"Pahuus voidaan voittaa hyvyydellä"

Paholaisen kanssa en keskustele.

Ihan kiva joo, mutta voisiko joku antaan ihan käytännön esimerkin siitä, miten tämä "pahuus" nyt sitten voitetaan hyvällä?

Oiskos esim. natsien kohdalla pitänyt antaa anteeksi ja päästä pojat kotiin pullaa leipomaan?

Miten hirttämällä natsijohtajat oikein "voitettiin paha hyvällä"?

Kaikenlaista kivan kuulosta voi tietenkin aina höpistä, anteeksi vaan, mutta kuulostaa jotenkin seniililtä höpötykseltä.

Jeesus käski kääntämään toisen posken ja olemaan vastustamatta pahaa, mutta se on enemmänkin metafyysinen juttu, jota täytyy miettiä syvällisesti. Jeesus tuskin tarkoitti sitä, että koskaan, missään tapauksessa ei pidä pistää kovaa kovaa vastaan.

Ei niitä natsejakaan olis voitettu kukkasilla ja laulamalla kumbayaata.

Pahuus on kantajansa taakka. Tavallaan mielenvika josta hän haluaisi ulos, mutta ei pääse.
Pahuus kyllä voidaan helpostikin voittaa hyvyydellä.
Syyt ovat yksinkertaiset.
Jokainen voi kysyä haluaako pahaa elämää vai hyvää elämää.
Niin yksinkertaista se on lopulta kuitenkin.
Pahuudella eli sairaudella ei koskaan ole mitään tilausta elämässä.
Aina kaikkia sairauksia vastaan taistellaan, jotta niistä päästään eroon.
Rehellinen puhe on yksi asia, jota pahuus ei kestä.

Tämä ei ole kreationistin tekopyhä puheenvuoro. Tämä on realistisesti ajattelevan saamelaisen ja agnostisen ateistin "synkkä" puheenvuoro. Ei ole hyvyyttä ja pahuutta absoluuttisina olioina. sana "olio" ei ole tässä tietenkään biologisessa mielessä.

Hyvyys ja pahuus ovat vain yhteisön kulloisiakin määrityksiä sille, mikä on yhteisölle hyväksi ja niiden sisältö vaihtelee tilanteen mukaan. Joskus Suomessa oli hyvä asia meikäläisten pakkosuomalaistaminen niin, ettei saanut esimerkiksi koulussa puhua omaa kieltään. Siitä rangaistiin ja se oli silloisten normien mukaan hyvä. Nykyisin taas on hyvä kannustaa oman kielen ja kulttuurin säilyttämistä.

Sama juttu niin sanotun demokratian kanssa. Muutama sata vuotta sitten sen aikaisissa sivistysvaltioissa ei olisi tullut kuuloonkaan mikään sellainen aate. Kuninkaan, ruhtinaan, lääninherran päätäntävalta oli pyhä, Jumalan asettama ja sitä vastaan asettuminen suuri synti. Nykyisinkään se ei tunnu olevan kaikkien mielestä hyvä; on nähty muslimiopiskelijoiden mielenosoituksissa kylttejä "ei demokratialle, kyllä Islamille".

Demokratian asema parhaana yhteiskuntamuotona voi länsimaissa muuttuakin ja jokin toinen aate voi korvata sen. Tavalla tai toisella, ei tässäkään ole mitään hyvää ja pahaa, on vain sen hetkinen käsitys hyvästä ja pahasta.

Se, mitä me näemme pahuutena, ei ole pahuutta toisin ajattelevien, toisenlaisten yhteisöjen kasvattien mielestä ja kääntäen, se meidän hyvämme on taas suurinta pahuutta niille toisille. Kuka sen määrittää lopulta, mikä on absoluuttisesti hyvää ja mikä pahaa? ei kukaan.

Sitten siihen, voidaanko pahuus, mitä se sitten kulloinkin onkaan, voittaa hyvyydellä? tässä on ajatuksena kai väkivaltaisten menetelmien voittaminen rauhanomaisilla. Onko se toiminut ihmiskunnan historiassa useinkin? Harvat ovat esimerkit. Gandhi, no jaa, ainakin jossain mielessä. Mandela, no ehkä kuitenkin enemmän kansainvälinen painostus. Useimmin kuitenkin se näkemys, joka on tullut vallalle, on päässyt valta-asemaansa enemmän tai vähemmän voimalla. ei väkivallattomuudella.

Entäs suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus? Miten minusta näyttää siltä, että paljon hehkutettuun suvaitsevaisuuteen kuuluu olennaisena osana vastakkaisten, tai vähänkään poikkeavien ajatusmallien suvaitsemattomuus? Suvaitsevaisuus tuntuu olevan nykyisin tarkoin määritetty, tietynlainen aatemaailma, joka ei suvaitse poikkeuksia, ei usein edes järjen käyttöä.

Kristinuskon hokema; käännä pahalle toinen poskesi, on historian typerimpiä aivopieruja.