Entäs kokoaikainen työkyvyttömyyseläke

Mieheni on ollut nyt pari vuotta virallisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Sitä ennen noin seitsemän vuotta sairas- ja vaikka millä rahalla.

Vakuutuslautakunta kuitenkin päätti silloin parisen vuotta sitten että hänellä olisi ollut täysi syys saada eläke jo aiemmin. Palattiin monia vuosia taaksepäin jolloin hänestä tuli oikea eläkeläinen.
Eka päätös tuli Kelan lääkäreiltä mutta Varma ei suostunut maksamaan takautumia elikkä olisi päästänyt hänet nyt heti eläkkeelle mutta ei taannehtivasti. Valitettiin siitä taas. Tulos oli odotettu elikkä kelan ehdottama melkein yhdeksän vuoden takainen aika myönnettiin.

Mieheni on nyt juuri täyttänyt 63 vuotta. Milloin tämä muuttuu ja muuttuuko miksikään vanhuuseläkkeeksi? Onko euroja tiedossa vai pitääkö tyytyä himpun yli tonnin bruttoeläkkeeseen.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Työeläkelakien mukainen työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 63 vuoden iässä, jos eläkepäätöksessä työkyvyttömyyden on todettu alkaneen vuonna 2006 tai myöhemmin. Jos työkyvyttömyys on alkanut ennen vuotta 2006, eläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 65 vuoden iässä. Eläkkeen nimenmuutoksella ei ole vaikutusta eläkkeen määrään, jos eläkkeensaaja ei ole työskennellyt työkyvyttömyyseläkkeensä aikana.

Kelan maksama työkyvyttömyyseläke muuttuu vanhuuseläkkeeksi 65 vuoden iässä. Muutos ei vaikuta eläkkeen määrään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


170154 kirjoitti:

Mieheni on ollut nyt pari vuotta virallisesti työkyvyttömyyseläkkeellä. Sitä ennen noin seitsemän vuotta sairas- ja vaikka millä rahalla.

Vakuutuslautakunta kuitenkin päätti silloin parisen vuotta sitten että hänellä olisi ollut täysi syys saada eläke jo aiemmin. Palattiin monia vuosia taaksepäin jolloin hänestä tuli oikea eläkeläinen.
Eka päätös tuli Kelan lääkäreiltä mutta Varma ei suostunut maksamaan takautumia elikkä olisi päästänyt hänet nyt heti eläkkeelle mutta ei taannehtivasti. Valitettiin siitä taas. Tulos oli odotettu elikkä kelan ehdottama melkein yhdeksän vuoden takainen aika myönnettiin.

Mieheni on nyt juuri täyttänyt 63 vuotta. Milloin tämä muuttuu ja muuttuuko miksikään vanhuuseläkkeeksi? Onko euroja tiedossa vai pitääkö tyytyä himpun yli tonnin bruttoeläkkeeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu