Henriksson haluaa pohjoismaista kansalaisuutta

RKP:nen haluaa kaikki raja-aidat pois pohjoismaiden väliltä, tämä on sitä ruotsalaisen puolueen politiikkaa jolle Ruotsi on se henkinen kotimaa.

Tätä Henrikssonin " meillä on unelma" ei kyllä milloinkaan enään hyväksytä, onkohan Henrikson alannut tajuamaan että Ruotsi on lähitulevaisuudessa katoava yhteiskunta kun kerran moista hörisee.
20181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Henrikson+ymmärtää+rkp+een+kieleen+perustuvan+erikois+ruokinta-aseman+olevan+tiensä+päässä.Ruotsille+vähemmistökielen+asema.+Suomen+virallinen"kaksikielisyys"+on+vaan+rkpeelle+demokratiaa+4,5%+suurempi+vipuvarsi+valtaan.

Äänestä

Pohjoismaista kansalaisuutta ei tule, Eu:n kansalaisia ollaan

Äänestä

Henriksson on unelmineen hieman myöhässä. Sverige Demokraatterna on kohta Ruotsin suurin puolue ja hallituksessa. SD ei vaadi ruotsin kielen dominanssia Suomeen. Päinvastoin SD kannattaa Suomen yksikielisyyttä.
Vai onko Henriksson muuttanut mielensä ja kielensä?

Sverige Demokraterna on Suomessa poliittisesti lähinnä Persuja.
Persut vaativat suomenkielelle virallista asemaa Pohjoismaiden Neuvostoon. Henriksson on varmasti innolla tukemassa hanketta?

Äänestä

Rkp ja Henriksson ei varmasti tue suomen kielen ottamista pohjoismaiden neuvoston "viralliseksi" kieleksi, koska pakkoruotsituksen yksi kulmakivistä kaatuisi.

Äänestä
  • Osuit asian ytimeen!

    Äänestä

  • Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa työkielenä on englanti.
    Faktuaalisesti.

    Äänestä

  • Suomalaisuuden Liitto pelottaa RKP:n - Suomen ruotsalainen ...
    keskustelu.suomi24.fi › ... › Suomen ruotsalainen kansanpuolue - Översätt den här sidan
    1 nov. 2014 - Urho Kekkonen: "Ellei suomen kieli kelpaa tasavertaisena kielenä ... olisi pitänyt 1917 jälkeen ajaa Ruotsiin jos suomalaisuus ei kelpaa!

    Äänestä

Onko RKP tarttumassa viimeisiin oljenkorsiin saadakseen pitää yllä rusujen "ylhäisöä"? Pakkosuomi ja ruotsi olivat virhe RKP:ltä. Siinä piti näyttää kuinka ollaan tasavertaisia, mutta rusut alkoivatkin olla suomenkielisiä, joten potku osuikin omaan nilkkaan.
Totuushan on, että melkein puolet rusuista haluaisi luopua pakkoruotsista tarpeettomana.
Rusujen suuri unelma on se, että saisivat asua Suomessa, joka on liitetty Ruotsiin, jolloin he voisivat sanoa olevansa ruotsalaisia, vaikka asuvatkin Suomessa.
Kummallista isänmaalaisuutta rusufennoilla, sanoisin.

Äänestä

Tuo kiihkosveko haluaa, että Ruotsin liiat mamut pääsevät Suomeen esteettömästi.

Äänestä
  • Pääsivät matut jo parivuotta sitten esteittä tänne,kun ei tehty mitään asian hyväksi.Torniosta vapaasti pääsi kulkemaan,kukaan ei estänyt,näin helposti tämä hyyssäreiden maa vallataan.Ryssät näkivät kuinka helppo tänne on tulla,ei täällä uskalleta
    panna hanttiin,hyyssäreiden ansiosta.

    Äänestä

Malmös snälla pojkar ska alla komma hit, här ska de skrika: AllahuAkbar frii

Äänestä

Aivan loistava ajatus. Fennoja tietty pelottaa, kun olisivat vähemmistö, joka ei edelleenkään tulisi toimeen omillaan. Nyt vain kävisi niin, että kun eivät enää olisi loisiva enemmistö, joutuisivat töihin.
Näillä agendoilla RKP voi hyvinkin olla Suomen suurin puolue jo ensi eduskuntavaaleissa, sillä maksajat ovat olleet kurkkuaan myöden täynnä jo vuosikymmeniä.

Äänestä
  • Raja Ruotsiin on koko ajan auki, voit lähteä jo tänään. Mitään Suomen ja Ruotsin liittoa ei nimittäin ole tulossa missään muodossa ja te pysytte sen 50 vuotta mitä teitä viellä on olemassa vähemmistönä.

    Äänestä

  • Sinnevaan ruotsiin

    Ruotsinnossopimus
    lyyxem.freehostia.com/sopimus.htm

    Tämä sopimus on vain osa miljoonien rahastusta, jonka vuoksi kaikkia muita ... Ohjeita kaikille ruotsalaisuuden ystäville:* (ruotsin kielestä suomensi Minor ...

    Äänestä

Onneksi Suomen ja ruotsin välissä on leveä meri, jonka takana ruotsi on

Äänestä
  • Ruotsissa ollaan tästä erittäin kiitollisia.

    Äänestä

  • Peppu-Reino kirjoitti:

    Ruotsissa ollaan tästä erittäin kiitollisia.

    Kyllä Suomessa oltaisiin paljon kiitollisempia jos meri olisi välissä myös pohjoisessa ja Tornion raja-asemaa ei olisi!

    Äänestä

  • MamutulvaRuotsista kirjoitti:

    Kyllä Suomessa oltaisiin paljon kiitollisempia jos meri olisi välissä myös pohjoisessa ja Tornion raja-asemaa ei olisi!

    Se nyt on aivan sama, kun ainoa todellinen uhka on Suomen itänaapuri, Neuvostoliitto. Laaja vesialue vallatun Suomen ja vapaan Ruotsin välillä on Ruotsin onni. Ruotsi linnoittaa Gotlannin, Suomi myy maata strategisten alueiden naapurista ryssille. Siinä on pientä suurempi ero toimintatavoissa.
    Normaalit pohjoismaalaiset näkevät Pohjolan. Fenno puolestaan toverinsa ryssänmaan idässä ja vihollisen lännessä (jos se nyt osaa pidellä kompassia ja karttaa, sekä ymmärtää mitä ne näyttää).
    Fenno on aivan vitun tyhmä, ei siinä sen kummempaa dramatiikkaa, eikä eteenkään mitään uutta.

    Äänestä

  • Fenno voi olla aivan vitun tyhmä ja silti olet meidän armoilla, vituttaako?

    Äänestä

  • OmistajaFennosi kirjoitti:

    Fenno voi olla aivan vitun tyhmä ja silti olet meidän armoilla, vituttaako?

    Tavallaan ja tavallaan ei. Ennen harmitti ankarasti. Nyt lähinnä nauratta.
    Don´t get mad, get even toimii ja voi hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäsuomalainenPalsta kirjoitti:

RKP:nen haluaa kaikki raja-aidat pois pohjoismaiden väliltä, tämä on sitä ruotsalaisen puolueen politiikkaa jolle Ruotsi on se henkinen kotimaa.

Tätä Henrikssonin " meillä on unelma" ei kyllä milloinkaan enään hyväksytä, onkohan Henrikson alannut tajuamaan että Ruotsi on lähitulevaisuudessa katoava yhteiskunta kun kerran moista hörisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu