Marskilla ja suomalaisilla sotilailla ei ollut lopultakaan osaa eikä arpaa siinä asiassa säilyttikö Suomi itsenäisyytensä vai ei, siinä olivat muut isommat asiat kyseessä.
Suomen päättäjät tekivät todella karkeita arviontivirheitä NL-n aikeista, joista molemmat sodat lopultakin johtuivat.
Ilman näitä virheitä Suomi ei olisi sotaan edes joutunut.
Miksi NL- olisi halunnut kahden rintaman sotaa? Oli aivan tipalla, ettei Saksa onnistunut aikeissaan valloittaa Neuvostoliitto. Kova talvi ja yhä pitenevät huoltoyhteydet olivat Saksan tappion lopullinen siemen.
NL ei suinkaan halunnut ennen talvisotaa valloittaa alueita Suomesta äkkihyökkäyksellä, vaan halusi jo tiedossa olevaa Saksan hyökkäystä silmälläpitäen turvakseen VUOKRATA alueita Suomesta. Ryssää vihaava eliitti, eli Erkko ja upseeristo ei siihen typeryyttään suostunut, joten NL otti Sodassa sen, mitä ei neuvottelemalla saanut. Neuvotteluja todella käytiin tosissaan.
Kannattaisi tutustua sotiemme puoleettomaan historiaan ja politiikkaan sotiemme ajoilta, niin saattaisitte viisastua ja päästä harhaluuloistanne ja ryssävihoistanne joita suomalaisille on tuputettu usein pikkulapsista lähtien.
Minä en suinkaan halveksi turhiin sotiin kusetettuja suomalaisia sotilaita, vaan säälin heitä. Marski oli venäjällä koulutettu homopelle. Hän tiennyt sotimisesta oikeastaan paljokaan.
Marskin esikunnassa oli mm. Airo, joka tiesi paljon enemmin. Esikunassa oli monia muitakin marskia paljon etevämpiä upseereita. Heidän taitonsa jäivät tiedostamatta, kun Marskia pidettiin liiallisessa arvossa.
Kansalle ja sotilaille valehdeltiin jatkosodan olevan muka puolustussotaa, mutta se oli kaikkea muuta. Suomalaisia päättäjiä kävi ennen jatkosotaa Saksassa ja natsien pakeilla juonimassa yhteistä hyökkäystä Neuvostoliittoon.
Suomi miinoitti yhdessä natsien kanssa Suomenlahtea ja salli saksalaisia sotilata maaperällään! Maata ei "puolustettu"pitkällä víeraan maan alueella, kuten Suomi teki. Siellä HYÖKÄTTIIN!
Suomi otti vastaan ilmaiseksi ja myös osti aseita, sekä sotarvikkeita Saksasta, eli valmistautui hyökkäyssotaan monella eri tavalla. Saksalainen lentolaivue kävi pommittamassa Nl:n alueita ennen sotaa ja palasi tankattuaan Utissa takaisin Saksaan.
Suomen upseeri- ja päättäjäpiireissä puhuttiin avoimesti, että talvisodassa hävityt alueet on saatava Saksan avulla takaisin ja korkojen kanssa. Rehvakkaimmat kahelit puhelivat jo Suur- Suomesta ja hulluimmat kapiaiset höpisivät, että mennään Uralille asti saman tien:-))
Hyökkäysota tuli todisteuksi 100% sillä, että Marskin hyökkäytti armeijansa yli vanhankin rajan, eli halusi valloittaa lisää maa-alueita ja vielä paljon enemmän mitä oli aiemmin oli talvisodassa hävitty!
Ainoan järkevän ratkaisun jatkosodassa voi sanoa Marskin ansioksi, eli ettei enää hyökätty Leningaradiin, jonne Hitlerkin kovasti hamusi.
Jos Suomi olisi sen tehnyt, niin Stalin ei olisi antanut armoa Suomelle, vaan olisi valloittanut Suomen, mikä olisi ollut lasten leikkiä, kun Saksan rintaman kaikki valiosotilaat ja raskaat aseet olisi keskitetty vain Suomea vastaan.
Toivottavasti pimeyyteene täällä valehteljoitten Natokubissa tuli edes pieni valonhäivä, sillä aivopestynä ja kusetettuna ei teillä ole ollut mukavaa olla täälläkään.
Sotafaktoja esiin!
29
264
Vastaukset
- YousafStalin
NL /Venäjä aloitti toisen maailmansodan (Suuren Isänmaallisen sodan) Saksan kanssa tehdyllä sopimuksella 1939. Ilman amerikkalaisia Venäjä olisi hävinnyt koko sodan.
- Hohhoijjaaaaaaa
Älä jauha roskaa. Saksa aloitti ja Suomi lähti innolla messiin.
- MikkihiiriVäärässä
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta 31.11.1939. Sitä on mahdotonta väittää juriidisesti Suomen syyksi. mutta saathan sinä tampio sitä yrittää:-D
Myös Jatkosodan alkamiseen Suomen rintamalla Neuvostoliitto vaikutti itse ratkaisevasti, koska NL:n um Molotov kävi marraskuussa 1940 Berliinissä anelemassa lupaa Hitleriltä "saattaa Talvisota päätökseen"! Tämä tieto välitettiin tuolloin myös Suomelle!
Lähde: William L. Shirer: Kolmannen Valtakunnan nousu ja tuho II
Siinä kerrotaan kappaleessa Molotov Berliinissä 12.11.1940 seuraavaa:
Ratkaiseva välienselvittely oli siten vain lykätty, mutta ei estetty, ja seuraavana aamuna, kun Hitler ja Molotov jatkoivat neuvottelua, Neuvostoliiton ulkoasiainkansankomissaari oli aivan säälimätön. Ensinnäkin Suomen suhteen, jonka takia molemmat joutuivat pian katkeraan ja ivalliseen kiistaan. Molotov vaati, että Saksan oli vietävä joukkonsa pois Suomesta. Hitler kiisti, että "Suomi olisi saksalaisten joukkojen miehittämä". Joukot olivat vain matkalla Suomen kautta Norjaan. Mutta Hitler halusi tietää aikoiko Neuvostoliitto ryhtyä sotaan Suomea vastaan. Saksalaisten pöytäkirjan mukaan Molotov "vastasi tähän hiukan vältellen" eikä Hitler ollut siihen tyytyväinen.
"Mitään sotaa ei saa syttyä Itämeren piirissä", Hitler vaati. "Se rasittaisi raskaasti Saksan ja Neuvostoliiton suhteita", hän uhkasi lisäten hetkistä myöhemmin vielä uhkauksen painoa sanomalla, että sellainen voisi aiheuttaa "arvaamattomia seurauksia". Mitä muuta Neuvostoliitto sitten Suomesta halusi? Hitler tiedusteli ja hänen vieraansa vastasi Neuvostoliiton haluavan "saman mittakaavan järjestelyt kuin Bessarabiassa" -joka tarkoitti ehdotonta Venäjään liittämistä. Hitlerin vastavaikutus on mahtanut saattaa jopa tämän häiriintymättömän neuvostoliittolaisenkin levottomaksi, sillä tämä kiiruhti kysymään Johtajan "mielipidettä siitä asiasta".
Diktaattori vastasi vuorostaan hiukan vältellen sanoen vain "ettei Suomea vastaan saanut käydä sotaa, koska sellainen selkkaus voisi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin".
"Tämä asenne on tuonut uuden tekijän tähän neuvotteluun", Molotov jyräytti vastaan.
Keskustelu oli käynyt niin kiihtyneeksi, että Ribbentrop, joka siihen mennessä oli varmaan käynyt hyvin pelokkaaksi, keskeytti sanoakseen saksalaisen pöytäkirjan mukaan, että "ei ollut mitään syytä tehdä Suomen asiasta kiistakysymystä. Kenties oli tapahtunut vain väärinkäsitys".- Faktaaon
Olet väärässä ja pahoin. Älä siis huvita uudella historiikkilläsi, sillä on laaja yksimielisyys siitä, että Saksa aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä Puolaan. Suomi ja Saksa olivat jo Talvisodan jälkeen päättäneet hyökätä yhdessä Neuvostoliittoon. Monet eri sotaan viittaavaat toimet ennen jatkostaa todistavat, että 100% yhteiset olivat Suomen ja Saksan intressit, eli NL on voitettava.
- Tiltun-valeita
Saksa ja NL solmivat liiton 23.8. 1939 ja hyökkäsivät yhdessä Puolaan.
"Suomi ja Saksa olivat jo Talvisodan jälkeen päättäneet hyökätä yhdessä Neuvostoliittoon. "
Tiltun valetta. Saksa päätti heinäkuussa -40 aloittaa hyökkäysvalmistelut. Suomelle asia kerrottiin tammikuussa -41.
Suomi liukui vähitellen Saksan rinnalle valmistellen puolustussotaa. Saksan liittolaisuus oli käytännössä selvää toukokuussa 1941. - NoBox
Tuo on valhetta, oltiin tietoisia Saksan suunnitelmista jo Talvisodan päättyessä, eli alkuvuodesta 1940.
Siksi kaikkia ikäluokkia ei kotuietuttu ollenkaan, vaan yhtäjajaksoista palvelua kertyi viitisen vuotta. - 65743678453
Saksa ei olisi uskaltanut hyökätä Puolaan ilman Venäjän yhteistyötä. Saksalla ei olisi ollut öljyresursseja hyökätä myöhemmin minnekään ilman Venäjän öljytoimituksia.
Venäjä varusti itse saksalaiset käymään kimppuunsa.
Asia on hyvin nolo ja kiusallinen venäläisille ja siksi se yritetään vaieta kuoliaaksi ja esitetään vain niitä kuuluisia vaihtoehtoisia faktoja.
Baltian historia 1940 eteenpäin on ihan tarpeeksi todistamaan mitä suostuminen Venäjän vaatimuksiin 1939 olisi merkinnyt Suomellekin myöhemmin.
Vaan siitähän tiltut juuri unelmoivat. - 65856865u
NoBox kirjoitti:
Tuo on valhetta, oltiin tietoisia Saksan suunnitelmista jo Talvisodan päättyessä, eli alkuvuodesta 1940.
Siksi kaikkia ikäluokkia ei kotuietuttu ollenkaan, vaan yhtäjajaksoista palvelua kertyi viitisen vuotta.Lue historiaa. Hitler antoi käskyn valmistella Barbarossaa kun sota Britannian kanssa jumitti. Olivatko suomalaiset meedioita kun tiesivät Hitlerin aikeet ennen Saksan armeijaa?
Tietenkin armeijaa pidettiin nyt paremmin valmistautuneena kuin ennen Talvisotaa. Silloinhan Venäjä oli kiittänyt Suomen pasifismista ja lepsuilusta reservien koulutuksen kanssa rikkomalla sopimukset ja hyökkäämällä.
Oikeassahan suomalaiset olivat, niin kuin Molotovin keskustelut 1940 osoittavat Venäjä aikoi hyökätä uudestaan Suomeen. Unohdat, että Suomelle annettiin reilu mahdollisuus välttyä talvisodalta. Jatkosotaan Suomi lähti suurella innolla hyökkäämään, koska Suomessa kuvitetiin, että Hitler voittaa kaikki sotansa. Suomalaisille eivä't riittäneet edes Talvisodassa hävityt maa-alueet, vaan lisää ahnehdittiin, kun tilaisuus saatiin.
Tilaisuus saatiin, koska Nl:n valiodivisjoonat olivat kaikki Saksaa vastassa. Suomea vastaan molisoitiin paljon heikkompia joukkoja, eli ns. tykinruokia ja myös naisia. Eipä ihme, että noille ressukoille Suomi aikansa pärjäsikin.- Analyse
65743678453 kirjoitti:
Saksa ei olisi uskaltanut hyökätä Puolaan ilman Venäjän yhteistyötä. Saksalla ei olisi ollut öljyresursseja hyökätä myöhemmin minnekään ilman Venäjän öljytoimituksia.
Venäjä varusti itse saksalaiset käymään kimppuunsa.
Asia on hyvin nolo ja kiusallinen venäläisille ja siksi se yritetään vaieta kuoliaaksi ja esitetään vain niitä kuuluisia vaihtoehtoisia faktoja.
Baltian historia 1940 eteenpäin on ihan tarpeeksi todistamaan mitä suostuminen Venäjän vaatimuksiin 1939 olisi merkinnyt Suomellekin myöhemmin.
Vaan siitähän tiltut juuri unelmoivat.Koita olla vertaamatta Baltianmaita ja Suomea, sillä ne liityivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, kun Saksan hyökkäysaikeet tulivat selviksi. NL- pelasti baltit Saksan kynsistä ja liittoutuminen NL:n jäi voimaan. Suomi oli Saksan aseveli, joten baltit ja Suomi olivat eri puolella kuin NL sen jälkeen kuin Saksa antatui.
- haahabuhu
Itse asiassa eräs suuri talvisotaan johtanut syy oli Suomen heti itsenäistyttyään tekemät hyökkäilyt itärajan yli, jotka johtivat ansaittuun epäluuloon suomalaisia kohtaan. Ne kun yhdistää siihen, että Suomi suuntautui avoimesti Saksaan ja yleensä länteen, ei ole ihme, että Stalin oli epäluuloinen ja halusi poistaa tavalla tai toisella Suomen ongelman ennen varsinaista välienselvittelyä Saksan kanssa. Jonka arvasi olevan tulossa sopimuksista huolimatta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vienan_retket
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aunuksen_retkikunta - Huvittunut
65743678453 kirjoitti:
Saksa ei olisi uskaltanut hyökätä Puolaan ilman Venäjän yhteistyötä. Saksalla ei olisi ollut öljyresursseja hyökätä myöhemmin minnekään ilman Venäjän öljytoimituksia.
Venäjä varusti itse saksalaiset käymään kimppuunsa.
Asia on hyvin nolo ja kiusallinen venäläisille ja siksi se yritetään vaieta kuoliaaksi ja esitetään vain niitä kuuluisia vaihtoehtoisia faktoja.
Baltian historia 1940 eteenpäin on ihan tarpeeksi todistamaan mitä suostuminen Venäjän vaatimuksiin 1939 olisi merkinnyt Suomellekin myöhemmin.
Vaan siitähän tiltut juuri unelmoivat.Vai ei Saksa olisi uskaltanut hyökätä Puolaan ilman Neuvostoliittoa? Johan sä vitsin murjaisit. Hitlerin joukot olivat täysin ylivoimaiset Puolan vastaviin verrattuna.
- olkaattehyvät
Totuus on yleensä selkeä ja yksiselitteinen,niinkuin tässä.
Ne tarinankertojat ja vääristelijät astuvat esiin myöhemmin. - 65875684884
ironmikess kirjoitti:
Unohdat, että Suomelle annettiin reilu mahdollisuus välttyä talvisodalta. Jatkosotaan Suomi lähti suurella innolla hyökkäämään, koska Suomessa kuvitetiin, että Hitler voittaa kaikki sotansa. Suomalaisille eivä't riittäneet edes Talvisodassa hävityt maa-alueet, vaan lisää ahnehdittiin, kun tilaisuus saatiin.
Tilaisuus saatiin, koska Nl:n valiodivisjoonat olivat kaikki Saksaa vastassa. Suomea vastaan molisoitiin paljon heikkompia joukkoja, eli ns. tykinruokia ja myös naisia. Eipä ihme, että noille ressukoille Suomi aikansa pärjäsikin.Reilu mahdollisuus välttyä? Njaa, mahdollisuus valita kyllä, nimittäin sodan sijasta vain miehitys ja Siperia useille.
Ne alueluovutuskilometrit Karjalassa eivät merkinneet mitään mekanisoidun sodankäynnin aikakautena. Nimittäin skenaariossa Saksa Suomen läpi Leningradiin.
Toiseen suuntaan katsottuna Mannerheim-linja suojana olisi ollut historiaa ja Suomi avoin sisäänmarssille ellei koko reserviarmeijaa olisi pidetty jatkuvassa valmiudessa.
"Suomalaisille eivä't riittäneet edes Talvisodassa hävityt maa-alueet, vaan lisää ahnehdittiin, kun tilaisuus saatiin."
Totta. Oliko asia virhe on taas toinen juttu. Ja Venäjähän on Königsbergissä tänäkin päivänä vaikkei alue ollut koskaan venäjänsukuisten asuttama. - 6457644653
Analyse kirjoitti:
Koita olla vertaamatta Baltianmaita ja Suomea, sillä ne liityivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti, kun Saksan hyökkäysaikeet tulivat selviksi. NL- pelasti baltit Saksan kynsistä ja liittoutuminen NL:n jäi voimaan. Suomi oli Saksan aseveli, joten baltit ja Suomi olivat eri puolella kuin NL sen jälkeen kuin Saksa antatui.
"ne liityivät Neuvostoliittoon vapaaehtoisesti"
Kerropa tuo virolaiselle jos sinussa on munaa yhtään :D - 4574567
haahabuhu kirjoitti:
Itse asiassa eräs suuri talvisotaan johtanut syy oli Suomen heti itsenäistyttyään tekemät hyökkäilyt itärajan yli, jotka johtivat ansaittuun epäluuloon suomalaisia kohtaan. Ne kun yhdistää siihen, että Suomi suuntautui avoimesti Saksaan ja yleensä länteen, ei ole ihme, että Stalin oli epäluuloinen ja halusi poistaa tavalla tai toisella Suomen ongelman ennen varsinaista välienselvittelyä Saksan kanssa. Jonka arvasi olevan tulossa sopimuksista huolimatta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vienan_retket
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aunuksen_retkikunta"jotka johtivat ansaittuun epäluuloon"
Ansaittua on myös suomalaisten ja maailman epäluulo rajansa yli hyökkäävään nyky-Venäjään. - 6574567546
Huvittunut kirjoitti:
Vai ei Saksa olisi uskaltanut hyökätä Puolaan ilman Neuvostoliittoa? Johan sä vitsin murjaisit. Hitlerin joukot olivat täysin ylivoimaiset Puolan vastaviin verrattuna.
Hitlerkään ei koskaan halunnut kahden rintaman maasotaa.
- ironhiiripartio1akautta7
ironmikess kirjoitti:
Unohdat, että Suomelle annettiin reilu mahdollisuus välttyä talvisodalta. Jatkosotaan Suomi lähti suurella innolla hyökkäämään, koska Suomessa kuvitetiin, että Hitler voittaa kaikki sotansa. Suomalaisille eivä't riittäneet edes Talvisodassa hävityt maa-alueet, vaan lisää ahnehdittiin, kun tilaisuus saatiin.
Tilaisuus saatiin, koska Nl:n valiodivisjoonat olivat kaikki Saksaa vastassa. Suomea vastaan molisoitiin paljon heikkompia joukkoja, eli ns. tykinruokia ja myös naisia. Eipä ihme, että noille ressukoille Suomi aikansa pärjäsikin.ironmikkihiiri alias ironmikess on niitä harvoja aivovammaisia jotka ylipäänsä osaa kirjoittaa. Kuten odottaa saattaa vain älytöntä paskaa jauhaa
- haahabuhu
4574567 kirjoitti:
"jotka johtivat ansaittuun epäluuloon"
Ansaittua on myös suomalaisten ja maailman epäluulo rajansa yli hyökkäävään nyky-Venäjään."epäluulo rajansa yli hyökkäävään"
Tuolla perusteella Yhdysvaltoja kohtaan vasta pitääkin tuntea epäluuloa, ei ainakaan päästää maahan jopa harjoittelemaan. Venäjähän ei ole hyökännyt mihinkään, paitsi jos hyökkäykseksi lasketaan väliintulo Georgian ja Etelä-Ossetian tapauksessa. Krimin liittäminen Venäjään ei tapahtunut hyökkäyksellä, vaan kansanäänestyksellä ja itäisen Ukrainan separatistien tukeminen ei ole hyökkäys, tilanteeseen sekaantuminen kyllä. Syyriassa taas ovat laillisen hallituksen kutsusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Georgian_sota - buuhabuhu
haahabuhu kirjoitti:
"epäluulo rajansa yli hyökkäävään"
Tuolla perusteella Yhdysvaltoja kohtaan vasta pitääkin tuntea epäluuloa, ei ainakaan päästää maahan jopa harjoittelemaan. Venäjähän ei ole hyökännyt mihinkään, paitsi jos hyökkäykseksi lasketaan väliintulo Georgian ja Etelä-Ossetian tapauksessa. Krimin liittäminen Venäjään ei tapahtunut hyökkäyksellä, vaan kansanäänestyksellä ja itäisen Ukrainan separatistien tukeminen ei ole hyökkäys, tilanteeseen sekaantuminen kyllä. Syyriassa taas ovat laillisen hallituksen kutsusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Georgian_sotaTaisit unohtaa Tsetsenian ja Afganistanin seikkailut...
Kuitenkin Venäjä/NL on ollut ainoa, valtio joka on vuosisatojen varrella Suomeen hyökännyt! - haahabuhu
buuhabuhu kirjoitti:
Taisit unohtaa Tsetsenian ja Afganistanin seikkailut...
Kuitenkin Venäjä/NL on ollut ainoa, valtio joka on vuosisatojen varrella Suomeen hyökännyt!En unohtanut. Afganistanissa ei sotinut venäjä, Vaan Neuvostoliitto. Tšetšenia taas on Venäjän federaation tasavalta, ei ulkomaa.
- Huvittunutmies
ironhiiripartio1akautta7 kirjoitti:
ironmikkihiiri alias ironmikess on niitä harvoja aivovammaisia jotka ylipäänsä osaa kirjoittaa. Kuten odottaa saattaa vain älytöntä paskaa jauhaa
Onhan Iiro sentää MIES ja sinä vain mätäaivoinen idiootti, jolla ei ole täällä mitään muuta tekemistä kun ravata Iiron kintuissa ottaa turpaasi.
- Analyyse
65875684884 kirjoitti:
Reilu mahdollisuus välttyä? Njaa, mahdollisuus valita kyllä, nimittäin sodan sijasta vain miehitys ja Siperia useille.
Ne alueluovutuskilometrit Karjalassa eivät merkinneet mitään mekanisoidun sodankäynnin aikakautena. Nimittäin skenaariossa Saksa Suomen läpi Leningradiin.
Toiseen suuntaan katsottuna Mannerheim-linja suojana olisi ollut historiaa ja Suomi avoin sisäänmarssille ellei koko reserviarmeijaa olisi pidetty jatkuvassa valmiudessa.
"Suomalaisille eivä't riittäneet edes Talvisodassa hävityt maa-alueet, vaan lisää ahnehdittiin, kun tilaisuus saatiin."
Totta. Oliko asia virhe on taas toinen juttu. Ja Venäjähän on Königsbergissä tänäkin päivänä vaikkei alue ollut koskaan venäjänsukuisten asuttama."Reilu mahdollisuus välttyä? Njaa, mahdollisuus valita kyllä, nimittäin sodan sijasta vain miehitys ja Siperia useille".
Nyt tulee täyttä tuubaa! Suomella oli aito mahdollisuus välttyä talvisodalta, Suomea ei uhattu Siperialla eikä miehityksellä. Yritettiin vain SOPIA aluettein vaihtamisesta, jossa Suomi olisi saanut ENEMMÄN maa alueita mistä vaihdossa olisi joutunut luopumaan. Omaa typeryytään Suomen päättäjät valitsivat sodan riskin, joka sitten realisoituikin. Ironmikess oli siis 100% oikeassa ja sinä väärässä.
- Taika-gin
Suomen puolustuvoimissa on kohta vuosisadan on ollut se vika ja perinne, että upseeristoon valikoituu poikkeuksetta sotahulluja oikeistolaisia mulkkuja.
Ennen Saksassa koulutettuja jääkäreitä, sitten Saksassa koulutettuja evp. SS-miehiä. Sittemmin YYA-sopimuksen yksipuolisen rikkomisen (Suomen taholta) jälkeen USAn ja Naton kouluttamia fasisteja.
Suomen PV:n reserviläisten joukkosiirtyminen siviilipalvelukseen on merkki rahvaan ymmärryksen palautumisesta tosiasioiden suhteen- GGman
Nyt on puolustusvoimien ylipäällikkönä on isomulkku ja sotahullu Naton perseenuolija Niinistö, joka on niin ylimielisen natsin näkököinen, että tekisi mieli vetäistä turpaan.
- TiltuValehteleeTurhaan
Varmaan tekisi, mutta kun Venäjän Tiltulla on perinteisesi iso ääni , mutta suuri pelko niin eipä uskalla!
TODELLISUUDESSA Niinistö ei Natota ja kun Tiltuja on pyydetty tuomaan REFERAATTINA esiin yksikin puhe, jossa Sale kannattaa Nato niin he ovat aina hiljenneet!
- YlermiCc
Venäjä lahjoitti Suomelle itsenäisyyden, älkäämme myykö lahjaamme Natolle.
- JulermiJauhaaSkeidaa
Venäjä ei lahjoittanut meille yhtään mitään vaan yritti neukkula-nimisenä pskatunkiona meiltä VIEDÄ itsenäisyyden! Sen säilyminen jurppii Lasol-Julermia yhä!
- LiibaLaabaTaas
Mitäs se tämä Venäjän vaihtoehto totuuksia laukova lausuntoautomaatti taas sekoilee ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631463Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681274Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261271Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151144- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171009Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002- 42949
- 72915
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että272913