Raamatun Jeesus on Isän Jumalan Poika

Raamatussa_tästä

Raamatussa juutalaisuuden tärkein aihe tietysti Jeesus Kuninkaana ja Herrana.

7

87

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etsitään_ensin

      sitä tärkeintä aina ja juutalaisuudessa Jeesus varmuudella.

      • Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus


        14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuut


    • Hyvä_kunnioittaa

      Jumalaa kuin Aabraham ja muut Raamatun pyhät ovat tehneet ja rakkaudestaan myös selvästi kerrottu Raamatussa Jumalaa kohtaan ja Jeesus on ollut Jumalan ja ihmisten Välimies ihan luomisen alusta lähtien eli sen noin kuusi vuosituhatta Aadamista lähtien. Jeesuksen suussa on se miekka, ja sanojensa mukaan jokainen ihminen tuomitaan, toiset tuhatvuotiseen valtakuntaan ja toiset kadotukseen eli toiseen kuolemaan.

    • KIpujenmies

      No mutta etkö tiedä sitä, että Juutalaiset ovat vielä vanhan lakiliiton aikaa elävä kansa pää osin. Heissä on jonkin verran ns messiaanisia juutalaisia jotka kai elävät jo uuden liiton, eli armon aikaa. Vanhassa liitossa vielä odotetaan Jeesusta.

      • Jeesuksen_apostolit

        odottivat Messiasta ja löysivät Jeesuksessa ja olivat juutalaisia.


    • Voidaan_ymmärtää

      pitkä maanpakolaisuus johtui Juudan kansalle Jeesuksen hylkäämisestä kansakuntana. Kuitenkin Jumalan armo ja totuus pysyvät Israelin kohdalla ja Jeesus hyvänä paimenena koonnut juutalaiset luvattuun maahansa ja antanut myös Jerusalemin hallintaansa. Parannuksen tehdessään Juuda saa sen hyvän Pyhän Hengen vuodatuksen ja tietysti jokaisen juutalaisen oma henkilökohtainen sydämen asenne myös siinä hyvin tärkeä ja autuaat kiittävät ja pyhittyvät ja hyvää hedelmää tuottavat. Myös kaikkien kansojen ihmisille annetaan hyvä evankeliumi ja pyhitysmahdollisuus ja tärkeää jokaisen ihmisen oma sydämenasenne Jeesukseen tässä kaikessa. Viisaus on hyvää ja tyhmyys huonoa.

    • Täyttä_juutalaisuutta

      Isä ja Poika ja Pyhä Henki, ja Jeesus Nasaretilainen on Israelin Herra.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe