Vihapuhekeskustelu lähtenyt hanskasta

Suomessa vihapuhekeskustelu on lähtenyt täysin hanskasta. Meillä vihapuheeksi on lisätty sekä muukalaisviha että uskonto. Muualla Euroopassa ei ihmisiä istu käräjäoikeuksissa odottamassa tiukkaa tuomiota uskonnon tai uskonryhmän loukkaamisesta, kuten Suomessa. Miten ylipäänsä uskontoa voi loukata? Sehän on täysin mahdotonta.

Suomessa ei vihapuheen pelossa voi puhua maahanmuuttajista totta, vaan on valehdeltava tai ainakin peiteltävä esimerkiksi heidän tekemiään rikoksia. Suomessa pidetään tuon tuosta vihapuhepaneeleita, joissa istuu kansakunnan vihaisimmat uskonnolliset ryhmät sekä jeesuskasvoiset median edustajat, joille viha on täysin tuntematon käsite.

Viha on joka tapauksessa ihmisen tunnetila, jolta kukaan ei voi elämänsä aikana välttyä sen paremmin kuin rakkaudeltakaan.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Suomessa vihapuhekeskustelu on lähtenyt täysin hanskasta. Meillä vihapuheeksi on lisätty sekä muukalaisviha että uskonto. Muualla Euroopassa ei ihmisiä istu käräjäoikeuksissa odottamassa tiukkaa tuomiota uskonnon tai uskonryhmän loukkaamisesta, kuten Suomessa. Miten ylipäänsä uskontoa voi loukata? Sehän on täysin mahdotonta. "


Eivät tuomiot ole tulleet uskonnon loukkaamisesta vaan siitä että on väitetty että kaikki johonkin uskoon kuuluvat ovat jollain tavalla huonoja ja että heitä ei siksi tarvitse kohdella samalla tavalla kuin muita tai heillä ei olisi samanlaista oikeutta olla täällä kuin muilla. Kyse on siis loukkaavasta yleistämisestä jossa uskontoon kuuluminen ja pahat teot (terrorismi, raiskaukset yms.) on suoraan liitetty yhteen loukkaavalla tavalla.

"Suomessa ei vihapuheen pelossa voi puhua maahanmuuttajista totta, vaan on valehdeltava tai ainakin peiteltävä esimerkiksi heidän tekemiään rikoksia."

Älä viitsi. Tavalliset sanomalehdet julkaisevat jatkuvasti aivan ongelmitta juttuja joissa kerrotaan myös maahanmuuttajien tekemistä rikoksista. Ongelmia tulee vain niille jotka eivät tajua että yhden ihmisen tekemä rikos ei oikeuta leimaamaan koko joukkoa ja vaatimaan heidän kohtelemistaan muita huonommin.

Äänestä

Nauran aina vihapuhujille.
Hih hoh.
Haaveilevat jostain keskitysleiristäkin kuulemma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomessa vihapuhekeskustelu on lähtenyt täysin hanskasta. Meillä vihapuheeksi on lisätty sekä muukalaisviha että uskonto. Muualla Euroopassa ei ihmisiä istu käräjäoikeuksissa odottamassa tiukkaa tuomiota uskonnon tai uskonryhmän loukkaamisesta, kuten Suomessa. Miten ylipäänsä uskontoa voi loukata? Sehän on täysin mahdotonta.

Suomessa ei vihapuheen pelossa voi puhua maahanmuuttajista totta, vaan on valehdeltava tai ainakin peiteltävä esimerkiksi heidän tekemiään rikoksia. Suomessa pidetään tuon tuosta vihapuhepaneeleita, joissa istuu kansakunnan vihaisimmat uskonnolliset ryhmät sekä jeesuskasvoiset median edustajat, joille viha on täysin tuntematon käsite.

Viha on joka tapauksessa ihmisen tunnetila, jolta kukaan ei voi elämänsä aikana välttyä sen paremmin kuin rakkaudeltakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu