Jos laumaeläin auttaa toista eläintä laumassa, pelastaakseen tämän hengen. On kyse laumakulttuurista, meille ihmisille tutumpi käsite on kulttuurimoraali. Se on laumassa opittu tapa.
Jos taas mennään yksilötasolle. Vauvaikäinen ihminen auttaa toista
vauvaa. Eläin auttaa toista.
Kyseessä ei ole laumassa opittu tapa, vaan moraalia voidaan pitää synnynnäisenä ominaisuutena. Miten pienellä lapsella voi olla käsitys
oikeasta ja väärästä. Onko se vastapalvelus ja innovaatio pienelle vauvalle annetusta rakkaudesta ja opiskeltu tapa ennen puheenkin kehittymistä. . Vai onko tällainen lapsi jo syntymästään..syntynyt Hyväksi. Kenties evoluution ansiosta, vai onko Jumalan koodeissa olemassa alkio hyväksi tulemiselle.
Moraalin selkäranka?
10
124
Vastaukset
Moraalia ei voitane pitää synnynnäisenä ominaisuutena vain sillä perusteella, että pieni vauva auttaa toista vauvaa. Moraali lienee inhimillinen käsitteellinen konstuktio siitäkin huolimatta, että sen taustat piilevätkin evoluutiossa. Tulisi myös pystyä tarkastelemaan paremmin tätä väitettyä skenaariota, jossa vauva auttaa toista. Auttaa miten?
Jos vauva vaikkapa ottaa jotenkin väärin päin toisen suuhun päätyneen tutin ja onnistuu vaikkapa sitten laittamaan sen juuri oikein päin takaisin paikoilleen niin onko kyse moraalisesti oikein toimimisesta vai ihan vain sattumasta? Uskoisin, että vasta vähän varttuneempi pikkulapsi ymmärtää tietoisesti toimia edellä kuvatulla tavalla, ja silloinkin kyse lienee vain opitun asian toistamisesta; asian laittamisesta sillaiseen tilaan kun "sen kuuluukin olla".
Tämäkään ei vielä osoita, että lapsella olisi kykyä moraaliseen pohdintaan, joka minun mielestäni edellyttää vähän monimutkaisempaa kausaliteettien puntarointia ynnä muuta. Kyky ymmärrykseen lajitoverin tai jopa toisen lajin edustajan tuntemuksista ja sitä koskeva reflektio on varmasti jonkinlaisessa enemmän tai vähemmän primitiivisessä muodossa esiintyvänä evoluution myötä monilla ns. korkeammilla eläimillä kuten erityisesti ihmisellä. Uskoisin tuollaisten tuntemusten emergoituvan moraaliksi vasta myöhemmin yksinkehityksessä, ihmisillä.
Jumalaa ei ole osoitettu eikä määritelty, ja sama koskee hänen koodejaan ja niitä koskevia seurauksia, joten siihen en voi ottaa mitään kantaa.Melkein vauvaikäisillä eli vähän vanhemmilla lapsilla on jo jonkinlainen toverillisuus toisia samannnäköisiä eli vauvoja kohtaan.
- nää_on_näitä
Mikä on auttamista.
Menen ison laumaan, suojaudun toisten sekaan ja säästyn? Ketä silloin autetaan kun keräännytään yhteen, päin vastoin kaikesta tulee pula, eikö se ole itsekyyttä, luottaa että omat voimat riittää voittamaan ruokaa itselle.
Yksilössä on valmiudet kaikelle jopa uusille keksinnöille, oivalluksille. Aikuiset opettavat hyvän ja pahan. Tietenkin omat aistit ohjaavat heti syntymän hetkestä alkaen.
Kohdussa emon (äidin) adrenaliiniryöpyt tai rauhoittuminen menee suoraan sikiön kokemukseen. Kohdussa kuulo ja äidin verenpaine ja tunne-elämä opettaa tietenkin myös. Kokemus hätääntymisestä ja rauhasta on valmis. - Epäjumalienkieltäjä
Meillä on myötäsyntyinen kyky empatiaan. Aivoissamme on soluja (peilisolut), joiden tehtävä on ymmärtää toisen olennon tekemisiä ja tunteita. Meillä on lajityypillinen kyky ymmärtää ja jopa kokea toistemme ilo, suru, pelko ja kipu.
Myötätunto on keskeinen osa moraalia ja siltä osin se on myötäsyntyistä ja lajityypillistä eikä opittua.
Moraali voidaan pelkistää periaatteessa aika yksinkertaiseksi säännöksi: se mikä kestävällä tavalla edistää yhteisössä tyytyväisyyttä ja nautintoa ja / tai vähentää kärsimystä on moraalista ja se mikä lisää kärsimystä tai vähentää tyytyväisyyttä on moraalitonta. Se, mikä tekee asian käytännössä mutkikkaammaksi on se, miten määritellään "omaksi yhteisöksi" ja mikä on aikajänne, jolla määritellään "kestävä tapa".- wind-
Tässä se idea juuri onkin
_Aivoissamme on soluja (peilisolut), joiden tehtävä on ymmärtää toisen olennon tekemisiä ja tunteita_
Tämä skannerisolu aiheuttaa simultaanireaktion. Suomeksi: samaistutaan toisen ihmisen polulle ja heittäydytään sinne myötätunnosta. Ihminen on koodattu, tämä ominaisuus on valmiina. wind- kirjoitti:
Tässä se idea juuri onkin
_Aivoissamme on soluja (peilisolut), joiden tehtävä on ymmärtää toisen olennon tekemisiä ja tunteita_
Tämä skannerisolu aiheuttaa simultaanireaktion. Suomeksi: samaistutaan toisen ihmisen polulle ja heittäydytään sinne myötätunnosta. Ihminen on koodattu, tämä ominaisuus on valmiina.Tai sitten on koodautunut eikä koodattu. Koodautumista on ainakin tapahtunut, mutta ei voida osoittaa, että johtuuko se koodaamisesta.
- wind-
Huuhaa24 kirjoitti:
Tai sitten on koodautunut eikä koodattu. Koodautumista on ainakin tapahtunut, mutta ei voida osoittaa, että johtuuko se koodaamisesta.
Kysehän on kuitenkin alunperin ajatusten lukemisesta, muisto auttamisesta taas on kokemus joka tallentuu vauvan disketille´ ja koodautuu emolevylle. Silloin sanotaan "kokemusta rikkaampi" Uskoisin,, Uskon että peruskoodi on olemassa, kuten alkiossakin
kaksi eri sukupuolta, eli Jumalalla on näppinsä pelissä. wind- kirjoitti:
Kysehän on kuitenkin alunperin ajatusten lukemisesta, muisto auttamisesta taas on kokemus joka tallentuu vauvan disketille´ ja koodautuu emolevylle. Silloin sanotaan "kokemusta rikkaampi" Uskoisin,, Uskon että peruskoodi on olemassa, kuten alkiossakin
kaksi eri sukupuolta, eli Jumalalla on näppinsä pelissä.Nyt menee jo liian pitkälle. Pysyttelen kyllä tuossa omassa tulkinnassani. Epäjumalienkieltäjähän kertoikin sen solutason perustasta, ja sen minä allekirjoitan, sikäli kun olen samaa lukenut/kuullut.
- Epäjumalienkieltäjä
wind- kirjoitti:
Tässä se idea juuri onkin
_Aivoissamme on soluja (peilisolut), joiden tehtävä on ymmärtää toisen olennon tekemisiä ja tunteita_
Tämä skannerisolu aiheuttaa simultaanireaktion. Suomeksi: samaistutaan toisen ihmisen polulle ja heittäydytään sinne myötätunnosta. Ihminen on koodattu, tämä ominaisuus on valmiina.<<Ihminen on koodattu, tämä ominaisuus on valmiina.>>
Tämä on älykkäälle laumaeläimelle välttämätön ominaisuus. Siksi evoluutio on sitä suosinut ja olemme yhteistyökykyisin ködellinen.
" Vauvaikäinen ihminen auttaa toista vauvaa."
Ei läheskään aina. Miten selität sen, ett vauva ei autakaan toista vaan vie toisen lelut sen sijaan että auttaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 30726939
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482304- 2011640
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1541570Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien351431- 341331
- 1221018
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex94893Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t81830