Putin ja Trump keskustelevat Naton alasajosta

Putin ja Trump pitävät puhelinpalaverin

Venäjän ja USA:n presidentit puhuvat puhelimessa 28. tammikuuta.

Vladimir Putinin ja Donald Trumpin puhelinkeskustelu pidetään lauantaina 28. tammikuuta. Tiedon ovat vahvistaneet sekä Venäjä että Yhdysvallat.

Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit ovat kerran aiemmin puhuneet puhelimessa, kun Putin soitti Trumpille onnitellakseen tätä presidentinvaalien voitosta.

Putin soitti minulle, kun voitin. Silloin ei kuitenkaan puitu asioita, Trump kommentoi.

Trumpin mukaan Venäjän ja Yhdysvaltojen välien korjaaminen hyödyttää molempia maita.
En tunne Putinia, mutta jos me korjaamme välimme Venäjän kanssa, se on loistava juttu. Se on hyvä asia Venäjälle ja se on hyvä asia meille. Yhdessä nujerramme Isisin.
20149
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No jo sen on Orbankin huomannut:

Unkarin pääministeri Viktor Orbanin puheesta Konrad Adenauer Stiftungissa kertoo Politico. Hän lainasi USA:n presidentti Donald Trumpin Make America Great Again ja sijoitti siihen Amerikan paikalle Euroopan, ei EU:ta.

Viktor Orbanin mielestä Euroopan ei pitäisi kiistää uuden maailmanjärjestyksen olemassaoloa. Siinä on useita valtakeskuksia: USA, Kiina ja Venäjä, mutta ei EU:ta. Hänen mukaansa sen alueella yhteiskunnat ikääntyvät, talous kasvaa heikosti ja äänestäjät eivät luota poliitikkoihin.

Orban kehotti hylkäämään "ylikansallisen Euroopan utopian" ja "federalismin illuusion".

– Me olemme kiinnostuneita vahvasta Unkarista vahvassa Euroopassa. Eurooppa ei koskaan ollut vahva kun sitä johdettiin yhdestä keskuksesta, vaan silloin kun keskuksia oli monia, Viktor Orban sanoi.

Venäjän kysymyksen hän kehotti laittamaan esityslistalla viimeiseksi. Sen sijaan tulisi etsiä uutta suhdetta USA:n kanssa "tuomitun vapaakauppasopimuksen sijaan".

– Tätä ongelmaa ja tätä kriisiä ei voi ratkaista siirtolaisuudella, siirtolaisilla, vierastyöntekijöillä tai tavallisilla trikeillä.

Äänestä

Eivät he Natoa ota käsiteltäväksi. Putinhan pelkää Natoa. Todennäköisesti Putin pyytää Trumpilta apua koillis-Siperian sähköistämiseksi ja ruoka-apua lastenkodeille.

Äänestä
  • Putin pelkää, että Yhdysvaltain valtionvelka kasvaa niin suureksi, että maa romahtaa ja vetää muun maailman kaaokseen mukaan.

    Äänestä

Venäjä EI OLE kenenkään ystävä.

Eikä siitä sellaista tule!

Venäjä on raivotautinen rakki joka on pidettävä voimalla ja isolla porukalla hyvin lyhyessä lie'assa.

Tämä on ainoa tapa suhtautua Venäjään.

Äänestä
  • Mielikuvia vain, jokainen maa, hoitaa omat asiansa ja Putin on hoitanut aika hyvin osansa.

    Äänestä

  • r6yerg kirjoitti:

    Mielikuvia vain, jokainen maa, hoitaa omat asiansa ja Putin on hoitanut aika hyvin osansa.

    Putin on rikastunut osaltaan aika hyvin.

    Äänestä

  • Sinä täällä olet ainoa raivotautinen rakki, multinikki joosepinnaama.

    Äänestä

  • elisiis kirjoitti:

    Putin on rikastunut osaltaan aika hyvin.

    Köyhien puheita.

    Äänestä

Trump lakkautti VIA:n terroristirahaston, jolla Obama tuki terroristeja.

Trump puolestaan kukistaa terroristit loistavalla armeijallaan.

1Äänestä
  • CIA:n terroristirahaston.

    Äänestä

Todennäköisesti Trump kehottaa Puttea hylkäämään lain, joka sallii kurittamisen ja pahoinpitelyn avioliitossa! Venäjän on syytä palata sivistysmaiden joukkoon!

Äänestä
  • Venäjä ei ole koskaan ollut sivistysmaa.

    Äänestä

Venäjän välejä ei pidä korjata ennen kuin luovuttavat Krimin takaisin Ukrainalle. Muuten, venäjä katsoa että sen voi tehdä uudestaan sen johonkin muuhun valtioon ja hetken päästä saavat kaiken anteeksi.

Venäjän välien korjaaminen ilman Krimin luovutusta on todella tyhmää.

Antaa Putinin nuoleskella rauhassa.

Äänestä

Trump on luvannut kiristää venäjän saartoa. Venäläiset voivat kiittää Putinia kurjistumestaan.

Äänestä

Ihanaa, natohöyryt saa loppua maastamme.

Äänestä

Miten ne loppuisivat?

Trump ei voi "alasajaa" Natoa! Putin vielä vähemmän:-D

Äänestä

Ennen Trumpin ja Putinin keskustelua Trump ja May keskustelevat Naton alasajosta.

Äänestä
  • Niinkö? Kumpikaan ei liioin kykene ajamaan sitä alas!

    Lisäksi he eivät edes tiedä, että Valkeakosken Tiltu on määritellyt heille keskustelujen sisällön valmiiksi!

    Äänestä

Nato muodostuu 29 jäsenmaasta ja niiden puolustusvoimista.
Mikään jäsenmaa ei pysty Naton lopettamisesta sopimaan, siihen tarvitaan enemmistö Naton jäsemaista.
Mikään jäsenmaa ei ole koskaan eronut Natosta sinne kerran anomalla päästyään.
Varmaan tulee joskus päivä jolloin joku jäsenmaista eroaa Natosta, mutta silloinkin 28 jäsenmaata jatkaa, koska hyöty Naton jäsenyydestä on niin suuri varsinkin pienille ja keskikokoisille jäsenmaille.
Yhdessä Nato-maat ovat paljon paremmassa turvassa, kuin yksinään ja ne tietävät sen varsin hyvin.

Äänestä

Selvähän se, taitaa tosin Trumppi kaikkien muiden kanssa keskustella Venäjän alasajamisesta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Juhani_Putkinen kirjoitti:

Putin ja Trump pitävät puhelinpalaverin

Venäjän ja USA:n presidentit puhuvat puhelimessa 28. tammikuuta.

Vladimir Putinin ja Donald Trumpin puhelinkeskustelu pidetään lauantaina 28. tammikuuta. Tiedon ovat vahvistaneet sekä Venäjä että Yhdysvallat.

Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit ovat kerran aiemmin puhuneet puhelimessa, kun Putin soitti Trumpille onnitellakseen tätä presidentinvaalien voitosta.

Putin soitti minulle, kun voitin. Silloin ei kuitenkaan puitu asioita, Trump kommentoi.

Trumpin mukaan Venäjän ja Yhdysvaltojen välien korjaaminen hyödyttää molempia maita.
En tunne Putinia, mutta jos me korjaamme välimme Venäjän kanssa, se on loistava juttu. Se on hyvä asia Venäjälle ja se on hyvä asia meille. Yhdessä nujerramme Isisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu