Meille tulee uusia pakolaisia Liinaharjaan, onko heitä tänne haluttaessa otettu huomioon että esimerkiksi Helsingissä ulkomaalaistaustaiset miehet tekevät jo puolet kaupungissa tapahtuvista seksuaalirikoksista. Meillä Porissa paljastui viime vuonna että poliisit olivat kovin haluttomia ilmoittamaan ulkomaalaisten raiskaajien etnisiä taustoja, mistä se johtui niin sitä voi vain arvailla.
Ottivatko päättäjät tämän huomioon
NainenToejoelta
27407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Porissa on niin kova työvoimapula, että joudutaan pitämään syntyperäiset porilaiset työkyvyttömätkin työnhakijana. Nyt olisi mahdollisuus näin toimien saada työntekijöitä ja sitä kautta voitasiin työkyvyttömät armahtaa työkyvyttömyyseläkeelle. Jos tulee raiskatuksi työkyvyttömänä työttömänä, tai työkyvyttömyyseläkelläisenä, niin voi sitä sitten miettiä, kumpi näistä vaihtoehdoista olisi parempi.
Pääasia on. Työkyvyttömäksi tulleiden oikeudet, ehkä joskus vielä toteutvat.
Korjataan aloittajan viestiä sen verran, että Pori ei ota uusia pakolaisia Liinaharjan vastaanottokeskukseen, vaan Pori sijoittaa oleskeluluvan jo saaneita Porin kaupungin vuokra-asuntoihin, eli siis tarjoaa heille kuntapaikan, mikä on eri asia kuin vastaanottokeskuspaikka. Ja siis 150 kpl näitä otetaan lisää tänä vuonna.
Pori tarvitsee uusia hallintoalamaisia koska nykyiset on jo rääkätty loppuun, tuokin tyhmä väsyi ja lähti isiksen koulutettaviksi
http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/monen-lapsen-ilmoittautuminen-ekaluokalle-puuttuu-maaraaika-meni-umpeen-viime-viikolla-14055386
Vähän aikaista syyttää uusia asukkaita kouluun ilmoittamisen laistamisesta, kun he eivät vielä edes muuttaneet Poriin.
Ei ainakaan voi syyttää nepotismistä.
kova on halu suvaita, vaan viestin sisältö johon vastasit ei sitten auennut sinulle ensinkään, ti-ti-tyy.
Siinä ei ollutkaan päätä eikä häntää. Ei auennut varmaan kenellekään.
Kvaak-kvaak.
Pihlava,reposaari,mäntyluoto olisi heille hyvät paikat asua.
Niin varmaan heidän olisikin, eivät vaan sinne toisi mitään lisäarvoa. Sitäpaisi näissä mainituissa hienoissa alueissa ei ole yhtään YH-Asuntoja. Joten he eivät siten pääse, sitä kautta rikastuttamaan kulttuurillaan Meri porilaisia. Varsinkaan Porin kaupungin päättäjien toimesta. Valtaväestön vuokra asunnoista tulee lisätarpeen kasvamista Meri Porissa, joka on kylläkin hyvä asia asuntojen ja tonttien hintojen nousemisella.
Ne meille nyt tulevat pakolaiset ovat uusia pakolaisia meille Porilaisille, takaako saatu oleskelulupa sen etteivät nämä turvapaikkaturistit raiskaa paikallisia naisia?
On kotona, suvunmiesten seurassa.
Taitaa vain olla hieman liioiteltua nuo raiskaukset pakolaisten suhteen, ainakin mitä uutisointia seuraa, Hieman eri tietoa noista tapauksista kun kertovat.
Voisitkin hieman himmata tuota vouhotustasi ja ottaa asiasta selvää ensin.
Tämän päivän tv-uutisissa todetiin juuri tänään että maahanmuuttajien osuus lounais-suomessa kaikenlaisessa rikollisuudessa on kasvanut huomattavasti. Pitääkö suvaita vai yrittää estää tuollainen kehitys.
Määrät ovat kasvaneet, mutta jos seuraisit uutisointia tarkemmin, eivät kuitenkaan nousseet vouhotuksesi määrissä
Tietysti jos lasket vain maahanmuuttajat ....
Älkää uskoko kaikkea peetä mitä valemediat levittää! Uuninpankkopoika Saku Timonen ja Jori Eskolin tietää paremmin kuin nämä asioista!
On upeaa ja mahtavaa että korjasit aloittajan amatöörimäistä aloitusta. On nimittäin vissi ero muualla Euroopassa jo viisi vuotta seilanneessa ja bailanneessa sekä täältä sitten oleskeluluvan saaneessa pakolaisessa tai jossain Turkin leiriltä juuri tulleessa ummikossa. Tuollainen ummikko ei osaa edes vaatia tasokasta asumista itselleen tai pakolaistaustaisille kuuluvia Kela, sossu ja muita etuuksia. Oleskeluluvan jo saaneet ovat rautaisia "ammattilaisia" noissa asioissa, he tietävät tasan tarkkaan mikä ja kuinka suuri etuus heille kuuluu.
Kateellisuus saa raukkamaisia muotoja.
Et ole seurannut tilannetta heidän kotimaissaan. Suomeen ei saa oleskelulupaa kevein perustein.
"Suomeen ei saa oleskelulupaa kevein perustein" Elinkautiseen vankeuteen täällä tuomittu Ruandalainen Francois Bazaramba on siitä elävä esimerkki ettei pakolaisstatusta ja olekelulupaa saa maastamme kevein perustein, hänelläkin tarvittiin meriitiksi osallistuminen maansa kansamurhaan ennenkuin lupa irtosi.
5-10%+invaasio+tapauksista+kerrotaan+kansalle...+Loput+salataan+ruotsin+malliin.
Huntsman+palaa,+Hammarbergille+kanssa+kirjoittelin...+Pelottavia+pilviä+on+niin+paljon+Ville...+Pläjäytäkkääs+seuraavasta+semmonen+kunnon+uutisjutska,+olet+vähän+"perässä"+minulle...+;)+Ja+miettikää+sanavalinnat+kerrankin+niin,+että+voisin+oikein+kiittääkin...
http://blogit.mvlehti.net/satakunnanolli/2017/01/30/puoluerekisteri-30-1-2017-olen-kaytettavissa-sitoutumattomana-kuntavaaleihin/
Salaliittoteorioita riittää.
Jaksat vielä olla mitävittua uskovainen.
Jokainen tulee uskossaan autuaaksi. Aamen ja beemen!
olaan nyt tyytyväisiä ettei tarvitse lääkäri tappajasta kokoaikaa jankutuksia lukea.
Se on sitä kolmen koplaamaa politiikkaa. Rahaa heille haluavat jakaa sdp-vihreät-vasemmisto. Kukaan vastuullinen politikko ei rahaa jaa.
Kunnallisvaalit tulossa. Äänestäkää oikein.
Eikös persut olekaan hallituksessa.
Soinille sentään tullut vähän järkeä päähän, kun ei hyväksynyt Trumpin ulkomaalaispolitiikkaa.
Maahanmuutto on joka tapauksessa tullut jäädäkseen. Kotoutus ei onnistu nillittämällä, vaan tarvitaan tekoja.
Koska Kliimaxharjan wokki loppuu kokonaan?
Sairasta öhötystä!
Porissa poltettiin tyttö v. 2015. Tietenkään ei haluta lisää näitä kunniamurhia. Ihmiset ovat muutenkin kyllästyneet koko mönikylttyrilällätykseen. KELA:sta on rahat loppu. amatu-touhu maksaa liikaa. Jokaisen kansan pitää hoitaa omansa.
Suomi ei ole mikään koko maailma taikaseinä, josta revitään rahaa 10 lapselle, kun ei viitsitä käyttää kondomia.