Minkä ikäisenä ad/hd voidaan diagnosoida??Olen tässä sitä useasti miettinyt...Lapseni on nyt 2 1/2 vuotias ja on todella mahdoton tapaus.Neuvolassa sanovat vain olevan hyvin vilkas ja yliaktiivinen.Myös liikunallisesti villi.Ei usko oikestaan mitään, mitä sanotaan.Välillä olen todella väsynyt ja loppu.Mitä oikestaan reilu pari vuotiaan pitäisi osata??Ja miten käyttäytyä??Olisi tosi kiva tietää, onko muita samanlaisia??Lapseni ei syö ja istu kunnolla ruokapöydässä, hänelle joutuu jatkuvasti antamaan periksi, ettei saa raivaria. Hän ei minua tottele oikestaan lainkaan, voi lyödä, haluaa jatkuvaa huomiotani tai heittäytyy hankalaksi ja osoittaa mieltään. Ei pysy paikallaan, ei edes 10 min.pidempää..Mikä avuksi, voisiko olla ad/hd tai jokain ylivilkkauta yms..???Olen totaallisen loppu.Hänen kanssaan ei voi käydäkään missään.Osaa olla kyllä kilttikin, mutta sitä ei aina osaa arvostaa rankan päivän jälkeen.Hän ei myöskään iltaisin mene hyvin nukkumaan, vaan joudun käymään useasti hänen luonaan ja laittamaan takaisin hänet sänkyynsä.Ei keskity myöskään iltasatuihin yms.???Muutenkin hän useasti "vauvailee" ei pue eikä syö itse, eikä kävele, vaan joudun aina kantamaan häntä vaikka jaksaisikin ja osaisi kaikki edellä mainitut, mutta hän ei halua, niin saa raivarin USEASTI näistä asioista.
minkä ikäisenä???
Toivo
6567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllä aika vikkelältä poikasi vaikuttaa.. minulla on autisti lapsi joten en niin voi varmasti mitään sanoa mutta. Jos neuvolasta ei laiteta lähetettä tutkimuksiin niin varaa aika omalle lääkärille ja vaadi päästä niihin!!! Minäkin jouduin itse pyytämään tutkimuksia kun muuten ei neuvola olisi tehnyt mitään! mielestäni diagnoosi voitaisiin jo hyvinkin tehdä, mutta luultavasti joudutte käymään tutkimuksissa pariin otteeseen ennen lopullista päätöstä.
Heips
Kylläpä tuo kuulosti tutulta! Meillä oli aivan samanlaista pojan ollessa tuon ikäinen, monta kertaa mietittiin et mikä on kun on niin villi, kerrankin kun vedin pulkassa pitkin katua alkoi ohikulkijalle tiuskimaan kun tämä ystävällisesti jotain sanoi. Äitini monta kertaa sanoi että onkohan tämä nyt ihan normaalia vilkkautta...
pojan ollessa 5 käytiin psykologin tutkimukset joissa ei mitään kovin hälyttävää, oli kuin herran enkeli kun kaksin tekivät testejä, mutta nyt kun alkoi koulu ja tuli ryhmätilanne, homma levisi ja saatiin ad/hd diagnoosi.
Kyllä on totta et toiset on vilkkaita jo lapsena, mutta jos tuntuu että mikään ei tunnu tepsivän, kannattaa uskoa omia tuntemuksiaan ja lähteä hakemaan apua. Itsekin mietin monet kerrat mikä on kun en saa lapseeni mitään kuria.
miten lapsesi sitten käyttäytyi ryhmässä?me ollaan myös käyty testit just.ei hälyyttävää,mutta tosi vilkas.itse kaipaisin neuvoja just noihin ryhmätilanteisiin,ne tahtoo mennä esiintymisen puolelle.pienessä ryhmässä ei ongelmia,tosin poika aika äkkipikainen.syksyllä alkaa eskari,huolestuttaa jo.
Lapseni oli todella vilkas vauvasta lähtien. Juoksimme perässä koko ajan. Päiväkotiin lapsi meni kolmevuotiaana. Hiukan ennen neljää ikävuotta pyysivät päiväkodista että lapsi tutkittaisiin (saataisiin avustaja päiväkotiin).
Siis hiukan ennen neljää ikävuotta saatiin diagnoosi hyperaktiivinen. Mitään muuta ei tapahtunut (avustaja saatiin päiväkotiin).
Viisivuotiaana todettiin sitten että olihan se ADHD. Nyt lääkitys. Tilanne helpottunut nyt.
Voin vain sanoa että, elämä oli tosi hankalaa ne viisi ensimmäistä vuotta. Tsemppiä kaikille!
Hei kaikille samanlaisissa ongelmissa pyöriville! Pojastani huomasin jo vauvana, että jotain on vialla. Hän ei pystynyt edes rintaa syömään häiriöttä. Myöhemmin syöminen paikoillaan yms olivat mahdottomia tilanteita. Lapsi on luonteeltaan vilkas, huumorintajuinen, auttavainen, mutta hiljaa pysyminen ja paikallaan oleminen pitkään mahdotonta, koska välittäjaaine puuttuu aivoista.
Hakeuduin lapsen kanssa eskari-iässä apua hakemaan. ADHD diagnoosi tuli heti kun päästiin asiantuntijoiden puheille. Nyt tarvittava lääkitys helpottaa erityisesti lapsen elämää, jonka elämä oli pelkkää negatiivista palautta. Älä jää yksin asian kanssa, se on turhan raskasta. Hyvin usein tämä on perinnöllistä. Meidän tapauksessa isällä on sama juttu ja hoitamattomana. Isän elämä (olemme eronneet) on aivan raiteiltaan (velkaa asunnon verran, ihmissuhdeongelmia yms), joten apua kannattaa hakea, se helpottaa -ennenkaikkea lasta. Hoitamattomana isokin ongelma, hoidettuna aivan eri juttu.
Meillä myös pojan epävarma tai muuten ahdistava olo purkaantui raivokohtauksilla, poika tuli ihan liki, huitoi ja potki ja huusi. Otin hänet tiukasti syliin niin ettei hän päässyt puremaan tai takomaan minua, ja (karjunnan; äiti minä kuolen en saa henkee minä tukehun anna minä käännyn nuin tai näin tai laske kädet irti jnejne...)sekaan rauhallisella (mahdollisimman...)äänellä selitin, että en voi nyt laskea sinua vielä irti, sinulla on nyt siinä turvallinen paikka missä voit raivota. Kohtausten kulku oli yleensä: raivoaminen ja reuhtominen ensin tiukassa otteessa, sitten vaikka en varsinaisesti edes pitänyt enää kiinni, kädet vain ympärillä (kerran olimme kaupassa, arvaat ihmisten reaktiot...ja kun en enää voinut odottaa rauhoittumista laskin pojan lattialle, hän töni minut takaisin tuoliin ja kiipesi syliin huutaen kokoajan,että päästä irti.. )Huudon laukeaminen itkuksi ja sitäkautta rauhoittuminen. Liian aikaisin ei saa laskea irti, koska silloin kohtaus vain pitkittyy. Ainakin meillä minä tulkitsin nämä turvallisten rajojen hakemiseksi ihan konkreetisesti ja "kouriintuntuvasti" Kirjastossa on varmaan montakin Holdingia käsittelevää kirjaa, ja niitä(kin)lukiessa kannattaa muistaa että oman arvostelukyvyn ja järjen käyttö on paitsi sallittua myös toivottavaa. Kyllä se siit.