.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi!

    Niin, ainakin tuo rahan säästäminen tuo minulle turvallisuuden tunnetta (lapsena oli aika köyhää ja siksi usein nälkäkin, enkä halua itselleni enää samaa epävarmuutta ja puutetta). Olisin muutaman kerran ollut vaikeassa tai ahdistavassa tilanteessa, jos en olisi voinut pelastaa tilannetta ottamalla rahaa säästöstä.

    Eilen tarkistin nuo rahakuoret: avasin ne ja laitoin uusiin siisteihin kuoriin, niin että jos joku avaisi kuoren, niin sitä ei saa enää takaisin kiinni huomaamattomasti, koska ajattelin että mitä jos nuo unet yrittää kertoa minulle, että rahojani olisikin salakavalasti varastettu ja laitettu sitten vaan kuori/kuoret uudestaan kiinni (koska ne oli teipattu rumasti kiinni, niin en olisi välttämättä huomannut, jos kuori olisi välissä avattu). Kaikki oli kuitenkin tallessa, mikä oli helpotus!

    En ole nähnyt vielä tuollaista unta tuon kirjoittamisen jälkeen. Saa nähdä auttoiko joko asiasta avautuminen tai kuorien tarkistaminen, ettei noita unia enää tulisi.

    Äänestä

Näin nyt kahtena yönä vähän erilaista versiota tästä unesta. Sitä ensimmäistä en enää muista, mutta jälkimmäisessä kannoin jostain syystä pientä mutta käteiseksi suurta tukkua rahaa mukanani laukussa, jossa ne pullottivat lompakosta näkyvästi (eli ei ollut siis johonkin sisätiloihin piilotettu, kuten näissä unissa yleensä), ja yritin pitää tuota laukkua koko ajan näkyvilläni. Siinä ei ollut kaikkia rahojani, ehkä muutama satanen. En tiedä miksi ne oli minulla mukana. Ehkä siksi, että kun aiemmissa unissa rahat on aina pöllitty piiloistani, kun olen itse ollut muualla, niin nyt rahat olivat koko ajan siten, että saatoin vahtia niitä.

Unessa oltiin välillä sisällä, välillä ulkona, ja siinä oli vaihtelevia ihmisiä, ainakin yksi puolituttukin. Unen lopussa tuo sukulaiseni alkoi jahdata minua rahoineni, mikä oli tavallaan pelottavaa. Pakenin häntä siis siinä unessa, esim. joillain kivikoilla hyppelehtien.

Oikeassa elämässä olemme hyvissä väleissä, mutta kai sitten jonkinlainen epäluulo on kuitenkin olemassa, kun näen näitä unia niin paljon.

Tajusin että tästä unesta tekee myös paljon aikaisempia erilaisemmaksi se, että tässä rahojani EI VIETY!

Äänestä

Mikään ei oikeastaan ole unessa muuttunut.

Sinulla on edelleen jotain, mitä muut haluavat.

Vaan kun sitä jotain ei sinulta enää halutakaan?

Minäkin pidän tarinoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


retfhfhg kirjoitti:

Mulla on säästössä rahaa käteisenä.

Näen toistuvasti unta, että tietty henkilö (sukulainen) on varastanut minulta noita rahoja. Vaikka laittaisin rahat kuinka hyvään piiloon tahansa, hän aina onnistuu varastamaan ne tai osan niistä. Sitten etsin hänet, yritän saada tunnustamaan tai palauttamaan rahat, mutta se ei auta. Yritän joskus saada edes tunnustuksen todella väkivaltaisestikin. Saatan retuutella/heitellä häntä ympäriinsä kuin jotain nukkea. Yhdessä unessa olin repinyt häneltä naaman ihon pois. Mutta silti hän ei tunnustanut, vaan päättäväisesti "hymyillen" oli hiljaa. Näissä unissa on toivotonta saada tunnustusta (tai sen saa joskus korkeintaan) tai rahoja takaisin. Vaikka tekisin mitä, en vain onnistu.

Kun herään tällaisesta unesta, olen hetken huolissani rahoistani, mutta sitten muistan niiden olevan turvassa kaapissa. Asun yksin eikä kukaan saa oikeasti tilaisuutta viedä rahojani, joten unien pelko sellaisenaan ainakin on turha.

Tuo sukulaiseni joskus monta vuotta sitten luultavasti vei minulta 100 €, mutta ei koskaan tunnustanut. Rahat saattoi viedä joku muukin, tai sitten niitä ei vienyt kukaan (jos olinkin itse ottanut rahaa jossain välissä ja unohtanut kirjata vähennyksen ylös). Epäilin kuitenkin tätä sukulaista siksi, että hän vei silloin samalla reissulla silloisesta asunnostani muutakin, mutta minulle aika turhaa tavaraa. Kotonani oli sillä aikaa kaksi muuta henkilöä, jotka olivat päästäneet hänet sisään. Nämä henkilöt eivät itsekään alkoholisminsa vuoksi välttämättä olleet luotettavimmasta päästä, mutta he eivät ainakaan yksissä tuumin voineet varastaa rahoja, sillä pian sen jälkeen kun huomasin rahojen kadonneen, menin poliisiasemalle, ja siinä vaiheessa ainakin toinen näistä asunnosta olleista tyypeistä olisi varmasti estänyt minua tekemästä väärästä henkilöstä ilmoitusta poliisille. (Poliisi ei ottanut oikein tosissaan, eli mitään virallista ilmoitusta ei tehty.)

Noita unia ei tullut heti tuon tapahtuman jälkeen, vaan ne ovat tulleet paljon myöhemmin, joten eivät ainakaan suoraan voine tuohon tapahtumaan pelkästään liittyä. Olen nähnyt näitä unia ainakin monta kuukautta. Tuntuu että niitä unia vain pukkaa ja pukkaa lisää, kun en kerrasta tajua niiden merkitystä?

Olen tuon jälkeen muutaman kerran pyytänyt tunnustusta tältä sukulaiselta, olen sanonut, etten edes tarvitse rahoja takaisin, jos vain tunnustaa, mutta ei ole tunnustanut. Voi olla, että hän kuitenkin pelkää jotain seurauksia, kun silloinkin olin valmis ihan poliisille ilmiantamaan, mutta oikeasti tunnustus riittäisi minulle, jotta saisin rauhan. Ymmärrän, jos hän on ne rahat ottanut, mutta valehtelemista on vaikea sulattaa. Asia kyllä vaivaa vieläkin, mutten usko että näen pelkästään sen takia noita unia. Sillä näen niitä TODELLA usein enkä muutoin näe niin samantapaisia unia niin paljon, vaikka kuinka jokin tietty asia vaivaisi. Tuo kun ei ole sellainen asia, joka elämässäni vaivaisi kaikkein eniten, joten ihmettelen miten paljon unissani toistuu tuo, että rahojani varastetaan, ja lähes poikkeuksetta varas on tuo henkilö. Ainakin kerran ollut kyllä joku muukin tai olen epäillyt toista henkilöä.

Unissa siis eniten harmittaa, että rahaa on viety, etenkin jos ne kaikki on viety, sillä olen säästänyt niitä monta vuotta "pihistellen". Harmittaisi tosi paljon, jos vuosien pihistely eli tavallaan elämisen jättäminen sivuun menisi hukkaan ja menettäisin kaikki säästöni. Joskus sain tuolta epäilemältäni henkilöltä unessa tunnustuksenkin, mutta se ei auttanut, sillä en silti saanut rahoja takaisin, vaan hän oli vain ärsyttävän välinpitämätön eikä välitä unissa koskaan, vaikka kuinka haluaisin rahani takaisin. Vaikka käyttäisin kuinka äärimmäisiä (väkivaltaisia) keinoja. Oikeassa elämässä en väkivaltaa käytä, mutta unissa se ilmeisesti ilmentää sitä, kuinka yritän tosiaan ihan mitä tahansa, sillä kidutus jonkin saamiseksi on äärimmäisin keino, mitä voi kuvitella... mutta silti se ei vain auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu