Tässä olis F-35 kalkkunan toiminta tiivistettynä.

Tuntuu kiinnostavan niin monia tuo asia.

"JSF-ohjelmassakin asiakas saa koneen, joka ei sovellu mihinkään suunniteltuun käyttötarkoitukseen erityisen hyvin. Se on valmistajan logistisen logiikan ehdoilla tehty kompromissi erilaisista vaatimuksista ja taistelutilanteista sekä viholliskuvista. Lopputulos on kohtalokas varsinkin, jos joudutaan kamppailuun teknologisesti kehittynyttä vastustajaa vastaan. Siinä ei yleistyökalulla pärjää, jollei niitä ole taivaan täydeltä. Ja näin kalliita koneita ei tule olemaan montaa. Ristiriitaista koko hankkeessa on se, että F-35:n suunnitteluperiaatteilla kehitettyä konetta ei tarvittaisikaan kuin erittäin kehittynyttä integroitua ilmapuolustusta vastaan. Mutta nyt näyttää siltä, että se ei sovellu tähänkään tehtävään hyvin. Kone on aina kompromissi, mutta se ei saisi olla sitä liikaa. F-35 on jo nyt yli viisi vuotta jäljessä aikataulusta, ja viivästykset jatkuvat edelleen. Koneen suunnitteluarkkitehtuuri on karannut käsistä. Kustannukset nousevat koko ajan, ja yksikkökustannukset tulevat todennäköisesti olemaan moninkertaiset lupailtuun 33 miljoonaan dollariin verrattuna, vaikka todennäköisesti ne tulevat silti olemaan selkeästi pienemmät kuin F-22:n kustannukset. Elinkaarikustannuksetkin tulevat olemaan huomattavan korkeat, ja niissä piilevätkin suurimmat menoerät, vaikka pitkän elinkaaren piti olla juuri kokonaiskustannusta laskeva asia.
Niin. Ehkäpä yleistyökalua parempi vertaus olisi rakennusliikkeen pakettiauton valinta. Porsche-kauppiashan voisi ehdottaa vaikkapa Cayennea, kun se sopii edustuskäyttöön, sillä pääsee lujaa ja tavaratilakin on isompi kun Carrerassa. Cayennesta tosin ei ole sen enempää pakettiautoksi, maasturiksi kuin urheiluautoksikaan…

Onhan harvinaisen sätös lentokoneeksi, loppu lasku halutaan maksattaa eurooppalaisilla.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ONNEKSI HUOLESI ON TURHA AINAKIN SUOMEN OSALTA!

Asialla ei ole merkitystä, koska...

TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA! EI MINKÄÄNLAISTA VERSIOTA KONEESTA!


Valkeakosken Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

1Äänestä

Aloittaja, sait läpi tämän. Todennäköisesti Puolustusvoimat, valtioneuvoston turvallisuusyksikkö, trolli eivät seuranneet IP:si mutta tämän jälkeen seuraavat ja tsekkaavat kirjoituksesi.

Äänestä
  • Tiltu itse kehuu omaa aloitustaan? On turha luulla, ett'ä "Puolustusvoimat, valtioneuvoston turvallisuusyksikkö, trolli" seuraisivat Valkeakosken Tiltun omassa päässään keksimää soopaa, mutta ilmeisesti modet hermostuvat välillä loputtomaan jankutukseen!

    Äänestä

Asialla ei ole merkitystä, koska...

TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA! EI MINKÄÄNLAISTA VERSIOTA KONEESTA!


Valkeakosken Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

1Äänestä

Missä aloituksessa kirjoitettiin ulottuvuuksista?
Tuo on lakooninen toteamus F-35 koneen toimivuudesta, eikä mitään muuta.
Totta tuo on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eihä-sillä-tee-mithän kirjoitti:

Tuntuu kiinnostavan niin monia tuo asia.

"JSF-ohjelmassakin asiakas saa koneen, joka ei sovellu mihinkään suunniteltuun käyttötarkoitukseen erityisen hyvin. Se on valmistajan logistisen logiikan ehdoilla tehty kompromissi erilaisista vaatimuksista ja taistelutilanteista sekä viholliskuvista. Lopputulos on kohtalokas varsinkin, jos joudutaan kamppailuun teknologisesti kehittynyttä vastustajaa vastaan. Siinä ei yleistyökalulla pärjää, jollei niitä ole taivaan täydeltä. Ja näin kalliita koneita ei tule olemaan montaa. Ristiriitaista koko hankkeessa on se, että F-35:n suunnitteluperiaatteilla kehitettyä konetta ei tarvittaisikaan kuin erittäin kehittynyttä integroitua ilmapuolustusta vastaan. Mutta nyt näyttää siltä, että se ei sovellu tähänkään tehtävään hyvin. Kone on aina kompromissi, mutta se ei saisi olla sitä liikaa. F-35 on jo nyt yli viisi vuotta jäljessä aikataulusta, ja viivästykset jatkuvat edelleen. Koneen suunnitteluarkkitehtuuri on karannut käsistä. Kustannukset nousevat koko ajan, ja yksikkökustannukset tulevat todennäköisesti olemaan moninkertaiset lupailtuun 33 miljoonaan dollariin verrattuna, vaikka todennäköisesti ne tulevat silti olemaan selkeästi pienemmät kuin F-22:n kustannukset. Elinkaarikustannuksetkin tulevat olemaan huomattavan korkeat, ja niissä piilevätkin suurimmat menoerät, vaikka pitkän elinkaaren piti olla juuri kokonaiskustannusta laskeva asia.
Niin. Ehkäpä yleistyökalua parempi vertaus olisi rakennusliikkeen pakettiauton valinta. Porsche-kauppiashan voisi ehdottaa vaikkapa Cayennea, kun se sopii edustuskäyttöön, sillä pääsee lujaa ja tavaratilakin on isompi kun Carrerassa. Cayennesta tosin ei ole sen enempää pakettiautoksi, maasturiksi kuin urheiluautoksikaan…

Onhan harvinaisen sätös lentokoneeksi, loppu lasku halutaan maksattaa eurooppalaisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu