Patmosblogi

Vähemmälle huomiolle jäänyt rukousaamiainen Washingtonissa

Helmikuun toisena järjestetään kuudeskymmenesviides Kansallinen rukousaamiainen Washingtonin Hilton hotellissa. Norjalaissyntyinen siirtolainen ja metodistipappi Abraham Vereide tapasi koota kristittyjä liikemiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia rukousaamiaisille ennen työpäivän alkamista. Tämä tapahtui 1930-luvun puolivälissä. Rukoustilaisuuksissa kannettiin erityistä huolta köyhistä ja kuljettiin sanoista tekoihin tarpeessa olevien auttamiseksi. Vuonna 1942 Vereide muutti Washingtoniin ja aloitti rukousaamiaiset Yhdysvaltain kongressin jäsenten keskuudessa. Näitten muodostaman verkoston kautta senaattoreita, kuvernöörejä ja jopa Amerikan presidentit tulivat johdatetuiksi mukaan rukousaamiaisille. Aavistetaan, että vuonna 2017 Kansallinen rukousaamiainen on oleva aivan erityinen tapahtuma. Tilaisuuden pääpuhujan nimeä ei julkisteta ennen kuin tapahtumapaikalla. Ellei mitään yllättävää tapahdu, niin sekä presidentti Trump että varapresidentti ovat paikalla. Suomalaisia vaikuttajia lienee myös Washingtonissa ja nämä kertovat kokemuksiansa ajallaan.

LÄHES TÄYSIN huomiotta on jäänyt rukousaamiainen, joka järjestettiin Donald Trumpin virkaanastumispäivän aamulla Washingtonissa. Olemme koonneet eri lähteistä tapahtumaa koskevan raportin. Oletan sisällön kiinnostavan suomalaisia kristittyjä.

Keskeisenä puhujana tapahtumassa oli messiaaninen rabbi Jonathan Cahn, tunnettu Suomessakin Kuvan ja Sanan kirjailijana.

Rabbin sanottiin aiheuttaneen hämmennystä rukousaamiaisella.

Jonathan Cahn puhui vain hetkeä ennen kuin Donald J. Trump seurasi Barack Obamaa ylipäällikkönä. Rabbi, jota jotkut ovat kutsuneet ”Amerikan profeetaksi”, ylisti Trumpin valtaannousua esimerkkinä Jumalan kaikkivoivasta suvereenista tahdosta.

Heti perään Cahn varoitti yleisöään, että hänen sanomansa olisi ”poliittisen korrektiuden” sijaan ” alastonta totta” ja muistutti, että itse Jumala aina päättää, kuka hallitsee kansakuntia ja valtakuntia. "Jumala tekee päätöksiä ei vain yhden kansakunnan tähden vaan universaalin suunnitelman osana."

”Olemme kokoontuneet tänne maamme joka kolkasta seistäksemme Kaikkivaltiaan edessä, Hänen, jonka edessä kuninkaat ja valtakunnat nousevat ja kaatuvat ja kansakunnat kohoavat ja taantuvat. Olemme kokoontuneet Hänen eteensä, joka yksin on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti”, Cahn lausui.

CAHN ETENI esittäen yhteenvedonomaisesti synkän kuvan Obaman kaudesta. Hän puhui uuden presidentin saavuttamasta merkittävästä voitosta merkkinä Jumalan puuttumisesta ihmisten toimiin.

”Amerikka eli uuden kynnyksellä”, hän totesi. ”Vaalien toisenlainen tulos olisi saattanut vuosikausien ajaksi voimaan luopumuksen säädökset ja jumalattomat tavat. Se olisi sytyttänyt Valkoisesta talosta alkavan avoimen sodan Jumalan kansaa ja Kristuksen evankeliumia vastaan. Sitten ilmestyi Donald Trump. Hänen kaltaistaan ehdokasta ei ole koskaan ollut. Hän teki kaiken sen, mitä kenenkään ei oletettu tekevän presidentiksi pyrkiessään. Millä muulla Trumpin odottamatonta voittoa voitaisiin selittää kuin Jumalan väliintulolla?"

”Mielipidekyselyt toisensa jälkeen ennustivat demokraattien varmaa voittoa, jopa todellista äänivyöryä”, Cahn sanoi. ”Demokraatit valmistautuivat voittoon. Republikaanit valmistautuivat häviöön. Sitten tapahtui jotakin. Eikä kukaan osannut varmuudella sanoa mitä. Vaalit saivat oudon käänteen, ja tapahtui se, mitä kaikki pitivät mahdottomana. Media oli sokissa. Demokraatit olivat sokissa. Obama oli sokissa. Republikaanit olivat sokissa. Ja näytti siltä, että myös Trumpilla itsellään oli vaikeuksia uskoa tapahtuvaa todeksi."

”Mutta se, mitä muinaisina aikoina kirjoitettiin, pitää paikkansa myös tänä päivänä: ’Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.’ Ja kuten voimme tänään, 20.1.2017, Washingtonissa todistaa, mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.”

CAHN PITI Trumpin voittoa osana jatkuvaa kansallista draamaa, joka on muovannut Amerikan historiaa: uskon ja luopumuksen välisenä kamppailuna, samanlaisena, joka on muovannut Israelin historiaa. Hän puhui Israelista ja Yhdysvalloista ainoina historian valtioina, jotka on perustettu ”yksinomaan Jumalan kunniaksi”.

Cahn lainasi Massachusettsin Bay Colonyn kuvernööriä John Winthropia, joka ennusti, että jos Amerikka seuraisi Jumalan säädöksiä, niin Herra ”siunaisi” tätä kansaa, jonka oli määrä olla ”vuorella sijaitseva kaupunki”.

Cahn selitti, että näin todella tapahtui.

”Ne ihmiset, jotka saapuivat näille rannoille neljä vuosisataa sitten, omistivat tämän uuden sivilisaation Jumalalle ja pyhittivät sen Hänen tahtonsa ja tarkoitustensa alle”, Cahn sanoi. ”Amerikan oli määrä olla vuorelle rakennettu kaupunki, pyhä kansakunta. Sen ensimmäiset hallitukset muodostettiin Jeesuksen nimessä ja Jumalan kunniaksi. Sen yleisen koulutusjärjestelmän tarkoituksena oli opettaa Jumalan Sanaa. Ja kuten Winthrop
21259
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ja kuten Winthrop oli ennustanut, Jumala todella siunasi. Amerikasta tulisi siunatuin, mahtavin ja vaurain valtio, jonka maailma oli milloinkaan nähnyt – kunnioituksen ja ylistyksen paikka.”

Mutta kuten muinainen Israel, myös Amerikka kääntyi pois Jumalasta, Cahn totesi.

"Amerikka ajoi Hänet ulos kulttuuristamme, hallituksestamme ja elämästämme ja kielsi Häneltä pääsyn julkisille toreillemme ja aukioillemme.”

Sen sijaan, että olisi kunnioittanut Israelin Jumalaa, Amerikka kunnioitti ”lihallisuuden ja voitonpyynnin ja materialismin ja irstauden epäjumalia".

Cahnin mukaan Barack Obaman hallinto oli tämän prosessin huipentuma. Jos Hillary Clinton olisi saanut jatkaa Obaman avaamalla tiellä, jo neljässä vuodessa Yhdysvallat olisi ajettu antikristuksen linnoitukseksi.

”Viimeisten kahdeksan vuoden aikana Amerikan hengellinen ja moraalinen alamäki on sekä syventynyt että kiihtynyt”, hän sanoi. ”Nykyhallinto on johdattanut tämän maan taistelemaan syntymättömien lasten tappamisen puolesta paitsi omien rajojemme sisäpuolella myös muissa maailman valtioissa. Nykyhallinto on nähnyt paljon vaivaa kaataakseen Jumalan miestä ja naista ja avioliittoa koskevat mittapuut ja määräykset, eikä taaskaan vain omien rajojemme sisällä vaan kaikkialla maailmassa.”

PUHUESSAAN VIIMEISIÄ hetkiä virassaan olevalle Obamalle Cahn kysyi väistyvältä presidentiltä: ”Jos kumoaa Jumalan antamat määräykset, pitäisikö hämmästyä, että nyt omat määräykset kumotaan? Ja jos hylkää Jumalan ohjenuorat, eikö silloin myös omat ohjenuorat pidä tulla hylätyiksi?”

”[Obaman] hallinnon aikana Yhdysvaltojen ja Israelin väliset suhteet ovat saavuttaneet alhaisimman tason näiden kahden valtion historian aikana”, Cahn lausui. ”Ja hallinnon läksiäislahja juutalaisvaltiolle oli sen hylkääminen Yhdistyneissä kansakunnissa. Se salli ja jopa edisti julkilauselmaa, jossa esitettiin, ettei Israelin muinainen pyhä kaupunki, Jerusalem, kuulunut Israelille, vaan oli ’palestiinalaisten aluetta’. Myös tällä tavalla nykyhallinto kävi sotaa Jumalan sanaa vastaan.”

Cahn totesi, että tällaisen tilanteen vallitessa ei ole lainkaan yllättävää, että Jumala ”puuttui asioiden kulkuun” mitätöidäkseen koko Obaman jälkeensä jättämän perinnön. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Amerikka olisi pelastunut. Vaalit eivät ole vastaus, Cahn sanoi, vaan ikkuna, jonka kautta vastaus voi tulla. Amerikalle on annettu mahdollisuus.

”Israelin luopumuksen päivinä, kun ihmiset taistelivat Jumalan määräyksiä vastaan, Jumala pidensi armonsa aikaa”, rabbi selitti. ”Hän antoi kansalle aikaa katua. Samoin myös oman luopumuksemme päivinä Jumala antaa meille aikaa katua.”

"Tästä syystä Trumpin hallintoa ei voida pitää täytenä voittona", Cahn painotti. "Se on sekä kansakunnan että sen uuden johtajan eteen asetettu vastuu ja haaste. Se on haaste Amerikan uskoville, joiden on täytettävä se, mitä Toisen aikakirjan kohdassa 7:14 käsketään – heidän tulee etsiä Jumalan kasvoja ja kääntyä pois pahoilta teiltään. Ja se on haaste Donald Trumpille, miehelle, joka ei ole elänyt uskovan ihmisen elämää, mutta jonka on nyt muututtava Jumalan astiaksi."

CAHN OHJEISTI uutta presidenttiä. ”Nyt kun teidät on korotettu maailman mahtavimmaksi mieheksi, niin muistakaa aina, että ainoastaan Kaikkivaltias nostaa kuninkaita valtaistuimelle, ja ainoastaan Kaikkivaltias suistaa heidät sieltä alas. Teidän auktoriteettinne ei tule ihmiseltä vaan Jumalalta, Kuninkaalta, joka on yli kaikkien muiden kuninkaiden. Siksi alistakaa elämänne Hänen auktoriteettinsa alle, ja Hänen auktoriteettinsa kautta te tulette johtamaan. Toimikaa oikeudenmukaisesti, rakastakaa armollisuutta, ja kulkekaa nöyrästi Jumalanne kanssa."

Cahn jatkoi:

”Elämänne on ollut omassa vallassanne. Nyt siitä täytyy tulla astia Hänen tahtonsa ja Hänen tarkoitustensa käyttöön. Kulkekaa Hänen jalanjäljissään, etsikää Hänen vanhurskauttaan ja seuratkaa Hänen johdatustaan. Ylläpitäkää Hänen tapojaan ja teitä ylläpidetään. Varjelkaa Hänen sanaansa ja teitä varjellaan. Kunnioittakaa Hänen nimeään, yli kaikkien muiden nimien, ja teidän nimeänne kunnioitetaan. Rakastakaa Herraa teidän Jumalaanne kaikesta sydämestänne, sielustanne, mielestänne ja voimastanne. Jos näin teette, te nousette ja loistatte, ja Herran kirkkaus lepää teidän päällänne.”

TÄLLAISET SANAT saattavat tuntua oudoilta niistä, jotka hakevat sekulaareja selityksiä poliittisille tapahtumille. Kuitenkin vuosi sen jälkeen, kun lähes kaikki poliittiset asiantuntijat, kaikki kokeneet strategit ja kaikki tunnetut instituutiot joutuivat häpeään ja menettivät uskottavuutensa, amerikkalaiset ovat avoimempia kuin koskaan sille yksinkertaiselle totuudelle, joka piilee Amerikan kohtalon ytimessä. "Jos amerikkalaiset katuvat ja etsivät herätystä, niin Jumala vastaa heidän rukouksiinsa", Cahn totesi.

Rabbin mukaan näin on jo tapahtunut. "Meidän ei tarvitse muuta kuin katsoa, kuka on tänään Valkoisessa talossa. Näemme Jumalan armon ja johdatuksen ihmeen."

1Äänestä

”Mikä oli se asia, joka jäi huomaamatta kaikilta asiantuntijoilta ja kyselytutkimusten tekijöiltä, näiltä, jotka väittivät, ettei Trump koskaan voi päätyä Valkoiseen taloon?” Cahn kysyi. ”Vastaus tähän on 3 000 vuotta vanha: Jos ’minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.’ Tässä on se, mitä maallinen USA ja koko maailma ei voinut käsittää. On Jumala!"

”Rukouksen voima on vahvempi kuin valtakunnat. Ja Jumala on uskollinen. Ja Hänen lupauksensa ovat tosia.”

Äänestä
  • Ja Cahn viimeistään nyt näytti kuinka eksyksissä hän on.
    Antikristus o b a m a ei ole mihinkään hävinnyt, hän on nousemassa pian valtaansa. ja trumpetti soittelee ANTIKRISTUKSEN Bändissä torveaan.
    mutta toki patmos on edelleen yhtä harhassa kuten ennenkin lukuisista varoituksista huolimatta.

    Äänestä

  • onko kirjahyllyt siivoamatta, vieläkin?

    Patmos on Herran palvelusväkeä, Totuudessa havaittua...mutta, joille on paljon uskottu niiltä myös paljon vaaditaan!
    Herra Jeesus siunatkoon voimallisesti Melleriä! (toivotus Ei tarkoita rahallisia siunauksia ensisijaisesti)

    Äänestä

  • Mikä jäi huomaamatta? Kukaan ei uskonut, että järjettömyys voittaa järjenkäytön. Tai että edes Trump on oikeasti näin hullu. Ja että äärikristityillä tai äärijuutalaisilla viiraa näin pahasti.

    Äänestä

  • lopun-ajat kirjoitti:

    Ja Cahn viimeistään nyt näytti kuinka eksyksissä hän on.
    Antikristus o b a m a ei ole mihinkään hävinnyt, hän on nousemassa pian valtaansa. ja trumpetti soittelee ANTIKRISTUKSEN Bändissä torveaan.
    mutta toki patmos on edelleen yhtä harhassa kuten ennenkin lukuisista varoituksista huolimatta.

    Mielenkintoinen puhe, kiitos, että laitoit sen tänne.
    Cahn jatkoi:
    ”Elämänne on ollut omassa vallassanne. Nyt siitä täytyy tulla astia Hänen tahtonsa ja Hänen tarkoitustensa käyttöön.
    Kulkekaa Hänen jalanjäljissään, etsikää Hänen vanhurskauttaan ja seuratkaa Hänen johdatustaan.
    Ylläpitäkää Hänen tapojaan ja teitä ylläpidetään.

    Varjelkaa Hänen sanaansa ja teitä varjellaan. Kunnioittakaa Hänen nimeään, yli kaikkien muiden nimien, ja teidän nimeänne kunnioitetaan. "

    Cahn puhuu asiaa ja tuo sama koskee Suomeakin, jos tämä kansa KÄÄNTYY ja katuu pahoja tekojaan niin se muuttaa Suomen kohtalon.

    " Vanhurskauas kansan korottaa mutta synti on sen häpeä ".

    Äänestä

Näitä rukousaamiaisia on järjestetty säännöllisesti jokaisen USA:n presidentin aikana.

Äänestä

Ei näytä hyvältä maailmanrauhan kannalta Trumpin kausi. Alkeellisia mokia tehty ja puoli maailmaa suututettu ensimmäisen viikon aikana. USA-viha tulee lisääntymään ja maa tulee olemaan Trumpin kaudella turvattomampi kuin koskaan.

Jotain on päässä vinksahtanut, jos miestä, joka toistaa Jumalan nimeä toisesta suupielestä ja valehtelee säännöllisesti toisesta, pidetään rukousvastauksena.

1Äänestä

Rabbi ei pidä Trumpia kristittynä ja viittaa hänen elämäänsä, mutta että nyt hänellä on mahdollisuus kääntää Amerikka Jumalan kurssille.

Äänestä
  • Monet kristityt sen sijaan pitävät.

    Äänestä

  • kristityitä on monta lajia, sen tähden ei yleislausunta heidän kohdallaan ole pätevä. Rabbi kyllä erottaa JeesusUskoisen, Raamatuissa väkevän! Herra Itse tuntee OMANSA.

    Äänestä

Kyllä maailmaa kuohuttaa tämä Trump!

Äänestä
  • Menee jo hysteria puolelle :D

    Äänestä

Kannattaa lukea blogi.

1Äänestä

Patmoksella on kansa -keskeinen narratiivi opetuksissa - varsinkin Mellerillä.

Äänestä

Pian on maailman talouselämä sekaisin, kun Trump kiihdyttää myrskyään. Jumala sallii tulla vaikka vihanastioita rankaisemaan ihmiskuntaa.

Äänestä
  • Sitä ihmiskuntaa, johon itsekin kuulut.

    Äänestä

Patmoksella on nyt oma presidenttikin, jonka ura näyttää jäävän lyhyeksi.

Äänestä

Eilen illalla jälleen Leo Meller käsitteli nykymaailman tilannetta Googin sotaan Savenvalajan pajassa Radiopatmoksessa.

Äänestä

Hitlerkin uransa alussa puhui Jumalasta ja rukoili julkisesti ja sai ihmiset uskomaan että oli tosikristitty ja Jumalan valitsema johtaja. Taitaa tämä trumpetin uskovaisuus olla samaa kaliiberia.

Äänestä
  • Raamattu kehottaa kunnioittamaan esivaltaa! Mitä täällä kaukana merten takana tarvii jänkätä, ennenkuin vieraan valtion uusi pressa on edes wessaan ehtinyt???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pitkäänuskossa kirjoitti:

Vähemmälle huomiolle jäänyt rukousaamiainen Washingtonissa

Helmikuun toisena järjestetään kuudeskymmenesviides Kansallinen rukousaamiainen Washingtonin Hilton hotellissa. Norjalaissyntyinen siirtolainen ja metodistipappi Abraham Vereide tapasi koota kristittyjä liikemiehiä, poliitikkoja ja muita vaikuttajia rukousaamiaisille ennen työpäivän alkamista. Tämä tapahtui 1930-luvun puolivälissä. Rukoustilaisuuksissa kannettiin erityistä huolta köyhistä ja kuljettiin sanoista tekoihin tarpeessa olevien auttamiseksi. Vuonna 1942 Vereide muutti Washingtoniin ja aloitti rukousaamiaiset Yhdysvaltain kongressin jäsenten keskuudessa. Näitten muodostaman verkoston kautta senaattoreita, kuvernöörejä ja jopa Amerikan presidentit tulivat johdatetuiksi mukaan rukousaamiaisille. Aavistetaan, että vuonna 2017 Kansallinen rukousaamiainen on oleva aivan erityinen tapahtuma. Tilaisuuden pääpuhujan nimeä ei julkisteta ennen kuin tapahtumapaikalla. Ellei mitään yllättävää tapahdu, niin sekä presidentti Trump että varapresidentti ovat paikalla. Suomalaisia vaikuttajia lienee myös Washingtonissa ja nämä kertovat kokemuksiansa ajallaan.

LÄHES TÄYSIN huomiotta on jäänyt rukousaamiainen, joka järjestettiin Donald Trumpin virkaanastumispäivän aamulla Washingtonissa. Olemme koonneet eri lähteistä tapahtumaa koskevan raportin. Oletan sisällön kiinnostavan suomalaisia kristittyjä.

Keskeisenä puhujana tapahtumassa oli messiaaninen rabbi Jonathan Cahn, tunnettu Suomessakin Kuvan ja Sanan kirjailijana.

Rabbin sanottiin aiheuttaneen hämmennystä rukousaamiaisella.

Jonathan Cahn puhui vain hetkeä ennen kuin Donald J. Trump seurasi Barack Obamaa ylipäällikkönä. Rabbi, jota jotkut ovat kutsuneet ”Amerikan profeetaksi”, ylisti Trumpin valtaannousua esimerkkinä Jumalan kaikkivoivasta suvereenista tahdosta.

Heti perään Cahn varoitti yleisöään, että hänen sanomansa olisi ”poliittisen korrektiuden” sijaan ” alastonta totta” ja muistutti, että itse Jumala aina päättää, kuka hallitsee kansakuntia ja valtakuntia. "Jumala tekee päätöksiä ei vain yhden kansakunnan tähden vaan universaalin suunnitelman osana."

”Olemme kokoontuneet tänne maamme joka kolkasta seistäksemme Kaikkivaltiaan edessä, Hänen, jonka edessä kuninkaat ja valtakunnat nousevat ja kaatuvat ja kansakunnat kohoavat ja taantuvat. Olemme kokoontuneet Hänen eteensä, joka yksin on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti”, Cahn lausui.

CAHN ETENI esittäen yhteenvedonomaisesti synkän kuvan Obaman kaudesta. Hän puhui uuden presidentin saavuttamasta merkittävästä voitosta merkkinä Jumalan puuttumisesta ihmisten toimiin.

”Amerikka eli uuden kynnyksellä”, hän totesi. ”Vaalien toisenlainen tulos olisi saattanut vuosikausien ajaksi voimaan luopumuksen säädökset ja jumalattomat tavat. Se olisi sytyttänyt Valkoisesta talosta alkavan avoimen sodan Jumalan kansaa ja Kristuksen evankeliumia vastaan. Sitten ilmestyi Donald Trump. Hänen kaltaistaan ehdokasta ei ole koskaan ollut. Hän teki kaiken sen, mitä kenenkään ei oletettu tekevän presidentiksi pyrkiessään. Millä muulla Trumpin odottamatonta voittoa voitaisiin selittää kuin Jumalan väliintulolla?"

”Mielipidekyselyt toisensa jälkeen ennustivat demokraattien varmaa voittoa, jopa todellista äänivyöryä”, Cahn sanoi. ”Demokraatit valmistautuivat voittoon. Republikaanit valmistautuivat häviöön. Sitten tapahtui jotakin. Eikä kukaan osannut varmuudella sanoa mitä. Vaalit saivat oudon käänteen, ja tapahtui se, mitä kaikki pitivät mahdottomana. Media oli sokissa. Demokraatit olivat sokissa. Obama oli sokissa. Republikaanit olivat sokissa. Ja näytti siltä, että myös Trumpilla itsellään oli vaikeuksia uskoa tapahtuvaa todeksi."

”Mutta se, mitä muinaisina aikoina kirjoitettiin, pitää paikkansa myös tänä päivänä: ’Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.’ Ja kuten voimme tänään, 20.1.2017, Washingtonissa todistaa, mikään ei ole Jumalalle mahdotonta.”

CAHN PITI Trumpin voittoa osana jatkuvaa kansallista draamaa, joka on muovannut Amerikan historiaa: uskon ja luopumuksen välisenä kamppailuna, samanlaisena, joka on muovannut Israelin historiaa. Hän puhui Israelista ja Yhdysvalloista ainoina historian valtioina, jotka on perustettu ”yksinomaan Jumalan kunniaksi”.

Cahn lainasi Massachusettsin Bay Colonyn kuvernööriä John Winthropia, joka ennusti, että jos Amerikka seuraisi Jumalan säädöksiä, niin Herra ”siunaisi” tätä kansaa, jonka oli määrä olla ”vuorella sijaitseva kaupunki”.

Cahn selitti, että näin todella tapahtui.

”Ne ihmiset, jotka saapuivat näille rannoille neljä vuosisataa sitten, omistivat tämän uuden sivilisaation Jumalalle ja pyhittivät sen Hänen tahtonsa ja tarkoitustensa alle”, Cahn sanoi. ”Amerikan oli määrä olla vuorelle rakennettu kaupunki, pyhä kansakunta. Sen ensimmäiset hallitukset muodostettiin Jeesuksen nimessä ja Jumalan kunniaksi. Sen yleisen koulutusjärjestelmän tarkoituksena oli opettaa Jumalan Sanaa. Ja kuten Winthrop

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu