On sanottu, että autoveroa ei voi poistaa kertarytinällä. Tämä aikomus poistaa se kerralla oli varmaan keskeinen syy siihen, miksi Bernerin esitys ei edennyt. Toinen syy oli erillisen liikenneväyläyhtiön perustaminen.
Autoveroa ei taida olla enää monessakaan maassa. Autovero on luonteeltaan varallisuusvero. Sitä maksetaan silloin, kun ostetaan uusi auto. Se on siis kertavero, mutta laskennallisesti osa siitä säilyy vanhojen autojen hinnoissa. Jostain syystä se siis jaksotetaan auton käyttöikään, vaikka suurin osa siitä poistunee hinnasta samalla, kun auto ajetaan kaupasta ulos. Auton käytön ja tien kulumisen kanssa autoverolla ei ole mitään tekemistä. Autovero pitää maksaa, vaikka autolla ajaisi pelkästään omalla pellolla tai säilyttäisi sitä vain tallissa. Autovero ei edes ole kovin puhdastyyppinen varallisuusvero, sillä vähemmän varakkaat ihmisetkin voivat ostaa keskihintaisia tai kalliimpia autoja ja varakkaat jättää auton ostamatta kokonaan. Vero on siten aika sattumanvarainen eikä kohtele kansalaisia kovin tasa-arvoisesti. Aika monet pitävätkin tätä veroa huonona ja siksi siitä on monessa maassa luovuttu. Suomessa taas tämän episodin nähtyä vaikuttaa siltä, että kansalaiset ja suuri osa poliitikoista suorastaan intohimoisesti rakastaa juuri tätä veroa.
Sitten siihen kertarytinään. Ruotissa henkilöautojen autovero poistettiin vuonna 1996 kertarytinällä yhdessä yössä. Ruotsalaisia tämä ei tuntunut kismittävän. Ruotsin tiestökin on yleensä paremmassa kunnossa kuin meillä.Ruotsin autokanta on uudempaa ja parempaa kuin meillä. Ruotsin talous pelittää, kaikki on paremmin. Tai mistä sen tietää, jos pojat olisivat onnistuneet kehittämään taas testeistä piiloon jäävät dropit hiihtokisoissa kuin silloin vuonna 2001, kun ruottalaiset lyötiin maanrakoon. Olisivatko suomalaiset vaan niin paljon tyhmempiä kuin ruotsalaiset. Onko se siis geeneissä, kun me olemme sellainen jostain kaukaa idästä tullut maahanmuuttajakansa. Jos Suomi olisi vaan ollut osa Ruotsia kuten joskun ennen, me emme voisi nytkään nauttia rakastamastamme autoverosta.
Autoveron poisto
20
263
Vastaukset
Ihan yksinkertaiseti ja pitkällä toimistolla rakennetulla copy-pastella sitten voit kertoa, mistä ja millä rahalla ne autosta, liikenteestä perityt verot, saadaan katettua valtion budjettiin, sen lisäksi saisimme yhden ryöstönkohteen lisää, eli valtionyhtiön - jonka rakenteiden (lue. johdon) ylläpito tulee kalliiksi.
Autovero voidaan korvata tiemaksuilla kuten Bernerin esityksessä ehdotettiin. Tiemaksu kohdistuu nimenomaan liikenteeseen niillä teillä, joiden maksuista valtio vastaa. Autovero ei ole mikään liikennevero, vaan auton omistamiseen kytketty varallisuusveroa. Bernerin esityksen ydinhän oli siinä, että liikenteestä kerätyt verot korvamerkitään liikenneväylien ylläpitoon ja tie-investointeihin. Kun autovero on varallisuusverona yleisvero, tämä olisi tarkoittanut toki sitä, että valtiolta olisi jäänyt autoveron määrä saamatta ja se voi tarkoittaa leikkaustarvetta esim. maahanmuuttokustannuksiin tai kehitysapuun, jos rahaa olisi korvamerkitty meidän tienkäyttäjien hyväksi. Esityksen kaatumisessa on siis se hyvä puoli, että voimme satsata nykyiseen tapaan juuri mainittuun kehitysapuun ja kulttuuriin. Eli ymmärrän kyllä hyvin tässä mielessä sitä, että autoveron poistoa vastustettiin.
Valtionyhtiömallin osalta esitystä olisi ollut aivan hyvin mahdollista muokata. Vaihtoehtona olisi voinut olla Trafin toimenkuvan laajentaminen tms. Ideahan tuossa oli vain se, että voidaan keskittyä asiantuntevasti liikenneväylien hoitoon. Jos siihen löytyy jokin toimivampi malli, niin mikäs siinä.Mielipidepankki kirjoitti:
Autovero voidaan korvata tiemaksuilla kuten Bernerin esityksessä ehdotettiin. Tiemaksu kohdistuu nimenomaan liikenteeseen niillä teillä, joiden maksuista valtio vastaa. Autovero ei ole mikään liikennevero, vaan auton omistamiseen kytketty varallisuusveroa. Bernerin esityksen ydinhän oli siinä, että liikenteestä kerätyt verot korvamerkitään liikenneväylien ylläpitoon ja tie-investointeihin. Kun autovero on varallisuusverona yleisvero, tämä olisi tarkoittanut toki sitä, että valtiolta olisi jäänyt autoveron määrä saamatta ja se voi tarkoittaa leikkaustarvetta esim. maahanmuuttokustannuksiin tai kehitysapuun, jos rahaa olisi korvamerkitty meidän tienkäyttäjien hyväksi. Esityksen kaatumisessa on siis se hyvä puoli, että voimme satsata nykyiseen tapaan juuri mainittuun kehitysapuun ja kulttuuriin. Eli ymmärrän kyllä hyvin tässä mielessä sitä, että autoveron poistoa vastustettiin.
Valtionyhtiömallin osalta esitystä olisi ollut aivan hyvin mahdollista muokata. Vaihtoehtona olisi voinut olla Trafin toimenkuvan laajentaminen tms. Ideahan tuossa oli vain se, että voidaan keskittyä asiantuntevasti liikenneväylien hoitoon. Jos siihen löytyy jokin toimivampi malli, niin mikäs siinä.Pelkkä autoveron osuus ei riitä väylien kunnostukseen ja ylläpitoon, riippumatta siitä miten ja millä nimikkeellä se kerätään.
Käyttömaksut, ja polttoaineverosta pari senttiä/litra, siirrettynä tiemaksuihin, eivät yhdessäkään, siis autovero-osuuden kanssa, riitä väylien, siis edes teiden yllä- ja kunnossapitoon.
Edelleenkään ei ole merkitystä, millä nimikkeellä ne verot kerätään, ne on kerättävä jos aiotaan tätä rumbaa pyörittää. Kuitenkin meidän järjestelmäämme edelleenkin sopii autovero, auton omistamiseen kohdistuvana hankintahintaan perustuvana, kohtalaisen tasapuolisena maksuna tuloihin ja valintaan nähden. päästöosuus meidän olisi syytä saada tuosta "laskusta" pois, koska ei ole oleellinen tässä kohtaa suomalaislle.
Leikataan ensin noista huuhaa menoista, ja kun niistä on leikattu ne järkevälle tasolle, katsotaan mikä on tilanne sitten.
Meillä on mahdollisuus korvamerkitä ihan niin suuri osuus liikenteestä, autoista koituvia veroja kun sielu sietää - sillä niitä varoja kerätään autoilijoilta miljardeja. Silloin vaan on toetutettava nuo maahanmuutto, kultturi yms. mitä kuluja tuossa luettelitkin, autoveron poistoa kaupatessasi.
Asiantuntemustahan meillä siis teiden hoitoon olisi, yhtiöittämisiä ei tarvita, muutama askel takaisin, poliitset mulkut pihalle ja hommiin.Turmiola.Tommi kirjoitti:
Pelkkä autoveron osuus ei riitä väylien kunnostukseen ja ylläpitoon, riippumatta siitä miten ja millä nimikkeellä se kerätään.
Käyttömaksut, ja polttoaineverosta pari senttiä/litra, siirrettynä tiemaksuihin, eivät yhdessäkään, siis autovero-osuuden kanssa, riitä väylien, siis edes teiden yllä- ja kunnossapitoon.
Edelleenkään ei ole merkitystä, millä nimikkeellä ne verot kerätään, ne on kerättävä jos aiotaan tätä rumbaa pyörittää. Kuitenkin meidän järjestelmäämme edelleenkin sopii autovero, auton omistamiseen kohdistuvana hankintahintaan perustuvana, kohtalaisen tasapuolisena maksuna tuloihin ja valintaan nähden. päästöosuus meidän olisi syytä saada tuosta "laskusta" pois, koska ei ole oleellinen tässä kohtaa suomalaislle.
Leikataan ensin noista huuhaa menoista, ja kun niistä on leikattu ne järkevälle tasolle, katsotaan mikä on tilanne sitten.
Meillä on mahdollisuus korvamerkitä ihan niin suuri osuus liikenteestä, autoista koituvia veroja kun sielu sietää - sillä niitä varoja kerätään autoilijoilta miljardeja. Silloin vaan on toetutettava nuo maahanmuutto, kultturi yms. mitä kuluja tuossa luettelitkin, autoveron poistoa kaupatessasi.
Asiantuntemustahan meillä siis teiden hoitoon olisi, yhtiöittämisiä ei tarvita, muutama askel takaisin, poliitset mulkut pihalle ja hommiin.Minkäslaisia lukuja Ylen tv-uutisissa viime viikolla esitettiinkään? Ettei vain jotain sellaista, että valtio kerää autoilijoilta vuosittain 8 miljardia euroa, mutta käyttää tienhoitoon vuosittain vain 1,5 miljardia.
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Minkäslaisia lukuja Ylen tv-uutisissa viime viikolla esitettiinkään? Ettei vain jotain sellaista, että valtio kerää autoilijoilta vuosittain 8 miljardia euroa, mutta käyttää tienhoitoon vuosittain vain 1,5 miljardia.
Niin ?
- liikkumisen_vapaus
Kansa hallinnoikoon tieverkkoaan luottamushenkilöidensä ja heidän apuna toimivan virkamieskunnan kautta. Veroja voi määritellä yhteiskunnan kannalta parhaaksi katsottavalla tavalla. Ja verotuloja voi käyttää yhteiskunnan kannalta parhaaksi katsottavalla tavalla. Yhtiöittämiset ovat hallinnossa vain rönsyjä, jotka imevät voimansa terveestä hallinnosta.
Kansa on kyllä puhunut jo vuosikymmeniä katkeraan sävyyn siitä, että uudet autot ovat täällä paljon kalliimpia kuin muissa Euroopan maissa. Jos on yritetty välttää autovero tuomalla auto ulkomailta, tulli on varastanut edun. Tämä on hävettänyt Suomen poliitikkoja, mistä syystä heillä on ollut varmasti ihan vilpitön halu muuttaa tilanne.
Eri asia on, kuinka tärkeänä ja kiireellisenä kansa kuitenkaan pitää asiantilan korjaamista. Vaikuttaa siltä, että kansalle riittää huomattavasti hitaampi vauhti kuin Kataisen ja Sipilän hallituksille. Liekö tässäkin tapauksessa poliitikkojen paras motivaattori muutoksiin ollut häpeä ulkomaisten kollegoiden silmissä. Sarkastisesti voisi todeta, että kansa puolestaan nauttii masokistisesti omaleimaisesta asemastaan asiassa. Riittää ainakin puheenaihetta.- näinnäkisin
Turmiola Tommi vastaan mielipidepankki.
Mielipidepankki suosii yhteiskuntarosvousta, kun Turmiolan Tommi on sitä vastaan. Eli mpp on paljastanut karvansa, mikä osoittaa hänen olevan ketkuilun kannattaja, ja yhteiskuntarosvouksen suosija.
Onko sitten demari vai viherhörhö, mutta kuitenkin yksi köyhyyden lisääjien kannattaja.
Ja ilmeisesti mpp:lle maksetaan palstalla asumisesta.
Turmiolan Tommi on realistinen, ja oikeudenmukainen mielipiteissään, eli ns. järki-ihminen, jollaisia voisi palstalla olla enemmänkin, kunhan vain Tommikin oppisi vielä näkemään SAK/demareiden suorittaman työläisten kusetuksen ökyrosvojen pussiin.
Luuleeko joku pöljäke ihan tosissaan, etteikö tuota autoveron tuomaa summaa perittäisi/paikattaisi jollain toisella verolla ja pakkomaksulla.
Nythän oli kyse suoranaisesta yhteiskuntaryöstöstä, ja sekin lastensairaalarosvous pitäisi perua, ketkä helvetin ketkurosvot tuonkin teki mahdolliseksi, että Bernerin ämmä saa siitä 3,5 miljoonaa vuodessa "vuokratuloina". Voi vittu noiden ketkujen touhuja, eikö meillä ole yhtään rehellistä puoluetta tai päättäjää.
Kaikki vain pyrkivät rosvoamaan yhteiskuntaa.......Hienoa, että palstalle on ilmestynyt erotuomari, joka osaa kertoa kuka kulloinkin on keskustelussa johtoasemassa.
Siitä päätellen, että olen kannattanut autoveron poistamista, en oikein voi olla demari ja vielä vähemmän viherhörhö. Sen voin kyllä ainakin varmuudella sanoa, että persu en ole enkä persuksi tule, vaikka persut lupailivatkin nimenomaan autoveron poistamista ennen vaaleja. Persut ovat ehkä sen verran tyhmiä, etteivät tienneet mitä lupasivat. Persuilu tarkoittaisi minulle henkilökohtaisesti sitä, että myöntäisin olevani keskimääräistä paljon tyhmempi. Niin gallup-kyselyssä demarit vastustivat kaikkein eniten autoveron poistamista.
Jos olisin viherhörhö, niin vastustaisin varmasti autoveron poistamista. Sanotaanhan, että useimmat vihreät ajelevat vain polkupyörillä ja eksyvät harvoin stadin ulkopuolelle edes pyöriensä kanssa. Sellainen viherhörhö ei siis maksa senttiäkään autoveroa, kun ei omista autoa. Hän käyttää joukkoliikennevälineitä ja polkupyörää.
Autovero siis suosii erityisesti vihreitä kaupunkilaisia. Näin tietysti myös kaikki liikenneverot kuten polttoainevero ja auton käyttömaksu. Jos olisin viherhörhö, vaatisin pikemminkin kaikkien näiden korottamista.
Autoveron summa paikattaisiin tietysti. Sitähän Berner ehdotti. Tiemaksu.
Jos joku maksaisikin minulle täällä kirjoittelusta, niin olisihan se tietysti kiva. Eläkeläinenkinhän saa ansaita lisätuloja eläkkeensä päälle.
- Jujuttajat.voitti
Käärmeellä oli useampikin kieli nyt asiassa.
Itse allekirjoitan MPP jutun täysin.
Jos verrataan käärmeenkieleen, kun sitä sanottu kaksihaaraiseksi, nyt oli tosiaan kieliä useampia, niin moni nyt luisti aiemmista kertomuksistaan, kuinka hyvä olisi jo vihdoin saada oikeisiin mittapuihin autovero.
Nyt oli hyvä mahdollisuus, se vietiin, sanoisko " VIEKKAUDELLA" .
Moni joka oli kannalla, että aika jo uudistaa, näyttikin, etteivät olleet tosissaan lausumissaan.
Tuskin persut ainakaan nyt esittää autoveron poistoa vaalien alla.
Siksi verran jäi ikävä maku toimistaan nyt. Ei vasemmistoliitonkaan kommentit niin mieltä ylentäviä olleet asiaan.
Nyt häviäjät voitti, ja ja voittajat hävisi.
Tuo autoliiton mies oli ihme pakkaus myös. Ei herunut tukea, josta aiemmin hänkin puhunut.Olet oikeassa siinä, että aika lailla asiat menivät toisin kuin mitä olisi odottanut. Autoveron poistamista ovat aiemmin vaatineet monetkin tahot ja nyt kun siihen tuli tilaisuus, menikin pupu pöksyyn. Koko lailla yllätten Kepu oli asiassa ainakin ministeriensä osalta ryhdikkäin. Myös entinen pääministeri Esko Aho oli kovasti puolesta. Keskustan uudistusmielisyys tässä asiassa yllätti anakin minut melko totaalisesti.
Viekkaus tässä asiassa liittyy mahdollisesti kuntavaalien läheisyyteen. Populistit haistelevat ilmaa ja kyselevät taksikuskien mielipiteitä. Siitä se vastuun pakoilu sitten alkoi.- NäinStadissa
Mielipidepankki kirjoitti:
Olet oikeassa siinä, että aika lailla asiat menivät toisin kuin mitä olisi odottanut. Autoveron poistamista ovat aiemmin vaatineet monetkin tahot ja nyt kun siihen tuli tilaisuus, menikin pupu pöksyyn. Koko lailla yllätten Kepu oli asiassa ainakin ministeriensä osalta ryhdikkäin. Myös entinen pääministeri Esko Aho oli kovasti puolesta. Keskustan uudistusmielisyys tässä asiassa yllätti anakin minut melko totaalisesti.
Viekkaus tässä asiassa liittyy mahdollisesti kuntavaalien läheisyyteen. Populistit haistelevat ilmaa ja kyselevät taksikuskien mielipiteitä. Siitä se vastuun pakoilu sitten alkoi."Populistit haistelevat ilmaa ja kyselevät taksikuskien mielipiteitä."
Ei yksin politiikan populistit, vaan myös median populistien uutisointi oli esityksen romuttumisen takana. Hakemalla haetut ääriesimerkit, joissa joku 500 euron omistaja menetti satoja euroja vuodessa olivat osaltaan ruokkimassa väärän tiedon voittokulkua.
Medianhan ei itse nosta omaa osuuttaan esille, saati pohdi syyllisyyttään, joten pohditaan me sitä täällä, vapaassa sosiaalisessa kanavassa.
Sipilä ja Berner ovat olleet median jahdin kohteena jo jonkun aikaa. Molemmista on nostettu esiin kytköksiä, joiden katsotaan heikentäneen heidän tekemiensä päätösten uskottavuutta, jopa tehneen heistä esteellisiä. Juttujen peruskaava on tuttu, otetaan kokonaisuudesta jokin asia joka saadaan näyttämään ikävältä, "unohdetaan" kertoa mahdolliset lieventävät seikat ja tehdään lööppejä siltä pohjalta. Uusi Suomi on yksi esimerkki (sehän on kahden julkivihreän käsissä, Niklas Herlin omistaa, Huusko päätoimittaa), vielä tänäänkin se osasi kertoa, kuinka Berner on muuttamassa yksityisteitä maksulliseksi. Usari "unohti" kertoa, että jo nyt tien haltijalla on mahdollisuus periä maksuja, uudessa lakiesityksessä vain tarkennetaan millä ehdoilla maksuja voidaan periä.
Kun uutisointi on tuollaisiin valikoiviin harhaanjohtaviin tietoihin perustuvaa, kansalaiset saivat vääristyneen kuvan tästäkin autoveron uudistushankkeesta, ja reaktio sen mukainen. Valhemediaa ei suinkaan ole MV-lehti, vaan paljon tutummat mediat. - AnnanYlen
NäinStadissa kirjoitti:
"Populistit haistelevat ilmaa ja kyselevät taksikuskien mielipiteitä."
Ei yksin politiikan populistit, vaan myös median populistien uutisointi oli esityksen romuttumisen takana. Hakemalla haetut ääriesimerkit, joissa joku 500 euron omistaja menetti satoja euroja vuodessa olivat osaltaan ruokkimassa väärän tiedon voittokulkua.
Medianhan ei itse nosta omaa osuuttaan esille, saati pohdi syyllisyyttään, joten pohditaan me sitä täällä, vapaassa sosiaalisessa kanavassa.
Sipilä ja Berner ovat olleet median jahdin kohteena jo jonkun aikaa. Molemmista on nostettu esiin kytköksiä, joiden katsotaan heikentäneen heidän tekemiensä päätösten uskottavuutta, jopa tehneen heistä esteellisiä. Juttujen peruskaava on tuttu, otetaan kokonaisuudesta jokin asia joka saadaan näyttämään ikävältä, "unohdetaan" kertoa mahdolliset lieventävät seikat ja tehdään lööppejä siltä pohjalta. Uusi Suomi on yksi esimerkki (sehän on kahden julkivihreän käsissä, Niklas Herlin omistaa, Huusko päätoimittaa), vielä tänäänkin se osasi kertoa, kuinka Berner on muuttamassa yksityisteitä maksulliseksi. Usari "unohti" kertoa, että jo nyt tien haltijalla on mahdollisuus periä maksuja, uudessa lakiesityksessä vain tarkennetaan millä ehdoilla maksuja voidaan periä.
Kun uutisointi on tuollaisiin valikoiviin harhaanjohtaviin tietoihin perustuvaa, kansalaiset saivat vääristyneen kuvan tästäkin autoveron uudistushankkeesta, ja reaktio sen mukainen. Valhemediaa ei suinkaan ole MV-lehti, vaan paljon tutummat mediat.Yle aloitti hyvin negatiivisella suhtautumisellaan selvityksen lyttäämisen jo päiviä ennen selvityksen virallista julkistamista. Ylelle oli vuodettu selvityksen sisältö, joku sisäpiiriläinen siis halusi tuhota koko hankkeen, ja sai Yleltä siihen kunnon tuen.
Yle teki huolellista työtä, se löysi esityksestä tukuittain huonoja puolia eikä yhtään hyvää asiaa. Pääuutisissa, A-studiossa ja ties missä stillerin ohjelmassa selvitystä kauhisteltiin, studioon oli taas kerran löydetty päivystäviä dosentteja lyttäämään yhtiömallia jne. Mielipideilmasto oli siis muokattu selvitykselle vastaiseksi hyvissä ajoin ennen selvityksen julkistamista.
Yle teki politiikkaa, tällä kertaa Persujen puolella Kepua vastaan. Miksiköhän Yle meni persujen tueksi, oliko tarkoitus tukea demareita mutta tulikin työtapaturma?
- Järki_käteen_nyt
Tällä Bernerin yhtiöittämistempulla, kun laajennetaan se muuallekin, voimme varmaan poistaa yhdessä yössä kaikki verot.
Yhtiöitetään samalla kaikki, lastenhoitoyhtiö, sairaanhoitoyhtiö, vanhustenhoitoyhtiö, koulutusyhtiö ja laskutetaan niitä vain niiden käyttäjiltä. Silloinhan jokainen maksaa käytön mukaa ja tietysti päälle vielä yhtiön ylläpidosta ja suuresta herralaumasta koituvat kulut.
Olen sen jo aikaisemminkin sanonut, että siirretään nämä käyttömaksuista tulevat rahat suoraan korjausvelan hoitoon, muuta ei tarvita. Sitten poistetaan autoveroa vuosittain 5-6 vuoden aikana niin että se nollaantuu. Polttoaineveroa nostetaan aina sen mukaan kuin autovero pienenee ja näin veroa maksetaan käytön mukaan. Mitään ylimääräistä yhtiötä ei tarvitse rakentaa. Tämän olisin kyllä kertonut aika halvalla Bernerille ja ei olisi tarvinnut sijoittaa tähän selvitykseen 339 000€. - TotuusTuostakin
Bernerillä iski vauhtisokeus. Se on autoilussa huono asia, saattaa päätyä metsään, etenkin jos matkalla on mutkia. Nyt oli, Berner veti mutkat suoraksi, ja päätyi metsään. Eipä siitä oikein muita voi syyttää.
Kyseessä piti olla alustava selvitys keskustelun avaukseksi, mutta se tehtiin valmiin esityksen muotoon. Konsultteja on haalittu periaatteella, ettei tarvitse kilpailuttaa, toisinsanoen ei tarvitse määritellä etukäteen mitä halutaan selvitettävän vaan käsketään konsulttien kirjoittaa toimiksiantajan haluamaan ja sanelemaan tulokseen tähtäävä paperi. Sellainen saatiin vaikka olisi tarvittu ihan muuta. Eri vaihtoehtoihin, niiden hyötyihin ja haittoihin pureutunut arviointi, ei tuota vaihtoehdotonta yksipuolista esitystä.
Konsulteille on maksettu satoja tuhansia, ja lopputuloksena täysi pannukakku. Huhhuh.
Poliittinen osaamattomuus, liiallinen rakastuminen omaan esitykseen ja sen mukanaan tuoma rajallinen kommunikointi sidosryhmien kanssa esti Berneriä ymmärtämästä kaikkia kuoppia joihin homma saattaa kaatua. Verotuksen muutokset voidaan tehdä kertarysäyksellä, silloin niistä ei kerrota ennakkoon, tai sitten siirtymäaikoja noudattaen. Kertarysäys edellyttää täydellistä konsensusta asiasta hallituksen sisällä, sitä ei tässä ollut haettu. Liukuma-ajat vaatii huolellisen suunnitelman jotta kaksoisverotuksen epäoikeudenmukaisuudet vältetään, sekin tästä puuttui. Vähemmästäkin mennään kiville.
Sipilä nosti Bernerin hallitukseen varmasti osin sen takia, että piti tätä kykenevänä runnomaan läpi asioita ilman politiikalle tyypillistä monipolvista ja ympäripyöreää kabinettikähmintää. Nyt mentiin liiankin suoraan asiaan. - voitollot
Nyt tollot ei taas tajua... Millä paikataan budjetin alijäämä, jos liikenteestä kerätty siirretään tiekorjaukseen,?
- Mitta_täynnä
No mutta olihan se Berner muutenkin ne rahat viemässä pois budjetista. Eikö lopputulos ole juuri sama? Bernerin tempulla tulisi vielä jumalottomat yhtiön perustamis- ja ylläpitokulut. Olisi Ahon Esko pääjohtajana ja jumalattomasti kepun satraappeja johtajina.
- Virsut
Tämän uuden yhtiön syntyä ihmettelen. Minkähän takia aikanaan se Destia perustettiin? Eikös siinäkin ensin jokin liikenteen toimija muutettu liikelaitokseksi ja sitten yhtiöitetty Destaksi. Nykyisistä omistussuhteista en sitten tiedäkään. Olisiko taas meininki aloittaa alusta? Saada liikenneministeriön yläkerran herroille osakeyhtiö, jossa vain harvoin jos koskaan kävisi valtion tilintarkastaja. Ja jos kävisi, niin liian myöhään.
- Et.tiennyt.vai
Sipilän pojat omistaa Destian.
- Mitta_täynnä
Tämän tieyhtiön tarkoituksena oli peittää sotesta se tosi asia että ne kulut tulevat nousemaan nykyisestä. Sen on sanonut asiantuntijat ja sen on nyt hallituskin huomannut. Maakuntavero ja kunnallisvero yhteensä tulee olemaan paljon enemmän kuin nykyinen kunnallisveroa.
Tämän tieveron avulla meinattiin siirtää piiloverolla rahaa maakunnille niin, että veronmaksajat eivät sitä huomaisi.
Voi kuinka meitä viedään tai ainakin yritetään viedä tämän hallituksen toimesta ja rahaa siirretään estoitta kaikinlaisilla konsteilla erillaisille hyväveli yrityksille tukina ja palkkioina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501