Halosen mielestä EU:ssa ei itsenäisesti voida päättää rauhanturvaoperaatioon ryhtymisestä.
Presidentti Halosen mielestä YK:n turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu kansainvälisestä rauhasta ja vain turvallisuusneuvosto voi oikeuttaa voimankäytön muussa tarkoituksessa kuin itsepuolustukseksi. Suomalaiset MEPit SDP:n 3 mukaanlukien ovat eri mieltä. EU:n pitää pystyä päättämään itse milloin se lähtee rauhanturvaoperaatioihin. Tällöin on vain huomioitava YK:ssa sovittujen periaatteiden mukaisuus asiasta päätettäessä.
YK:n turvaneuvoston päätöksen ongelma on tietysti se, että USA, Kiina tai Venäjä pystyisivät kukin erikseenkin kaatamaan veto-oikeudella operaation ,johon EU:lla sinänsä olisi halua lähteä.
Nyt asia on varsin tärkeä - Suomen vaikutusvalta EU:n päätöksiin hiipuu!
Nyt SDP:nkin sisällä täytyy miettiä, onko järkevää tukea Halosta seuraavalle kaudelle?
Lipponen voisi olla kiinnostunut !
Tilanteesta ja taktiikasta riippuu kannattaako SDP:n järjestää jäsenäänestys ja valita Paavo Lipponen SDP:n presidenttiehdokkaaksi.
Kuka piirijohtajista kysyy ensimmäisenä Lipposelta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitten tilanne muuttuu EU:n kannalta vaikeaksi jos/kun Turkki tulee mukaan. Kuvitellaampa tilanne, että EU:n on syöstävä jokin epäedullinen valtarakenne vallasta muslimimaassa. Onko EU:n selusta turvattu jos Turkkikin on mukana näissä tilanteissa? Ja tarvitaanko silloin YK:ta? Nykyisin maailmanpolitiikassa on tilanne, että USA sotii ja EU maksaa. Mutta kuinka kauan näin voi jatkua. USA kuitenkin koko ajan tähtää EU:n heikentämiseen ja oman vaikutusvaltansa lisäämiseen mm. tunkemalla Turkkia EU:hun.
YK:n tapaista superkankeaa järjestöä, jota suurvallat käyttävät sulaa piruuttaan leikkikalunaan ei enää tarvita.
On Halosen asia tarvitseeko YK häntä, mutta maan
maine tuskin enää. Nämä hurskaat maailmasyleilijät heräävät aina sitten, kun kansa
on teurastettu. Eu:n kovan toiminnan joukot on pakko panna pystyyn, ja ilmeisimmin ainakin kerran mennä näyttämään missä tonniteurastajien kaappi seisoo. Ranska taitaa olla ainoa oikea maa
toiminnan pääjehuksi, ja sillä on oikeus odottaa
kaikkien osallistumista. Vapaaehtoisia löytyy pilvin pimein. Se on kertakeikka kun jokut siat ottavat kunnolla ja verisesti turpaansa. Maailma
olisi paljon rauhallisempi paikka elää.
ole eri käskijät sanomassa mitä tehdään?
http://www2.europarl.eu.int/omk/sipade2?PUBREF=-//EP//TEXT WQ P-2003-1370 0 DOC XML V0//FI&L=FI&LEVEL=3&NAV=S&LSTDOC=Y
Tarja Halonen komentelee juuri näitä muita käskijätahoja.